Mehiläistarhausta harrastava
Helmi Haataja valmistuu
leipuri-kondiittoriksi Kainuun ammattiopistosta tänä keväänä. Hän käsitteli
opinnäytetyössään hunajan käyttöä leivonnassa.
”Tavalliseen leivontaan hunaja
sopii todella hyvin. Maltti on silti syytä muistaa hunajan käytössä:
tavoitteenahan on kuitenkin antaa aromia ja miellyttävä ulkonäkö. Esimerkiksi
leipien kohdalla hunajaa käytetään enemmän rakenteen parantamiseen ja makujen
tasapainottamiseen”, Haataja toteaa.
Hunajalla ei kuitenkaan aina voi täysin
korvata sokeria.
”Sokerivaahtopohjalla tehdyissä piirakoissa hunaja ei toimi
kuin tavallinen kidesokeri, eli se ei vaahtoudu kananmunan kanssa. Tällaisissa
ohjeissa hunajaa kannattaa käyttää vain osittain.”
Ammattileipomoissa hunajan
käyttämättömyyttä perustellaan usein korkealla hinnalla. Haatajan mielestä se ei
ole todellinen este.
”Tuotteesta pitää silloin tehdä hintansa veroinen.
Tuotteeseen pitää osata tuoda esiin se, miksi hunaja on siihen niin hyvä.
Silloin hintakin voi olla hieman korkeampi. Suomalaista hunajaa sisältävien
tuotteiden käyttö auttaisi myös tarhaajia.”
Tässä vielä Helmin ohje hunajaisiin suklaapähkinämuffinsseihin.
"Tämä resepti oli todella hyvä.Suklaa ja pähkinät sopivat minusta hyvin hunajan kanssa,
eikä taikinan koostumuksessakaan ollut mitään valittamista. Valmistaminen oli helppoa", tuleva leipurialan ammattilainen toteaa.
Hunajaiset suklaapähkinämuffinsit
4dl vehnäjauhoja
0,5dl sokeria
3tl leivinjauhetta
2,5dl maitoa
1 kananmuna
60g rasvaa
100g suklaata
100g pähkinöitä
1dl hunajaa
1. Vaahdota
voi ja sokeri.
2.Yhdistä
kuivat aineet keskenään.
3. Yhdistä
maito, hunaja ja kananmuna keskenään.
4. Yhdistä
kaikki ainekset, sekoita ja lopuksi lisää suklaa sekä
pähkinät. Vältä vaivaamista.
5. Paista 225-asteisessa
uunissa noin 15 minuuttia.