torstai 22. joulukuuta 2011

Hunajakakun kera joulun viettoon

Innostuin kokeilemaan hunajakakun leipomista, sillä halusin tehdä jotain hyvää ystävälle lahjaksi.

Ensimmäisestä kakusta tuli tosin koeyksilö parista syytä. Ensinnäkin kirpputorilta ostamani kakkuvuoka oli sen verran kookas, että taikina tuntui vähän pieneltä kyseiseen vuokaan. Eli siis kakku ei ollut houkuttelevan hienon näköinen.

Toinen syy oli oma mokailuni. Kun olin laittanut kakun uuniin, huomasin, että pöydällä nökötti edelleen noin 1,5 desiä jauhoja, joiden olisi pitänyt olla kakussa. Päätin ottaa pienen riskin ja nappasin kakun pois uunista, kauhoin suuren osan taikinasta takaisin kulhoon ja sekoitin jauhot taikinaan. Epäilin, että tämän käsittelyn jälkeen kakku voisi esimerkiksi juuttua vuokaan, mutta onneksi näin ei käynyt.

Eikä makukaan kärsinyt, vaan hunajakakku maistui jäähdyttyään makoisalta. Vaikka kyseessä on ns. kuivakakku, niin hunajan tuoman kosteuden ansiosta kakku ei ole kovin kuiva.

Lisäsin perustaikinaan mantelilastuja, ja mausteina käytin kardemummaa, neilikkaa ja pomeranssia. Toki taikinaan sopisivat esim. rusinat. Joulunaikaan sopiva ohje olisi myös taateleilla höystetty kakku.

Myös täytekakkumaisiin tuotoksiin hunajalla höystetyt taikinat näyttävät sopivan: suklaakuorrutteinen kakku vaikuttaa tietysti todella herkulliselta.

Kakku on helppo tehdä ja taikinan sekoittelee noin varttitunnissa, mutta tietysti paistamiseen pitää varata aikaa.

Tunnustan myös kuuluvani niihin laiskoihin leipojiin, jotka vain heittävät jauhot taikinaan sen sijaan, että siivilöisivät jauhot ja leivinjauheen...

Tämän kakun myötä levollisen  mukavaa joulua kaikille!

Hunajakakku
  • 150 g voita tai margariinia
  • 200 g kotimaista hunajaa
  • 75 g sokeria
  • 3 munaa
  • 225 g vehnäjauhoja
  • 30 gr mantelilastuja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kardemummaa
  • 0,5 tl neilikkaa
  • 0,5 tl pomeranssinkuorta
Vatkaa voi tai margariini, hunaja ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää munat yksi kerrallaan ja vatkaa hyvin joka välissä. Lisää mantelilastut.

Siivilöi joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauho ja mausteet. Voitele ja korppujauhota n. 1 ½ litran kakkuvuoka ja kaada taikina siihen.

Paista kakkua uunin alatasossa 175 asteessa 50–60 minuuttia. Jos kakku näyttää tummuvan liikaa, pane ylimmälle tasolle uunipelti ylälämmön hillitsemiseksi.

Jos kakkuvuokasi on kookas (kuten minulla), niin taikinan ainesmääriä kannattaa kasvattaa. Tein kuvassa olevan kakun neljällä kananmunalla ja lisäsin muita aineita samassa suhteessa. Kuvan kakun päälle ripsautin myös tomusokeria.

torstai 15. joulukuuta 2011

Hunajapiparit, joista syntyy vaikka Juha Mieto


En ole mikään suuri joulupipareiden ystävä, mutta pidän leipomisesta ja pipareiden tuomasta joulutunnelmasta. Siksi tartuin hunajapipareiden ohjeeseen.

Lopputulos oli onnistunut: piparit olivat maistuvia ja rakenteeltaan miellyttäviä. Leivontaa tietysti piristi se, ettei tarvinnut häärätä yksin.

Ensi kerralla tosin taidan kokeilla Petruksen julkaisemaa Lukkarin Liisan piparkakut -ohjetta, johon tulee mm. fariinisokeria, mantelijauhoa ja maustepippuria.

Taikinasta tuli ainakin viisi pellillistä pipareita. Jos siis vähempikin riittää, niin reseptin voi puolittaa. Viimeiset piparit voi onneksi helmikuussa käyttää runebergintorttuihin.

Itse tein taikinasta laktoosittoman käyttämällä laktoositonta margariinia ja kauramaitoa.

Hunajapiparit

200 gr hunajaa
200 gr sokeria
50 gr voita/margariinia
2 rkl piparkakkumaustetta (tai vastaava määrä itse sekoitettuja mausteita:kardemummaa, kanelia, neilikkaa, inkivääriä...)
1/4 tl suolaa
1 muna
0,5 dl maitoa
2 tl soodaa
n. 600 gr vehnäjauhoja

Kiehauta kattilassa hunaja, sokeri, rasva ja mausteet. Jäähdytä seos ja lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä maito ja muna. Anna taikinan kovettua kylmässä (miel. seuraavaan päivään).
Kaaviloi taikinasta ohut levy. Ota siitä muotilla piparkakkuja.
Paista 175-asteen lämmössä n. 10 minuuttia. Paistoaika vaihtelee uunin ja piparkakkujen paksuuden mukaan, joten muista tarkkailla paistumista, jotta piparit eivät pala.
Jäähtyneet piparit voi koristella sokerivesikuorrutuksella ja esimerkiksi makeisilla.

Kuten kuvasta näkyy, niin hunajapipareiden taikina on vaaleampaa kuin tavallinen, siirapilla höystetty taikina.

Yleisesti leivonnassa kannattaa muistaa, että hunaja on makeampaa kuin tavallinen sokeri, eli jos sokeria korvaa osittain tai kokonaan hunajalla, niin hunajaa riittää pienempi määrä kuin sokeria.

Jos luovuutta riittää, niin pipareita voi koristella yhtä värikkäästi kuin mieheni. Kuvassa on miehen teos "Juha Mieto hiihtää havun yli".


Itse tyydyin hieman helpompaan koristelumalliin.



keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Mehiläisvahakynttilä tuo ekologisempaa jouluvaloa

Pyörähdin tänään Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla. Pienten syömisten lisäksi ostin mehiläisvahakynttilöitä, joita myytiin Helsingin Seudun Mehiläishoitajien kojulla.

Viime viikolla uutisoitiin tanskalaistutkimuksesta, jonka mukaan kynttilöiden polttaminen saastuttaa huoneilmaa.Tanskalaisen uutisoinnin perusteella näyttäisi minun kielitaidollani siltä, että nyt oli tutkittu steariinikynttilöitä.

On siis vaikea tietää, koskeeko sama ilman pilaantuminen myös mehiläisvahakynttilöitä. Mutta näin tavisnäkemyksellä haluan tietysti uskoa, että mehiläisvaha ei ole ainakaan yhtä paha (jos jollakin on vankkaa tietämystä tästä, niin otan mielelläni kommentteja vastaan).

Nimittäin ovathan kynttilöiden alkuperät hyvin toisentyyppisiä. Steariini valmistetaan eläinrasvasta, parafiini taas on maaöljyn tislauksen sivutuote.

Mehiläisvaha on mehiläisten pesäkennojen rakennusaine. Siihen ei siis tarvita samanlaisia ympäristöä rasittavia toimenpiteitä kuin steariiniin tai parafiiniin, vaan se syntyy mehiläishoidon tuotteena.

Koska minua askarrutti, mitä eri väristen kynttilöiden väriaine mahtaa olla, niin soitin Lahtisen vahavalimoon, joka valmistaa ja myy mm. mehiläisvahatuotteita.

Selvisi, että valkoiset kynttilät ovat valkaistua mehiläisvahaa. Värjättyjen väriaineena käytetään tavallista synteettistä kynttilävärijauhetta.

Mehiläisvaha on luonnostaan kellertävää tai ruskehtavaa, joten sen väriset kynttilät ovat siis usein "luonnontilassaan" ja sisältävät ainoastaan mehiläisvahaa (ja tietysti sen sydänlangan).

Kynttilöitä varten myydään esimerkiksi askartelukaupoissa mehiläisvahalevyjä, joista on helppo askarrella valoa jouluun. Mehiläisvahaa myydään myös pelletteinä, joista voi muottien avulla valmistaa kynttilöitä.

Mutta kaltaiseni laiska askartelija siis ilahtuu, kun mehiläisvahakynttilöitä saa valmiina. Mehiläisvaha on kalliimpaa kuin steariini tai parafiini, joten luonnollisesti kynttilöiden hintakin on korkeampi.

Helsingin Seudun Mehiläishoitajilla hinta oli silti hyvin kohtuullinen: pitkät kynttilät maksoivat 2 e/kpl.

Lisäys seuraavana päivänä:
Pieni määrä puhdasta mehiläisvahajätettä kelpaa HSY:n alueella biojätteisiin


Liisa kysyi minulta Twitterissä, mikä on mehiläisvahakynttiläjämän oikea paikka silloin, kun se muuttuu jätteeksi. Eli voiko sen laittaa biojätteeseen vai heitetäänkö sekajätteisiin.

Koska suoraan en osannut itse vastata, lähetin kysymyksen Helsingin seudun ympäristöpalveluiden jäteneuvontaan. Sain seuraavan vastauksen:

"Mikäli kyseinen kynttilä on tehty puhtaasti luonnontuotteesta (mehiläisvaha), se kelpaa biojätteeseen HSY:n jätehuollon alueella, vaikka maatuminen kestääkin kauan. Jos kynttilöiden määrä on suuri, voi hidas maatuminen aiheuttaa ongelmia HSY:n laitoksen kompostin laadussa. Eli pienet määrät ok, isot määrät joko energiajätteeseen tai sekajätteeseen. Kaikkein paras olisi, jos kynttilänpätkät voisi valaa uudeksi kynttiläksi!"


maanantai 12. joulukuuta 2011

Johanna Sinisalo vie mehiläisten maailmaan

”Mehiläinen odottaa koko talven vertauskuvallisesti koivet ristissä ja ulostaa vasta keväällä, koska oman pesän likaaminen aiheuttaa koko yhdyskunnan tuhon. Tässä olisi ihmisellä oppimista.”

Johanna Sinisalon Enkelten verta -kirjan päähenkilö on mehiläishoitaja Orvo. Tarina alkaa, kun Orvo löytää yhden pesänsä tyhjillään.

Sinisalon teoksen taustalla ovat mehiläiskadot. Tarina sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen, ehkä 2020-luvulle. Kirjassa Yhdysvallat kärsii pahasta ruokapulasta, ja syynä on tietysti mehiläisten häviäminen.
Ruokapulaan kytkeytyy myös yksi kirjan teemoista eli eläinten tehotuotanto. Orvon poika Eero mukana eläinaktivistien ryhmässä, ja kirjassa hänen mielipiteensä tulevat julki blogin muodossa.
Kokonaisuudessaan Sinisalo ravistelee ihmisiä miettimään, kuinka ahneesti luontoa ja eläimiä voidaan hyväksikäyttää ilman seurauksia.
Kirjailija tuntuu tehneen huolellisen taustatyön, jonka ansiosta maallikko saa hyvin kirjoitetun näkemyksen mehiläisiin ja niiden elämään. Tosin pientä viilausta alan ammattilaiset kirjasta löytävätkin: mehiläisten kohdalla ei esimerkiksi puhuta yhdyskunnista, kuten Sinisalo kirjoittaa, vaan yhteiskunnista. 
Joidenkin kommenttien mukaan kirjan uskottavuutta rapauttaa se, että mehiläiskadoille on jo löytynyt päteviä syitä. Itse ajattelen niin, että eihän sitä voi tietää, jos mehiläisten joukkokuolemat syystä tai toisesta taas lisääntyvät.
Itseäni ilahduttivat esimerkiksi viittaukset mytologioihin, joissa mehiläisillä on tärkeä roolinsa.

Sinisalo  ei tosin tälläkään kertaa tarjoa kepeää ja iloista luettavaa, vaan synkempää tulevaisuudenkuvaa. Sinisaloa aiemmin lukeneet tietysti osaavat odottaa myös scifi-viitteitä.
Vangitseva ja kiehtova kirja, jossa etiikka ja ekologia ovat vahvasti esillä.  


”Pesiä ei ole kuin kymmenkunta; nehän ovat vain harrastus. Nelisensataa kiloa hunajaa vuodessa. Ei siinä tuntipalkoille pääse.”

Sinisalo, Johanna. 2011. Enkelten verta. Kustannusosakeyhtiö Teos. Kirjan kuva: Teos

torstai 8. joulukuuta 2011

Kimppaostoksena mehiläispesän hunajasaalis?

Olin tänään mukana ProAgrian järjestämässä ruokaketjun päättäjien visiopäivässä. Paikallisuus, avoimuus, vastuullisuus ja vuorovaikutus olivat usein käytettyjä sanoja kuvaamaan vaatimuksia tämän päivän elintarviketuotantoon.

Yhtenä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta käytettiin kumppanuusmaataloutta, josta puhui mm. Johanna Mäkelä. Kumppanuustuotannossa kuluttajat esimerkiksi palkkaavat viljelijän, joka hoitaa tuotannon, ja kuluttajat saavat vastineeksi ruokaa, jonka alkuperän varmasti tietävät.

Tämän pohjalta heitin oman loppupuheenvuoroni yhteydessä kommentin, että tätähän voisin lähteä kehittelemään mehiläishoidon parissa.

Hunajapesän sadon voisi kaupata jo ennen kesää esimerkiksi työ- tai kaveriporukalle. He sitoutuisivat maksamaan tietyn kilohinnan. Samalla he varmistaisivat, että saavat hunajaa haluamaltaan tuottajalta ja voisivat tutustua tiiviimmin mehiläistalouteen.

Tuottaja saisi varmat asiakkaat, mikä osaltaan kannustaisi panostamaan hyvään hunajantuotantoon.

Innostuisikohan joku kokeilemaan? Tarvittaisiin siis mehiläistenhoitaja ja vastapuolelle pieni kuluttajaporukka, joka olisi valmis ostamaan noin 50 kiloa hunajaa.

Minun näkökulmastani olisi ainakin hauska seurata, miten tällainen hunajakumppanuus toimisi ja millaisia ajatuksia se mukanaolevissa herättäisi. Ei tämä varmaan suuren mittakaavan toimintaa tule olemaan, mutta ainakin toisi vuorovaikutusta hunajantuottajan ja loppukäyttäjien välille.