torstai 14. tammikuuta 2016

Hunajan alkuperän saa hämärtää "EU:ssa tai EU:n ulkopuolella tuotetuksi"

Mistä maasta on peräisin hunaja, jonka pakkauksessa lukee ”EU:ssa ja EU:n ulkopuolella tuotetun hunajan sekoitus”?

Ainakin se on vähintään kahdesta maasta, joista toinen on EU:sta ja toinen muualta. EU-hunajaa voi olla vain prosentti ja sitä toista hunajaa 99 prosenttia.

Eli siis et voi tietää, mistä hunaja on.

Hunaja-asetuksen mukaan alkuperämaatieto on pakollinen tieto. Mutta tieto maasta on pakollinen vain silloin, kun hunaja on peräisin yhdestä maasta.

Jos hunaja on ns. sekoitehunajaa eli eri maiden hunajista, niin merkintä saa olla hunajan alkuperästä riippuen ”EU:ssa tuotetun hunajan sekoitus”, "EU:n ulkopuolella tuotetun hunajan sekoitus" tai ”EU:ssa ja EU:n ulkopuolella tuotetun hunajan sekoitus”.

Tein aiheesta tällä viikolla tiedotteen. Asian uutisoi mm. Maaseudun Tulevaisuus.

Kuluttajan kannalta merkintätapa on outo ja se voi olla myös harhaanjohtava. Muutosta ei kuitenkaan liene odotettavissa.

Suomalaiseksi merkitty hunaja on aina sataprosenttisesti suomalaista. Se on myös sataprosenttisesti hunajaa.

Ja koska positiivinen asenne on tärkeää, niin yritetään suhtautua tähänkin myönteisesti. Ainakin minulle tulee paljon luottavaisempi olo hunajapakkauksesta, jossa on selvästi tieto alkuperämaasta, kuin hunajasta, joka on EU:ssa tai EU.n ulkopuolelta.

Mutta silti toivon, että lainsäädäntö muuttuisi ja purkeissa olisi kerrottava hunajien alkuperämaatiedot. Ei se voi olla mitenkään mahdotonta. Elintarviketjulta halutaan läpinäkyvyyttä, mutta miksi hunajan alkuperä on sallittua hämärtää tällä tavalla?

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Myös jouluruoka tarvitsee pölyttäjiä

Brittiläinen Plan Bee on tehnyt esimerkkikuvat paikalliseen jouluruokaan liittyen: mitä jäisi joulupöytään, jos pölyttäjät eivät olisi osaltaan tuottamassa raaka-aineita?


Brittiläisestä pöydästä katoaisivat esimerkiksi karpalokastike, porkkanat, ruusukaali, palsternakka, neilikat ja kirsikat (kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla).

Suomalainen joulupöytä on tietysti vähän erinäköinen, mutta monta ruokalajia puuttuisi myös meiltä, jos pölyttäjät eivät olisi tekemässä työtään.

Rosollia emme saisi, koska porkkanan ohella esimerkiksi punajuuren ja omenan tuotanto hyötyy pölyttäjistä. Kaakaokin tarvitsee ötököitä: emme siis pääsisi herkuttelemaan suklaalla.

Koska herukat hyötyvät pölyttäjistä, niin herukkamehupohjaista glögiä emme saisi. Emme myöskään voisi lisätä siihen manteleita. Luumukiisseli ei pääsisi jälkiruuaksi.

Riisipuuron riisit eivät tarvitse pölyttäjiä, mutta päälle emme voisi ripotella joulun tärkeää maustetta, kanelia. Jos oletetaan, että kinkuksi päätyvä possu voitaisiin kasvattaa ilman hyönteisiä kasvavalla rehulla, niin kinkku kuitenkin jäisi ilman sinappihuntua. Sinapinkin tuotannossa ötököillä on oma roolinsa. Vaikka saisimme kaloja, niin emme voisi maustaa niitä tillillä.

Tietysti koko ekosysteemin kannalta on mahdotonta tietää, miten pölyttäjien katoaminen todella vaikuttaisi ruoan tuotantoon. Eri kasvit ja niiden lajikkeet hyötyvät eri tavoin pölyttäjistä, joten joillakin vaikutus olisi erittäin suuri ja toisilla vähäisempi. On myös hyvä muistaa, että pölyttäjiä on tietysti tarhamehiläisen ohella paljon muitakin, muurahaisista lepakoihin.

Meille tutut kasvit, jotka hyötyvät hyönteispölytyksestä tavalla tai toisella, on listattu Pölytys.fi -sivulle.





torstai 3. joulukuuta 2015

Kuuma muovaa mehiläisvahan joulukorttiin



Kävin viime viikonloppuna Koskella mehiläisvahamaalauskurssilla. Minulla ei ollut oikein ennakkokäsitystä, mitä kaikkea mehiläisvahasta voi maalata, mutta kylläpä yllätyin! Noin vain näppärästi sulasta mehiläisvahasta luotiin talvisia maisemia, joulukuusia, kynttilöitä jne...
  
Mehiläisvahataiteessa, enkaustiikassa, maalataan siis värjätyllä mehiläisvahalla. Kuuman raudan avulla vaha työstyy upeisiin muotoihin vaikkapa korteissa tai tauluissa.
Alkuun pääsee väreillä ja lämpöraudalla, kertoo Sini Persson.

Mehiläisvahamaalaus on ikivanha taiteenlaji.  Vahaa on tuhansia vuosia käytetty esimerkiksi kirkkomaalauksissa, ikoneissa ja veneissä, kertoo tekniikkaa opettava Sini Persson. 

Suomessa laji on vielä harrastuksena uusi mutta Persson uskoo, että kiinnostus nousee ehdottomasti lähitulevaisuudessa. Esim. Saksassa tekniikka on hyvin suosittu.

Tekniikkalaji
Värjättyä mehiläisvahaa työstetään maalin tapaan kuuman raudan, lämpökynän, lämpöpuhaltimen tai -levyn avulla. Mehiläisvaha sulaa noin 65 asteessa, jolloin sitä on helppo työstää.

Tulitikkuaskit saivat vahasta kauniin koristuksen.
Itsekin huomasin, että enkaustiikka on oikeastaan tekniikkalaji, mutta myös yllättävän helppoa vasta-alkajalle. Lopputulos riippuu tosi paljon raudan käsittelystä. Vahaa voi työstää melkein mille pinnalle vain. 

Tällä hetkellä maalaamisessa käytettävä mehiläisvaha tulee ulkomailta. Värien on oltava korkealaatuisia, valoa kestävää, puhdasta ja huolella valmistettua. Tuotteiden väripigmentit ja muu materiaali ovat myrkyttömiä. Kauniita värejä löytyy kymmenittäin.

Puhdasta väritöntäkin mehiläisvahaa käytetään: encaustic-harrastajat käyttävät väritöntä mehiläisvahaa raudan puhdistukseen. Tätä vahaa kuuluu eniten, koska rautaa täytyy puhdistaa usein työvaiheiden välillä. Väritöntä vahaa käytetään myös muiden värien ohentamiseen ja kuvien kiinnitykseen.

Väritöntä mehiläisvahaa voi käyttää liimana, näissä korteissa terälehtiä.
Mehiläisvahakursseja järjestetään eri puolilla Suomea muun muassa kansalaisopistoissa. Tällä hetkellä Suomesta löytyy noin 30 tekniikkaa opettavaa kouluttajaa. 

”Parasta encausticissa on värien loisto, innostavuus ja nopeus. Luodakseen näyttäviä, yksityiskohtaisia ja persoonallisia maalauksia ei tarvitse osata edes piirtää", kouluttajaSini Persson iloitsee.


- Tuula

Lisätietoja ja videoita löytää netistä esim. hakusanalla ”encaustic art”.
Mehiläisvahamaalaus Facebookissa: www.facebook.com/EncausticArtFinland


Hyvää joulun odotusta!





maanantai 30. marraskuuta 2015

Pikkujouluaikaan sopivat sinihomejuusto-karpalomuffinit

Nämä suolaiset muffinit käyvät hyvin glögin, kahvin tai teen parissa nautittaviksi. Sinihomejuusto maistuu mielestäni juuri sopivasti eli ei liikaa. Muffiit ovat lisäksi helppoa ja nopeaa leivottavaa.

 

Sinihomejuusto-karpalomuffinit (n. 10 kpl)


2 munaa
90 g margariinia tai voita
1 dl maitoa tai maustamatonta jogurttia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
75 g sinihomejuustoa pieninä paloina
1 rkl hunajaa *
75 g kuivattuja karpaloita *
(koristeeksi pekaanipähkinöitä)

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää pehmeä rasva ja maito (tai jogurtti). Sekoita joukkoon sinihomejuusto, hunaja, karpalot ja kuivat aineet. Lusikoi taikina muffinivuokiin. Halutessasi voit painaa jokaisen muffinin koristeeksi pekaanipähkinän. Paista 200 asteessa 15–20 minuuttia.

* = raaka-aine hyötyy hyönteispölytyksestä

Innoitus reseptiin saatu K-Ruoka -sivujen reseptistä.

torstai 19. marraskuuta 2015

Parasta hunajaa ja hunajanekkuja

Lukuisina vuosina erinomaisesti Suomen paras hunaja -kisassa
menestynyt Aappo Valo myy hunajiaan eri tapahtumissa.
Tämä kuva on viime vuoden Tuomaan
markkinoilta Helsingistä.
Valo on mukana kyseisillä markkinoilla myös
tänä vuonna 4. - 22. joulukuuta.
Viikonloppuna olin taas ison hunajavalikoiman äärellä: mehiläishoitajien Sadonkorjuuseminaarissa olivat yleisön maisteltavina Suomen paras hunaja -kisan ehdokkaat. Jälleen kerran sain ihailla, miten erilaisia hunajia myös Suomessa voidaan tuottaa. Väritkin vaihtelivat aivan tummasta hennon vaaleaan.

Kisan voiton vei Aappo Valo Lapin puolukkahunajalla. Hän on itse asiassa voittanut tämän Suomen Paras Hunaja -tittelin viimeisen viidentoista vuoden aikana useammin kuin kukaan muu eli Aappolla on voitot peräti viideltä vuodelta (2000, 2005, 2009, 2012, 2015). Lisäksi Aappon hunajat ovat usein pärjänneet erinomaisesti esimerkiksi lajihunajien sarjassa. 

Kisasta ja sen tuloksista saa lisätietoja SML:n tiedotteesta.

Herkuttelua hunajanekulla

Viikonlopun hunajamaistelun lisäksi pääsin tiistaina maistamaan hunajanekkua, kun kävin Stadin tarhaajien tilaisuudessa. Auli Kontinen kertoi tekemistään nekuista eikä touhu kuulostanut aivan yksinkertaiselta, mutta innokkaiden kannattaa tietysti kokeilla ja tehdä nekkuja vaikka joululahjaksi.

Nekkuihin ei ole syytä käyttää Suomen parasta hunajaa, vaan ennemmin vaikka joku kaapin perukoille jäänyt hunajapurkki (olen kuullut, että joillakin voi tällaisia olla).

Nekkujen syöminen on myös oma operaationsa, sillä voipaperi jämähtää tehokkaasti kiinni nekkuun. Auli neuvoi nuolemaan ensin paperin märäksi, jolloin paperi irtoaa vaivatta.

Nekkujen ohje Stadin tarhaajien sivuilta.

Hunajanekut

Leikkaa voipaperista 9×9 cm neliöitä n. 40 kpl. Kierrä neliöt tötteröiksi, taita kärki umpeen. Aseta tötteröt pystyyn esim. juomalaseihin.
Mittaa hunaja, vesi, voi ja omenaviinietikka paksupohjaiseen kattilaan ja keitä tunnin verran koko ajan sekoitellen.
Kun seos on valmista (kylmään veteen pudotettu tippa jähmettyy palloksi), kaada se tötteröihin. Työnnä tikut vähän jäähtyneisiin nekkuihin.
Aulin (taustalla) tekemä hunajanekku sai suuni
makeaksi. Ihan pienille lapsille nekkuja ei kannata antaa,
etenkään, jos lapsen hermot eivät kestä
voipaperin irtinuolemisen ja nekkuimeskelyn vaatimaa aikaa.
  • 2 dl hunajaa ja 2 dl sokeria
  • 1 dl vettä
  • 2 rkl voita
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • voipaperia
  • tikkuja (pieniä jäätelötikkuja tai grillitikun pätkiä)
 



keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Maija Mehiläinen lentää taas elokuvissa

Maija Mehiläisestä on tehty uusi elokuva, joka sai äskettäin Suomen ensi-iltansa. Kävin katsomassa elokuvan kolmevuotiaan lapseni kanssa, ja olimme molemmat varsin tyytyväisiä näkemäämme.

Minulle Maija oli tietysti tuttu omasta lapsuudestani. Silloin televisiossa pyörä Maija Mehiläinen -sarja. Tunnusmusiikin muistan edelleen, mutta muuten Maijasta ei ole jäänyt kovin vahvoja mielikuvia.

Elokuva oli hetkittäin yllättävän jännittävä, joten aivan pienimmille ja herkimmille se voi olla liikaa. Lapsikriitikko totesi, että herhiläiset olivat pelottavia. Aikuisen silmiin herhiläisjoukkio oli tehty moottoripyöräjengiä muistuttavaksi.

Lapsikriitikolle jäi parhaiten mieleen kohtaus, jossa Ville-mehiläinen räppäsi. Huumoria ja iloa oli ripoteltu leffaan, mutta ehkä tuollaista räppihenkistä menoa olisi voinut olla enemmän.

Maijalta ei tietysti voi odottaa sitä, että elokuva olisi realistinen oppitunti mehiläisten elämään. Mutta toisaalta aikuiskatsoja voi katsoa leffaa myös sillä silmällä, että mikä siinä vaikuttaa todelliselta mehiläisyhteiskunnan toiminnalta ja mikä taas ei. Esimerkiksi mehiläisten siitepölyn kerääminen oli näkyvästi esillä, joka on mielestäni aika poikkeuksellista: yleensä laste
n ohjelmissa puhutaan pääosin siitä, että mehiläiset keräävät hunajaa. 

Mutta siis kokonaisuudessaan hyväntuulinen elokuva, jonka ansiosta voi taas jutella kotona lisää mehiläisistä ja muista ötököistä. Ja toki Maijan mukana käsitellään myös ystävyyttä, erilaisuutta, omia vahvuuksia ja yhdessä tekemistä.


torstai 22. lokakuuta 2015

Ötökät ja hunaja kiinnostavat päiväkoti-ikäisiä

Maistelemassa hunajaa: vasemmalla oma poikani,
joka tietysti vaati hunajaa lisää ja lisää.
Kävin viime viikolla kolmevuotiaan lapseni päiväkodissa kertomassa mehiläisistä, pölyttäjistä ja mehiläispesän tuotteista.

 Erityisesti iso, pörröinen kimalainen
viehätti lapsia (kuvassa ei ole mehiläisiä,
mutta niitä oli mukana
yksi pieni rasiallinen).
Juttelimme mm. siitä, että
kimalaisia näkyi alkusyksystä
paljon päiväkodin puistossa
ja niiden kannattaa
antaa rauhassa lennellä kukissa.
Ötökät kiinnostavat päiväkoti-ikäisiä, mutta koska eläviä hyönteisiä en voinut päiväkotiin viedä, niin keräsin talteen kuolleita. Oman kerrostalomme ullakolta löytyi kimalaisia ja ampiaisia. Mehiläiset pyysin kollegaltani hänen pesältään.

Kuolleiden hyönteisten avulla on niin lasten kuin aikuisten tietysti helpompi hahmottaa, miten eri pörrääjät eroavat toisistaan. Yksi lapsista pyysi mehiläistä kotiinviemiseksi, ja tietysti sen lupasin.

Lisäksi tarjoilin lapsille hunajaa sekä mehiläisleipää eli pergaa. Tähän oli etukäteen kysytty lupa vanhemmilta.

Olin ottanut mukaani mehiläishoitotakin, jota halukkaat saivat kokeilla. Näytin myös mehiläispesillä kuvaamaani videopätkää, ja kuvia katselimme SML:n lapsille suunnatuista esitteistä.

Jo ennen vierailuani olin saanut kuulla, että päiväkodissa on laulettu usein Piippolan vaaria. Yksi vaarin hoidon mahdollinen kohde ovat mehiläiset. Joku lapsista oli tällöin sanonut, että ei mehiläisiä voi hoitaa. Lapseni oli heti tokaissut:
"Kylläpäs voi! Äitikin hoitaa!"

(Minullahan ei tosin ole yhtään mehiläispesää, joten mehiläishoitoni on todella rajoittunutta eli satunnaista vierailua mehiläispesillä.)

Vein päiväkotiin reilun
nipun SML:n esitteitä, jotta
lapset voivat viedä
niitä kotiin ja tutkailla myös
myöhemmin päiväkodissa.
Miltä tuntuu pukeutua
mehiläishoitajan takkiin?