tiistai 18. maaliskuuta 2014

Näin minusta tuli trendikäs hunajaviestijä

"Jos viisi vuotta sitten joku kaverini olisi sanonut, että on mennyt töihin jonnekin mehiläisliittoon, niin olisi se tuntunut vähän hassulta. Mutta nykyisin se vaikuttaa tosi hienolta!"

Jotenkin näin kaverini Riikka sanoi minulle perjantaina. Nyökyttelin, sillä enhän itsekään olisi tajunnut esimerkiksi kymmenen vuotta sitten hakeutua hunajan ja mehiläisten pariin.

Saati, että olisin vuosituhannen vaihteessa opiskellut yliopistossa mehiläistenhoitoa. Vaikka siis samaan aikaan suoritin maatalous-metsätieteiden maisterin tutkintoa juuri siinä ainoassa tiedekunnassa, jossa opetetaan mehiläiskursseja.

Totesimme kaverin kanssa, että siivekkäistä tuotantoeläimistä kanat ja mehiläiset ovat nousseet viime vuosina voimakkaasti esiin. Niitä halutaan myös omille takapihoille.*

Molempien suosion kasvuun vaikuttavat monet syyt. Mehiläisten kohdalla iso asia on varmasti se, miten mehiläiset ovat saaneet paljon julkisuutta erityisesti mehiläispesien kuolemiin ja pölytyksen merkitykseen liittyneen uutisoinnin vuoksi. Lisäksi ruokaan, esim. puhtauteen ja tuotantotapoihin, on kohdistunut paljon huomiota. Siitä saa myös hunaja siivunsa. Kaikenlainen itse tekeminen ja kasvattaminen on ollut kovassa nousussa.

Hunajaviestijä työssään: kuvaruutukaappaus videolta,
jota tein hunajasta viime syksynä.
Mikäs tässä siis toimiessa trendikkäänä hunaja- ja mehiläisviestijänä!

Minä aloitin pestin reilut kaksi vuotta sitten. Huomasin silloin Hesarissa työpaikkailmoituksen, jossa minulle ennestään tuntematon Mehiläishoitajain Liitto haki henkilöä toimittajaksi ja kuluttajaneuvojaksi.

Työ vaikutti kuvauksen perusteella mainiolta: saisin tehdä työtä aidosti hyvien asioiden eteen ja käyttää niitä viestinnän taitoja sekä kuluttajuuteen liittyviä näkemyksiä, joita olin ehtinyt hankkia.

Hunajasta olin tosissani innostunut Sveitsissä, jossa mieheni kanssa asuimme puoli vuotta vuonna 2011. Silloin huomasin, miten monin tavoin hunajaa voidaan tuottaa ja markkinoida ja miten mehiläispesät näkyivät maisemassa. Markkinoinnissa meillä suomalaisilla on vielä paljon tekemistä. 

Mehiläishoidosta en siis ennen töiden aloittamista tiennyt juuri mitään. Mutta vähitellen, ja välillä jopa huomaamatta, opin koko ajan lisää. Nyt osaan jo jollain tavalla keskustella vaikkapa varroasta, vaakapesistä, pölytyspalvelusta, talvitappioista, hunajalingoista, neonikotinoideista, propoliksesta ja hunajien rakenteesta.

Tosin tieto lisää tuskaa: mitä enemmän opin, sitä vaativammalta mehiläishoito näyttää. On siis helppo arvostaa heitä, jotka toimivat mehiläistarhaajina ja tuottavat hunajaa sekä muita mehiläistuotteita.

*Kanoilla ja mehiläisillä on muuten paljon yhteistä historiaa näin järjestönäkökulmasta: vuonna 1909 perustettiin Suomen Siipikarjan ja Mehiläishoito Yhdistys. Kanojen ja mehiläisten liitolliset tiet erkanivat lopullisesti vasta 1945.

2 kommenttia:

  1. Onnea "uuteen" työhösi! Erikoisala todella. Hunaja kuulostaa terveystuotteelta, mutta eiko siinä ole paljon sokeria?

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hunajahan suurelta osin eri sokerilajeja ja vettä: noin kolme prosenttia on mm. suojaravintoaineita ja entsyymejä. Toki hunajalla on monissa tutkimuksissa havaittu erilaisia terveydelle edullisia vaikutuksia, mutta koska se on kuitenkin makeutusaine, niin tietysti hunajan käytössä kannattaa olla malttia ja tolkkua. Mutta hunajassa on paljon muita hyviä arvoja: se on hyväksi myös luonnolle esimerkiksi siksi, että mehiläisten pölytystyö lisää monien kasvien satoa merkittävästi.

    VastaaPoista