tiistai 2. heinäkuuta 2013

Muutoksia liitossa: Mari Koistinen palasi töihin, Tuula Lehtosesta tutkimuskoordinaattori

Reilu vuosi sitten jäin äitiysvapaalle. Sillä välin sijaiseni Tuula Lehtonen on mm. ylläpitänyt tätä blogia. Nyt olen taas työn äärellä, mutta onneksi Tuulastakaan ei tarvitse luopua. Hän nimittäin jatkaa Suomen Mehiläishoitajain liiton tutkimuskoordinaattorina ja tiedottajana.

Minä vastaan ensisijaisesti kuluttajaviestinnästä, kuten hunajasta ja muista mehiläistuotteista. Tuulan viestintävastuuna on mehiläishoito ja pölytys.

Äitiyslomalla oli hienoa nähdä, että mehiläiset ja hunaja kiinnostavat yhä useampia. Sen verran usein silmiini sattui juttuja, joissa aiheita käsiteltiin. Monien kanssa myös keskustelin pörriäisistä.

Alan uudet harrastajat näkyvät myös netissä. Vilkaiskaapa vaikka Helmi Haatajan Pikku emännän mehiläisblogia tai Janne Tammisen Mehiläistarhaa.

Tästä on helppo jatkaa kuluttajien kysymyksiin vastaamista ja tiedon jakamista sekä muiden työhöni liittyvien tehtävien hoitamista.

Siinä sivussa tietysti kokkailen hunajaa hyödyntäen. Kuten Pappilan mummo totesi, niin myös marjat makeutuvat mukavasti hunajalla. Nettisivujemme tiedotteesta saa lisätietoja ja ohjeita marjojen pakastukseen, valkosipulisiin hunajakurkkuihin ja säilöttyihin kantarelleihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti