Läheisyyden läikähdys eli tiedätkö, mistä hunajasi tulee?

Olin eilen Elintarvikepäivillä, ja siellä useamman kerran nousi esiin se, millainen merkitys on sillä tiedolla, mistä ruokamme tulee.

Me kuluttajat haluamme ruualle juuret. Ne juuret tuovat esimerkiksi turvallisuutta: kun alkuperä on tiedossa, niin tuotteeseen voi luottaa.

Twitterissä tammikuussa Dream Bakery hämmästyi
kuullessaan ja tajutessaan, ettei hänen suomalaiseksi
luulemansa hunajansa ollutkaan suomalaista.

Hunaja on toki lainsäädännöllisesti hyvä tuote siinä mielessä, että tiedot alkuperämaasta ja pakkaajasta ovat pakollisia. Mutta alkuperämaa ja pakkaaja ovat toisinaan varsin yleisiä tietoja. Ne eivät välttämättä kerro, kuka hunajan on varsinaisesti tuottanut tai missä päin kyseistä maata. Joskus tieto ei kerro edes hunajan alkuperämaata.

Alkuperämaatieto voi olla myös ”EY:ssä tuotetun hunajan sekoitus”, ”EY:n ulkopuolella tuotetun hunajan sekoitus”, ”EY:ssä ja EY:n ulkopuolella tuotetun hunajan sekoitus”. Tämä johtuu siitä, että jos hunaja on peräisin useammasta kuin yhdestä jäsenvaltiosta tai kolmannesta maasta, voidaan merkintä korvata tuolla rimpsulla, joka ei siis kerro alkuperästä välttämättä oikeastaan mitään.  

Sitä paitsi pakkausmerkinnät ovat aika usein varsin huomaamattomia tai ne voivat johtaa purkkia pikaisesti vilkaisevan harhaan. Olen usein saanut palautetta kuluttajilta, jotka ovat pettyneet, kun heidän kotimaiseksi luulemansa hunaja ei olekaan ollut suomalaista. Harhaanjohtavaa on ollut se, että purkissa mainitaan monta kertaa "suomalainen perheyritys", mutta kyseinen yritys toimii vain hunajan pakkaajana.

Tuottajatietoa arvostetaan

58 prosenttia Taloustutkimuksen kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että tieto tuottajasta tekee lähiruuasta houkuttelevan.  Tutkimuspäälliköt Minna Isotupa ja Sari Roth Taloustutkimuksesta jakoivat näitä tietoja hyvässä puheenvuorossaan.

Toisaalta lähiruokaa ei pitäisi ajatella vain kilometreinä. Ennemmin voisi puhua läheisestä ruuasta, totesi  Roth. Eli vaikka hunajaa ei olisikaan tuotettu kymmenen kilometrin päässä, niin se voi tuntua läheiseltä siksi, että se on ostettu syyslomamatkalla kivasta kaupasta tai jos tuottaja on esimerkiksi jotenkin tuttu tai kaverin kaveri.

Hunajan alkuperä on siis monelle kuluttajalle paljon enemmän kuin pakolliset merkinnät. Roth käytti sanaparia "läheisyyden läikähdys". Sitä monet kuluttajat haluavat ainakin osasta elintarvikkeistaan.

Hyvää Suomesta -merkintä on yksi tapa
varmistaa kaupassa se,että hunaja on
sataprosenttisesti suomalaista.

Hunajapurkista sen läikähdyksen voi saada helposti. Tiedätkö sinä, mistä hunajasi tulee tai kenen hoitamissa mehiläispesissä mehiläiset ovat sen valmistaneet?

Sitä paitsi tieto tuottajasta ja tuotteen alkuperästä saa todennäköisesti hunajan myös maistumaan paremmalta. Näin se kuluttajan mieli vain toimii: tieto vaikuttaa aistimuksiin.

(Maailmalla hunajan alkuperää myös väärennetään usein. Tästä olen kirjoittanut mm. teksteissä Hunajahuijaus maailmalta: kiinalaista hunajaa myytiin ei-kiinalaisena ja Terveystuotteena markkinoitu manukahunaja on usein väärennettyä)

Pehmeää kotimaista hunajaa kannattaa kokeilla myös
leivän päälle.

Kaupan hunajahyllyllä: minkä 30 eri tuotteesta valitset ja miksi?

Tiistaina olin WWF:n ja Raision järjestämässä eettistä ja ekologista ruokaa käsittelevässä Tieto ja tahto teoiksi -seminaarissa (tilaisuuden ohjelma sekä videotallenteet puheenvuoroista). Paljon asiaa, josta osa oli toki ennestään hyvin tuttua.

Samalla tuli todetuksi, että näissä tilaisuuksissa on koolla hyvin samanmielistä porukkaa, joiden mielestä esimerkiksi lähiruoka ja luomutuotteet ovat tärkeitä.

Palaan varmasti vielä moniin seminaarissa nousseisiin ajatuksiin, mutta tässä nyt yksi poiminta. Eli siis se, miten kuluttaja tekee valintojaan kaupassa ja mikä siihen vaikuttaa.

Kuluttajatutkimuskeskuksen Eva Heiskanen totesi esityksessään, että kuluttajan valinnoissa pelkkään tiedolliseen muutokseen nojaaminen voi olla vaikeaa. Eli kun kaupassa asioidaan kiireessä, niin ei siinä jokaisen tuotteen kohdalla ole mahdollista miettiä, onko tämä hinnaltaan ja laadultaan sopiva, terveellinen tai ekologinen.

Heiskanen sanoi, että tarvitaan mm. tietoa siitä, miten muut toimivat ja parempaa valinta-arkkitehtuuria ja pieniä tönäisyjä, jotka ohjaavat kuluttajaa.

Hunajan kohdalla tämä tarkoittaa mielestäni esimerkiksi sitä, miten lähi- ja luomutuotteet ja kotimaiset/ulkomaiset valmisteet on merkitty. Isomman kaupan hunajahyllystä löytyy helposti  kolmisenkymmentä tuotetta. Niistä ei pikasilmäyksellä erota esimerkiksi sitä, onko hunajan alkuperä Suomessa vai muualla. Purkeissa se kyllä lukee, mutta vaatii tiiraamista (ja monesta purkista toki löytyy Hyvää Suomesta -merkki, jonka Mehiläishoitajain liiton kotimaista hunajaa tuottavat jäsenet saavat halutessaan).

Esimerkiksi HaLo kertoo blogissaan pettymyksestään, kun suomalaiseksi kuvittelemansa hunaja ei ollutkaan kotimaista.

Kävin seminaarin jälkeen Helsingin Stockmannin Herkussa. Siellä monen hunajan kohdalla on hyllyssä jokin lappu: lähiruoka (ruskeat laput, kirkkonummelaista hunajaa), luomu (vihreät laput, mm. Metsämesi) tai "Katso hintaa" (keltaiset laput).

Mutta tästäkään hyllystä ei voinut ensisilmäyksellä erottaa esimerkiksi kotimaista luomuhunajaa, vaan pitää ensin tutkailla luomut ja sitten katsoa, mikä on alkuperämää.
Kuluttajaa auttaisi, jos suomalaiset tuotteet olisi vielä jotenkin merkitty hyllyihin. Vai tulisiko sitten eri lippulappusia jo liikaa?


Ja mitä sitten on lähituote? Seminaarissa Raision Annika Suominen kertoi, että suomalaisista kuluttajista noin 60 prosenttia mieltää lähiruuaksi yleensä omassa maakunnassa tuotetun (Raision ja WWF:n Sinä ja ruoka -tutkimus). 17 prosentille kuluttajista ja monelle isolle yritykselle, kuten Raisiolle, lähiruuaksi riittää se, että alkuperä on Suomessa.

Kaupoissa lähiruuan määritelmä tuntuu vaihtelevan myös tuotekohtaisesti: esimerkiksi poroa nimitellään täällä Helsingissä lähituotteeksi, vaikka mikä tahansa suomalainen leipä ei ole läheltä.

Entäs siitä luomusta ja kotimaisuudesta? Jos rinnakkain laitetaan ulkomaalainen luomutuote ja suomalainen "tavallinen" tuote, niin valinta kallistuu helpommin suomalaiseen kuin luomuun, kertoi Sinä ja ruoka -tutkimus.

Kasarmitorin S-marketin hunajahylly on myös runsas. Luomutuotteet on merkitty, mutta muita näkyviä hyllymerkintöjä ei ole. Varsin tarkkana näiden kanssa saa olla, että mukaan tarttuu esimerkiksi suomalaista hunajaa, jos sitä haluaa.

Tavallaan on hienoa, että kuluttajilla on mahdollisuus valita hunajansa laajasta valikoimasta. Mutta välillä tuntuu, että tällainen valikoimamäärä vain hankaloittaa ostamista.

Hunajissa on juoksevia ja kiinteitä, monikukkaista ja lajihunajaa, läheltä ja kaukaa, luomua ja ei-luomua, lasi-, muovi- ja pahvipakkausta, halpaa ja kallista: kalleimman Stockmannilla havaitsemani hunajan hinta oli n. 40 euroa kilo ja kyseessä oli jokin ulkomaalainen erikoishunaja.
Tähän päälle tulevat vielä makuun liittyvät näkemykset.

Ymmärrän mainiosti niitä, jotka ostavat hunajansa suoraan joltain tuottajalta. Siis joko asioimalla hänen luonaan, ostamalla markkinoilta tai tilaamalla netin kautta.

Silloin ainakin tietää, kenen hunajaa saa, eikä aivojaan tarvitse rasittaa vähittäiskaupan hunajahyllyllä. Onneksi sentään suomalaisissa hunajapurkeissa on tuottaja esillä, joten jos suosikkihunajan löytää, niin voi etsiskellä saman tuottajan hunajaa.

Kulutus- ja onnellisuustutkimuksissa on todettu, että laajat valikoimat eivät lisää onnellisuuttamme, vaan helposti käy päinvastoin.

Kun valinta tehdään kolmestakymmenestä tuotteesta, niin tilastollinen mahdollisuus valita juuri se oikea on paljon pienempi, kuin jos tuotteita on vain kolme. Olisiko sittenkin pitänyt ottaa joku toinen -kysymys saattaa jäädä päähän pyörimään ja onnellisuus rapisee.

Kommenttiosastolla sana on taas vapaa: minua kiinnostaa, miten te valitsette hunajanne tai mikä muuten hunajissa mietityttää.