keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Uusi kuluttajaneuvoja ja toimittaja Tuula esittäytyy

Nyt on minunkin aika esittäytyä, kun täällä toimistolla olen jo muutaman päivän työskennellyt. Eli, olen Tuula Lehtonen ja toimin liiton kuluttajaneuvojana ja toimittajana Marin äitiysloman ajan. Tarkoituksenani on jatkaa Marin jalanjäljissä seuraavan vuoden ajan hoitaen liiton viestintää ja tehden siinä ohessa erilaisia selvityksiä ja vastaillen teidän kysymyksiinne. Pyrin jatkamaan mm. blogin ja Facebookin päivittämistä, toivottavasti yhtä ahkerasti kuin Marikin.


Hieman taustaa itsestäni. Olen alun perin kotoisin Lohjalta, mutta opiskelut toivat minut Helsinkiin kuusi vuotta sitten. Suomen Mehiläishoitajain Liitto tuli minulle tutuksi viimeisen vuoden aikana tehdessäni gradua liiton toimeksiantona. Työn aihe oli mehiläispölytyksen taloudellinen arvo ja sen pohjalta on tehty täälläkin joskus mainittu pölytysesite.
Valmistuin tänä keväänä maa- ja metsätaloustieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta. Kaupunkilainen kun olen, päädyin alalle hiukan sattumalta. Pääaineenani oli kasvintuotannon biologia ja sivuaine viestintä. Jossain vaiheessa opintojani hurahdin ihan täysin mehiläisiin, ja tässä sitä nyt ollaan. Käytännön mehiläishoitoon pääsin tutustumaan Uudenmaan mehiläishoitajien alkeiskurssilla viime vuonna, mutta omaa mehiläispesää minulla ei (vielä) ole.
Seuraavan vuoden aikana hunaja ja mehiläiset tulevat minullekin varmasti entistä tutummiksi. Toivottavasti myös tutustun mahdollisimman moneen teistä! Minuun voikin ottaa yhteyttä kaikenlaisissa hunajaan, mehiläisiin tai liittoon liittyvissä asioissa joko sähköpostitse (tuula.lehtonen(at)hunaja.net) tai 4.6.alkaen puhelimitse numerosta 040 506 3202.
Hyvää kesän alkua toivottaa,
Tuula

Kuvaaja: Outi Kankaanpää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti