Hunajan alkuperän saa hämärtää "EU:ssa tai EU:n ulkopuolella tuotetuksi"

Mistä maasta on peräisin hunaja, jonka pakkauksessa lukee ”EU:ssa ja EU:n ulkopuolella tuotetun hunajan sekoitus”?

Ainakin se on vähintään kahdesta maasta, joista toinen on EU:sta ja toinen muualta. EU-hunajaa voi olla vain prosentti ja sitä toista hunajaa 99 prosenttia.

Eli siis et voi tietää, mistä hunaja on.

Hunaja-asetuksen mukaan alkuperämaatieto on pakollinen tieto. Mutta tieto maasta on pakollinen vain silloin, kun hunaja on peräisin yhdestä maasta.

Jos hunaja on ns. sekoitehunajaa eli eri maiden hunajista, niin merkintä saa olla hunajan alkuperästä riippuen ”EU:ssa tuotetun hunajan sekoitus”, "EU:n ulkopuolella tuotetun hunajan sekoitus" tai ”EU:ssa ja EU:n ulkopuolella tuotetun hunajan sekoitus”.

Tein aiheesta tällä viikolla tiedotteen. Asian uutisoi mm. Maaseudun Tulevaisuus.

Kuluttajan kannalta merkintätapa on outo ja se voi olla myös harhaanjohtava. Muutosta ei kuitenkaan liene odotettavissa.

Suomalaiseksi merkitty hunaja on aina sataprosenttisesti suomalaista. Se on myös sataprosenttisesti hunajaa.

Ja koska positiivinen asenne on tärkeää, niin yritetään suhtautua tähänkin myönteisesti. Ainakin minulle tulee paljon luottavaisempi olo hunajapakkauksesta, jossa on selvästi tieto alkuperämaasta, kuin hunajasta, joka on EU:ssa tai EU.n ulkopuolelta.

Mutta silti toivon, että lainsäädäntö muuttuisi ja purkeissa olisi kerrottava hunajien alkuperämaatiedot. Ei se voi olla mitenkään mahdotonta. Elintarviketjulta halutaan läpinäkyvyyttä, mutta miksi hunajan alkuperä on sallittua hämärtää tällä tavalla?

Läheisyyden läikähdys eli tiedätkö, mistä hunajasi tulee?

Olin eilen Elintarvikepäivillä, ja siellä useamman kerran nousi esiin se, millainen merkitys on sillä tiedolla, mistä ruokamme tulee.

Me kuluttajat haluamme ruualle juuret. Ne juuret tuovat esimerkiksi turvallisuutta: kun alkuperä on tiedossa, niin tuotteeseen voi luottaa.

Twitterissä tammikuussa Dream Bakery hämmästyi
kuullessaan ja tajutessaan, ettei hänen suomalaiseksi
luulemansa hunajansa ollutkaan suomalaista.

Hunaja on toki lainsäädännöllisesti hyvä tuote siinä mielessä, että tiedot alkuperämaasta ja pakkaajasta ovat pakollisia. Mutta alkuperämaa ja pakkaaja ovat toisinaan varsin yleisiä tietoja. Ne eivät välttämättä kerro, kuka hunajan on varsinaisesti tuottanut tai missä päin kyseistä maata. Joskus tieto ei kerro edes hunajan alkuperämaata.

Alkuperämaatieto voi olla myös ”EY:ssä tuotetun hunajan sekoitus”, ”EY:n ulkopuolella tuotetun hunajan sekoitus”, ”EY:ssä ja EY:n ulkopuolella tuotetun hunajan sekoitus”. Tämä johtuu siitä, että jos hunaja on peräisin useammasta kuin yhdestä jäsenvaltiosta tai kolmannesta maasta, voidaan merkintä korvata tuolla rimpsulla, joka ei siis kerro alkuperästä välttämättä oikeastaan mitään.  

Sitä paitsi pakkausmerkinnät ovat aika usein varsin huomaamattomia tai ne voivat johtaa purkkia pikaisesti vilkaisevan harhaan. Olen usein saanut palautetta kuluttajilta, jotka ovat pettyneet, kun heidän kotimaiseksi luulemansa hunaja ei olekaan ollut suomalaista. Harhaanjohtavaa on ollut se, että purkissa mainitaan monta kertaa "suomalainen perheyritys", mutta kyseinen yritys toimii vain hunajan pakkaajana.

Tuottajatietoa arvostetaan

58 prosenttia Taloustutkimuksen kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että tieto tuottajasta tekee lähiruuasta houkuttelevan.  Tutkimuspäälliköt Minna Isotupa ja Sari Roth Taloustutkimuksesta jakoivat näitä tietoja hyvässä puheenvuorossaan.

Toisaalta lähiruokaa ei pitäisi ajatella vain kilometreinä. Ennemmin voisi puhua läheisestä ruuasta, totesi  Roth. Eli vaikka hunajaa ei olisikaan tuotettu kymmenen kilometrin päässä, niin se voi tuntua läheiseltä siksi, että se on ostettu syyslomamatkalla kivasta kaupasta tai jos tuottaja on esimerkiksi jotenkin tuttu tai kaverin kaveri.

Hunajan alkuperä on siis monelle kuluttajalle paljon enemmän kuin pakolliset merkinnät. Roth käytti sanaparia "läheisyyden läikähdys". Sitä monet kuluttajat haluavat ainakin osasta elintarvikkeistaan.

Hyvää Suomesta -merkintä on yksi tapa
varmistaa kaupassa se,että hunaja on
sataprosenttisesti suomalaista.

Hunajapurkista sen läikähdyksen voi saada helposti. Tiedätkö sinä, mistä hunajasi tulee tai kenen hoitamissa mehiläispesissä mehiläiset ovat sen valmistaneet?

Sitä paitsi tieto tuottajasta ja tuotteen alkuperästä saa todennäköisesti hunajan myös maistumaan paremmalta. Näin se kuluttajan mieli vain toimii: tieto vaikuttaa aistimuksiin.

(Maailmalla hunajan alkuperää myös väärennetään usein. Tästä olen kirjoittanut mm. teksteissä Hunajahuijaus maailmalta: kiinalaista hunajaa myytiin ei-kiinalaisena ja Terveystuotteena markkinoitu manukahunaja on usein väärennettyä)

Pehmeää kotimaista hunajaa kannattaa kokeilla myös
leivän päälle.

Vegaanikin saattaa syödä hunajaa

Tämän mehiläispesän kuvasin viime kesänä
luomumansikkapellon laidalla
Pohjois-Karjalassa. Ahkerat
pölyttäjät auttavat tuottamaan runsaamman
ja laadukkaammaan marjasadon.

Lähes kaikki tuttuni ottavat mielellään vastaan hunajaa, jos sitä heille tarjoan. Toki joukossa on joku, joka sanoo saavansa hunajasta allergisia reaktioita. Ja yhden ryhmän suhteen olen tarkkana: vegaaniruokavalioon hunaja ei automaattisesti kuulu, sillä hunaja on eläinperäinen tuote ja vegaanit eivät sellaisia käytä.

Toisaalta kaveripiirin vegaaneista ja myös muualta olen havainnut, että kaikki vegaanit eivät ole hunajan ja muiden mehiläistuotteiden suhteen niin ehdottomia.

Vegaani suosii kotimaista lähihunajaa

Esimerkiksi vegaaniruokaohjeistaan tunnettu Chocochilin Elina kertoo blogissaan:

"Vaikka kutsunkin itseäni vegaaniksi, syön hunajaa. Chocochilin reseptit ovat kuitenkin aina täysin vegaanisia, joten käytän paljon myös agavesiirappia, vaahterasiirappia ja muita vegaanisia makeuttajia. Syön siis hunajaa enimmäkseen makeanhimooni lusikalla suoraan purkista.

Mehiläiset ovat myös ihan äärimmäisen kiinnostavia otuksia, ja elintärkeitä koko ekosysteemin kannalta. Olen viime aikoina tuijottanut suurella mielenkiinnolla myös mehiläisistä kertovia dokumentteja."

Kommenttiosastolla Elina kertoo lisätietona, että hänen käyttämänsä hunaja on kotimaisilta pientuottajilta. Hän voisi itsekin kuvitella pitävänsä mehiläisiä:

"Ostan itse oikeastaan aina pienten tuottajien hunajaa. Vanhempien tutuilla on mehiläisiä ja mun ’arkihunaja’ on sieltä. En itse näe hunajan pienimuotoisessa tuottamisessa mitään ongelmaa – voisinpa hyvin ajatella, että itsekin pistäisin pari mehiläispesää pystyyn jos joskus on oma piha :)

Tämä mun selittely kuulostaa kyllä ihan varmasti hunajan välttelijöiden korviin samalta kuin minun korvaani luomulihan ja -maidon suosiminen. Koen kuitenkin, että on eri asia lainata selkärangattomilta ötököiltä hunajaa verrattuna siihen, että lehmä joutuu poikimaan joka vuosi pitääkseen maidontuotannon käynnissä – ja toki selkärankaisten kipuaistimuksetkin ovat aika erilaiset."

"Mehiläiset ovat aikamoisia vapaita lentäjiä"

Kysyin myös vegaanikavereiltani näkemyksiä hunajan käyttöön Facebookissani. Siellä Elinan kaltainen ajatusmaailma sai kannatusta. Näin totesi Tea:

"Vaikka niitä litistyykin käsittelyssa jonkun verran, niin ne on kyllä muuten aikamoisia vapaita lentajiä. En myöskään koe, että se talviruokakorvike ois niille erityisen paljon huonompi kuin hunaja."

Myöskään Vegaaniliiton nettisivuilla mehiläishoitoa ei täysin lytätä, vaan siellä todetaan mehiläisten pölytystyön tärkeä merkitys.

Tosin Vegaaniliiton kirjoitus hunajantuotannosta sisältää pieniä virheitä ja kaipaisi tarkennuksia. Mutta samaa epätarkkuutta on havaittavissa myös monissa muissa mehiläishoitoa käsittelevissä teksteissä, sillä onhan tämä erikoisalaa, jonka yksityiskohtia on vaikea tietää. Esimerkiksi tuosta Tean mainitsemasta talviruokinnasta voisi kirjoittaa oman juttunsa.

Vaikka osa vegaaneista siis joustaa hunajan ja muiden mehiläistuotteiden, kuten mehiläisvahan, suhteen, niin pari kaveriani ilmoitti kieltäytyvänsä hunajasta vegaaniperiaatteiden mukaisesti.

Faktoja villien tarinoiden sijaan

Yksi vegaanikaverini viestitti, että hän oli nuorempana ollut tiukan linjan kannattaja. Silloin mehiläistarhauksesta oli kuulemma liikkunut melkoisen villejä tarinoita, joille ei ollut totuuspohjaa. Siis tyyliin "käytetään räjäytyksiä, jotta mehiläiset saadaan tuottamaan hunajaa tehokkaammin".

Nyt onneksi mehiläiset ja pölytyksen merkitys ovat näkyneet niin paljon esimerkiksi julkisuudessa, että moni vegaaniksi itseään kutsuva voi tarttua hunajapurkkiin ilman huonoa omaatuntoa.

Mutta  jos vegaani kieltäytyy hunajasta, niin mehiläistarhaajan ei kannata loukkaantua, vaan kysyä perusteita ja keskustella aiheesta. Toisten ruokavalintoja on aina syytä kunnioittaa, vaikka ei olisikaan kaikesta samaa mieltä. Vegaanien näkemyksissä eläinten hyödyntämisen nykytilaan on paljon arvostettavia ajatuksia, joita lihansyöjien olisi syytä kuunnella.

"Hunajassani on sokeria!"

Hunajaan voi muodostua kiteitä,
jotka muistuttavat sokeria.
Massa voi laskeutua pohjalle ja
nestemäisempi hunajakerros nousta pinnalle.
Hunaja on käyttökelpoista,
mutta sen käymisriski voi olla kasvanut.

Pari viikkoa sitten sain yhteydenoton närkästyneeltä hunajankuluttajalta. Hän oli vakuuttunut, että markkinatapahtumasta ostettuun, kotimaiseen hunajapurkkiin oli laitettu mukaan karkeaa sokeria, "joka on laskeutunut pohjaan niin, että pohjasta voi puhua hunajoituna sokerina".

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sain kuulla tällaisen sokeriepäilyn. Onneksi vastaaminen on aina helppoa.

Kyseessä ei ole sokerin lisäys, vaan hunajaan kuuluva kiteytymisprosessi. Tällöin hunajaan voi muodostua hyvin sokerimaisia kiteitä tai "kokkareita" tai pohjalle sokerimaista massaa. 

Hunajat kiteytyvät eri nopeudella ja eri tavoin riippuen mm. alkuperäkasveista. Hunajantuottaja voi vaikuttaa kiteytymiseen myös käsittelyillä. Karkeat kiteet ovat joidenkin mielestä ehkä epämiellyttäviä, mutta hunaja on silti täysin käyttökelpoista.

Olen törmännyt myös epäilyyn, että hunajassa olisi sokeria, koska hunaja maistui niin makealta. Todellisuudessahan hunaja aistitaan sokeria makeammaksi, joten makeusaisteikolla hunajahuijauksia ei voi päätellä. Hunajat maistuvat erilaisilta, joten joku hunaja voi olla makeampaa kuin toinen.

Hunajahuijausta ei oikein voi päätellä myöskään hunajan väristä, rakenteesta tai juoksevuudesta. Nämä kaikki tekijät vaihtelevat suuresti eri hunajien välillä.

Kotimaisten hunajien kohdalla ei SML:n pistokokeissa ole havaittu sokeria. Kotimaiselle hunajantuottajalle sokerin lisääminen pakkaukseen olisi järjetöntä: hyöty on pieni ja kiinnijäämisriski suuri. Työstään ylpeä mehiläistarhaaja varmasti yleensä lähinnä tyrmistyy, jos joku epäilee, että hän on sekoittanut hunajiinsa sokeria.

Viime aikoina ulkomailta paljastuneet sokerilla jatkettujen hunajahuijausten kohteena ovat erityisesti juoksevat hunajat. Hunajaan voidaan sekoittaa mukaan melassia tai muuta sokerista valmistetta. Sitä ei välttämättä voi maussa erottaa.


Ja tietysti hunajassa on sokeria, mutta ei sitä kaupan kidesokeria. Hunajassa on noin 25 erilaista sokeria. Suomalaisessa hunajassa on keskimäärin 40 prosenttia hedelmäsokeria, 35 prosenttia rypälesokeria ja prosentti ruokosokeria, mutta nämä sokeripitoisuudet vaihtelevat mesikasvista riippuen. Eri sokerien määrät ovat ratkaisevia kiteytymisprosessia ajatellen.

Hunaja-nimellä myytävän tuotteen on siis sataprosenttisesti hunajaa eli alkuperän on oltava kukkien medestä tai esimerkiksi kirvojen mesikasteesta. Hunajaan ei saa sekoittaa sokeria eikä mitään muutakaan. Hunajavalmisteissa taas voi olla mukana mm. erilaisia makuaineita, yrttejä tai muita ainesosia.

Raa'asti hunajasta eli hunajan laadusta ja sen tutkimisesta

Kemikaalicocktail-sivuston Noora viesti minulle pari iltaa sitten Facebookissa ja esitti hunajakysymyksiä. Erityisesti häntä mietitytti hunajan kuumentaminen, raakahunajaksi-nimitetty hunaja sekä kennohunaja.

Vastailin ja laittelin linkkejä menemään. Noora julkaisikin pohditun blogitekstin. Mutta haluan nyt tuoda vielä esiin tarkennuksia ja ajatuksia aiheesta.

Pohjana hunajan käsittelyyn ja nimeämiseen toimii hunaja-asetus. Se mm. kertoo seuraavaa: "hunajaa ei saa kuumentaa siinä määrin, että kuumennus tuhoaa, osaksi tai kokonaan, hunajan sisältämät luontaiset entsyymit". Asetus ei määritä mitään ehdotonta lämpötilaa. Se olisikin hieman hölmöä, sillä hunajan laatuun vaikuttaa paitsi lämmitys, niin myös aika.

Laadun kannalta yksi ratkaiseva tekijä on siis se, miten pitkään hunaja on missäkin lämpötilassa ja miten paljon hunajan laatu heikkenee ajan ja lämmön myötä. Esimerkiksi hunajan lisääminen juomakelpoiseksi jäähtyneeseen teehen ei vielä tuhoa kaikkia entsyymejä, kunhan kupillinen juodaan esimerkiksi kymmenessä minuutissa.

Erittäin oleellista on ymmärtää myös se, että hunajat ovat erilaisia riippuen siitä, millaisista kasveista mehiläiset ovat metensä keränneet. Kasvialkuperä vaikuttaa paljon niihin pieniin, merkityksellisiin hunajan sisältöihin.

Toki esimerkiksi pastörointiin vaadittu yli 70 asteen lämpötila on hunajan entsyymeille melkoisen haitallista.

Miksi sitten esimerkiksi isot hunajantuottajat Yhdysvalloissa pastöroivat hunajan? Yhdysvalloistahan raakaruuan ideologiat tulevat, ja sieltä ehkä välillä kopioidaan näkemykset suoraan Suomeen miettimättä, miten erilaista esimerkiksi mehiläistenhoito on täällä. Siksi, että pastöroimalla saadaan kirkasta, juoksevaa hunajaa, jota monet kuluttajat haluavat käyttää. Tälle vastareaktiona Yhdysvalloissa vaaditaan hunajaa, jota ei ole pastöroitu, ja termi "raw honey" on vakiintunut siellä käyttöön.

Mutta Suomessa hunaja-asetus ei tunne termiä "raakahunaja". Näin hunajapurkkiin läiskäisty nimi "raakahunaja" ei vastaa hunaja-asetuksen asettamia nimeämiskäytäntöjä hunajalle. Lingottu ja siivilöity hunaja on yksinkertaisesti hunajaa. Jo asetuksen mukaisesti siis pyritään laadukkaaseen, hellävaroen purkitettuun tuotteeseen.

Asetuksen mukaan hunaja voi olla alkuperänsä ja/tai käsittelynsa myötä myös esimerkiksi kukkaishunajaa, mesikastehunajaa, kennohunajaa, valutettua hunajaa tai lingottua hunajaa. Hunaja voi olla nimeltään myös esimerkiksi kaupunkihunajaa tai metsähunajaa riippuen siitä, missä mehiläispesät ovat sijainneet.

Mehiläishoitajien ajattelussa raakahunaja tuo usein mieleen ensimmäiseksi hunajan, jota mehiläiset eivät ole vielä saaneet valmiiksi. Se ei siis ole "kypsää", eivätkä mehiläiset ole peittäneet sitä vahakennolla. Eli jos kuluttaja kysyy hunajantuottajalta raakahunajaa, voi olla, että hunajantuottaja luulee kyseessä olevan tällaisen hunajan esiasteen. Tätä tuotetta ei voi purkittaa esimerkiksi siksi, että se ei säily laadukkaana.

Mikä sitten olisi ratkaisu siihen, että kuluttaja saisi tietoa hunajan käsittelytavoista ja voisi luottaa siihen, että hunaja on mahdollisimman hellästi lingottua, siivilöityä, pakattua ja varastoitua?

Minä tietysti toivon, että kaikki Suomen hunajantuottajat ovat vastuullisia ja hoitavat hommansa parhaalla mahdollisella tavalla. Tällöin kuluttaja voisi luottaa siihen, että osti hän minkä purkin tahansa, niin laatu on kohdallaan.

Tietysti ajatus on hieman naiivi: vahinkoja sattuu, samoin tietysti joku voi olla tietämätön eikä hallitse kaikkia hunajankäsittelyn niksejä (esim. kaikki mehiläishoitajat eivät kuulu liittomme eivätkä tätä kautta ole hunaja laatuviestintämme parissa, ja hunajan tuotantoon ei ole pakko käydä edes yhtä kurssia). Saattaa joukkoon mahtua toki joku vilpilliselläkin mielellä toimiva, vaikka tällä alalla vilpin rahallisia hyötyjä on vaikea nähdä.

Mutta ne mehiläishoitajat, joita työni puolesta tapaan, ovat omistautuneita tähän harrastukseen tai työhön. He kunnioittavat mehiläisten työtä, joten he haluavat myös tarjota hunajaa eteenpäin sellaisena, kuin se parhaimmillaan on.

Suuri osa mehiläistarhaajista on niin pieniä, että he toimivat varsin yksinkertaisella hunajan linkous- ja pakkaustoiminnoilla, jolloin mitään valtaisaa lämmitysrumbaakaan ei tehdä. Toki esimerkiksi hunajakakun päältä voidaan kuoria vahakerros laitteella, joka hyödyntää lämmitystä (esimerkiksi lämmitetty kuorimaveitsi), mutta tällöin laite on niin lyhyen ajan kosketuksissa itse hunajaan, ettei se vaikuta laatuun.

Uusien hunajatermien tuominen markkinoille todennäköisesti vain hämmentäisi monia kuluttajia. Että jos tuo on "raakahunajaa", niin mitäs tuo toinen on? Vaikka tuotteet siis olisi käsitelty aivan samalla tavalla. Raakahunajaa kaipaavien joukko on äänekäs, mutta ei ehkä kuitenkaan niin suuri.

Mikään ei silti estä hunajantuottajaa kertomasta tuotteensa taustoista. Purkkiin tai vaikka mukaan liitettävään pieneen lappuun voi mahduttaa pari lausetta kuvaamaan sitä, mistä hunaja on ja miten se on käsitelty, kiteytyykö se kovaksi itsestään vai onko se mekaanisesti (ja ilman lämmitystä) vaivattu pehmeäksi.

Tietysti kuluttaja voi aina ottaa yhteyttä hunajantuottajaan ja kysyä, miten hunaja on käsitelty ja onko sitä esimerkiksi lämmitetty. Hunajaa saatetaan siis lämmittää esimerkiksi silloin, kun kyseessä on nopeasti kennoihin kiteytyvä hunaja. Tällaista hunajaa ei saa lingottua, ellei kennoja lämmitetä 25 - 35 asteeseen. Ja tämä lämmitys ei vielä vaikuta hunaja-asetuksen määrittelemään laatuun.

Onko kuluttajalla keinoja havaita hunajasta, onko sitä kuumennuskäsitelty niin, että laatu on heikentynyt? Mitään täysin varmaa keinoa ei ole. Hunajahan voi olla juoksevaa luontaisesti: kaikki hunajat ovat juoksevia heti linkoamisen jälkeen, ja kiteytymisnopeus riippuu alkuperäkasvista. Useimmat suomalaiset hunajat alkavat kiteytyä suhteellisen nopeasti eli kuukausien kuluessa, mutta erot ovat suuria. Hunajan voi pakastaa juoksevana, ja se on taas sulatuksen jälkeen juoksevaa, ja näin kiteytymisprosessin voi ikään kuin katkaista pakastuksen ajaksi. Mutta jos suomalainen hunaja säilyy yli vuoden täysin juoksevana pakkaamisen jälkeen, niin hunaja joko on harvinaisemmista alkuperäkasveista esimerkiksi Pohjois-Suomesta tai sitten sitä on lämmitetty.

Hunajan laatua kuitenkin seurataan täältä liitostamme käsin. Ostamme ja muutoin hankimme hunajanäytteitä ympäri Suomea. Nämä hunajat arvioidaan sekä aistinvaraisesti että laboratoriossa. Myös näitä erilaisia hunajan laatuun vaikuttavia arvoja määritetään hunaja-asetuksessa.


Tällöin puhutaan esimerkiksi kirjainlyhenteestä HMF (hydroksimetyylifurfuraali). Kyseisen yhdisteen pitoisuus kertoo hunajan tuoreudesta, varastointiolosuhteista ja mahdollisen lämpökäsittelyn vaikutuksesta hunajaan.

Vastalingotussa hunajassa ei ole juuri lainkaan HMF:a, mutta vähitellen kyseinen arvo kohoaa. Lämmitys  vaikuttaa oleellisesti HMF-arvoon. Esimerkiksi kreikkalaisia hunajia käsittelevä artikkeli kertoo muutamien eri lajihunajien HMF-arvoista ja arvojen muutoksista eri lämmitysasteiden jälkeen: lämmittämättömienkin hunajien arvot poikkeavat toisistaan alkuperäkasvin mukaan.

Hietalahden kauppahallissa Helsingissä myytiin
sekä kennohunajaa sekä purkitettua
hunajaa ennen joulua.

Toinen laboratoriossa mitattu tekijä on invertaasi eli sakkaraasi. Se on entsyymi, joka on erittäin herkkä korkeille lämpötiloille. Kyseisen entsyymin aktiivisuus alkaa alentua jo varsin matalissa lämpötiloissa: esimerkiksi 20 asteessa noin 1,5 prosenttia kuukaudessa. Tämän vuoksi hunajaa ei pitäisi varastoida yli 20 asteen lämpötilassa.  Myös invertaasiaktiivisuus vaihtelee alkuperäkasvin mukaan.

Näitä erilaisia mitattavia entsyymejä on muitakin.

Sokkonäytteiden analysoinnilla siis saamme tietoa siitä, mikä on suomalaisen hunajan laatu ja onko hunajaa käsitelty ja varastoitu oikein.

Hunajan laatuun vaikuttavat myös muut seikat. Esimerkiksi kesä 2012 oli poikkeuksellisen sateinen, ja myös hunaja jäi tavallista kosteammaksi. Tällöin laatuvirheeksi nousi tavallista useammin hunajan käyminen. Hunajahan ei varsinaisesti pilaannu ja muutu terveydelle haitalliseksi, mutta esim. käyminen muuttaa hunajan makua ja rakennetta. Hunaja-asetuksen mukaan hunaja ei saa olla käymistilassa.

Tietysti kuluttajan kannalta ongelmallista on se, että hunajien laadut vaihtelevat luontaisen kasvialkuperän sekä hunajan käsittelyn mukaan. Suomessa on käytössä yleisiä hunajapurkkeja (Kuningatarhunaja, Lähihunaja jne.), joihin pakkaavat hyvin erilaiset tuottajat. Tällöin samanlaisessa purkissa ostettu  hunaja ei välttämättä ole aina samanlaista. 

Siksi kannattaa etsiä se oma suosikkihunaja ja katsoa, kuka on tuottaja. Hänenkin hunajansa tosin voi taas seuraavana vuonna olla hieman erilaista, jos esimerkiksi mehiläisten pääsatokasvi on vaihtunut.

Vastaan mielelläni hunajan tuotantoon ja käsittelyyn sekä mehiläishoitoon liittyviin kysymyksiin. Niitä voi laittaa kommenttiosastolle tai sähköpostiini (mari.koistinen(at)hunaja.net) tai esittää Hunajan Facebook-sivun tai Twitter-tilin kautta.

Ostatko hunajasi mieluummin kaupasta vai suoraan tuottajalta?

Kotimaisten hunajien määrä kaupan hyllyillä näyttää pienentyneen. Näin totesi viikonloppuna Mehiläishoitajain Talvipäivillä mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälä.

Hunajavalikoima hyllyissä on kasvanut, mutta valikoiman kasvu on ulkomaisten hunajien ansiosta: esimerkiksi muualta tulevat luomuhunajat saavat hyllytilaa. Samoin esimerkiksi Tanskassa pakatut, suomalaista halvemmat hunajat, näkyvät nyt valikoimissa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita suoraan sitä, etteivät ihmiset ostaisi kotimaista hunajaa. Ilmeisesti kuluttajat ostavat hunajaa yhä useammin suoraan tuottajalta (kotoa, markkinoilta, netistä tai muuta kautta).

Ja miksipä eivät ostaisi, jos tiedossa on sopiva mehiläistarhaaja?

Uskon, että kuluttajat näkevät suoraostossa mm. seuraavia etuja:

- Tieto alkuperästä: Kun purkin ostaa suoraan tarhaajalta, niin hunajan alkuperä on selvillä.
- Tieto käsittelystä: Hunajan tuotantoon ja käsittelyyn liittyvistä vaiheista saa lisätietoja henkilöltä, joka osaa ne parhaiten kertoa.
- Hinta: Sen, minkä hunajasta maksaa, menee suoraan tarhaajalle eikä välissä ole kaupan isoja ketjuja.
- Laatu: Tutuksi tulevan hunajantuottajan tuotteissa tietää, mitä saa.
- Määrä: Hunaja on siitä mainio tuote, että sen voi vaivatta säilyttää pitkään jopa pienemmässä asunnossa. Siksi hunajaa voi ostaa kerralla vaikka viisi tai jopa kymmenen kiloa.
- Ei tukea kaupan ketjuille: Kriittisyys kahta isoa vähittäiskauppaa kohtaan on kasvanut. Moni miettii vaihtoehtoisia ostokanavia lähiruualle.
- Ajatus lähituotteesta ja pientuottajan tukemisesta: Lähihunaja on samalla tuen osoitus esimerkiksi paikalliselle yrittäjyydelle ja mehiläisten pölytystyölle. Pölytys on tärkeää mm. monille marjoille ja kasveille.

Mitään väärää ei tietysti ole siinäkään, että ostaa kotimaista hunajaa kaupasta. Esimerkiksi isommat pakkaajat ovat monille mehiläistarhaajille tärkeä väylä hunajan myymiseen, ja monessa kaupassa on myös paikallisen tuottajan hunajaa.

Valitettavasti moni vain on pettynyt esimerkiksi siihen, että kaupassa pikavilkaisulla suomalaiseksi luultu hunaja ei olekaan suomalaista. 

Twitter-käyttäjä @ruokakaupassa 21.1.2014

Minun ei onneksi tarvitse itse miettiä hunajien ostamista. Työsuhde-etuna saan nauttia hunajaa reilusti ilmaiseksi.

Mutta välillä mietin, että jos tätä etua ei olisi, niin miten hankkisin hunajani?

Pitäisiko ostaa jokin mehiläispesä joltain tarhaajalta niin, että hän hoitaisi sitä, minä saisin hunajat ja voisin käydä välillä moikkaamassa mehiläisiä? Siis samaan tapaan, kuin kaupunkilaisperhe on hankkinut lehmän oman maitonsa tuottajaksi? 
(Ja juu, ainahan sitä voi ryhtyä myös varsinaiseksi hunajantuottajaksi, mutta juuri nyt elämäntilanne ei tätä mahtavaa harrastusta salli!)

Mutta miten ja miksi sinä ostat hunajasi? Ja millaista hunajaa haluat?

Hunajahuijaus maailmalta: kiinalaista hunajaa myytiin ei-kiinalaisena

Maailman ruokaketjujen monipolvisuus ja ongelmallisuus on viime vuosina noussut esiin monin tavoin, esimerkiksi hevosenlihakohussa tai mehutehtaan työoloissa.

Eikä globaali hunajabisneskään ole välttynyt alkuperäväärennöksiltä. Keväällä saimme tietää valehunajasta. Äskettäin kaverini vinkkasi artikkelista, jossa kerrotaan, miten Yhdysvaltoihin kaupattiin kiinalaista hunajaa ei-kiinalaisena.

Pitkän jutun opetus on tuttu: mitä useampi tekijä on mukana ruuan tuotanto- ja kuljetusketjussa, sitä helpommin rahanahneus voi ohjata väärentämään elintarvikkeiden alkuperää.

Tällä kertaa dollarinkuvat vilkkuivat silmissä siksi, että kiinalaiselle hunajalle oli Yhdysvalloissa asetettu korkeat tuontimaksut.

Tämä johti siihen, että Yhdysvaltoihin saapui suuria määriä hunajaa, jonka alkuperämaaksi oli merkitty Indonesia, Malesia tai Intia. Itse asiassa määrät kohosivat suuremmiksi, kuin mitä kyseiset maat edes tuottivat hunajaa. Todellisuudessa hunaja oli kiinalaista.

Hunajahuijauksen päätekijöiden firma sijaitsi Saksassa. Kiinan toimisto käytti yksittäisiä välittäjiä hunajan ostoon. Hunajaa kuljetettiin eri maihin, joissa se merkittiin ei-kiinalaiseksi, ja usein myös pyrittiin käsittelemään niin, että alkuperä olisi vaikeampi jäljittää.

Hunajan käsittely tarkoitti sitä, että siitä suodatettiin pois siitepölyä. Siitepöly kertoo, millaisista kasveista hunaja on peräisin, ja kasvilajit ovat tietysti hyvin erilaisia eri puolilla maapalloa. Esimerkiksi suomalaisessa hunajassa ei ole akaasiaa, joka taas voi muualla olla varsin yleinen hunajakasvi.

Lisäksi hunajaan saatettiin lisätä esimerkiksi melassia. Näin muokattiin hunajan makua ja rakennetta.

Kun hunajapurkissa on tuottajan tiedot, on sen
alkuperä helppo jäljittää.
Hyvää Suomesta -merkki takaa hunajankin kotimaisuuden.

Pahimmillaan hunajaeristä löytyi myös antibioottia, joka on Yhdysvalloissa kielletty elintarvikkeissa, mutta jota Kiinassa käytetään mehiläistautien ehkäisyssä.

Hunaja myytiin elintarvikeyhtiöille. Yhdysvallat on suuri hunajankäyttäjä, ja noin 60 prosenttia maan hunajasta on tuontitavaraa.

Tämäkin tarina siis osoittaa, että loppukuluttajan kannalta elintarvikeketjun jäljitettävyys voi olla joskus kovin heikko. Tällä kertaa kohteena oli hunaja, mutta varmasti sama pätee lukuisiin muihin tuotteisiin. Kun tuotteen alkuperäksi kerrotaan esimerkiksi "EU:sta ja EU:n ulkopuolelta", niin kannattanee miettiä, tietääkö, mitä oikeasti ostaa.

Hyvää Suomesta -merkki on Suomen kolmanneksi arvostetuin tuotemerkki

Hyvää Suomesta merkki -kertoo kotimaisuudesta. Kuva: Ruokatieto

Kotimaista ruokaa arvostetaan. Välillä kuluttajalle voi olla kuitenkin työn takana selvittää, mistä maasta tuote on peräisin, kuten Mari alkuvuodesta kirjoitti. Helppo tapa tunnistaa kotimainen tuote on Hyvää Suomesta -merkki. Se on selkeä ilmoitus kotimaisuudesta. 

Kyseinen merkki ei ole suomalaisille aivan turha asia, koska Hyvää Suomesta on tuoreen tutkimuksen mukaan Suomen kolmanneksi arvostetuin tuotemerkki. Tulokset selvisivät Taloustutkimus Oy:n ja Markkinointi&Mainonta -lehden Brändien arvostus 2012 -tutkimuksessa. Tutkimuksessa listattiin 100 suomalaisten  arvostetuinta tuotemerkkiä. Kaksi ensimmäistä sijaa meni Fazerille ja neljäs Joutsenmerkille. Kolmas sija on upea asia ja Hyvää Suomesta -merkki onkin nostanut listasijoitustaan vuosien varrella.

Merkkiä myönnetään myös hunajalle

Myös hunajantuottajat voivat hakea lupaa merkin käyttöön hunajapurkeissaan. Tällä hetkellä 669 Suomen Mehiläishoitajain Liittoon kuuluvaa mehiläistarhaajaa on saanut käyttöoikeuden. 

Käyttöoikeuden voi hakea vain 100-prosenttiselle, kotimaiselle hunajalle (ei siis minkäänlaisille jatkojalosteille tms). Merkin saamiseksi hunajalla on tiukemmat laatuvaatimukset eri ominaisuuksien osalta. Ennen merkin myöntämistä tuottaja toimittaa hunajanäytteen tutkittavaksi SML:lle. Hunajalle tehdään aistinvarainen arvostelu ja laboratoriaoanalyysit. Myös hunajan sisältämä siitepöly tutkitaan, jolloin saadaan selville mistä kasveista hunaja on peräisin.

Hyvää Suomesta -merkin käyttöä valvotaan laatujärjestelmän puitteissa vuosittain.

Merkin takana laadukkaat tuotteet

Hyvää Suomesta -merkki sai alkuvuodesta käyttöön uuden sloganin "Ruokaa omasta maasta". Itse pidän tästä sloganista, se vie lähelle ruuan tuotantoa. Ja vaikka mehiläiset eivät konkreettisesti maassa asukaan, hunajan mesi on suomalaisista kasveista peräisin.

Ruokatiedon markkinointi- ja viestintäpäällikkö Minna Kantén uskoo, että uudistus innosti yrityksiä käyttämään merkkiä aiempaa enemmän. "Merkin takana on monivuotinen työ ja hyvät tuotteet. Kuluttajat törmäävät merkkiin joka päivä", Kantén sanoo.

Ruokabrändien arvostus on tutkimuksen mukaan muutenkin nousussa. Tutkimuksessa 30 arvostetuimman brändin joukosta 12 liittyi ruokaan.

Brändilistan sijoitusten perusteena on käytetty ensisijaisesti annettujen arvosanojen keskiarvoa. Toissijaisena perusteena oli, kuinka monta prosenttia arvosanan antaneista oli valmis suosittelemaan brändiä muille. Tutkitut brändit valittiin erillisessä esitutkimuksessa maaliskuussa 2012, jolloin selvitettiin spontaanisti tunnetuimmat brändit noin 110 tuoteryhmässä. Varsinainen tutkimus toteutettiin kirjekyselynä. Kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat.

Hunajalla on alhainen hiilijalanjälki

Kuva: Hunajayhtymä

Viime aikoina minulta on pari kertaa kyselty hunajan hiilijalanjäljestä. Hunajayhtymän toimeksiannosta maa- ja elintarviketutkimuskes MTT on laskenut Suomalaisen Kukkaishunajan hiilijalanjäljen ja todennut, että hiilijalanjälki jää alhaiseksi eli elintarvikkeiden mittariston alapäähän.

En ole hiilijalanjälkilaskennan asiantuntija, mutta olen useamman vuoden seurannut aiheen ympärillä käytävää keskustelua. Sen pohjalta siis muutama näkemys aiheeseen.

Yleisesti ottaen kasvipohjaisten tuotteiden hiilijalanjälki on alhaisempi kuin eläinperäisten.

Siksi juustolla ja jauhelihapihveillä on korkea hiilijalanjälki, kun taas leivällä tai härkäpapupyöryköillä alhainen. Vastaavasti pakasteiden hiilijalanjälki on korkeampi kuin tuoretuotteiden tai esimerkiksi kuivaamalla säilöttyjen.

On siis ymmärrettävää, että myös hunajan hiilijalanjälki jää alhaiseksi. Hunajan tuotanto ei vaadi esimerkiksi peltojen muokkausta tai lannoitusta.

Tuotantotavat painavat eniten hiilijalanjäljessä

MTT:n laskelmien mukaan hunajan tuotanto muodostaa selvästi suurimman osan hunajan hiilijalanjäljestä eli 75 prosenttia. Tähän kuuluvat mm. mehiläishoidon vaatimat ajot ja muut toimenpiteet sekä hunajan linkous ja käsittely.

Pakkaaminen on hunajan hiilijalanjäljestä kymmenen prosenttia, itse pakkaus yhdeksän prosenttia ja kuljetukset kuusi prosenttia.

Myös nämä luvut ovat linjassa yleisissä hiilijalanjälkeen liittyvissä elintarvikkeiden luvuissa: se, tuotetaanko ruoka lähellä meitä vai tuhansien kilometrien päässä, on hyvin pieni osa hiilijalanjälkeä. Sen sijaan hunajapurkinkin hiilijalanjälki kasvaa selvästi, jos omalla autolla ajetaan varta vasten ostamaan kyseinen tuote muutaman kilometrin päästä.

Hiilijalanjälki on vain yksi osa ympäristövaikutuksia

Niin kivaa kuin hiilijalanjälkien tutkailu onkin, niin mielestäni hiilijalanjäljissä on omat ongelmansa.

Ensinnäkin yhtenäisten mittareiden ja laskentatapojen muodostaminen on vaikeaa. Hiilijalanjäljen arviointi on huomattavasti vaikeampaa kuin esimerkiksi elintarvikkeen energiasisällön. Hiilijalanjälkeen voi vaikuttaa niin raaka-aineen alkuperämaa kuin satokausi lukuisten muiden tekijöiden ohella.

Hunajankin kohdalla yksittäisen hunajantuottajan toimet vaikuttavat paljon: ajetaanko pesille 30 kilometrin matka autolla vai hoidetaanko pesät lyhyemmän matkan päässä ja välillä vaikka fillaroiden?

Toisekseen hiilijalanjälki on vain yksi elintarvikkeen ympäristövaikutuksista kertova tekijä. Vaikkapa vedenkulutus tai tuotteen kokonaiselinkaaren vaikutukset eivät hiilijalanjäljessä näy.

Esimerkiksi hunajan kohdalla se ei huomioi sitä, että mehiläiset vaikuttavat ratkaisevasti kasvien pölytykseen. Sitä kautta hunajantuotanto tuottaa myös hyötyä.

Yleisillä linjauksilla voi helpoiten pienentää ruokansa hiilijalanjälkeä 

Mitä pidemmälle jalostetusta elintarvikkeesta on kysymys, sitä haastavammaksi hiilijalanjäljen arviointi menee. Usean raaka-aineen sekä jalostusketjujen yhdistelmä on hiilijalanjälkimittareille vaativa homma.

En siis ihmettele, että maailmalta on kuulunut viestejä, joiden perusteella
esimerkiksi kauppaketjut ovat vähentäneet intoaan saada hiilijalanjälkimerkintöjä tuotteisiin. Hiilijalanjälkien arvioinnilla on arvonsa, mutta jokaisen tuotteen merkintöjen sijaan on helpompi antaa yleisiä ohjeita.

Eli siis syömisen kohdalla esimerkiksi kasvipohjaisten tuotteiden lisääminen ja eläinperäisten vähentäminen, ruokajätteen minimointi, riisin vaihtaminen ohraan tai perunaan, kauppamatkojen (minimoi oman auton käyttö) ja ruuan valmistustapojen miettiminen (esimerkiksi pitkä kypsennyt uunissa nostaa ruuan hiilijalnjälkeä).

Aiheesta lisää:

MTT:n hiilijalanjälkisivut
Ruokatieto: Puhtaaksi syöty lautasellinen kasvislähiruokaa on kotitalouden ilmastoteko
HS.fi: Hiilijalanjälki kertoo, oletko hyvä ihminen (7.11.2008)

Suomalainen hunaja: ruokaa omasta maasta

Kuva: Ruokatieto

Hyvää Suomesta -merkki on hieman uudistunut: tutun pyöreän joutsenkuvion lisäksi merkkiin liittyy nyt teksti "Ruokaa omasta maasta". Ruokatieto juhlistaa muutosta nyt viestintäkampanjalla:

"28.2. Kalevalan päivänä liput liehuvat suomalaisen kulttuurin kunniaksi. Päivä on enemmän kuin sopiva liputtaa myös suomalaisen ruuan ja ruokakulttuurin puolesta."

Mehiläishoitajain Liiton jäsenet saavat halutessaan käyttöön Hyvää Suomesta -merkin omiin hunajapurkkeihinsa. Siksi monista hunajista voi tarkistaa merkin avulla alkuperämaan.

Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, niin kaupan hyllyn äärellä alkuperä voi hämärtyä. Suomalaiseksi luultu purkki ei sisälläkään suomalaista hunajaa. Siis tarkkana kannattaa olla.

Miksi sitten suomalaista hunajaa kannattaa suosia? Tässä oma listaukseni.

Alkuperän jäljitettävyys

Monista purkeista löytyy tiedot tuottajasta. Jos jokin jää mietityttämään, voi soittaa mehiläishoitajalle ja kysyä lisää. Jos hunajan ostaa esimerkiksi suoraan tuottajalta, niin voi vielä helpommin selvittää, missä pesät sijaitsevat ja miten hunaja valmistetaan.

Laadukas käsittely

Suomessa perushunajan käsittely myyntikuntoon hoidetaan huolella. Tällöin hunajaa ei esimerkiksi kuumenneta niin, että siitä voisivat tuhoutua hyödylliset ainesosat.

Puhdasta hunajaa ja hyvinhoidetut mehiläiset

Suomessa esimerkiksi kasvinsuojelumyrkkyjen käyttö on vähäistä verrattuna moniin maihin. Tällöin hunajaan ei voi kulkeutua samanlaisia jäämiä kuin ehkä jossain toisaalla. Mehiläistarhaukseen on koulutusta, jonka ansiosta hoitajat tietävät luvalliset ja toimivat keinot mm. tautien ehkäisyyn.

Tuki paikalliselle ympäristölle sekä kasvien, marjojen ja hedelmien tuotannolle

Mehiläiset ovat tärkeitä pölyttäjiä. Ilman niitä monien kasvien, marjojen ja hedelmien sato jäisi pienemmäksi. Minusta on mukavaa ajatella, että suomalaisella hunajalla olen tukenut myös suomalaista viljelyä tai luonnonkasvien tilaa.

Mehiläishoitoalan kannattavuuden tukeminen

Mehiläisalalla harva rikastuu, ja monille toiminta on harrastus. Se on kuitenkin tärkeä, pieni ala, jonka soisi menestyvän Suomessa.

Hinta on kohtuullinen

Ymmärrän, että monissa valinnoissamme hinta on ratkaiseva tekijä. Siksi siellä hunajahyllylläkin tuntuu paremmalta tarttua edullisempaan ulkomaiseen hunajaan kuin valita kotimainen. Mutta mielestäni suomalainen hunaja on kohtuuhintaista: Sveitsissä maksoin paikallisesta hunajasta jopa nelinkertaisesti.
Mitä enemmän perehdyn mehiläistenhoidon maailmaan, niin sitä suuremmaksi arvostukseni kasvaa. Mielestäni hyvästä tuotteesta pitää maksaa reilu hinta.

Voiko kotimaisuuteen luottaa?

Joskus kuulee epäilyjä siitä, onko suomalaiseksi väitetty hunaja suomalaista. Tarvittaessa hunajia voidaan tutkituttaa, jolloin hunajan siitepölyt paljastavat, onko se sitä, mitä purkki väittää.

Pistetään näin Kalevalan päivän kunniaksi myös pätkä Kalevalaa tähän loppuun:

"Niin seppo sanoiksi virkki: 'Mehiläinen, mies kepeä!

Tuo simoa siivessäsi, kanna mettä kielessäsi

kuuen kukkasen nenästä, seitsemän on heinän päästä

teräksille tehtäville, rauoille rakettaville!'

Kaupan hunajahyllyllä: minkä 30 eri tuotteesta valitset ja miksi?

Tiistaina olin WWF:n ja Raision järjestämässä eettistä ja ekologista ruokaa käsittelevässä Tieto ja tahto teoiksi -seminaarissa (tilaisuuden ohjelma sekä videotallenteet puheenvuoroista). Paljon asiaa, josta osa oli toki ennestään hyvin tuttua.

Samalla tuli todetuksi, että näissä tilaisuuksissa on koolla hyvin samanmielistä porukkaa, joiden mielestä esimerkiksi lähiruoka ja luomutuotteet ovat tärkeitä.

Palaan varmasti vielä moniin seminaarissa nousseisiin ajatuksiin, mutta tässä nyt yksi poiminta. Eli siis se, miten kuluttaja tekee valintojaan kaupassa ja mikä siihen vaikuttaa.

Kuluttajatutkimuskeskuksen Eva Heiskanen totesi esityksessään, että kuluttajan valinnoissa pelkkään tiedolliseen muutokseen nojaaminen voi olla vaikeaa. Eli kun kaupassa asioidaan kiireessä, niin ei siinä jokaisen tuotteen kohdalla ole mahdollista miettiä, onko tämä hinnaltaan ja laadultaan sopiva, terveellinen tai ekologinen.

Heiskanen sanoi, että tarvitaan mm. tietoa siitä, miten muut toimivat ja parempaa valinta-arkkitehtuuria ja pieniä tönäisyjä, jotka ohjaavat kuluttajaa.

Hunajan kohdalla tämä tarkoittaa mielestäni esimerkiksi sitä, miten lähi- ja luomutuotteet ja kotimaiset/ulkomaiset valmisteet on merkitty. Isomman kaupan hunajahyllystä löytyy helposti  kolmisenkymmentä tuotetta. Niistä ei pikasilmäyksellä erota esimerkiksi sitä, onko hunajan alkuperä Suomessa vai muualla. Purkeissa se kyllä lukee, mutta vaatii tiiraamista (ja monesta purkista toki löytyy Hyvää Suomesta -merkki, jonka Mehiläishoitajain liiton kotimaista hunajaa tuottavat jäsenet saavat halutessaan).

Esimerkiksi HaLo kertoo blogissaan pettymyksestään, kun suomalaiseksi kuvittelemansa hunaja ei ollutkaan kotimaista.

Kävin seminaarin jälkeen Helsingin Stockmannin Herkussa. Siellä monen hunajan kohdalla on hyllyssä jokin lappu: lähiruoka (ruskeat laput, kirkkonummelaista hunajaa), luomu (vihreät laput, mm. Metsämesi) tai "Katso hintaa" (keltaiset laput).

Mutta tästäkään hyllystä ei voinut ensisilmäyksellä erottaa esimerkiksi kotimaista luomuhunajaa, vaan pitää ensin tutkailla luomut ja sitten katsoa, mikä on alkuperämää.
Kuluttajaa auttaisi, jos suomalaiset tuotteet olisi vielä jotenkin merkitty hyllyihin. Vai tulisiko sitten eri lippulappusia jo liikaa?


Ja mitä sitten on lähituote? Seminaarissa Raision Annika Suominen kertoi, että suomalaisista kuluttajista noin 60 prosenttia mieltää lähiruuaksi yleensä omassa maakunnassa tuotetun (Raision ja WWF:n Sinä ja ruoka -tutkimus). 17 prosentille kuluttajista ja monelle isolle yritykselle, kuten Raisiolle, lähiruuaksi riittää se, että alkuperä on Suomessa.

Kaupoissa lähiruuan määritelmä tuntuu vaihtelevan myös tuotekohtaisesti: esimerkiksi poroa nimitellään täällä Helsingissä lähituotteeksi, vaikka mikä tahansa suomalainen leipä ei ole läheltä.

Entäs siitä luomusta ja kotimaisuudesta? Jos rinnakkain laitetaan ulkomaalainen luomutuote ja suomalainen "tavallinen" tuote, niin valinta kallistuu helpommin suomalaiseen kuin luomuun, kertoi Sinä ja ruoka -tutkimus.

Kasarmitorin S-marketin hunajahylly on myös runsas. Luomutuotteet on merkitty, mutta muita näkyviä hyllymerkintöjä ei ole. Varsin tarkkana näiden kanssa saa olla, että mukaan tarttuu esimerkiksi suomalaista hunajaa, jos sitä haluaa.

Tavallaan on hienoa, että kuluttajilla on mahdollisuus valita hunajansa laajasta valikoimasta. Mutta välillä tuntuu, että tällainen valikoimamäärä vain hankaloittaa ostamista.

Hunajissa on juoksevia ja kiinteitä, monikukkaista ja lajihunajaa, läheltä ja kaukaa, luomua ja ei-luomua, lasi-, muovi- ja pahvipakkausta, halpaa ja kallista: kalleimman Stockmannilla havaitsemani hunajan hinta oli n. 40 euroa kilo ja kyseessä oli jokin ulkomaalainen erikoishunaja.
Tähän päälle tulevat vielä makuun liittyvät näkemykset.

Ymmärrän mainiosti niitä, jotka ostavat hunajansa suoraan joltain tuottajalta. Siis joko asioimalla hänen luonaan, ostamalla markkinoilta tai tilaamalla netin kautta.

Silloin ainakin tietää, kenen hunajaa saa, eikä aivojaan tarvitse rasittaa vähittäiskaupan hunajahyllyllä. Onneksi sentään suomalaisissa hunajapurkeissa on tuottaja esillä, joten jos suosikkihunajan löytää, niin voi etsiskellä saman tuottajan hunajaa.

Kulutus- ja onnellisuustutkimuksissa on todettu, että laajat valikoimat eivät lisää onnellisuuttamme, vaan helposti käy päinvastoin.

Kun valinta tehdään kolmestakymmenestä tuotteesta, niin tilastollinen mahdollisuus valita juuri se oikea on paljon pienempi, kuin jos tuotteita on vain kolme. Olisiko sittenkin pitänyt ottaa joku toinen -kysymys saattaa jäädä päähän pyörimään ja onnellisuus rapisee.

Kommenttiosastolla sana on taas vapaa: minua kiinnostaa, miten te valitsette hunajanne tai mikä muuten hunajissa mietityttää.