tiistai 28. helmikuuta 2012

Suomalainen hunaja: ruokaa omasta maasta

Kuva: Ruokatieto
Hyvää Suomesta -merkki on hieman uudistunut: tutun pyöreän joutsenkuvion lisäksi merkkiin liittyy nyt teksti "Ruokaa omasta maasta". Ruokatieto juhlistaa muutosta nyt viestintäkampanjalla:

"28.2. Kalevalan päivänä liput liehuvat suomalaisen kulttuurin kunniaksi. Päivä on enemmän kuin sopiva liputtaa myös suomalaisen ruuan ja ruokakulttuurin puolesta."


Mehiläishoitajain Liiton jäsenet saavat halutessaan käyttöön Hyvää Suomesta -merkin omiin hunajapurkkeihinsa. Siksi monista hunajista voi tarkistaa merkin avulla alkuperämaan.

Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, niin kaupan hyllyn äärellä alkuperä voi hämärtyä. Suomalaiseksi luultu purkki ei sisälläkään suomalaista hunajaa. Siis tarkkana kannattaa olla.

Miksi sitten suomalaista hunajaa kannattaa suosia? Tässä oma listaukseni.

Alkuperän jäljitettävyys

Monista purkeista löytyy tiedot tuottajasta. Jos jokin jää mietityttämään, voi soittaa mehiläishoitajalle ja kysyä lisää. Jos hunajan ostaa esimerkiksi suoraan tuottajalta, niin voi vielä helpommin selvittää, missä pesät sijaitsevat ja miten hunaja valmistetaan.

Laadukas käsittely

Suomessa perushunajan käsittely myyntikuntoon hoidetaan huolella. Tällöin hunajaa ei esimerkiksi kuumenneta niin, että siitä voisivat tuhoutua hyödylliset ainesosat.

Puhdasta hunajaa ja hyvinhoidetut mehiläiset

Suomessa esimerkiksi kasvinsuojelumyrkkyjen käyttö on vähäistä verrattuna moniin maihin. Tällöin hunajaan ei voi kulkeutua samanlaisia jäämiä kuin ehkä jossain toisaalla. Mehiläistarhaukseen on koulutusta, jonka ansiosta hoitajat tietävät luvalliset ja toimivat keinot mm. tautien ehkäisyyn.

Tuki paikalliselle ympäristölle sekä kasvien, marjojen ja hedelmien tuotannolle

Mehiläiset ovat tärkeitä pölyttäjiä. Ilman niitä monien kasvien, marjojen ja hedelmien sato jäisi pienemmäksi. Minusta on mukavaa ajatella, että suomalaisella hunajalla olen tukenut myös suomalaista viljelyä tai luonnonkasvien tilaa.

Mehiläishoitoalan kannattavuuden tukeminen

Mehiläisalalla harva rikastuu, ja monille toiminta on harrastus. Se on kuitenkin tärkeä, pieni ala, jonka soisi menestyvän Suomessa.

Hinta on kohtuullinen

Ymmärrän, että monissa valinnoissamme hinta on ratkaiseva tekijä. Siksi siellä hunajahyllylläkin tuntuu paremmalta tarttua edullisempaan ulkomaiseen hunajaan kuin valita kotimainen. Mutta mielestäni suomalainen hunaja on kohtuuhintaista: Sveitsissä maksoin paikallisesta hunajasta jopa nelinkertaisesti.
Mitä enemmän perehdyn mehiläistenhoidon maailmaan, niin sitä suuremmaksi arvostukseni kasvaa. Mielestäni hyvästä tuotteesta pitää maksaa reilu hinta.

Voiko kotimaisuuteen luottaa?

Joskus kuulee epäilyjä siitä, onko suomalaiseksi väitetty hunaja suomalaista. Tarvittaessa hunajia voidaan tutkituttaa, jolloin hunajan siitepölyt paljastavat, onko se sitä, mitä purkki väittää.

Pistetään näin Kalevalan päivän kunniaksi myös pätkä Kalevalaa tähän loppuun:




"Niin seppo sanoiksi virkki: 'Mehiläinen, mies kepeä!
Tuo simoa siivessäsi, kanna mettä kielessäsi
kuuen kukkasen nenästä, seitsemän on heinän päästä
teräksille tehtäville, rauoille rakettaville!'

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti