maanantai 30. marraskuuta 2015

Pikkujouluaikaan sopivat sinihomejuusto-karpalomuffinit

Nämä suolaiset muffinit käyvät hyvin glögin, kahvin tai teen parissa nautittaviksi. Sinihomejuusto maistuu mielestäni juuri sopivasti eli ei liikaa. Muffiit ovat lisäksi helppoa ja nopeaa leivottavaa.

 

Sinihomejuusto-karpalomuffinit (n. 10 kpl)


2 munaa
90 g margariinia tai voita
1 dl maitoa tai maustamatonta jogurttia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
75 g sinihomejuustoa pieninä paloina
1 rkl hunajaa *
75 g kuivattuja karpaloita *
(koristeeksi pekaanipähkinöitä)

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää pehmeä rasva ja maito (tai jogurtti). Sekoita joukkoon sinihomejuusto, hunaja, karpalot ja kuivat aineet. Lusikoi taikina muffinivuokiin. Halutessasi voit painaa jokaisen muffinin koristeeksi pekaanipähkinän. Paista 200 asteessa 15–20 minuuttia.

* = raaka-aine hyötyy hyönteispölytyksestä

Innoitus reseptiin saatu K-Ruoka -sivujen reseptistä.

torstai 19. marraskuuta 2015

Parasta hunajaa ja hunajanekkuja

Lukuisina vuosina erinomaisesti Suomen paras hunaja -kisassa
menestynyt Aappo Valo myy hunajiaan eri tapahtumissa.
Tämä kuva on viime vuoden Tuomaan
markkinoilta Helsingistä.
Valo on mukana kyseisillä markkinoilla myös
tänä vuonna 4. - 22. joulukuuta.
Viikonloppuna olin taas ison hunajavalikoiman äärellä: mehiläishoitajien Sadonkorjuuseminaarissa olivat yleisön maisteltavina Suomen paras hunaja -kisan ehdokkaat. Jälleen kerran sain ihailla, miten erilaisia hunajia myös Suomessa voidaan tuottaa. Väritkin vaihtelivat aivan tummasta hennon vaaleaan.

Kisan voiton vei Aappo Valo Lapin puolukkahunajalla. Hän on itse asiassa voittanut tämän Suomen Paras Hunaja -tittelin viimeisen viidentoista vuoden aikana useammin kuin kukaan muu eli Aappolla on voitot peräti viideltä vuodelta (2000, 2005, 2009, 2012, 2015). Lisäksi Aappon hunajat ovat usein pärjänneet erinomaisesti esimerkiksi lajihunajien sarjassa. 

Kisasta ja sen tuloksista saa lisätietoja SML:n tiedotteesta.

Herkuttelua hunajanekulla

Viikonlopun hunajamaistelun lisäksi pääsin tiistaina maistamaan hunajanekkua, kun kävin Stadin tarhaajien tilaisuudessa. Auli Kontinen kertoi tekemistään nekuista eikä touhu kuulostanut aivan yksinkertaiselta, mutta innokkaiden kannattaa tietysti kokeilla ja tehdä nekkuja vaikka joululahjaksi.

Nekkuihin ei ole syytä käyttää Suomen parasta hunajaa, vaan ennemmin vaikka joku kaapin perukoille jäänyt hunajapurkki (olen kuullut, että joillakin voi tällaisia olla).

Nekkujen syöminen on myös oma operaationsa, sillä voipaperi jämähtää tehokkaasti kiinni nekkuun. Auli neuvoi nuolemaan ensin paperin märäksi, jolloin paperi irtoaa vaivatta.

Nekkujen ohje Stadin tarhaajien sivuilta.

Hunajanekut

Leikkaa voipaperista 9×9 cm neliöitä n. 40 kpl. Kierrä neliöt tötteröiksi, taita kärki umpeen. Aseta tötteröt pystyyn esim. juomalaseihin.
Mittaa hunaja, vesi, voi ja omenaviinietikka paksupohjaiseen kattilaan ja keitä tunnin verran koko ajan sekoitellen.
Kun seos on valmista (kylmään veteen pudotettu tippa jähmettyy palloksi), kaada se tötteröihin. Työnnä tikut vähän jäähtyneisiin nekkuihin.
Aulin (taustalla) tekemä hunajanekku sai suuni
makeaksi. Ihan pienille lapsille nekkuja ei kannata antaa,
etenkään, jos lapsen hermot eivät kestä
voipaperin irtinuolemisen ja nekkuimeskelyn vaatimaa aikaa.
  • 2 dl hunajaa ja 2 dl sokeria
  • 1 dl vettä
  • 2 rkl voita
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • voipaperia
  • tikkuja (pieniä jäätelötikkuja tai grillitikun pätkiä)
 



keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Maija Mehiläinen lentää taas elokuvissa

Maija Mehiläisestä on tehty uusi elokuva, joka sai äskettäin Suomen ensi-iltansa. Kävin katsomassa elokuvan kolmevuotiaan lapseni kanssa, ja olimme molemmat varsin tyytyväisiä näkemäämme.

Minulle Maija oli tietysti tuttu omasta lapsuudestani. Silloin televisiossa pyörä Maija Mehiläinen -sarja. Tunnusmusiikin muistan edelleen, mutta muuten Maijasta ei ole jäänyt kovin vahvoja mielikuvia.

Elokuva oli hetkittäin yllättävän jännittävä, joten aivan pienimmille ja herkimmille se voi olla liikaa. Lapsikriitikko totesi, että herhiläiset olivat pelottavia. Aikuisen silmiin herhiläisjoukkio oli tehty moottoripyöräjengiä muistuttavaksi.

Lapsikriitikolle jäi parhaiten mieleen kohtaus, jossa Ville-mehiläinen räppäsi. Huumoria ja iloa oli ripoteltu leffaan, mutta ehkä tuollaista räppihenkistä menoa olisi voinut olla enemmän.

Maijalta ei tietysti voi odottaa sitä, että elokuva olisi realistinen oppitunti mehiläisten elämään. Mutta toisaalta aikuiskatsoja voi katsoa leffaa myös sillä silmällä, että mikä siinä vaikuttaa todelliselta mehiläisyhteiskunnan toiminnalta ja mikä taas ei. Esimerkiksi mehiläisten siitepölyn kerääminen oli näkyvästi esillä, joka on mielestäni aika poikkeuksellista: yleensä laste
n ohjelmissa puhutaan pääosin siitä, että mehiläiset keräävät hunajaa. 

Mutta siis kokonaisuudessaan hyväntuulinen elokuva, jonka ansiosta voi taas jutella kotona lisää mehiläisistä ja muista ötököistä. Ja toki Maijan mukana käsitellään myös ystävyyttä, erilaisuutta, omia vahvuuksia ja yhdessä tekemistä.