maanantai 6. helmikuuta 2012

Latvialaisterveisiä kera mehiläistuotteiden

Viikonloppuna olin mukana Itämeren alueen mehiläissymposiumissa. Eli siis ruotsalaisten, tanskalaisten, norjalaisten, virolaisten, latvialaisten, liettuailaisten ja tietysti suomalaisten alan ammattilaisten kokoontumisessa.

Tapahtumassa vaihdettiin tietoa mm. eri maiden viimeisistä tutkimuksista ja näkemyksistä. Esimerkiksi varroa, tuo useiden mehiläispesien kuolemien taustalla oleva punkki, oli paljon esillä (lisää perustietoa varroasta voi lukea esim. harrastajatarhaaja Janne Jokisen sivuilta).

Lisäksi kuulimme esitelmiä esimerkiksi pölytyspalveluista, mehiläisten tuottamista terveystuotteista, mehiläiskasvatuksen tehokkuudesta, siitepölystä, Vietnamin ja Nigerian mehiläishoitoprojekteista ja mehiläisyhteiskunnan talviaktiivisuuden mittaamisesta. Myös geenimuuntelu ja sen vaikutusten pohtiminen nousi esiin.

Mehiläistuotteita kaikkiin tilanteisiin

Perjantain ohjelmassa oli mielenkiintoinen vierailu paikalliseen yritykseen, jossa valmistettiin yli 60 erilaista tuotetta: hunajaa, siitepölyvalmisteita, mehiläistarhaajien tarvitsemaa välineistöä. Tähän päälle tulivat vielä erilaiset kynttilät.

Suomalaiset mehiläistuotevalikoimat ovat varsin pieniä tähän kaikkeen verrattuna. Toisaalta ei Suomessa varmasti olisi taloudellisesti järkevää esimerkiksi käsin pakata kapseleihin kuivattua royal jellyä (suomeksi emomaito, kuningatarhyytelö), kuten Riikassa tehtiin.

Eikä näitä erilaisia mehiläistuotteita Suomessa kovin hyvin edes tunneta, vaikka super food -kiinnostus on tietyissä ryhmissä kasvattanut erikoisvalmisteiden kysyntää.

Kaiken kaikkiaan erittäin opettavainen viikonloppu minulle.Virallisen ohjelman lisäksi tietysti esimerkiksi pöytäkeskusteluissa sai tietoa eri maiden mehiläishoitotilanteesta ja esimeriksi hunajan hinnoista.

Alla muutama kuva vierailukohteestamme.

Kuivatun emomaidon pakkausta kapseleihin 

Muottikynttilöiden valmistusta 
Vahalevyt valmistuvat
Mehiläisasuja ommeltiin latvialaisista kankaista 

 Myymälän tuotevalikoimaa
 Pähkinöitä hunajassa


Pitihän minunkin vähän vaatetusta testata... 
 Hunajaa irtomyynnissä
Kynttiläosastolta muutama esimerkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti