torstai 10. elokuuta 2017

Makea kenno



Eilen meillä oli vähän tavallista parempi iltapala. Ja pöydässä jotain, mitä perhe ei ollut koskaan maistanut.

”Äiti, mitä tää on?”
”Kennohunajaa, se on otettu suoraan mehiläispesästä. Ensin mehiläiset ovat tehneet nuo vaaleat kennot, sen jälkeen hunajan sinne sisään.”
”Ai jaa… Tämä on hyvää!”
”On, ihanaa.”
”Mutta mitä tää kova mun suussa on? Kato, tää keltainen. Ihan kuin purkkaa.”
”Se on sitä vahaa. Sen voi syödä, mutta ei ole pakko.”
”Mä en ainakaan syö. Annan sen sulle.”
”Laita mieluummin vaikka lautasen reunalle.”
”Panen roskiin. Sit otan lisää!”

Kennohunaja on linkoamatonta hunajaa, joka syödään siis suoraan mehiläisten valmistamasta pakkauksesta. Sitä käytetään tavallisen hunajan tapaan, mutta erityisen hyvin se sopii vaikkapa juustotarjottimelle ja moniin jälkiruokiin – eikä vähiten siksi, että se on niin kaunista. Kennojen vahan voi hyvin syödä, mutta voi sen huomaamattomasti pyyhkäistä suustaan lautasliinaankin. Kuumien juomien pinnalle kennohunajasta jää sulanutta vahaa, mutta kaikkia sekään ei häiritse.

Aiemmin kennohunajaa syötiin Suomessa enemmän, kun linkous ei ollut vielä kovin kehittynyttä. Se on alkuperäinen tapa nauttia hunajaa. Kennohunajan tuottaminen kuitenkin vie mehiläisiltä huomattavasti enemmän voimavaroja kuin tavallisen hunajan tuottaminen, sillä kennohunajaa korjattaessa mehiläiset menettävät myös vahasta valmistamansa kennostot.

Tavallinen hunaja lingotaan pois kennoista, ja kennot palautetaan sellaisenaan pesään mehiläisten käyttöön. Mikäli kennosto linkouksen jälkeen näyttää vaurioituneelta tai tummuneelta, se sulatetaan, muovataan uudestaan ja palautetaan pesään alustaksi, jonka päälle mehiläiset jatkavat uuden kennoston. Yhden kennohunajakilon tuottaminen vaatiikin mehiläisiltä yhtä paljon työtä kuin 5–8 tavallisen hunajakilon valmistaminen. Kennohunajaa korjattaessa mehiläistarhaajan täytyy laittaa ottamansa kennoston tilalle uusi vaha-alusta. Siksi kennohunaja on hiukan kalliimpaa kuin lingottu hunaja.

Edelleen maailmalla kennohunaja on monin paikoin tavallisin tapa käyttää hunajaa. Maahanmuuttajien ansiosta kennohunajan kysyntä on Suomessakin kasvussa. Sitä voi ostaa esimerkiksi herkkukaupoista, kauppahalleista ja suoraan tuottajilta, kun hunajan satokausi on aluillaan. Kennohunajan paras sesonki on nyt, kannattaa kokeilla.

Meillä kennohunajan kanssa tarjoiltiin
manchegojuustoa
pekaanipähkinöitä
tuoreita kirsikoita
itsetehtyjä keksejä
ja paahdettua leipää.


Herkullisia ja helppoja illanistujaisia ystävien ja perheen kanssa!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Parvi pihassa – mitäs nyt?


”Meidän pihallemme ilmestyi eilen valtava parvi mehiläisiä. Lopulta ne kerääntyivät pihakoivuun, ja nyt koko naapurusto on tässä seuraamassa niitä. Mutta eivät kai ne tee siihen pesää? Millä ne saa häädettyä?"

Varsinkin keskikesällä mehiläisiin iskee joskus parveilukuume. Parveilu on mehiläisten luontainen tapa lisääntyä. Tällöin vanha kuningatar lähtee pesästä ja osa työläisistä seuraa sitä.

Syynä tarhamehiläisten parveiluun voi olla tilapula. Kun kuningatar tuottaa kiihkeimmin jälkeläisiä, pesä saattaa käydä ahtaaksi, jollei mehiläisille huomata ajoissa tarjota lisää tilaa. Parveilunhalu voi johtua myös tekemisen tai sadon puutteesta. Jos mehiläisille sopivia kukkivia kasveja ei ole ympäristössä riittävästi, ne saattavat lähteä etsimään niitä muualta. Tai jos sää on niin huono, etteivät mehiläiset pääse hakemaan mettä, ne saattavat turhautua.

Hunajantuottaja ei koskaan toivo mehiläistensä parveilua – siinähän lentää rahaa taivaan tuuliin. Mehiläiset eivät myöskään Suomen olosuhteissa yleensä pärjää pesän ulkopuolella, joten ne olisi hyvä saada suojaan. Puhumattakaan haitasta, joka koituu esimerkiksi parven päätymisestä jonkun huono-onnisen savupiippuun.

Aina parveilua ei kuitenkaan saada estettyä ajoissa, vaan pihapuuhun tai talon räystäslautoihin ilmestyy suriseva pallo. Jos mehiläisparvi päätyy omaan pihaan, apu löytyy mehiläistarhalta. Monet mehiläistarhaajat hakevat parven mielellään talteen. Jotta tarhaaja ei kuitenkaan tule paikalle turhaan, kannattaa uhrata hetki sen pohtimiselle, onko kyse tosiaan parveilevista mehiläisistä. Osa parvenhakureissuista on nimittäin joka vuosi myös hukkareissuja.
Mehiläisparvi puussa.


1. Ovatko parveilevat otukset mehiläisiä?

  • Mehiläinen on hennon karvainen, oranssi-mustaraidallinen hyönteinen, joka kerää ravinnokseen mettä ja siitepölyä. 
  • Se on rauhallinen pölyttäjä, kunhan sitä ei tarkoituksella häiritse. Mehiläiset pistävät harvoin, ja ne kuolevat pistettyään, sillä niiden myrkkypiikki repeytyy irti piston yhteydessä.
  • Mehiläiset elävät tuhansien yksilöiden yhteiskunnissa, missä ne kasvattavat jälkikasvuaan ja tuottavat hunajaa vahakennojensa turvissa. Suomessa mehiläiset elävät yleensä mehiläistarhaajien tarjoamissa pesissä, mutta paikoin myös villinä esimerkiksi ontossa puussa.

Mikäli olet varma, että kyseessä ovat jmehiläiset, siirry kohtaan kolme. Kannattaa kuitenkin vilkaista myös kohdasta kaksi, mitkä hyönteiset muistuttavat mehiläisiä.
Mehiläinen omenankukalla.


2.       Mihin hyönteisiin mehiläisen voi sekoittaa?
Ampiainen
  • Moni sekoittaa mehiläinen ja ampiaisen. Ampiaisella on kuitenkin kapeampi vyötärö ja ohuemmat siivet kuin mehiläisellä. Sen raidoitus on usein selkeämpi, eikä se ole yhtä karvainen kuin mehiläinen.
  • Ampiainen on osittain lihansyöjä, se pyydystää toukkiensa ravinnoksi hyönteisiä ja toukkia. Ampiaiset saattavat käydä hakemassa ravintoa myös ihmisten apajilta vaikkapa grillauspaikalta. Ampiainen ei ole varsinainen pölyttäjä, vaikka se kerääkin ravinnokseen mettä ja makeita nesteitä.
  • Ampiainen elää puumassasta tehdyssä, usein harmaassa pesärakennelmassa. Ampiainen rakentaa pesänsä maahan tai vaikkapa rakennuksiin tai puuhun. Näkyvä pesä on pallomainen, ja se voi olla suurikin, halkaisijaltaan yli 20 senttiä. Jos ampiaispesä täytyy hävittää, se kannattaa tehdä hyvissä suojavarusteissa illalla, kun kaikki ampiaiset ovat pesässä sisällä.
  • Ampiaisyhdyskunta kasvaa kesän aikana muutamasta yksilöstä enimmillään satoihin yksilöihin.
  • Ampiainen käyttää piikkiään myös saalistukseen eikä kuole pistettyään, joten se pistää herkemmin kuin mehiläinen. Ampiainenkin pistää kuitenkin yleensä vain uhkaavassa tilanteessa. Eniten yhteentörmäyksiä ihmisten kanssa tulee loppukesästä ja syksyllä, kun ampiaiskuningattaret valmistautuvat talvehtimaan, työläiset menettävät elämänsä tarkoituksen ja pesän jäsenet hajoavat kuka minnekin.
Ampiainen medenhaussa.

Pieni ampiaispesä.


Kimalainen
  • Kimalainen on mehiläistä ja ampiaista selkeästi suurempi, karvaisempi ja muodoltaan pyöreämpi. Väritykseltään kimalaiset ovat mustia ja niissä on lajin mukaan keltaisia, oransseja ja valkoisia raitoja.
  • Kimalainen tekee pesänsä usein maahan tai puunkoloon. Pesässä on jäseniä muutamasta kymmenestä muutamaan sataan.
  • Kimalainen on rauhallinen pölyttäjä, joka käyttää myrkkypiikkiään hyvin harvoin. Se käyttää ravinnokseen mehiläisen tavoin mettä ja siitepölyä, mutta sen pesistä ei saada hunajaa.
Kimalainen purtojuurella.


Erakkomehiläinen
  • Erakkomehiläisiä on monen näköisiä, ja jotkin niistä muistuttavat paljonkin tarhamehiläisiä. Erakkomehiläislajeja on tavattu Suomessa noin 190.
  • Ne elävät yksin tai pienissä yhdyskunnissa, mutta yhdyskunnilla ei kuitenkaan ole samanlaista sosiaalista luonnetta kuin mehiläisten yhteiskunnilla. Pesänsä erakkomehiläiset tekevät esimerkiksi puun koloihin tai hiekkaan.
  • Keväällä erakkomehiläiset saattavat esiintyä runsaina etsiessään pesäkoloja esimerkiksi talojen seinustalla. Niitä ei tarvitse siitä huolimatta torjua mitenkään.
  • Erakkomehiläiset syövät mettä ja siitepölyä, mutta eivät tuota hunajaa.
Erakkomehiläinen.


Kukkakärpänen
  • Kukkakärpänen on kelta-mustaraitainen pölyttäjä. Se on mehiläistä pienempi, hoikempi ja kirkkaamman värinen. Kun se laskeutuu sen siivet ovat kolmiomaiset. Kukkakärpäset jäävät ilmassa usein paikoilleen lentämään.
  • Kukkakärpäsiä on satoja lajeja. Ne käyttävät ravinnokseen mettä ja ovat tärkeitä pölyttäjiä.
  • Kukkakärpäset ovat nimensä mukaisesti kärpäsiä, eivätkä ne pistä.
Kukkakärpäsiä voikukalla.


Herhiläinen
  • Herhiläiset ovat ampiaisten suvun kookkain laji. Ne muistuttavat ulkonäöltään ja elintavoiltaan ampiaista, mutta herhiläisyksilöt ovat suurempia, ja niiden pesäkin saattaa kasvaa huomattavasti isommaksi kuin ampiaisten.
  • Herhiläistä ei tavattu Suomessa kuin satunnaisesti useaan vuosikymmeneen, mutta 1990-luvulta alkaen laji on taas yleistynyt varsinkin Kaakkois-Suomessa. Nykyisin herhiläisiä on itäisessä Suomessa aina Kuopion korkeudelle saakka. Länsi- tai Pohjois-Suomesta pesimishavaintoja ei ole tehty.
  • Ampiaisen tapaan herhiläinenkin saalistaa muita hyönteisiä ja voi pistää myös ihmistä. Yleensä herhiläiset ovat kuitenkin varsin rauhallisia, eivätkä pistä herkästi.
  • Herhiläiset saattavat pyydystää toukkiensa ravinnoksi myös mehiläisiä ja ampiaisia, joten herhiläispesä ei ole mehiläistarhaajille suosikkinaapuri.
Herhiläinen. Kuva: Keith Gallie /Flickr


3.       Parveilevatko mehiläiset vai onko niitä vain paljon liikkeellä?
Mehiläisparvessa on satoja tai jopa tuhansia yksilöitä, jotka lentävät kuningattaren perässä ja kerääntyvät sopivan paikan löydettyään sen ympärille palloksi. Vaikka pihalehmuksessa olisi siis runsaasti mehiläisiä medenhaussa, se ei tarkoita parveilua eikä paikalle ole syytä hälyttää mehiläistarhaajaa. Liitteenä on lyhyt video, jossa on runsaasti mehiläisiä urakoimassa.
video


4.       Mistä apua?
Jos parveileva hyönteinen on tunnistettu mehiläiseksi ja kyseessä on nimenomaan parveilutapahtuma, kannattaa ottaa yhteyttä lähimpää mehiläistarhaajaan. Parvia kiinni ottava tarhaaja löytyy helpoiten Suomen Mehiläishoitajain Liiton internetsivuilta kartasta, johon on merkitty parvia kiinniottavat tarhaajat. Ensin kannattaa soittaa suoraan lähellä sijaitsevalle tarhaajalle. Mikäli kartalla ei näy tarhaajaa lähistöllä, ota yhteyttä liittoon, missä pyritään löytämään ratkaisu ongelmaan.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Hunajainen raparperijuoma







Parhaillaan on käynnissä raparperin satokausi. Usein raparperi on hyvinkin tuottoisa, joten vinkit sen helppoon hyödyntämiseen tulevat tarpeeseen. Hunaja pehmentää hyvin raparperin happamuutta ja sopii raparperin kaveriksi vaikkapa kesäiseen juomaan.

Netistä löytyy monenlaisia raparperijuomareseptejä. Itse sovelsin Hannan soppa -blogista löytämääni ohjetta.


Juomaan tarvitset

  •  2 litraa vettä
  • vajaat 2,5 litraa raparperinpaloja 
  •   reilut 2 dl hunajaa
  •   ½ sitruunan mehun 
  •   vaniljasokeria


Juoma valmistuu seuraavasti

  •  Huuhdo raparperit ja pilko ne noin sentin mittaisiksi paloiksi. Kun keität raparperin kuorineen, juomasta tulee kauniin punaista (ja pääset paljon helpommalla 😊).
  • Keitä paloja 10–20 minuuttia.
  • Siivilöi raparperit juomasta. Voit käyttää sideharsoa tai painella raparperinpaloja siivilässä, jotta saat talteen kaiken niiden mehun.
  • Lisää juomaan hunajaa maun mukaan ja mausta juoma sitruunalla ja vaniljasokerilla. Monissa ohjeissa käytetään juoman maustamiseen vanilja- tai kanelitankoa raparperin keittovaiheessa. Itse oikaisin siinä kohtaa.
  • Anna juoman tekeytyä yön yli jääkaapissa.
  • Nauti juoma kylmänä. Voit myös laimentaa juomaa kivennäisvedellä kuplivaksi. Meille maistui sekoitus, jossa oli puolet kivennäisvettä ja puolet raparperijuomaa.
  • Juoma säilyy kylmässä noin viikon.