keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Oppia ikä kaikki - ainakin mehiläishoidon kursseilla

Mehiläiset pysyvät pesissään mutta tarhaajille riittää kursseja.
Suunnataanpa katse hetkeksi ensi vuoteen. Tammikuuhun on enää pari viikkoa – miten tämä vuosi onkaan taas juossut...! Mehiläiset ovat nyt talviteloillaan mutta mehiläistarhaajille (sekä ammattilaisille että harrastajille) tämä on hyvä aika kouluttautua ja kehittää osaamistaan eri keinoin. Meillä SML:ssä on tulossa tammikuussa (26.-27.1) vuoden tärkein seminaari, Talvipäivät. Hämeenlinnassa pidettävään tapahtumaan tulee puhumaan mm. useita ammattitarhaajia, huippukokki/aloitteleva mehiläistarhaaja Markus Maulavirta sekä paljon muita alan osaajia. Ja seminaarin ohessa tietenkin opitaan paljon uutta myös muilta tarhaajilta. Kannattaa tutustua ohjelmaan ja ilmoittautua mukaan - kaikki ovat tervetulleita!

 

Ilmoittaudu ajoissa peruskursseille

Alkuvuosi on myös aloittelijoille oikea aika aloittaa mehiläishoidon peruskurssinsa. Moneen on ilmoittautuminen jo käynnissä. Kursseja on tarjolla ympäri Suomen: kansalaisopistot, paikalliset mehiläishoitajain yhdistykset ja muut tahot järjestävät koulutusta. Kannattaa katsoa esim. oman kansalaisopiston kurssitarjonta tai kysyä paikallisyhdistykseltä, josko sieltä löytyisi itselle sopiva kurssi. Listaamme kursseja myös SML:n Tapahtumat –sivuille, joten tarkkailkaapa sieltäkin.

Vaikka ensi kesänä ei pesiä vielä hankkisikaan, pohjatieto on kurssin myötä tulevaisuutta varten hankittu :) Eli mikset vaikka antaisi peruskurssia joululahjaksi! Itse kävin kurssin pari vuotta sitten ja siitä jäi kyllä kaiken kaikkiaan hyvä fiilis – opin paljon ja jäi suuri into oppia lisää! Aluksi ihmettelin, että tuleekohan tästä yhtään mitään, kun taustatietoa ja käytännön kokemusta ei ollut, mutta sen takia se onkin peruskurssi: asiat käydään huolellisesti läpi ammattilaisten avulla.

 

Mehiläishoidon ammattitutkinto

Mehiläishoito on hieno harrastuksena, mutta onpa Suomessa mahdollista suorittaa myös mehiläishoidon ammattitutkinto. Kävin viime viikolla Hämeen ammattikorkeakouluun kuuluvan Mustialan maatalousoppilaitoksen ammattimehiläistarhaajien valmistujaisissa. Sieltä valmistui yhteensä 24 tarhaajaa, mukana sekä vuosikausia tarhanneita että vasta tarhauksen aloittaneita. Tämän ensimmäisen vuosikurssin koulutus alkoi maaliskuussa 2011. Nyt Mustialassa on jo käynnissä toinen vuosikurssi ja kolmannelle on parhaillaan haku käynnissä. Myös Saarijärveltä (Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta) valmistui marraskuun lopussa 12 ammattitarhaajaa ja Pohjois-Karjalan Aikuisopistolta syyskuussa 16 opiskelijaa. On hienoa saada alalle lisää asiantuntevia ja suunnitelmallisia ammattilaisia. Yrittäminen ei mehiläisalallakaan ole aina niin hunajaista, joten uskon että koulutuksesta on suurta hyötyä. Moni opiskelija kommentoi, että kurssilla oppi ennen kaikkea oppimaan. Sitä tarvitaan, koska mehiläistarhaus on jatkuvaa oppimista. Toivottavasti koulutuksille löytyy rahoitusta jatkossakin.

Onnea vielä kertaalleen kaikille valmistuneille!

Lisätty 17.12. Pohjois-Karjalan Aikuisopistolta valmistuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti