perjantai 7. marraskuuta 2014

Helpota flunssaa: testatuissa hunajaniksessä maistuvat myös mm. inkivääri, sitruuna ja kaneli

Lämmin juoma, jossa on hunajaa ja sitruunaa, on monen
käyttämä flunssanhelpotus. Juomassa voi olla myös
esimerkiksi inkivääriä, chiliä, valkosipulia, kanelia, tyrniä tai
pakuria. Joku tekee juoman maitoon ja lisää vielä voita
joukkoon. (Kuva: Emma Nagle/Flickr)
Tällä viikolla muistutimme tiedotteella, että hunaja tutkitusti helpottaa yli yksivuotiaan lapsen yskää ja hunajavinkki on päässyt myös viralllisiin terveydenhuollon suosituksiin.

Tiedotteen julkaisun yhteydessä kysyin Facebook-sivullamme, millaisia hunajaisia flunssanhoitokeinoja ihmiset käyttävät. Kommenttien perusteella tyypillistä on tietysti lisätä hunajaa lämpimään juomaan, mutta juomien muut maustajat vaihtelevat: yksi lisää inkivääriä, toinen sitruunaa, kolmas vannoo valkosipulin tehoon.

Kira kertoi: "Kurkkukipuun lämmintä juomaa jossa on hunajaa, kuumaa vettä ja sitruunamehua.Uppoaa meillä lapsillekkin."

Siihen Riikka jatkoi: "Aikuisille tuohon Kiran lämpimään juomaan voi lisätä 2 cl rommia. Jos ei muuta niin onpahan sairastaminen mukavampaa." 

Terhin juomassa on kanelinen lisä: "Mä laitan kuumaan veteen hunajaa, palan tuoretta inkivääriä sekä kanelitangon pätkän."

Pirjo nosti esiin hieman erikoisemman ainesosan eli voin: "Hunajaa 1 rkl, inkivääriä 1 tl, voita 1 rkl sekoitetaan mukilliseen kuumaa maitoa. Tehoaa ja helpottaa flunssaista oloa. Voi helpottaa kurkun karheutta ja nielemistä ja siinä on sitä tärkeää D-vitamiinia!"

Heidin terveyssmoothie kuulostaa paitsi terveelliseltä, niin myös hyvältä:
"
1 tl hunaja,1cm tuore inkivääri, banaani, puolikkaan sitruunan mehu, tuoreita mintunlehtiä 15- 20, loraus omenamehua ja 1 dl Asidifilusta sisältävää luonnonjugurttia. Nauti väh. 1 iso muki päivässä."

Sanna vinkkasi: "
Mies tekee tytölle aina limestä ja hunajasta "siirappia", jota lusikallinen iltaisin yskään/flunssaan. Limen kohkoja ja hunajaa pieneen kulhoon ja höyrystymään kattilaan."

Myös Twitterissä jaetaan neuvoja. Irinan vinkissä yhdistyy monta tehoainetta:
"
Flunssankarkoittajavinkkejä: chili, valkosipuli, inkivääri, hunaja ja tyrni. Jos ei yksin niin yhdessä! Tepsii."

Mikko Kärnä nappaa joukkoon pakuria: "
Järeät lääkkeet flunssaan. Pakuria ja inkivääriä, sitten vielä hunajaa joukkoon."

Tunnetko propoliksen?

Mehiläispesistä saadaan myös prolista eli mehiläisten kittivahaa. Propolis on mehiläisten oma tehotuote, joka monien mielestä toimii myös esimerkiksi ihmisten kurkkukivun lievittäjänä. Tällöin kannattaa hankkia propolisuuttetta, jota on helppo lisätä tipottain vesitilkkaan ja sitten kurlata nestettä nielussa ja lopulta nielaista koko aine.

Propoliksen maku muistuttaa pihkaa, joten yhtä herkullista se ei ole kuin hunaja.  
 

3 kommenttia:

  1. tätä pitää kokeilla, ja hyvältä tuntuukin näin flentsuiselta..

    VastaaPoista
  2. tätä pitää kokeilla, ja hyvältä tuntuukin näin flentsuiselta..

    VastaaPoista