maanantai 18. elokuuta 2014

Mitä yhteistä on Tove Janssonilla ja mehiläistarhaajilla?

Ullanlinnankatu 1 -osoitteesta löytyy Tove Janssonin
muistolaatta. Sisäänkäynnin luo oli tuotu runsaasti kukkia
Janssonin satavuotissyntymäpäivänä.
Minä tulen aamuisin töihin helsinkiläisrakennukseen, jonka yläkerroksessa työskenteli vuosikymmeniä Tove Jansson. Eli vastaus otsikon kysymykseen on se, että Mehiläishoitajain Liiton toimisto on samassa talossa kuin Janssonin atelje.

Viikko sitten lauantaina eli 9. elokuuta talon toisen sisäänkäynnin luo oli tuotu paljon kukkia sen kunniaksi, että Janssonin syntymäpäivästä oli kulunut sata vuotta. Epäilemättä myös mehiläiset osaisivat arvostaa tällaista elettä!

Mehiläishoitajat ovat pitäneet toimistoaan pitkään tässä rakennuksessa. Joskus mietin, piipahtiko Jansson koskaan toimistolla kyselemässä mehiläisistä. Onhan hänen monissa piirrustuksissaan myös hienoja ötököitä.

Minulle Muumit eivät koskaan ole olleet tärkeitä. Sen sijaan arvostan Janssonin monialaisuutta kirjoittajana ja kuvataiteilijana sekä bisnestataitajana. Pidän esimerkiksi Janssonin novelleista ja Kesäkirjasta.

Muumit ovat tietysti päätyneet hyvin monenlaisiin tuotteisiin. Toimistoltamme löytyneiden tarrojen perusteella joskus on kaupiteltu myös Muumi-hunajaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti