maanantai 28. tammikuuta 2013

Makuhunajaa moneen makuun - kerro parhaat vinkkisi

Mehiläishoitajien Talvipäivät ovat onnellisesti takana. Hämeenlinnassa pidetyssä seminaarissa oli ennätysmäärä väkeä, yli 200 kuulijaa. Hienointa oli, että paikalla oli sekä vuosikymmeniä tarhanneita, että myös paljon vasta-alkajia. Keskustelua ja neuvoja suuntaan jos toiseen riittikin! Luennoilla kuulimme mm. kuinka saada mahdollisimman suuri hunajasato vähillä työtunneilla, mikä on mehiläisten tautitilanne jne.

Huippukokki Markus Maulavirta toi aloittevan mehiläistarhaajan  ja ravintola-alan ammattilaisen näkulmaa kertoessaan, kuinka pesien hoito ensimmäisenä kesänä sujui. Rohkeutta piti kerätä pariin otteeseen, mutta lopulta Markus pääsi sinuiksi mehiläistensä kanssa ja hieno hunajasato tulikin (ja myös meni samantien innokkaille ostajille). Kerron myöhemmin lisää, kuinka kokki suhtautuu hunajaan raaka-aineena.

Vuoden tarhaaja tekee makuhunajia

Lauantaina julkistettiin myös Vuoden Mehiläistarhaaja 2013. Hän on Erkki Lappi Lapinlahdelta. Onnittelut hänelle ansiokkaasta työstä mehiläistarhaajana!

Erkki Lappi on erikoistunut makuhunajien valmistukseen. Lapin yritys, Hunajalähde, tekee niitä melkein maussa kuin maussa. Listalta löytyy mansikkaa, vaniljaa, rommia, eukalyptusta, toffeeta - vaikka mitä! Makuhunajat ovat hunajavalmisteita, eli hunajaan lisätään makuaromia tai esim. mehutiivistettä. Niitä voi syödä sellaisenaan tai käyttää vaikka leivonnassa tai jäätelön päällä.
Hunajalähde myy tavallista hunajaa, makuhunajia, siitepölyä jne. nettikaupassa ja markkinoilla ympäri Suomea. Kuopion paikallisyhdistys kehuu Lappia erityisesti avoimuudestaan ja innostavasta työstä mehiläishoitajana. Lappi on hoitanut mehiläisiä pian 40 vuotta. Yrityksen pyörittäminen ja messuilla kiertäminen on tarhaajalle myös mieluista. Hunajalähteellä on yli 60 tuotemerkkiä - miten ne on kehitetty?  "Asiakasta on kuunneltava. Kysyttävä mistä makuhunajasta he pitävät eniten."

Kuulemma ehdottomasti suosituin makuhunaja on rommilla maustettu.

Kerro parhaat vinkkisi makuhunajan käyttöön

Itse olen käyttänyt makuhunajia leivonnassa. Minttu-suklaa Cup Cake -reseptissä tarvittiin minttuaromia. No, eihän minulla sellaista ollut, mutta onneksi kaapista löytyi minttuaromilla maustettua hunajaa. Loistavaa! Sain yhdellä iskulla makeutettua ja maustettua taikinan.

Mihin sinä olet käyttänyt makuhunajia? Makuja löytyy paljon - syötkö sellaisenaan vai käytätkö aromina ruuanlaitossa? Laitapa kommentteihin parhaat vinkkisi :)

1 kommentti:

  1. Sain vinkin, että vaniljalla aromisoitu hunaja maustaa kahvin herkulliseksi. Pitääkin kokeilla tällaista helppoa makukahvia. Kiitos neuvosta, Satu!

    VastaaPoista