keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

500 000 kuollutta mehiläistä levittäytyy taiteeksi

"Kuolleet mehiläiset haisevat enemmän
kuin kuvittelin", taiteilija Timo Wright
naurahtaa. 
Miltä näyttää ja tuoksuu 500 000 kuollutta mehiläistä, jotka on levitetty lattialle noin sentin kerrokseksi? Ja mitä ajatuksia tällainen teos herättää?

Tämän voi kokea Kaapelitehtaan MUU-galleriassa, jossa on toukokuussa nähtävillä taiteilija Timo Wrightin Nemesis-installaatio.

Wright aloitti teoksen suunnittelun pari vuotta sitten, kun hän oli havahtunut mehiläiskatoa käsitteleviin uutisiin. Lisäksi hän pohtinut jo pitkään pohtinut ja myös teoksissaan käsitellyt ihmisten toiminnan vaikutusta sekä meihin itseemme että luontoon.

"Kun vielä näin Ei pelkkää hunajaa (More than honey) -dokumentin, niin idea alkoi hahmottua", Wright kertoo. "Erityisen vaikuttava kohtaus dokumentissa on se, kun kiinalaiset pölyttävät käsin hedelmäpuita, koska pölyttäjiä ei kyseisellä alueella enää ole."

Aluksi Wright oli suuunnitellut teosta, jossa olisi viherhuone, tyhjä mehiläispesä ja kuolleita mehiläisi lattialla.
"Muut elementit kuitenkin tiputin pois, ja jätin vain mehiläiset."

Puolen miljoonanan menehtyneen mehiläisen hankkiminen ei suju aivan helposti. Wright sai mehiläishoitoa harrastavalta tuttavaltaan kehotuksen ottaa yhteyttä Komppa-Seppälän tilaan. Kahden talven aikana siellä kerättiin monta paperikassillista luonnollisen kuoleman kohdanneita mehiläisiä.

Kesällä kuolleita mehiläisiä ei voi suuremmin kerätä. Vaikka mehiläispesässä on kesällä paljon enemmän porukkaa kuin talvella, niin kesällä mehiläiset kuolevat lähinnä jonnekin luontoon. Ovathan ne mehiläiset, jotka keräävät mettä, elinkaarensa loppuvaiheessa ja siis todennäköisesti menehtyvät kesken lentoreissun.

Kuolleita mehiläisiä ei ole Wrightin teosta varten käsitelty millään aineella.
"Ne ovat pysyneet yllättävän hyvässä kunnossa", taiteilija kertoo.

Haastattelupäivänä eli vapunaattona Wrightin
oli ryhtynyt levittämään mehiläisiä lattialle.
Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 2. toukokuuta. 

Timo Wrightilla ei ole mehiläishoitoon omakohtaista kosketusta, mutta hänellä on useita kavereita, joilla on mehiläiskokemusta. Teosta valmistellessaan Wright on hankkinut paljon taustatietoa esimerkiksi mehiläisiin liittyvästä mytologiasta, mutta elävien mehiläisten luona hän ei varsinaisesti ole vieraillut.

"Näiden kuolleiden kanssa on tosin tullut mieleen, että entä jos joukossa olisi elävä", Wright nauraa.

Vaikka eläviä mehiläisiä ei joukosta ole kömpinytkään, niin oma yllätyksensä on ollut kuolleiden mehiläisten tuoksu.

"Varastotilassa huomasi, että näistähän lähtee omituinen haju. Ehkä se sama haju leijailee myös valmiin teoksen ympärillä."

Mikäli mikään taho ei osta Wrightin teosta, niin suunnitelmissa on kerätä mehiläiset talteen ja kenties tuoda ne näytille jossain toisaalla.
"Ehkä myös haalin lisää mehiläisiä. Jos saisi vaikka miljoona kuollut mehiläistä", Wright miettii.



Timo Wright: Nemesis
MUU Kaapeli 3.5.–25.5.2014
Avoinna ma–pe 10–19, la–su 12–16

PS. Kuolleita mehiläisiä ja myös muuta taidetta on parhaillaan myös Ritva-Liisa Virtasen Viimeinen lento -näyttelyssä (Galleria Johan S., Iso-Roobertinkatu 1, 29.4. -  18.5., ti-pe 11 - 17, la-su 12 - 16). Virtasella itsellään on ihan eläviäkin mehiläisiä. Hänen edellisestä näyttelystään kirjoitin blogiin.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti