keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Mökkituliaisia mehiläisten ystäviltä

Kesä on kyläilyaikaa. Tuliaisia on aina kivaa ja suotavaakin viedä, mutta joskus on vaikeaa keksiä, mikä todella ilahduttaisi niiden saajaa eikä tulisi vain tielle pieniin tiloihin.

Hunajapurkki on tietysti aina sopiva tuliainen ja kesään sopii mainiosti myös mehiläisvahasaippua ja saunahunaja. Jos kuitenkin haluat viemisiksi jotain itse tehtyä, suosittelen lämpimästi vaikkapa hunajagranolaa tai herukkahilloketta – tai molempia. Jos kyläily osuu alkukesään, saa samalla saa tyhjennettyä pakastinta uutta satoa varten, loppukesästä moni voi poimia herukat omista pensaista.

Hunajagranola maistuu vaikka jogurtin ja marjojen kera.
Kuva: Kirsi Tuura
Hunajagranola
7 dl kaurahiutaleita
3 dl rouhittuja pähkinöitä ja manteleita
1 tl kanelia
1 tl suolaa
½ tl vaniljaa
½ dl auringonkukan siemeniä
1 dl rypsiöljyä
1 dl pehmeää tai juoksevaa hunajaa
2 dl kuivattuja, pilkottuja marjoja ja hedelmiä, kuten omenoita, aprikooseja, karpaloita ja mustikoita

Sekoita kaurahiutaleet, pähkinät, simenet ja mausteet. Lisää joukkoon öljy ja hunaja käsin sekoittaen. Levitä seos uunipellille leivinpaperille ja paista 175 asteessa 15–20 minuuttia välillä käännellen. Anna jäähtyä ja lisää joukkoon kuivatut marjat ja hedelmät. Pakkaa granola kauniisiin lasipurkkeihin – vaikkapa tyhjiin hunajapurkkeihin, joiden ympärille on kietaistu koristeeksi kankaasta rusetti. Granola sopii nautittavaksi esimerkiksi jogurtin ja marjojen kera tai napsittavaksi sellaisenaan makeannälkään.


Herukkahilloke
1 litra punaherukoita
1 dl tai maun mukaan hunajaa

Laitetaan ainekset kattilaan ja kuumennetaan varovasti kiehuvaksi. Pakataan kauniisiin purkkeihin. 

Hilloke sopii syötäväksi vaikkapa puuron tai maustamattoman jogurtin kera. Sillä voi myös tuunata vaniljajäätelöannoksesta helpon ja kauniin jälkiruuan tai sen voi nauttia lettujen kaverina.
Huom! Hilloke säilyy ainakin viikon verran jääkaapissa. Jos haluat hillokkeen säilyvän pitkään, se pitää pakata kunnolla kuumennettuihin purkkeihin, jotka suljetaan ilmatiiviisti.

Hyvää kesää ja juhannusta!


Kuva: Virpi Aaltonen



keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Hunajan kirpeä kaveri

Yksi alkukesän hauskimmista herkuista on raparperi. Satoisa ja luonteikas tyyppi, joka vaatii joko hyvin toimivia sylkirauhasia tai hunajaa kaverikseen. Helsingin Sanomat tosin kirjoitti taannoin, että suomalaiset käyttävät raparperia turhan yksipuolisesti: Iranissa raparperi kuuluu nimenomaan suolaisiin ruokiin.

Niin tai näin, makeutettuna raparperista on moneksi. Itse tein viikonloppuna ihastuttavaa hilloketta, joka maistuu vaikkapa puurossa tai jogurtissa tai vaniljajäätelön mausteena jälkiruokana. Lisäksi kokeilin raparperipaistosta ja toscakuorrutteista raparperipiirakkaa. Hunaja muuten toimii toscan makeuttajana jopa paremmin kuin sokeri, kannattaa kokeilla.

Tässä iloksenne kirpeitä alkukesän makuja. Ne, jotka ovat saaneet huippusadon, voivat myös kaivaa esiin viime vuonna julkaistun raparperi-hunajajuoman ohjeen. Se raikastaa ihanasti kuivan kesän.

Hunaja-raparperihilloke
  •        500 g raparperia
  •        1 dl hunajaa
  •        ripaus tai hyppysellinen kanelia – maun mukaan

Kuori ja pilko raparperit noin sentin mittaisiksi paloiksi. Laita ainekset kattilaan ja keitä hiljaisella tulella sekoitellen 5–10 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet.

Nauti vaniljajäätelön kanssa tai piristä hillokkeella vaikkapa aamupuuroasi.


Hunajainen raparperipaistos

Hunajalla makeutettu raparperipaistos maistuu jäätelön kanssa.
Valmista ensin piirakkavuuan pohjalle annos edellä esiteltyä raparperihilloketta. Levitä hilloke voideltuun vuokaan.

Tee sitten sen päälle muruseos:
  • 150 g sulatettua voita
  • 4 dl kaurahiutaleita (desin verran voi korvata myös vehnäjauhoilla) 
  • 1 dl ruokosokeria tai sokeria
Sekoita muruseoksen ainekset keskenään. Ripottele tasaisesti hillokkeen päälle vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla puolisen tuntia. Paiston lopuksi voit nostaa paistoksen uunin keskitasolle, jotta se saa vähän väriä.

Nauti lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.


Hunajainen raparperi-toscakakku

Pohja:
Hunaja sopii mainiosti toscakuorrutteeseen.
  • 100 g voita 
  •  2 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria 
  • 2 dl vehnäjauhoja 
  •  1 tl leivinjauhetta 
  •  0,5 dl maitoa tai kasvimaitoa
Pohjan päälle:
  • 4–5 dl kuorittuja, noin sentin paksuisia raparperinpaloja
Toscakuorrute:
  • 75 g voita
  • 2/3 dl hunajaa
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 3 rkl maitoa
  • noin 2 dl rouhittuja manteleita tai cashewpähkinöitä

Kuori ja pilko ensin raparperit. Leivo sitten pohjataikina: Sulata voi ja jätä jäähtymään. Sekoita keskenään kuivat aineet. Vaahdota munat ja sokeri, ja sekoita sen jälkeen niiden joukkoon kuivat aineet, maito ja voisula.

Kaada pohjataikina voideltuun piirakkavuokaan ja ripottele raparperinpalat taikinan päälle. Ne uppoavat osittain taikinaan. Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa alatasolla 20–30 minuuttia, kunnes pohja on kypsä.

Valmista pohjan kypsyessä toscakuorrute. Sulata ensin voi ja sekoittele sen jälkeen hiljaisella tulella joukkoon kuorrutteen muut ainekset. Ota kuorrute pois levyltä, kun se on hiukan saennut.
Levitä kuorrute kypsän pohjan päälle. Paista piirakkaa vielä 10–15 minuuttia, kunnes se on saanut hiukan väriä.

Nauti piirakka hiukan jäähtyneenä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

maanantai 28. toukokuuta 2018

Oikeutta ötököille!

Toukokuussa alkoivat puhelut. Ötökkä siellä, kokonainen parvi täällä. Tykkään hyönteistiedusteluista. Niistä tietää, että kesä on tullut, mutta ne ovat monesta muustakin syystä hyvä juttu.

Ötökkäpuhelun aluksi soittaja yleensä kertoo ongelmasta. Ongelma on ötökkä, joka ainakin muistuttaa mehiläistä. Aika usein ongelmasta halutaan eroon. Ensin koetamme soittajan kanssa selvittää kuvailun tai kuvan perusteella, mikä ötökkä on hyönteisiään. Aika usein laji tarkentuu joksikin kimalaiseksi, erakkomehiläiseksi tai ampiaiseksi. Harva yhdestä ötökästä on huolissaan: ongelmallinen ötökkä joko parveilee tai pesii. Siksi seuraavaksi pohditaan, onko ötökkä asettumassa asumaan vai onko se paikalla vain hetkellisesti.

Rusomuurarimehiläinen. Kuva: Juha Jantunen
Erakkomehiläisiin kuuluva rusomuurari-mehiläinen on Suomen luonnossa melko uusi tulokas, jonka keväinen parveilu aiheuttaa ihmetystä. Erakkomehiläisistä voi kertoa huojentavan tiedon, että ne pistävät erittäin harvoin eikä niitä hyvälläkään paikalla pesi isoja määriä. Ne kun hoitavat nimensä mukaisesti jälkikasvunsa yksin. Rusomuurarien parveilukin on hetken huumaa.

Kimalainen omenalla. Kuva: Tarja Ollikka
Kimalainen ja mehiläinen sekoitetaan yllättävän usein, ehkä siksikin, että joissain murteissa kimalaista on kutsuttu mehiläiseksi. Jotkin kimalaiset saattavat tehdä pesän rakennusten rakenteisiin, ja se joskus huolettaa ihmisiä. Kimalainen on kuitenkin juuri niin sympaattinen otus kuin ulko-muodosta voi päätellä: pistää harvoin ja pölyttää tehokkaasti. Kimalainen ei pyri tarkoituksella sisätiloihin, ja sen pesän asukkien lukumäärä jää kymmeniin tai muutamiin satoihin.

Tarhamehiläinen horsmalla. Kuva: Tarja Ollikka
Tarhamehiläisen parveilukausi alkaa normaalisti kesäkuun alkupuolella. Parveilu pyritään estämään, mutta aina se ei onnistu. Jos soittajan murheena on mehiläisparvi, etsitään pikimmiten hätiin joku paikallinen mehiläistarhaaja, joka korjaa parven talteen. Joskus mehiläisyhteiskunta ehtii asettua esimerkiksi vanhan talon savupiippuun ennen kuin se huomataan. Silloin pyydystys saattaa olla jo myöhäistä, mutta mehiläistarhaaja käy kuitenkin paikalla tarkistamassa, mitä asialle voi tehdä.

 Pölyttäjät hyödyttävät juuri sinua
Kun laji ja sen elintavat on selvitelty, pohditaan yhdessä, onko ötökästä oikeasti haittaa. Onko se siis ongelma, kuten soittaja puhelun alussa ajatteli. Erakkomehiläisiä ja kimalaisia on helppo puolustaa. Aika monella soittajalla on puutarha – marjapensaita, hedelmäpuita ja joskus muitakin hyötykasveja. Jos niistä haluaa satoa, ei kannata tuhota tai häätää pölyttäjiä. Moni tietääkin, ettei pölyttäjiä pitäisi hävittää, mutta yllättävän harva käsittää, että niistä on konkreettista, henkilökohtaista hyötyä.
Ampiainen. Kuva: Tarja Ollikka
Ärhäkän väristä ampiaista on hankalampi puolustaa. Sen yhteiskunta kasvaa suureksi, se puolustaa pesäänsä melko herkästi ja saattaa syksyisin pyrkiä vasiten sisätiloihin ruuanhakuun. Ampiaisellakin on kuitenkin tehtävänsä luonnossa. Se esimerkiksi pitää tuhohyönteisten kannat kurissa. Hyötyhyönteinen siis. Ampiaispesä onkin syytä hävittää vain silloin, kun se on kulkureitillä tai muussa paikassa, jossa siitä on kohtuuttomasti haittaa.
Lähinnä itäisessä Suomessa pesivää ampiaisen isoa sukulaista herhiläistä koskee sama suositus. Herhiläinen tosin on pelottavasta koostaan huolimatta kuulemma tavan ampiaista rauhallisempi. Se ei siis ansaitse tulla ammutuksi haulikolla, kuten joku kertoi somessa vastikään tehneensä.

Ötökkäpuhelu – tilaisuus keskusteluun
Ilahdun hyönteistiedusteluista, sillä niistä huomaa, että hyönteiset kiinnostavat ihmisiä ja että pölyttäjien merkitys on tiedostettu. Soitto antaa mahdollisuuden selvittää, ettei hyönteinen ole välttämättä ongelma, vaikka sillä onkin piikki pyllyssään. Joskus soitto myös auttaa ottamaan kiinni tarhamehiläisparven, jonka selviäminen on varmempaa tarhaajan hoivissa kuin villissä luonnossa. Ilahduttavaa on sekin, että Suomen Mehiläishoitajain Liitto tunnetaan paikkana, jonne voi ötökkäasioissa soittaa – vaikka emme annakaan vinkkejä, miten hävittää ötökät kotitontilta.

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Ehtii, ehtii: vappusima

On ollut hoppu. Tähän aikaan vuodesta usein on. Arvaa onko sima muistettu laittaa ajoissa tekeytymään. No ei ole. Mutta hahaa, hunajasima valmistuukin huoneenlämmössä noin kolmessa päivässä. Kun olen tänään ripeä, saan hyvinkin maistella simaa viimeistään vappupäivänä. (Kunhan piilotan pullot siihen asti perheeltäni.)

Alla on hunajasiman ohje muidenkin kokeiltavaksi. Ole siis sinäkin ripeä ja nauti vappuna hunajasimaa!

Hunajasima
 4 litraa vettä
450 g mietoa, kotimaista hunajaa
2 sitruunaa
nokare hiivaa
(rusinoita)

Kiehauta osa vedestä. Kaada se hunajan päälle ja sekoita hyvin. Lisää loppu vesi sekä sitruunoiden mehu. Lisää haaleaan seokseen hiiva, n. 1/5 tl. Anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi ja pullota sima. Lisää jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria ja halutessasi muutama rusina. Huomaa, että paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia.
Sima valmistuu viileässä paikassa noin viikossa, huoneenlämmössä noin kolmessa päivässä. Säilytä sima viileässä ja nauti noin viikon kuluessa.

Siman kerääjät ja tuottajat työssään. Kuva: Tarja Ollikka
Hunaja ja koivunmahla ovat todennäköi-
sesti alkuperäisiä siman raaka-aineita.
Sokeri kun on ollut kallista ostotavaraa.
Ja tarkoittihan sana sima alun perin mettä
tai hunajaa. Hunajasimasta nautiskellessa kannattaakin lukea Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen artikkeli 
simaa simasuille. Sitä artikkeli ei 
tosin kerro, miksi väsähtänyt ihminen
simahtaa. Liekö juonut liikaa käynyttä simaa?