maanantai 7. toukokuuta 2012

Vihreää parsaa ja nokkospyrettä

Helsingissä lukuisat ravintolat näyttävät tarjoavan nyt parsaruokia, ja kaupoissa myydään sekä vihreää että valkoista tankoparsaa. Samaan aikaan pienet nokkoset jo kasvattavat lehtiään.

Koska omassa taloudessamme mies on hurahtanut joskus parsaan, niin parsaruuat ovat hänen vastuullaan. Viime vuonna Sveitsissä söimme parsaa paljon eri tavoin valmistettuna, sillä siellä oli luonnollisesti saatavilla tuoretta lähialuiden parsaa. Suomessa paikallinen parsa on hyvin harvojen herkku, joten kaupasta on valittava niitä kauempaa tulleita.

Eilen pyöräilimme Espoon puolella. Keräsimme samalla reissulla kevään ensimmäisen nokkossaaliin: olen tottunut lapsena poimimaan nokkosia ja syömään niitä eri ruuissa.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä oli sattunut silmiin ohje, joka yhdisti parsan ja nokkosen sekä korvasienet. Päätimme versioida siitä omanlaisemme.
 Vihreä parsa keitettiin hunajalla ja suolalla maustetussa vedessä. Tosin täytyy tunnustaa, että yleensä syömme vihreän parsan paistettuna.

Ryöpätty nokkonen, sulatettu voi ja suolaripaus jauhettiin sauvasekoittimella massaksi. Totesimme, että tämä seos sopii myös ruisleivän päälle.
Vihreää, keitettyä parsaa nokkospyreen ja
paistettujen portobellosienien kera.
Lisäksi annokseen paistettiin portobellosieniä sipulin kera.

Keitetty parsa (kahdelle)
  • 1 nippu parsaa
  • 1 l vettä
  • 1 rkl hunajaa
  • 0,5 rkl suolaa
Kuori parsat (tuoreen, ohutkuorisen vihreän parsain voi jättää kuorimatta) ja leikkaa kova tyviosa pois. Keitä parsat suolalla ja hunajalla maustetussa vedessä. Keittoaika on paksuuden mukaan 2–4 minuuttia.

Nokkospyree
  • 0,5 l tuoreita nokkosia
  • 50 g voita
  • 0,5 tl suolaa
Irrota nokkosen lehdet rangasta ja huuhtele ne. Ryöppää kiehuvassa vedessä minuutin ajan ja kastele jääveteen. Purista vesi pois. Sulata voi. Sekoita ryöpätyt nokkoset teho- tai sauvasekoittimella soseeksi sulan voin ja suolan kanssa.


Lisää parsasta ja parsankeittovinkit Kotimaisten kasvisten sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti