tiistai 22. elokuuta 2017

Syksyn merkki

Eilen se tuli parvekkeen ovesta, ensimmäinen syksyn merkki. Ampiainen surahti olohuoneesta keittiöön ja jäi kävelemään pitkin ikkunalasia. Iski haikeus, nyt eletään taas yhden kesän viime hetkiä.

Loppukesästä ampiaisyhteiskunnat hajoavat. Kuningatar lähtee etsimään paikkaa, missä se voi vaipua horrokseen odottamaan ensi kevättä. Ilman järjestystä ylläpitävää kuningatarta ampiaispesä ajautuu kaaokseen. Työläisten elämä muuttuu merkityksettömäksi, kun ei ole enää syytä raataa oman yhteisön eteen. Jopa tuhannet työläiset lähtevät hetkeksi kukin teilleen etsimään makeaa elämää, marjojen ja hedelmien mehua tai viimeisiä mesilähteitä, ennen kuin pakkanen puree ne pois päiviltä.

Kiusallisen usein ampiaiset päätyvät ihmisten apajille: mehuun, hilloon tai hernekeittoon. Ja kun elämän suuri päämäärä on kadonnut, herkemmin tulee käyttäydyttyä hyökkäävästi. Jos ei humalluttavaa hilloa saa hyvällä, vaan ihmisnautiskelija herkeää huitomaan, saattaa piikki puhua.

Nämä loppukesän harhailijat, ampiaiset, sekoitetaan usein mehiläisiin. Mehiläisille vastaavaa viime hetken paniikkia ei kuitenkaan synny, eivätkä ne pyri sankoin joukoin kenenkään keittiöön vadelmamehun toivossa. Mehiläiskuhnurit on otettu hengiltä tai ajettu ulos, kun kuningatar on paritellut, mutta muuten mehiläisyhteiskunta jatkaa elämäänsä läpi talven. Kukkakedoilla tai pelloilla ei voida hyöriä, mutta jatkuvassa liikkeessä talvipallossa on pesän suojissa pysyttävä.

Näin elokuussa tarhaaja on kerännyt mehiläispesästä hunajan ja laittanut tilalle mehiläisille talviruuaksi sokerilientä. Se on Suomen oloissa hunajaa parempikin ratkaisu, sillä sokeri sulaa mehiläisten ruuansulatuskanavassa paremmin kuin hunaja. Mehiläisten ei toisin sanoen tarvitse kesken talven tyhjentää suoltaan, kun ne syövät sokeria. Puhdistuslento pakkaseen kun voisi olla mehiläisille… no, paska reissu.

Luonnonvaraisena tarhamehiläisiä ei Suomessa elä. Olot ovat liian karut ja arvaamattomat. Joskus otolliseen paikkaan karannut parvi saattaa sitkutella yhden talven, mutta jollei seuraava talvi hävitä sitä, tuhotyön tekee varroa-punkki. Suomen oloissa mehiläisyhteiskunnat yksinkertaisesti tarvitsevat kukoistaakseen hoitoa.

Avasin ikkunan, saatoin ampiaisen kevyesti päivän lehdellä tuuppimalla takaisin ulos. Päätin nauttia kesän joka hetkestä kuin viimeisestä – nyt heti. Sillä ennen kuin huomaankaan, olen muodostanut itsestäni toppavaatteilla vuoratun, ajatuksiinsa sykertyneen talvipallon.


Ampiaisille maistuvat kaikenlaiset makeat nesteet. Loppukesällä ne herkuttelevat mielellään esimerkiksi omenilla.

torstai 10. elokuuta 2017

Makea kenno



Eilen meillä oli vähän tavallista parempi iltapala. Ja pöydässä jotain, mitä perhe ei ollut koskaan maistanut.

”Äiti, mitä tää on?”
”Kennohunajaa, se on otettu suoraan mehiläispesästä. Ensin mehiläiset ovat tehneet nuo vaaleat kennot, sen jälkeen hunajan sinne sisään.”
”Ai jaa… Tämä on hyvää!”
”On, ihanaa.”
”Mutta mitä tää kova mun suussa on? Kato, tää keltainen. Ihan kuin purkkaa.”
”Se on sitä vahaa. Sen voi syödä, mutta ei ole pakko.”
”Mä en ainakaan syö. Annan sen sulle.”
”Laita mieluummin vaikka lautasen reunalle.”
”Panen roskiin. Sit otan lisää!”

Kennohunaja on linkoamatonta hunajaa, joka syödään siis suoraan mehiläisten valmistamasta pakkauksesta. Sitä käytetään tavallisen hunajan tapaan, mutta erityisen hyvin se sopii vaikkapa juustotarjottimelle ja moniin jälkiruokiin – eikä vähiten siksi, että se on niin kaunista. Kennojen vahan voi hyvin syödä, mutta voi sen huomaamattomasti pyyhkäistä suustaan lautasliinaankin. Kuumien juomien pinnalle kennohunajasta jää sulanutta vahaa, mutta kaikkia sekään ei häiritse.

Aiemmin kennohunajaa syötiin Suomessa enemmän, kun linkous ei ollut vielä kovin kehittynyttä. Se on alkuperäinen tapa nauttia hunajaa. Kennohunajan tuottaminen kuitenkin vie mehiläisiltä huomattavasti enemmän voimavaroja kuin tavallisen hunajan tuottaminen, sillä kennohunajaa korjattaessa mehiläiset menettävät myös vahasta valmistamansa kennostot.

Tavallinen hunaja lingotaan pois kennoista, ja kennot palautetaan sellaisenaan pesään mehiläisten käyttöön. Mikäli kennosto linkouksen jälkeen näyttää vaurioituneelta tai tummuneelta, se sulatetaan, muovataan uudestaan ja palautetaan pesään alustaksi, jonka päälle mehiläiset jatkavat uuden kennoston. Yhden kennohunajakilon tuottaminen vaatiikin mehiläisiltä yhtä paljon työtä kuin 5–8 tavallisen hunajakilon valmistaminen. Kennohunajaa korjattaessa mehiläistarhaajan täytyy laittaa ottamansa kennoston tilalle uusi vaha-alusta. Siksi kennohunaja on hiukan kalliimpaa kuin lingottu hunaja.

Edelleen maailmalla kennohunaja on monin paikoin tavallisin tapa käyttää hunajaa. Maahanmuuttajien ansiosta kennohunajan kysyntä on Suomessakin kasvussa. Sitä voi ostaa esimerkiksi herkkukaupoista, kauppahalleista ja suoraan tuottajilta, kun hunajan satokausi on aluillaan. Kennohunajan paras sesonki on nyt, kannattaa kokeilla.

Meillä kennohunajan kanssa tarjoiltiin
manchegojuustoa
pekaanipähkinöitä
tuoreita kirsikoita
itsetehtyjä keksejä
ja paahdettua leipää.


Herkullisia ja helppoja illanistujaisia ystävien ja perheen kanssa!