keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Siedätyshoito auttaa lähes kaikkia mehiläis- ja ampiaisallergisia

Talven tullessa ampiaisille ja mehiläisille allergiset huokaisevat helpotuksesta, kun pörisijöitä ei enää pyöri joka paikassa. Hyönteisen pisto voi olla kivulias ja pelottava ja allergiselle vaarallinen.

Allergian kanssa ei kuitenkaan kannata painia yksin, koska siihen voi saada siedätyshoitoa. Iho- ja Allergiasairaalan sisätautien ja keuhkosairauksien erikoislääkäri ja allergologi Timo Helin sanoo, että siedätyshoito antaa täyden suojan jopa 80 prosentille potilaista ja lopuillakin reaktiot ovat selvästi lievempiä hoidon loputtua.

Erikoissairaanhoito tarjoaa kaikille mahdollisuuden siedätykseen, ja sitä saa myös yksityisiltä lääkäriasemilta.

Viisi vuotta siedätystä kannattaa

Potilas käy hoidoissa viisi vuotta, joten siedätyshoito vaatii kävijältä pitkäjänteisyyttä ja motivaatiota. Helin kertoo, että pitkästä ajasta huolimatta siedätys kannattaa, koska tulokset näkyvät usein jo puolen vuoden kuluttua (eli ensi keväänä!). 

Siedätykseen kuuluu erilaisia jaksoja: nostovaihe ja ylläpitovaihe. Nostovaihe kestää 4-5 kuukautta, tällöin myrkkyannoksia nostetaan 1-2 viikon välein. Tämän jälkeen pistoja annetaan 4-6 viikon välein.
Yksi siedätyskerta koostuu yhdestä pistosta olkavarteen.

Ampiaisallergia yleisempi

Helin kertoo ampiaisallergian olevan mehiläisallergiaa yleisempi vaiva. Allergiasairaalassa ampiaissiedätyshoitoa saa 17 potilasta, mehiläissiedätystä kaksi. Syynä on allergologin mukaan muun muassa se, että ampiainen pistää mehiläistä herkemmin ja ne hakeutuvat helpommin ihmisten läheisyyteen.

Mehiläisten ja ampiaisten pisto voivat kumpikin aiheuttaa yleis- ja paikallisreaktioita. Yleisreaktio kohdistuu useisiin elimiin, kuten ihoon ja hengityselimiin. Oireina voivat olla muun muassa nokkosrokko ja hengenahdistus. Paikallisreaktiot ovat paikallisia, esimerkiksi käsi voi turvota piston seurauksena.

"Allerginen reaktio on aina otettava vakavasti. Jos reaktio on voimakas, tulee hakeutua hoitoon", lääkäri painottaa.

Tarhaajat riskiryhmää

Mehiläistarhaajat ovat selvä mehiläisallergian riskiryhmä, ja suurin osa siedätyshoitopotilaista onkin mehiläishoitajia. Tarhaajienkaan ei kannatakaan kärvistellä allergian kanssa, vaikka pistot kuuluvatkin työhön. Helin muistuttaa, että jos tarhaajaa pistää mehiläinen, se vastaa yhtä siedätyshoitokertaa. Kesällä siedätyshoitoon saattaa tulla siis tätä kautta taukoja.

Eli, vaikka pistot eivät näin lokakuun lähestyessä enää vaivaisikaan, kannattaa allergisten ottaa siedätyshoito vakavaan harkintaan talven aikanakin.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Kikherne-parsakaalipasta

Parsakaali ja kikherne ovat mielestäni hyvä yhdistelmä. Niistä saa esimerkiksi helpon ja kevyen kasvispastan, johon chili, curry ja hunaja tuovat mukavasti ytyä. Nappasin tämän nopean ohjeen Ruokalan sivuilta kun tarvitsi nimenomaan pikaisen ja täyttävän ruuan. Itse tein tämän tavallisella ruokakermalla, mutta herkullista siitä tulee varmasti myös kookoskerman kanssa, kuten alkuperäisessä ohjeessa.

Kikherne-parsakaalipasta

2  rkl oliiviöljyä
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 tl kuivattua chiliä  
2 tl currya
1 parsakaali nuppuina
suolaa
2 tl hunajaa
2 dl ruokakermaa
2 rkl sitruunamehua
2 dl kypsiä kikherneitä
pastaa
hienonnettua basilikaa tai korianteria

Suikaloi sipuli ja hienonna valkosipuli. Kuullota öljyssä sipulit, mausteet ja parsakaali. Mausta suolalla ja sekoita joukkoon kerma, sitruunamehu ja kikherneet. Hauduta miedolla lämmöllä kunnes parsakaali on kypsää. Keitä pasta pakkausohjeen mukaan. Sekoita kypsä pasta kastikkeen joukkoon ja tarkista ruuan maku. Viimeistele annos hienonnetulla basilikalla tai korianterilla.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kirja-aarteita toissavuosisadalta


Hunajasta ja mehiläisistä riittää kotimaista ja ulkomaista luettavaa.
Mehiläistarhausta oppii parhaiten käytännössä tekemällä, mutta lukeminenkin on loistava keino oppia uutta. Helsingin kaupungin Viikin kirjasto ja Helsingin yliopiston Viikin kampuskirjasto ovat yhdessä koonneet "Mehiläisiä ja hunajaa" -kirjanäyttelyn.

Vaikka olisi jo tutustunut jos minkälaiseen mehiläiskirjaan, näyttelystä löytyy varmasti kaikille aiheesta kiinnostuneille hienoja aarteita. Kirjastojen kätköistä on löytynyt vanhoja, jopa 1800-luvulta olevia mehiläiskirjoja, sekä kertoma- että kaunokirjallisuutena.

Kirjastojen yhteiselle Tietotorille on koottu myös erilaisia uusia ja vanhoja hunajakirjoja. Hunajalla on paljon käyttötapoja ja ominaisuuksia, joita ei tule ajatelleeksi - kannattaakin hakea lisävinkkejä Viikistä. Muun muassa kirja "100 neuvoa hunajan käyttämisestä lääkkeenä ja ravintona sekä 10 neuvoa vahan soveliaisuudesta erilaisiin tarkoituksiin" vuodelta 1912 antaa yhä ajankohtaisia vinkkejä hunajan käytöstä.

Kampuskirjaston vitriineissä on kirjoja 1800-luvulta 1980-luvulle saakka. Suurinta osaa voi lainata näyttelyn päätyttyä, mutta osa vanhoista kirjoista kuuluu kirjaston erikoiskokoelmiin, joita voi käydä tutkimassa vain kirjaston tiloissa.

Materiaalia arkistoista ja vinteiltä


Armi Häkkinen asettamassa tarhaajan hattua esille.
Kaupungin kirjaston järjestäjänä toimi kirjastonhoitaja Heli Kolehmainen.
Näyttelyä kampuskirjaston puolesta koonnut kirjastoamanuenssi Armi Häkkinen on aineistoa etsiessään todellakin uppoutunut mehiläisten maailmaan. Hän kertoo keränneensä vuoden ajan erilaista mehiläisaiheista materiaalia näyttelyä varten. Mehiläis- ja hunajatavaraa vitriineihin on löytynyt niin vintin kätköistä kuin ystäviltä. Kotimaisen hunajan lisäksi näytillä on ulkomaan löytöjä sekä mm. vahakennoja vuodelta 1959 sekä muita mehiläispesän tuotteita.

Häkkinen on aina ollut todellinen mehiläisten - ja hunajan - ystävä. "50-luvulla isotädilläni oli mehiläisiä. Saimme joka syksyn litran lasipurkin täynnä hunajaa", hän kertoo. 

Hunaja maistuikin lapsena erityisen hyvin. "Kerran, kun äiti ei ollut kotona, käytimme siskoni ja serkkuni kanssa melkein kaiken hunajan yhteen hunajakakkuun. Se ihme kyllä onnistui, mutta äiti ei tainnut olla kovin tyytyväinen", Häkkinen muistelee.

Myös Mehiläinen -lehti on lähellä Häkkisen sydäntä. Kotieläinalan lehdet ovat olleet kirjastoissa työskennellessään lähes aina hänen vastuullaan. Kerran Mehiläinen -lehti oli joutumassa jaossa toisaalle. "Huusin täyttä kurkkua, että tästä lehdestä en luovu, en luovu!" Häkkinen nauraa. Lehti on edelleen hänen vastuullaan.


   Suomen vanhin mehiläishoidon oppikirja vuodelta 1818.       


Mehiläisiä ja hunajaa -kirjanäyttely on Helsingin kaupungin Viikin kirjaston ja Helsingin yliopiston Viikin kampuskirjaston yhteisellä Tietotorilla lokakuun loppuun saakka. Osoite: Viikinkaari 11.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Hunajalle suunniteltu sokerivero vähentäisi pölytystä


Karhu (Ursus arctos) ei ole ainoa suomalainen karhu, joka hamuaa osuuttaan kotimaisesta hunajasadosta. Verokarhu yrittää myös saada osaansa mehiläistarhaajien tuotoista. Valtiovarainministeriön asettama sokerityöryhmä esittää väliraportissaan, että hunajalle tulisi sokerituotteiden (esim. sokeri, siirappi, jäätelö, keksit, suklaatuotteet ja leivonnaiset) lailla sokerivero.

Mehiläisalan yhteisen lausunnon viesti sokeriverotyöryhmälle on selvä: Ehdoton EI hunajaa ja mehiläistarhausta koskevalle verolle. Veron aiheuttamat haitat olisivat etuja suuremmat.   

Lisäämällä veroa vähennetään satoa

Arvioitu tuotto hunajan sokeriverosta  on noin 420 000 €/vuosi. Todellisuudessa verosta ei välttämättä jäisi käteen verotuloja lainkaan, päinvastoin. Vero nimittäin heikentäisi mehiläistarhauksen kannattavuutta ja luultavasti vähentäisi mehiläistarhausta eli pesämäärää Suomessa. Pelkällä hunajalla eivät elä mehiläistarhaajatkaan. 

Hunaja halutaan sokerin lailla veronalaiseksi tuotteeksi.
Riski on siinä, että mehiläistarhojen väheneminen heikentäisi mehiläisten tuottamaa pölytystä. Toisin sanoen, viljely-, puutarha- ja luonnonkasvien sadot pienenisivät. Täten myös maanviljelystä kertyvät verotulot pienenisivät.

Jos esim. mehiläispesien määrä vähenee 10 prosenttia, vähenisi mehiläispölytteisen sadon arvo Suomessa noin 6,0 miljoonaa €/vuosi. Hunajantuotantoa tulisikin ennemmin tukea kuin verottaa.

Vero löisi kaksi kertaa

Paitsi että sokerivero uhkaa viedä osan tuottajan tuloista hunajan kautta, nostaa se myös tarhaajien tuotantokustannuksia entisestään. Vero nimittäin uhkaa kohdentua mehiläistarhaajaan kahteen kertaan, koskemalla myös mehiläisten ruokintaan käytettävää ruokintasokeria. Suomessa mehiläiset ruokitaan syksyllä hunajankeruun jälkeen sokerilla. Sokerin hinnan nousu olisi suuri menoerä tarhaajalle. 

Mielestäni on kohtuutonta, että toteutuessaan sokerivero sivaltaisi mehiläistarhaajia kahteen kertaan, alusta ja lopusta.

Hunaja on sokeria vähäkalorisempaa

Sokerituotteiden verotus on sinänsä perusteltua, että halutaan pienentää sokerin haitallisia terveysvaikutuksia. Onhan sokeripitoisten elintarvikkeiden mm. limsojen, makeutettujen jogurttien ja karkkien käyttö lisääntynyt koko ajan.

Hunajaan kohdistuessa vero ei kuitenkaan aja tätä tavoitetta, koska hunaja on luonnontuote, eikä ole rinnastettavissa teolliseen sokeriin. 

Hunaja myös sisältää vähemmän kaloreita kuin sokeri. Hunaja maistuu makeammalta kuin teollinen sokeri, joten hunajasta saadaan sokeria vastaava makeus peräti 40 prosenttia pienemmällä energiamäärällä.

Kalorimäärän lisäksi hunajalla on monia muita positiivisia terveysvaikutuksia muun muassa sen sisältämien vitamiinien ja hivenaineiden ansiosta. Lisäksi hunajalla on antibakteerisia ominaisuuksia, mikä taas tekee siitä merkittävän tuotteen esim. lääketieteen saralla.

Suosi suomalaista - vero ei suosisi

Päättäjät sanovat, että kotimaisuutta ja lähiruokaa tulisi suosia. Vero ei kuitenkaan aja samaa asiaa. Hunajan verotus voi aiheuttaa kotimaisen hunajan hinnan nousun, jolloin kuluttaja siirtyy helposti ulkomaiseen tuotteeseen. Tätä kukaan ei myönnä haluavansa.

Toteutuessaan verotus alkaisi vuoden 2014 alussa. Toivon todella, että asiasta päättävä työryhmä ottaisi huomioon kotimaisen hunajantuotannon edut. Ennen päätöksiä tulisi katsoa kokonaiskuvaa mehiläisalasta.
Tiivistettynä: me tarvitsemme mehiläisiä.