Värejä, asettelua ja hyviä reseptejä: näin syntyvät hunajaiset ruokakuvat

Perhon leipiä ja mustikkakukkoa
matkalla hunajaruokakuvauksiin. 

Kesäkuussa olin mukana, kun valokuvaaja Anna Autio ikuisti hunajareseptejä ja muuta hunajaista kamerallaan. Kuvia käytetään Mehiläishoitajain Liiton viestinnässä sekä elokuussa julkaistavassa, kirjoittamassani hunajakirjassa.

Kaltaiseni taviskuvaaja ei ole tietysti voinut muuta kuin ihailla, millaista jälkeä syntyy osaavissa käsissä ja kuinka huolella kuvat mietitään. Millaiset astiat ja koristeet, mikä paikka, millä taustalla, kuinka aseteltuna ja niin edelleen. Yksi kuva ei todellakaan ole vain pikainen räpsy lautasesta.

Ruokakuvien lisäksi Anna Autio on kuvannut kirjaan mehiläishoitoa ja -hoitajia. 

Hunajakirjan reseptejä on saatu kirjaan ravintola Savoysta (aiemmin julkaisin blogissa Savoyn Kari Aihisen videohaastattelun) ja ravintolakoulu Perhosta. Lisäksi kirjassa on myös muita reseptejä.

Perhon puolelta reseptit suunnittelivat ja toteuttivat Maarit Aurasmaa ja Riikka Pulli. Oheisella videolla pääsee kurkistamaa ruokakuvauksen kulisseihin sekä näkemään hieman kuvien toteutustapaa. Aurasmaa vinkkaa videolla, että leipätaikinan pitkä kohotusaika jääkaapissa parantaa sekä leivän rakennetta että makua. Eli kannattaa siis lykätä taikina jääkaappiin vaikka pariksi yöksi, se vain paranee!

Perhon reseptit kuvattiin kalliolla. Riikka Pullin (vas.) ja Maarit Aurasmaan luomat annokset
aseteltiin huolella astioille. Valokuvaaja Anna Autio (oik.) mietti tarkkaan visuaalisen ilmeen jokaista
lusikkaa ja yrttiä myöten.Minä pääsin mm. hätistelemään lokkeja;
joita jossain vaiheessa ilmestyi häiriöksi asti.

Osa kuvauksista toteutettiin minun asuintaoni takapihalla.
Myös kuvaaja otti todellista tuntumaa lähiluontoon.

Ruokakuvausten yksi hieno asia on tietysti syöminen.
Tässä vaiheessa kuvataan hunajaista kosmetiikkaa
Annalan puutarhalla. Minä syön kasvonaamiotarpeita eli
jogurttia, hunajaa ja kaurahiutaleita.

Taidetta mehiläisten ja hunajan parissa

Muutama viikko sitten minun internetissäni linkitettiin ahkerasti juttuihin, joissa kerrottiin valokuvaaja Blake Littlen muotokuvista. Poikkeuksellista näissä kuvissa oli se, että kuvattavien päälle kaadettiin ämpäreittäin hunajaa.



Sinällään ei ole mitään järisyttävän uutta kaataa jotakin ihmisten päälle ja ottaa siitä kuvia. Mutta mielestäni joissakin otoksissa Blake Little on onnistunut todella hienosti.

Jotkut hunajan ystävät ovat tällaisesta toiminnasta loukkaantuneet. He kokevat, että hunaja on liian arvokasta ainetta käytettäväksi moisella tavalla. Minä taas koen, että taiteen avulla voidaan lisätä keskustelua hunajasta, mehiläisistä ja pölyttäjien merkityksestä.

Mutta minähän olen kuvataiteilijan puoliso, joten altistun varmasti tavallista enemmän nykytaiteelle ja keskustelulle siitä, mitä hyötyä taiteesta ylipäätään on ja mitkä keinot ovat taiteessa hyväksyttyjä ja miksi.

Siksi tietysti myös seuraan mielenkiinnolla teoksia, joissa esimerkiksi käytetään mehiläistuotteita taiteen tekemisessä.

Kaverini Pekka linkitti minulle tiedon hienoista kartoista ja veistoksista. Materiaalina on mehiläisvaha ja tekijänä kiinalainen Ren Rei. Videon perusteella hän mieltää itsensä enemmän mehiläishoitajaksi kuin taiteilijaksi. Mehiläisillä onkin oleellinen rooli teosten valmistumisessa.





Mehiläisten toiminan ja mehiläisvahan yhdistäminen on tuttua myös lukuisille muille taiteilijoille. Esimerkiksi kanadalaisen Aganetha Dyckin monissa teoksissa on jotain todella lumoavaa.

Aganetha Dyckin teoksesta The Extendes wedding Party.
(Kuva: Peter Dyck & The W.A.G.)

Pari viikkoa sitten kävin veistosten ja taidegrafiikan myyntitapahtumassa Helsingin kaapelitehtaalla. Hunajalta en välttynyt sielläkään: Elina Salosen teoksessa pronssista tehty pieni karhu on päätynyt hunajapurkkiin.

Elina Salonen: Karhuvoimaa

Lisäys:

Nämäkin katutaidemehiläiset piti laittaa joukon jatkoksi. Louis Masain mehiläiset lentävät eri kaupungeissa herättelemässä tietoisuutta mehiläisten merkityksestä.

Arvioitavana 145 eri hunajaa - kuinka niistä valitaan Suomen Paras?

Hunajaa oli tummaa, valkoista, juoksevaa, kovaa, kiteistä, monikukkaa ja lajihunajaa... Kuvat: Mari Kokkonen

Viime viikonloppuna vietimme SML:n Sadonkorjuuseminaaria. Sali oli täynnä ja keskustelu antoisaa, kun 250 mehiläistarhaajaa ja muita asiasta innostuneita kokoontui Turkuun.

Perinteisesti Sadonkorjuuseminaarin yhteydessä valitaan myös Suomen Paras Hunaja. Osallistujien määrästä huomasi hunajantuotannon nosteen ja takana olevan hyvän hunajakesän: kilpailuun osallistui 145 hunajanäytettä! Laatu oli yleisesti ottaen hyvä ja taso korkea. Ja kuinka erilaisia hunajat olivatkaan!

Kuinka voittaja valitaan?

Hunajakilpailussa oli tänä vuonna neljä eri sarjaa: kiteytetyt, juoksevat, yksikukkahunajat ja aluekuvahunajat. Loppukilpailuun pääsee viisi hunajaa/sarja. Kärkiviisikon valitsi esiraati.

Kuinka edes kokenut esiraati valitsee noin monesta kilpahunajasta parhaat parikymmentä?

Huippulaadukas hunaja on moitteetonta niin ulkonäöltään, rakenteeltaan, tuoksultaan kuin maultaan. Osa näytteistä ei pääse jatkoon esim. ilmakuplien vaahdon tai roskien vuoksi. Rakenteen laatuun vaikuttaa hunajan kiderakenne: kiteytetyn hunajan pitäisi olla samettimaista eikä kiteet saisi tuntua isoina rakeina. Juoksevassa hunajassa ei saa tuntua kiderakennetta lainkaan. Hunajan tuoksun on oltava hyvä, eikä siinä saa olla viitteitä käymisestä tai mistään hunajaan kuulumattomasta. Maku on sitten loppukilpailussa se, mikä ratkaisee. Siinä olikin yleisöllä vaikeus valita joka sarjan viidestä erinomaisesta hunajasta se paras.

Voittajahunajan valinta ei ole helppoa, kun loppukilpailussa on vain huippuhunajia. Maistelussa oli kova kuhina.

Ja voittaja on...

Suomen Parhaan Hunajan tittelin sai tänä vuonna Raimo Tervolan hunaja Oulusta. Onnittelut Raimo! Voittohunaja on tuotettu Oulujokilaakson puolukkamättäillä. Raimo pärjäsi kilpailussa erinomaisesti, sillä hänen hunajansa voitti sekä juoksevan hunajan sarjan että aluehunajan sarjan. Kiteytetyn hunajan sarjan voitti Petteri Helander Övermarkista ja yksikkukahunajan sarjan voitti Veikko Lehtonen Saarijärveltä.

Vasemmalla kokonaiskilpailun voittaja Raimo Tervola ja oikealla parhaan kiteytetyn hunajan tuottaja Petteri Helander.

Tällä kertaa seminaarin yhteydessä oli myös valokuvakilpailu. Kilpailun voitti Meri-Tuuli Syrjänen kuvalla "Tummasilmäinen signorina". Toiseksi sijoittui Heikki Heinosen kuva, jossa lapsi asettaa kuningattaren mehiläispesään ja kolmas sija meni Raine Häggqvistin otokselle mehiläistarhaajasta, joka soutaa tulvan valtaamille pesilleen. Yhteensä kisaan tuli 71 otosta. 

Kaikki hunajakilpailuun osallistuneet hunajat arvioidaan vielä myöhemmin SML:n laatutoimikunnan toimesta. Osa hunajista, laatuhunajat, saavat kunniakirjan ja osa hunajista päätyy myös jatkotutkimuksiin laboratorioon. Näistä tuloksista sitten myöhemmin lisää. Palaan myös muihin seminaarin aiheisiin myöhemmin. Esimerkiksi kaupunkimehiläistarhaus ja kaupunkien tarhapaikkamaksut herättivät keskustelua. Siitä lähiaikoina lisää...

 Suuret onnittelut kaikille kilpailuissa pärjänneille!


 -Tuula



Kuvat: Mari Kokkonen

Mehiläishoidon historiaa vanhoissa valokuvissa

Sain sähköpostiini kuvan, jossa näkyi suomalaista mehiläistarhausta 1950-luvun alusta. Kuva innoitti minut kaivelemaan toimistomme vanhoja kuva-arkistoja. Mehiläinen-lehteähän on julkaistu jossain muodossa ja eri nimillä vuodesta 1916, joten siksi myös kuvamateriaalia on kertynyt.

Valitettavasti arkistomme on lähinnä sekaisin laatikoissa olevia kuvia ja dioja. Joissakin saattaa lukea kuvaaja ja kuvan kohde sekä vuosiluku, mutta useimpien kuvien tiedot puuttuvat täysin.


 Martti esittelee mehiläispesää Mikkelin seudulla vuonna 1953.
Kuvan on ottanut 4H-maatalouskerhoneuvojana toiminut Olli Kervinen.

Pohjoismaisesta mehiläistutkijakongressista kesäkuusta 1959.
Kuvaaja E. Villlumstad.

Tästä kuvasta puuttuvat kaikki tiedot, mutta aika tyylikästä menoa!

Myös tämä mehiläistarhaaja ja kuvan ottaja jäivät pimentoon, mutt
kuvassa on jotain hyvin herkkää. Ehkä se on tuo harso kiedottuna lierihattuun
ja kesäinen luonto?

Unto Kaukonen on selvästi ollut jonkinlainen alan osaaja.
Tapani Herttuan valokuvassa hän poseeraa olkisen maskottipesänsä kanssa.

 

Kunhan ehdin skannata arkistokuvia lisää, niin laitan lisää otoksia julki. Ja jos jollakin on omissa varastoissaan lisää suomalaisen mehiläishoidon historiaa kartoittavia kuvia, niin niitäkin saa tietysti laittaa vaikka sähköpostilla.

Nyt pitäisi myös miettiä, miten ja mitä nykykuvista ja muista aineistoista pitäisi tallentaa jälkipolville.