Oikeutta ötököille!

Toukokuussa alkoivat puhelut. Ötökkä siellä, kokonainen parvi täällä. Tykkään hyönteistiedusteluista. Niistä tietää, että kesä on tullut, mutta ne ovat monesta muustakin syystä hyvä juttu.

Ötökkäpuhelun aluksi soittaja yleensä kertoo ongelmasta. Ongelma on ötökkä, joka ainakin muistuttaa mehiläistä. Aika usein ongelmasta halutaan eroon. Ensin koetamme soittajan kanssa selvittää kuvailun tai kuvan perusteella, mikä ötökkä on hyönteisiään. Aika usein laji tarkentuu joksikin kimalaiseksi, erakkomehiläiseksi tai ampiaiseksi. Harva yhdestä ötökästä on huolissaan: ongelmallinen ötökkä joko parveilee tai pesii. Siksi seuraavaksi pohditaan, onko ötökkä asettumassa asumaan vai onko se paikalla vain hetkellisesti.

Rusomuurarimehiläinen. Kuva: Juha Jantunen

Erakkomehiläisiin kuuluva rusomuurari-mehiläinen on Suomen luonnossa melko uusi tulokas, jonka keväinen parveilu aiheuttaa ihmetystä. Erakkomehiläisistä voi kertoa huojentavan tiedon, että ne pistävät erittäin harvoin eikä niitä hyvälläkään paikalla pesi isoja määriä. Ne kun hoitavat nimensä mukaisesti jälkikasvunsa yksin. Rusomuurarien parveilukin on hetken huumaa.

Kimalainen omenalla. Kuva: Tarja Ollikka

Kimalainen ja mehiläinen sekoitetaan yllättävän usein, ehkä siksikin, että joissain murteissa kimalaista on kutsuttu mehiläiseksi. Jotkin kimalaiset saattavat tehdä pesän rakennusten rakenteisiin, ja se joskus huolettaa ihmisiä. Kimalainen on kuitenkin juuri niin sympaattinen otus kuin ulko-muodosta voi päätellä: pistää harvoin ja pölyttää tehokkaasti. Kimalainen ei pyri tarkoituksella sisätiloihin, ja sen pesän asukkien lukumäärä jää kymmeniin tai muutamiin satoihin.

Tarhamehiläinen horsmalla. Kuva: Tarja Ollikka

Tarhamehiläisen parveilukausi alkaa normaalisti kesäkuun alkupuolella. Parveilu pyritään estämään, mutta aina se ei onnistu. Jos soittajan murheena on mehiläisparvi, etsitään pikimmiten hätiin joku paikallinen mehiläistarhaaja, joka korjaa parven talteen. Joskus mehiläisyhteiskunta ehtii asettua esimerkiksi vanhan talon savupiippuun ennen kuin se huomataan. Silloin pyydystys saattaa olla jo myöhäistä, mutta mehiläistarhaaja käy kuitenkin paikalla tarkistamassa, mitä asialle voi tehdä.

 Pölyttäjät hyödyttävät juuri sinua

Kun laji ja sen elintavat on selvitelty, pohditaan yhdessä, onko ötökästä oikeasti haittaa. Onko se siis ongelma, kuten soittaja puhelun alussa ajatteli. Erakkomehiläisiä ja kimalaisia on helppo puolustaa. Aika monella soittajalla on puutarha – marjapensaita, hedelmäpuita ja joskus muitakin hyötykasveja. Jos niistä haluaa satoa, ei kannata tuhota tai häätää pölyttäjiä. Moni tietääkin, ettei pölyttäjiä pitäisi hävittää, mutta yllättävän harva käsittää, että niistä on konkreettista, henkilökohtaista hyötyä.

Ampiainen. Kuva: Tarja Ollikka

Ärhäkän väristä ampiaista on hankalampi puolustaa. Sen yhteiskunta kasvaa suureksi, se puolustaa pesäänsä melko herkästi ja saattaa syksyisin pyrkiä vasiten sisätiloihin ruuanhakuun. Ampiaisellakin on kuitenkin tehtävänsä luonnossa. Se esimerkiksi pitää tuhohyönteisten kannat kurissa. Hyötyhyönteinen siis. Ampiaispesä onkin syytä hävittää vain silloin, kun se on kulkureitillä tai muussa paikassa, jossa siitä on kohtuuttomasti haittaa.

Lähinnä itäisessä Suomessa pesivää ampiaisen isoa sukulaista herhiläistä koskee sama suositus. Herhiläinen tosin on pelottavasta koostaan huolimatta kuulemma tavan ampiaista rauhallisempi. Se ei siis ansaitse tulla ammutuksi haulikolla, kuten joku kertoi somessa vastikään tehneensä.

Ötökkäpuhelu – tilaisuus keskusteluun

Ilahdun hyönteistiedusteluista, sillä niistä huomaa, että hyönteiset kiinnostavat ihmisiä ja että pölyttäjien merkitys on tiedostettu. Soitto antaa mahdollisuuden selvittää, ettei hyönteinen ole välttämättä ongelma, vaikka sillä onkin piikki pyllyssään. Joskus soitto myös auttaa ottamaan kiinni tarhamehiläisparven, jonka selviäminen on varmempaa tarhaajan hoivissa kuin villissä luonnossa. Ilahduttavaa on sekin, että Suomen Mehiläishoitajain Liitto tunnetaan paikkana, jonne voi ötökkäasioissa soittaa – vaikka emme annakaan vinkkejä, miten hävittää ötökät kotitontilta.

Ehtii, ehtii: vappusima

On ollut hoppu. Tähän aikaan vuodesta usein on. Arvaa onko sima muistettu laittaa ajoissa tekeytymään. No ei ole. Mutta hahaa, hunajasima valmistuukin huoneenlämmössä noin kolmessa päivässä. Kun olen tänään ripeä, saan hyvinkin maistella simaa viimeistään vappupäivänä. (Kunhan piilotan pullot siihen asti perheeltäni.)

Alla on hunajasiman ohje muidenkin kokeiltavaksi. Ole siis sinäkin ripeä ja nauti vappuna hunajasimaa!

Hunajasima

 4 litraa vettä

450 g mietoa, kotimaista hunajaa

2 sitruunaa

nokare hiivaa

(rusinoita)

Kiehauta osa vedestä. Kaada se hunajan päälle ja sekoita hyvin. Lisää loppu vesi sekä sitruunoiden mehu. Lisää haaleaan seokseen hiiva, n. 1/5 tl. Anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi ja pullota sima. Lisää jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria ja halutessasi muutama rusina. Huomaa, että paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia.

Sima valmistuu viileässä paikassa noin viikossa, huoneenlämmössä noin kolmessa päivässä. Säilytä sima viileässä ja nauti noin viikon kuluessa.

Siman kerääjät ja tuottajat työssään. Kuva: Tarja Ollikka

Hunaja ja koivunmahla ovat todennäköi-

sesti alkuperäisiä siman raaka-aineita.

Sokeri kun on ollut kallista ostotavaraa.

Ja tarkoittihan sana sima alun perin mettä

tai hunajaa. Hunajasimasta nautiskellessa kannattaakin lukea Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen artikkeli 

simaa simasuille. Sitä artikkeli ei 

tosin kerro, miksi väsähtänyt ihminen

simahtaa. Liekö juonut liikaa käynyttä simaa?

Kevyesti uuteen kauteen

Kevät humahti. Tuli vaikkei pitkään meinannut edes luvata. Mehiläisille se tarkoittaa vuoden ensimmäistä lentoa, puhdistuslentoa. Mehiläiset ovat talvehtineet kuningattarensa ympärillä talvipallossa, ja nyt ne lähtevät joukolla ulkoilmaan tyhjentämään suolensa pitkän talven jälkeen. Jos moni ihminen haluaa keväällä paastota ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mehiläiset keventävät oloaan varsin konkreettisesti. Etelä-Suomessa viime viikonlopun aurinkoinen sää sai puhdistuslennot kunnolla käyntiin, pohjoisempana puhdistellaan hankien keskellä vielä kiitoratoja lumesta.

Mehiläistarhaajat elävät jännittävää aikaa. Selvisivätkö kaikki pesät talvesta? Riittääkö luonnossa ruokaa vai pitääkö mehiläisiä auttaa vielä lisäruualla? Väistämättä Suomen oloissa jotkin pesät kuolevat talvella. Varroapunkki on heikentänyt ehkä pesää liiaksi, talviruokaa ei ole ollut riittävästi tai talvipallo on ajautunut liian kauas ruokavaroista. Talvitappiot vievät Suomessa vuosittain noin 15 prosenttia mehiläispesistä, mutta jokainen menetetty pesä murehduttaa ja tarhaaja pyrkii selvittämään syyn mehiläisten kuolemaan, jotta seuraavana talvena pärjättäisiin paremmin.

Tänä vuonna mehiläiskevään haasteena on ruuan riittävyys. Talvi piti luontoa otteessaan pitkään. Kun päivälämpötilat ovat nyt nopeasti nousseet, mehiläiset lähtevät etsimään siitepölyä, jota ei juuri vielä ole tarjolla. Siitepölyravinto on tärkeää erityisesti keväällä, sillä mehiläiset tarjoilevat sitä kehittyville toukilleen. Ensimmäisiä ruokakasveja mehiläisille ovat lepät, pähkinäpensaat ja puutarhojen sipulikukat, kuten krookus sekä sini- ja helmililjat. Kevään ylivoimaisesti tärkein mehiläiskasvi on kuitenkin paju, joka tuottaa suuria määriä mettä ja siitepölyä myös muiden pölyttäjien tarpeisiin.

Jos ruokaa ei luonnosta saa, mehiläishoitaja voi laittaa pesään syksyltä säästämänsä hunajaa tai pergaa eli mehiläisten säilömää siitepölyä sisältävän kennoston. Tai sitten yhteiskunnalle voi tarjota ihmisen valmistaman, sokeria sisältävän ruokapakkauksen. Siten selvitään siihen asti, että luonto ja mehiläiset pääsevät samaan rytmiin.

Mehiläispesien ympärillä ilma on nyt sakeanaan paitsi puhdistautuvia mehiläisiä myös odotusta ja iloa. Talvi on ohi ja uusi kausi alkanut. Kuten eräs tarhaaja somessa totesi: Game is on!

Pajut ovat mehiläisille kevään tärkeimpiä kasveja. Ne tuottavat runsaasti hyvälaatuista mettä lentomehiläisten ravinnoksi ja siitepölyä toukille. Kuva: Tarja Ollikka

 

Leskenlehti kukkii usein jo ennen pajua. Se tuottaa myös mettä mutta erityisesti siitepölyä, jota kuvan mehiläisellä onkin vasu pullollaan. Kuva: Tarja Ollikka

Voikukka ei kuulu vielä kevään ensimmäisiin kukkiviin kasveihin, mutta kun se pääsee kukkaan, mehiläiset käyvät siinä mielellään. Joskus voikukasta voidaan saada hunajaakin. Kuva: Tarja Ollikka

Mehiläisterapiaa ihmisille

Viikko sitten Mikkelissä järjestettiin Suomen ensimmäinen apiterapiaseminaari. Mitä se on, kummasteli avomieheni. Eikä ihme, apiterapiaa eivät Suomessa tunne juuri muut kuin mehiläishoitajat.

Siitepölyjuomassa on vastapuristettua sitruunamehua, siitepölyä ja vettä.

Apiterapialla tarkoitetaan mehiläistuotteiden käyttämistä terveyden hoitoon. Hunaja, siitepöly, perga, propolis ja mehiläismyrkky kuuluvat joissain maissa hyväksyttyihin tapoihin parantaa hyvinvointia tai jopa lääkitä sairauksia. Meidän kouluttajamme tuli Romaniasta, ja apiterapia onkin tunnettua erityisesti Itä-Euroopassa, osassa Etelä-Amerikkaa sekä Kiinassa ja Japanissa.

Tosin Suomessakin jotkut harjoittavat apiterapiaa tietämättä tätä hienoa termiä: hunajan nauttiminen yskän lievitykseen tai laittaminen palovammaan on nimittäin apiterapiaa. Seminaarissa opiskelimme esimerkiksi, mitä mehiläisten keräämä siitepöly sisältää ja miten se vaikuttaa kehoon. Sehän on suurelta osin eri tavaraa kuin allergiaa aiheuttava siitepöly, jota tuuli levittää. Mehiläiset keräävät nimittäin raskasta ja ravinteikasta siitepölyä, mutta toki turkkiin saattaa tarttua myös tuulen tuomaa pölyä.

Siitepölystä ihminenkin saa proteiineja, vitamiineja ja entsyymejä, ja apiterapiassa sitä pidetään piristävänä ja energiaa lisäävänä tuotteena. Siitepölyä voi lisätä esimerkiksi itse puristamaansa hedelmä- tai vihannesmehuun. Sen maku on ihan hyvä, joten voi puhua jopa tämän juoman nauttimisesta.

Pergaa voi nauttia sellaisenaan.

Perga eli siitepölystä maitohappokäymisen avulla valmistettu mehiläisleipä on vielä parempaa, mutta myös arvokkaampaa ainetta. Siinä on siitepölyn hyvät aineet paremmin sulavassa ja kompaktissa muodossa. Seminaarissa kuultiin, että moni hoitaa pergalla myös unettomuutta. Omasta mielestäni se ei ole maultaan siitepölyn veroista, joten sitä syön itse kuin lääkettä – vettä päälle.

Propolis on mehiläisten valmistamaa antibakteerista kittivahaa, jonka avulla ne tilkitsevät pesäänsä ja pitävät taudinaiheuttajat loitolla. Sitä voi ihminen hyödyntää uutteena esimerkiksi haavojen tai hengitystieongelmien hoidossa. Helpoiten propolista voi nauttia sekoittamalla sen pieneen määrään hunajaa. Muuten alkoholiin uutettu propolis on aika jyrkkää kamaa.

Jyrkintä apiterapiatavaraa on kuitenkin mehiläismyrkky. Sen tietävät varsinkin kaikki ne, joita mehiläinen on joskus tuikannut. Minä voin piikin tehoa vain arvailla. Verenkiertoa elvyttävä myrkkyvoide antaa kyytiä vaikkapa selluliitille. Sisäisesti myrkkyä voidaan määrätä esimerkiksi reuman hoitoon, sillä myrkky stimuloi kehon kortisolin tuotantoa.

Tämä laite höyrystää propolista ja tuo huoneeseen mehiläispesän tuoksua. Tarkoitus on tehdä hyvää hengitysteille.

Hauska uutuus apiterapiapiireissä ovat mehiläishuoneet, joissa on siis mehiläispesiä – lentoaukko ulospäin, jotta mehiläiset eivät jää huoneeseen surisemaan ja voivat tulla ja mennä mielensä mukaan. Näiden pesien päälle voi stressaantunut ihminen asettua makailemaan, kuuntelemaan rauhoittavaa surinaa ja nauttimaan propoliksen, vahan ja muiden pesän tuotteiden tuoksusta. Toimii varmasti ainakin niille, joilla ei ole pistiäispelkoa.

Vaiva(ama)ttomat sämpylät

Loppui viime viikonloppuna leipä iltasella. Väsytti, ja vitsit tuntuivat muutenkin olevan vähissä. Hiivaa oli kaapissa, mutta ajattelin, etten jaksa aamusella alustaa eivätkä tenavat odottaa taikinan nousemista. Uupuneena arvelin, että joku on tämänkin pulman jossain jo ratkaissut, ja niin katosin hetkeksi nettiin. Sieltä löytyivät jääkaappisämpylät eli yön yli -sämpylät.

Sämpylät olivat illan helpotus ja aamun ilo. Ei alustamista, ei pyörittelyä, vain rapeaa kuorta, pehmeää sisusta ja hyvää tuoksua. Lähimmäisten huomioimista vaiva(ama)tta. No, ihan pari söin kyllä itsekin.

Yön yli -sämpylät

7,5 dl vettä

25g tuorehiivaa tai pussi kuivahiivaa

1 rkl suolaa

2 rkl hunajaa

1,5 dl ruisjauhoja

1,5 dl kaurahiutaleita

noin 10 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja

Liuota hiiva, suola ja hunaja kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhoja vähitellen ja sekoita voimakkaasti, vaivata ei tarvitse. Taikina saa jäädä puuromaiseksi, siitä ei kannata tehdä kovin tankeaa, ettei sämpylöistä tule kovia.

Laita taikina jääkaappiin kelmun alle yöksi. Nosta aamulla isolla lusikalla sämpylän kokoisia taikinapaloja pellille leivinpaperin päälle. Sämpylöiden päälle voi ripottaa hiukan seesamin- tai pellavansiemeniä tai vehnäjauhoja.

Paista 225-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Valmista nautittavaksi!

Saman tyylinen ohje löytyy monesta paikasta, mutta harvassa on hunajaa. Itse taas en tee juuri koskaan sämpylöitä tai leipää ilman hunajaa. Hunajalla lopputulos on nimittäin parempi.