perjantai 22. joulukuuta 2017

Herkullista joulua!

Sain leipoa pipareita jo lokakuussa. Ja täytyy sanoa, että se on hyvä aika leipoa pipareita. Ei ole kiire, eikä mistään tulvi vielä muita jouluherkkuja. Mutta syy piparien leipomiseen oli, että teimme Suomen Mehiläishoitajain Liitolle pienen jouluesitteen, joka sisältää hunajalla höystettyjä jouluisia ruokia sekä hiukan tietoa hunajasta ja mehiläisvahasta.

Ennen joulun viimeistä kauppareissua ja pyhiä jaan teille muutaman vihkoseen painetun suosikkireseptini, joita itse aion valmistaa: pakkasjuoman ja hunajajuurekset.

Laitan mukaan ohjeen myös jälkiruokaan, suklaavanukkaaseen, jota ajattelin joulunaikaan kokeilla. Suklaavanukkaan ohje on uudehkosta Kaiketon-keittokirjasta, ja se osui silmiini, kun etsin maidotonta, suklaista jälkiruokaa. Tämä kaiketon herkku ei kuitenkaan ollut ilokseni hunajaton.

Herkullista joulua!
 

Pakkasjuoma
Kuva: Anna Autio

1 dl punaviiniä
0,5 dl vahvaa mustaherukkamehua

2 rkl hunajaa
1,5 dl kuumaa vettä

Sekoita aineet keskenään ja tarjoa kuumana manteleiden ja rusinoiden kera. Halutessasi voit lisätä juomaan jouluisia mausteita.







Hunajajuurekset uunissa
Kuva: Anna Autio

Kasviksia, kuten porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, fenkolia ja sipulia
hunajaa
öljyä
suolaa, mustaapippuria, yrttejä

Kuori kasvikset ja paloittele reiluiksi paloiksi. Laita palat voideltuun uunivuokaan, mausta suolalla, mustapippurilla ja vaikkapa rosmariinilla tai timjamilla. Lorauta päälle öljyä ja runsaasti hunajaa. Hauduta kypsäksi noin 180-asteisessa uunissa. Valele paiston aikana tarvittaessa öljyllä.

Myös joulun kasvislaatikot voi maustaa ruokalusikallisella hunajaa. Hunaja antaa laatikoille myös kauniin paistovärin.


Suklaavanukas (ohje kahdelle)
2 avokadoa
puolikas banaani
100 g maidotonta, sulatettua suklaata
½ dl juoksevaa hunajaa
hieman vaniljajauhetta

Kuori avokadot ja poista kivet. Pilko avokadot ja kuorittu banaani. Sekoita kaikki aineet sauvasekoittimella tai tehosekoittimella tasaiseksi. Jäähdytä jääkaapissa.



tiistai 19. joulukuuta 2017

Makeita jouluostoksia

Joulu tulee, on juuri oikea aika ostaa hunajaa.

Hunaja on nimittäin hyvä lahja. Se ei ole väärää kokoa, ei vie paljon tilaa, ei edellytä saajalta aikaa, aktiivisuutta tai edes kotoa poistumista, ei maksa kohtuuttomasti, ei jää vuosiksi kaappiin eikä vie luonnon resursseja saati saastuta. Päinvastoin: pölyttäjinä mehiläiset tekevät luonnolle ja ihmisille hyvää.

Hunaja on mainio lahja myös siksi, että hunajia on moneen makuun – kuin oluita tai viinejä. Hunajan makuun vaikuttavat ennen kaikkea ympäröivät mesikasvit. Mutta mehiläistarhaajankaan työnjälki ei ole suinkaan merkityksetön. Tarhapaikan ohella mehiläishoitaja voi vaikuttaa hunajan rakenteeseen: kiteytyykö hunaja nopeasti vai säilyykö se kauan notkeana. Hunajasta voidaan myös tehdä erilaisia valmisteita lisäämällä hunajaan vaikkapa sitruunaa, tyrniä tai salmiakkia.

Hunajien moninaisuuden havaitsi hyvin konkreettisesti Suomen paras hunaja -kilpailussa marraskuussa. Kilpailuun ilmoitettiin 89 hunajaa. Hunajia oli väriltään lähes läpinäkyvästä valkean, keltaisen, oranssin ja punaisen kautta hyvin tummaan ja rakenteeltaan aivan juoksevasta lähes kovaksi kiteytyneeseen. Voittajaksi selvisi puolukkakankaalla tuotettu juokseva hunaja, mutta kaikilla loppukilpailuun päässeillä oli omat kannattajansa.

Suomen paras hunaja -kilpailun jälkeen toiseksi paras paikka maistella hunajia ovat markkinat. Tarhaajan tavatessaan ja hunajan valitessaan saa kaupan päälle tarinan: missä juuri tämä hunaja on syntynyt, millaisista kasveista mesi siihen on kerätty ja mitkä ovat sen ominaispiirteet.

Tuomaan Markkinoilla Helsingin Senaatintorilla riittää hunajan ystäville maisteltavaa.

Mehiläisten valmistamista tuotteista saa muitakin mainioita lahjoja. Mehiläisen pesäkennostojaan varten valmistamasta mehiläisvahasta valmistetaan kynttilöitä, jotka ovat ekologisia ja palavat tasaisemmin ja savuttomammin kuin monet muut kynttilät. Vahasta valmistetaan myös saippuaa, voiteita ja muuta kosmetiikkaa.

Vanhan ylioppilastalon joulutorilla myydään myös enkelikelloon, joulukuuseen ja porokynttelikköön sopivia mehiläisvahakynttilöitä.
Vähemmän tunnettuja mehiläispesän tuotteita ovat siitepöly, perga ja propolis. Niillä voisi lahjoa vaikkapa terveyttään vaalivaa ystävää tai ennakkoluulotonta kokeilijaa. Perga on maitohappokäynyttä siitepölyä. Sitä ja siitepölypalleroita voi nauttia lisäravinteen tapaan teelusikallisen tai pari päivässä. Propolis puolestaan on antibakteerisia aineita sisältävää kittivahaa, jolla mehiläiset tiivistävät pesäänsä ja suojaavat sitä taudinaiheuttajilta. Siksi propolistippoja voi vaikkapa kurlata tulehtuneessa nielussa.

Kotimaisen hunajan sato oli tänä vuonna hiukan keskinkertaista heikompi. Siksikin juuri nyt on oikea aika ostaa kotimaista hunajaa – keväällä hunaja saattaa olla monelta tarhaajalta jo loppu.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Parvekeomenat säilöön

Omenavuosi ei tainnut kotipuutarhoissa olla kovin kummoinen, mutta niin vain meillekin silti lahjoitettiin ilahduttavan iso pahvilaatikollinen omenoita. Ne päätyivät säilöön parvekkeelle, mistä niitä on herkuteltu kymmenen omenan päivävauhtia. Nyt parhaat alkaa kuitenkin olla syöty ja on aika ottaa loput muulla tapaa hyötykäyttöön

Osan omenoista soseutan ja pakastan soseen pienissä erissä. Hunaja sopii omenasoseen makeuttamiseen ja maustamiseen mainiosti. Osan omenista kuivaan, ja siihenkin käytän mausteeksi hunajaa. Laitan omat jatkojalostusohjeeni tähän alle, jos jollain muullakin sattuu vielä olemaan parvekeomenia.


Omenasose
Taikinakulhollinen omenoita
2,5 dl vettä
0,5–1 dl hunajaa
Hiukan vaniljasokeria tai kanelia
Tilkka sitruunamehua, mikäli omenat ovat hapottomia

Itse valmistan soseen siten, että kuorin omenat ennen pilkkomista. Työlästä, kieltämättä, mutta hyvää radio-ohjelmaa kuunnellessa sujuu mukavasti. Jos perheessä ei ole sihtisuita ja käytössä on kunnon soseutin, kuorimisen voi jättää väliin.
    Reilun kokoiset omenanpalat kiehautetaan vähässä vedessä, jolloin ne pehmiävät. Kannattaa pyöritellä omenalohkoja kattilassa, jotta kaikki kypsyvät nopeasti. Itse kaadan tämän jälkeen keitinveden mukiin ja juoda hörppään pois, sillä keitinvesi vie minusta turhaan soseesta makua.
    Pehmenneet omenat soseutetaan ja sose makeutetaan hunajalla ja maustetaan syöjien toiveiden mukaan vaikkapa vaniljasokerilla, kanelilla tai sitruunamehulla.



















Kuivatut omenat
Omenia
3 rkl sitruunamehua
3 rkl hunajaa
2 dl vettä

Kaada astiaan hiukan vettä, sitruunamehua ja pari lusikallista hunajaa. Poista omenaporalla omenoista kodat. Mikäli et omista omenaporaa, leikkaa omenat vain siivuiksi ja napauta siemenet pois.
   Kasta siivut heti sitruuna-hunajamehuun tai jätä ne vaikkapa hetkeksi maustumaan siihen. Sitruunan pitäisi estää omenaa tummumasta, mutta minun omenani eivät kyllä sitä hevin usko. Itse käytän sitruuna-hunajamehua enemmänkin mausteena.
   Kuivaa omenat joko kuivurissa tai uunissa 50 asteessa. Omenat voi laittaa uuniin suoraan ritilälle ja uuninluukun pikkulusikan avulla hiukan raolleen, jotta kosteus pääsee uunista ulos. Omenat ovat valmiita, kun ne ovat nahkeansitkeitä. Minun omenoillani siihen meni kolmisen tuntia.
   Olen kuivannut omenoita myös pujottamalla siivuja ompelulankaan ja lasten helmiä tasaisin välein niiden välille, jotta siivut eivät liimaudu yhteen. Omenalangan olen ripustanut keittiön verhotankoon (pyyhkäistyäni ensin tangosta pölyt). Ikkunalla omenat kuivuivat neljässä päivässä.
   
Säilytä kuivattuja omenoita ilmavasti esimerkiksi paperipusseissa tai kannellisissa lasipurkeissa. Kuivatut omenat ovat hauska tuliainen tai vaikkapa joululahja. Ilahtuisin!

torstai 2. marraskuuta 2017

Hyvää kannattaa odottaa


Vain yli 1-vuotiaille. Tuosta lauseesta tuli hunajapurkkien pakollinen pakkausmerkintä kymmenisen vuotta sitten. Tuolloin selvisi, että suomalainen hunaja saattaa sisältää Clostridium botulinum -bakteerin itiöitä. Niitä tavataan yleisesti ympäristössä, esimerkiksi maaperässä, vesistöjen pohjalietteessä ja pölyssä. Itiöitä saattaakin löytyä vaikkapa kaloista, yrteistä ja vihanneksista.

Itiöt eivät ole vaaraksi terveille aikuisille eivätkä lapsille, joiden suoliston bakteerikasvusto on jo kehittynyt. Sen sijaan vauvojen suolistossa itiöt saattavat kehittyä eläviksi bakteereiksi ja aiheuttaa tietynlaisen ruokamyrkytyksen, imeväisbotulismin. Istukan tai äidinmaidon kautta itiöt eivät siirry, joten odottava tai imettävä äiti voi nauttia hunajasta hyvillä mielin.

C. botulinum -bakteerin itiöt tuhoutuvat, kun ruokaa kypsennetään 120 asteessa neljän minuutin ajan, ja riski sairastua pienenee huomattavasti, kun ruokaa kuumennetaan vähintään 80 asteessa 10 minuuttia. Riittävästi kypsennettyä ruokaa, kuten vaikkapa sämpylöitä tai hunajalla maustettua uunikalaa, voikin tarjota myös alle yksivuotiaalle. Valitettavasti itiöitä ei ole mahdollista hävittää ennen hunajan pakkaamista. Tarvittava kuumennus muuttaisi hunajan rakennetta ja heikentäisi merkittävästi sen laatua. Samalla siis menetettäisiin hunajan hyvät ominaisuudet.

Suomessa hunaja ei ole aiheuttanut botulismia, ja ylipäätään tautiin sairastuminen on erittäin harvinaista. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana näin on käynyt Eviran mukaan Suomessa kolmesti. Tartunnat on jäljitetty liian lämpimässä säilytettyyn, vakuumipakattuun savukalaan ja mätiin sekä oliivisäilykkeisiin. Monet muut ruoka-aineet ovatkin botulismin kannalta riskialttiimpia kuin hunaja.

C. botulinumin itiöt päätyvät hunajaan yleensä maaperästä mehiläisiin tarttuvan pölyn mukana. Eniten itiöitä on löydetty hunajista, jotka on tuotettu hyvin pölyisillä alueilla, kuten tietyissä osissa Etelä-Amerikkaa ja Yhdysvaltain lounaisosissa. Suomessa itiöitä on löydetty vain harvoista hunajista ja varsin vähäisiä määriä.

Mehiläispesissä itiöt kertyvät kennoja peittävään vahaan. Itiöistä osa häviääkin vuosittain samalla, kun pesien vahakakkuja sulatetaan ja valetaan uudelleen. Itiöiden määrää vähentää myös linkoomon puhtaus ja muu hygienia, jolla vähennetään tiloihin kulkeutuvaa pölyä. Isoja määriä hunajaa tuottavilla mehiläistarhaajilla onkin tarkat säädökset linkoomotilojen hygieniasta.

Koska C. botulinumin itiöitä on Suomen maaperässä yleisesti, millään varotoimilla ei ole mahdollista tuottaa varmasti täysin itiötöntä hunajaa. Siksi ihanasta hunajasta saa nauttia vasta yksivuotiaana. Mutta hyväähän kannattaa odottaa.

Kuva: Tarja Ollikka

torstai 28. syyskuuta 2017

Presidenttien hunajantuottajat

Viron presidenttiä Kersti Kaljulaidia pisti syyskuun alussa mehiläinen. Eikä mikä tahansa pörriäinen, vaan presidentin kanslian ruusutarhan asukki, joka ei tykännyt, kun presidentti korjasi hunajasatoa parempaan talteen.

Mehiläiset ovat asustaneet Viron presidentin kanslian ruusutarhassa kesäkuun lopulta asti. Mettä kolmen pesän asukeille on tarjolla läheisessä Kadriorgin puistossa. Presidentti Kaljulaid ei toki ole mehiläisten hyvinvoinnista vastuussa, vaikka onkin ollut niistä kiitettävän kiinnostunut. Mehiläisiä hoitaa Viron mehiläishoitajien yhdistys Eesti Mesinike Liit, jonka kanssa presidentti myös jakaa hunajasadon. Osan hunajasta presidentti voi nimittäin antaa virallisina lahjoina vierailuillaan.

Kultarannan mehiläispesät sulautuvat hyvin maisemaan. Kuva: Tuula Lehtonen


Harva tietää, että Suomen tasavallan presidentin tiluksillakin on mehiläisiä. Presidentin kesäasunnolla Naantalin Kultarannassa on tarhattu mehiläisiä jo yli kaksitoista vuotta. Mehiläistarhaaja Aimo Nurmisen pohjolan tummaa rotua edustavat mehiläisyhteiskunnat pölyttävät Kultarannan laajaa puistoaluetta ja hyötypuutarhaa. Myös Kultarannan hunajaa voivat onnekkaat saada lahjana presidentiltä.

Viron presidentti Kersti Kaljulaid on jakanut ruusutarhan mehiläisistä useamman videon Facebook-kanavallaan ja samalla korostanut pölyttäjien tärkeyttä elinympäristöllemme. Myös Suomen presidentin puoliso Jenni Haukio on käynyt tutustumassa Kultarannan mehiläispesiin ja ottanut mehiläiset puheeksi mediassa. Se on mainio asia. Pienet, mutta luonnon ja viljelykasvien kannalta hyvin tarpeelliset mehiläiset tarvitsevat arvovaltaisia tukijoita.

Viron presidentin kanslian mehiläisten lentoa voi seurata täältä. Kersti Kaljulaidin Facebook-tililtä löytyy lisäksi linkki Ruusutarhassa kuvattuun hunajankorjuuvideoon.

torstai 14. syyskuuta 2017

Kevään kukat jo mielessä - istuta kukkasipuleita itsellesi ja pölyttäjille



Kevättähdet tarjoavat keväällä mettä ja siitepölyä pölyttäjille.
Kevään aikaiset kukkijat, sipulikukat, ovat tärkeitä meidän ihmisten mielialalle. Ensimmäisten kukkien noustessa esiin pitkän talven jälkeen, herää taas usko siihen, että kevät ja kesä tulevat taas. Kevään sipulikukkien merkitys on myös pölyttäjille todella suuri: kukkasipulien joukossa on paljon hyviä mesikasveja mehiläisille ja muille pölyttäjille.

Tuoreimmassa Kotipuutarha –lehdessä oli toimittaja ja Hyötykasviyhdistyksen tiedottaja Outi Tynyksen haastattelu ja vinkit pölyttäjille maistuviin kukkaistutuksiin. Juttu kertoo, kuinka Tynyksen oma piha tarjoaa pölyttäjille runsaan ruokailun kukkamatolla. Tässä lehden vinkit, kuinka omalle pihalle saa paljon sekä pölyttäjiä että aikaisia kukkijoita ilahduttamaan silmää:
  • Idänsinililja houkuttelee hyönteisiä mesiherkkujen ääreen hunajaisella tuoksullaan. Kasvi leviää tehokkaasta, joten hyönteiset saavat siitä myötä runsaasti ravintoa.
  • Moni aikainen ja pieni kukkija on tärkeä pölyttäjille. Helmililja hyvä medenantaja, mutta toisin kuin idänsinililja, se leviää hillitysti.
  • Kevättähdet maistuvat hyötyhyönteisille ja ne myös kylväytyvät ahkerasti.
  • Siitepöly on keväällä pölyttäjille tärkeää. Kevättähdet ja krookukset ovat tärkeitä siitepölyn lähteitä. Krookusta eli sahramia löytyy useita lajeja- ja lajikkeita. Krookuksia voi kylvää sinne tänne ja ne jatkavat tehokkaasti lisääntymistä jakautumalla.
  • Tynys myös suosittelee kokeilemaan pystykiurunkannusta. Kasvi on Etelä-Suomessa luonnonvarainen. Se kukkii usein jo huhtikuussa ja esimerkiksi kimalaiset nauttivat siitä.
Helposti leviävät kasvit ovat pölyttäjille hyväksi, koska ne saavat siten helposti paljon ravintoa samasta paikasta. Jos kasvi ei vielä ole levinnyt tai on hidas leviämään, kannattaa istuttaa suurempi ryhmä tiettyä sipulia, jolloin kukista muodostuu kaunis ja mehiläisille käyttökelpoinen alue. 


Hyviä paikkoja istuttaa kukkasipuleita ovat lehtipensaiden tai puiden alustat, kukkapenkit ja hoidetut niittyalueet, jotka ovat keväällä valoisia ja kesällä varjoisia. Jos sipulikasvien haluaa jatkavan elinvoimaisina eloaan myös seuraavana vuonna ja lisääntyvän, niiden lehtien pitää saada rauhassa kuihtua ja siementen kehittyä. Niinpä paikka jossa nurmikko leikataan heti kesän alussa ei ole hyvä paikka sipulikasveille.

maalis-huhtikuussa kukkivia:
Lumikello
Posliinihyasintti
Sinililja
Kevättähti
 
huhtikuussa kukkivia:
Helmililja
Krookukset
Käenrieskat
Aikaiset tulppaani- ja narsissilajikkeet
 
toukokuussa kukkivia:
Suurin osa tulppaaneista ja narsisseista
Pikarililjat
 
kesäkuussa kukkivia:
Jotkin myöhäiset tulppaani-  ja narsissilajikkeet
Erilaiset laukat

  



tiistai 22. elokuuta 2017

Syksyn merkki

Eilen se tuli parvekkeen ovesta, ensimmäinen syksyn merkki. Ampiainen surahti olohuoneesta keittiöön ja jäi kävelemään pitkin ikkunalasia. Iski haikeus, nyt eletään taas yhden kesän viime hetkiä.

Loppukesästä ampiaisyhteiskunnat hajoavat. Kuningatar lähtee etsimään paikkaa, missä se voi vaipua horrokseen odottamaan ensi kevättä. Ilman järjestystä ylläpitävää kuningatarta ampiaispesä ajautuu kaaokseen. Työläisten elämä muuttuu merkityksettömäksi, kun ei ole enää syytä raataa oman yhteisön eteen. Jopa tuhannet työläiset lähtevät hetkeksi kukin teilleen etsimään makeaa elämää, marjojen ja hedelmien mehua tai viimeisiä mesilähteitä, ennen kuin pakkanen puree ne pois päiviltä.

Kiusallisen usein ampiaiset päätyvät ihmisten apajille: mehuun, hilloon tai hernekeittoon. Ja kun elämän suuri päämäärä on kadonnut, herkemmin tulee käyttäydyttyä hyökkäävästi. Jos ei humalluttavaa hilloa saa hyvällä, vaan ihmisnautiskelija herkeää huitomaan, saattaa piikki puhua.

Nämä loppukesän harhailijat, ampiaiset, sekoitetaan usein mehiläisiin. Mehiläisille vastaavaa viime hetken paniikkia ei kuitenkaan synny, eivätkä ne pyri sankoin joukoin kenenkään keittiöön vadelmamehun toivossa. Mehiläiskuhnurit on otettu hengiltä tai ajettu ulos, kun kuningatar on paritellut, mutta muuten mehiläisyhteiskunta jatkaa elämäänsä läpi talven. Kukkakedoilla tai pelloilla ei voida hyöriä, mutta jatkuvassa liikkeessä talvipallossa on pesän suojissa pysyttävä.

Näin elokuussa tarhaaja on kerännyt mehiläispesästä hunajan ja laittanut tilalle mehiläisille talviruuaksi sokerilientä. Se on Suomen oloissa hunajaa parempikin ratkaisu, sillä sokeri sulaa mehiläisten ruuansulatuskanavassa paremmin kuin hunaja. Mehiläisten ei toisin sanoen tarvitse kesken talven tyhjentää suoltaan, kun ne syövät sokeria. Puhdistuslento pakkaseen kun voisi olla mehiläisille… no, paska reissu.

Luonnonvaraisena tarhamehiläisiä ei Suomessa elä. Olot ovat liian karut ja arvaamattomat. Joskus otolliseen paikkaan karannut parvi saattaa sitkutella yhden talven, mutta jollei seuraava talvi hävitä sitä, tuhotyön tekee varroa-punkki. Suomen oloissa mehiläisyhteiskunnat yksinkertaisesti tarvitsevat kukoistaakseen hoitoa.

Avasin ikkunan, saatoin ampiaisen kevyesti päivän lehdellä tuuppimalla takaisin ulos. Päätin nauttia kesän joka hetkestä kuin viimeisestä – nyt heti. Sillä ennen kuin huomaankaan, olen muodostanut itsestäni toppavaatteilla vuoratun, ajatuksiinsa sykertyneen talvipallon.


Ampiaisille maistuvat kaikenlaiset makeat nesteet. Loppukesällä ne herkuttelevat mielellään esimerkiksi omenilla.

torstai 10. elokuuta 2017

Makea kenno



Eilen meillä oli vähän tavallista parempi iltapala. Ja pöydässä jotain, mitä perhe ei ollut koskaan maistanut.

”Äiti, mitä tää on?”
”Kennohunajaa, se on otettu suoraan mehiläispesästä. Ensin mehiläiset ovat tehneet nuo vaaleat kennot, sen jälkeen hunajan sinne sisään.”
”Ai jaa… Tämä on hyvää!”
”On, ihanaa.”
”Mutta mitä tää kova mun suussa on? Kato, tää keltainen. Ihan kuin purkkaa.”
”Se on sitä vahaa. Sen voi syödä, mutta ei ole pakko.”
”Mä en ainakaan syö. Annan sen sulle.”
”Laita mieluummin vaikka lautasen reunalle.”
”Panen roskiin. Sit otan lisää!”

Kennohunaja on linkoamatonta hunajaa, joka syödään siis suoraan mehiläisten valmistamasta pakkauksesta. Sitä käytetään tavallisen hunajan tapaan, mutta erityisen hyvin se sopii vaikkapa juustotarjottimelle ja moniin jälkiruokiin – eikä vähiten siksi, että se on niin kaunista. Kennojen vahan voi hyvin syödä, mutta voi sen huomaamattomasti pyyhkäistä suustaan lautasliinaankin. Kuumien juomien pinnalle kennohunajasta jää sulanutta vahaa, mutta kaikkia sekään ei häiritse.

Aiemmin kennohunajaa syötiin Suomessa enemmän, kun linkous ei ollut vielä kovin kehittynyttä. Se on alkuperäinen tapa nauttia hunajaa. Kennohunajan tuottaminen kuitenkin vie mehiläisiltä huomattavasti enemmän voimavaroja kuin tavallisen hunajan tuottaminen, sillä kennohunajaa korjattaessa mehiläiset menettävät myös vahasta valmistamansa kennostot.

Tavallinen hunaja lingotaan pois kennoista, ja kennot palautetaan sellaisenaan pesään mehiläisten käyttöön. Mikäli kennosto linkouksen jälkeen näyttää vaurioituneelta tai tummuneelta, se sulatetaan, muovataan uudestaan ja palautetaan pesään alustaksi, jonka päälle mehiläiset jatkavat uuden kennoston. Yhden kennohunajakilon tuottaminen vaatiikin mehiläisiltä yhtä paljon työtä kuin 5–8 tavallisen hunajakilon valmistaminen. Kennohunajaa korjattaessa mehiläistarhaajan täytyy laittaa ottamansa kennoston tilalle uusi vaha-alusta. Siksi kennohunaja on hiukan kalliimpaa kuin lingottu hunaja.

Edelleen maailmalla kennohunaja on monin paikoin tavallisin tapa käyttää hunajaa. Maahanmuuttajien ansiosta kennohunajan kysyntä on Suomessakin kasvussa. Sitä voi ostaa esimerkiksi herkkukaupoista, kauppahalleista ja suoraan tuottajilta, kun hunajan satokausi on aluillaan. Kennohunajan paras sesonki on nyt, kannattaa kokeilla.

Meillä kennohunajan kanssa tarjoiltiin
manchegojuustoa
pekaanipähkinöitä
tuoreita kirsikoita
itsetehtyjä keksejä
ja paahdettua leipää.


Herkullisia ja helppoja illanistujaisia ystävien ja perheen kanssa!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Parvi pihassa – mitäs nyt?


”Meidän pihallemme ilmestyi eilen valtava parvi mehiläisiä. Lopulta ne kerääntyivät pihakoivuun, ja nyt koko naapurusto on tässä seuraamassa niitä. Mutta eivät kai ne tee siihen pesää? Millä ne saa häädettyä?"

Varsinkin keskikesällä mehiläisiin iskee joskus parveilukuume. Parveilu on mehiläisten luontainen tapa lisääntyä. Tällöin vanha kuningatar lähtee pesästä ja osa työläisistä seuraa sitä.

Syynä tarhamehiläisten parveiluun voi olla tilapula. Kun kuningatar tuottaa kiihkeimmin jälkeläisiä, pesä saattaa käydä ahtaaksi, jollei mehiläisille huomata ajoissa tarjota lisää tilaa. Parveilunhalu voi johtua myös tekemisen tai sadon puutteesta. Jos mehiläisille sopivia kukkivia kasveja ei ole ympäristössä riittävästi, ne saattavat lähteä etsimään niitä muualta. Tai jos sää on niin huono, etteivät mehiläiset pääse hakemaan mettä, ne saattavat turhautua.

Hunajantuottaja ei koskaan toivo mehiläistensä parveilua – siinähän lentää rahaa taivaan tuuliin. Mehiläiset eivät myöskään Suomen olosuhteissa yleensä pärjää pesän ulkopuolella, joten ne olisi hyvä saada suojaan. Puhumattakaan haitasta, joka koituu esimerkiksi parven päätymisestä jonkun huono-onnisen savupiippuun.

Aina parveilua ei kuitenkaan saada estettyä ajoissa, vaan pihapuuhun tai talon räystäslautoihin ilmestyy suriseva pallo. Jos mehiläisparvi päätyy omaan pihaan, apu löytyy mehiläistarhalta. Monet mehiläistarhaajat hakevat parven mielellään talteen. Jotta tarhaaja ei kuitenkaan tule paikalle turhaan, kannattaa uhrata hetki sen pohtimiselle, onko kyse tosiaan parveilevista mehiläisistä. Osa parvenhakureissuista on nimittäin joka vuosi myös hukkareissuja.
Mehiläisparvi puussa.


1. Ovatko parveilevat otukset mehiläisiä?

  • Mehiläinen on hennon karvainen, oranssi-mustaraidallinen hyönteinen, joka kerää ravinnokseen mettä ja siitepölyä. 
  • Se on rauhallinen pölyttäjä, kunhan sitä ei tarkoituksella häiritse. Mehiläiset pistävät harvoin, ja ne kuolevat pistettyään, sillä niiden myrkkypiikki repeytyy irti piston yhteydessä.
  • Mehiläiset elävät tuhansien yksilöiden yhteiskunnissa, missä ne kasvattavat jälkikasvuaan ja tuottavat hunajaa vahakennojensa turvissa. Suomessa mehiläiset elävät yleensä mehiläistarhaajien tarjoamissa pesissä, mutta paikoin myös villinä esimerkiksi ontossa puussa.

Mikäli olet varma, että kyseessä ovat jmehiläiset, siirry kohtaan kolme. Kannattaa kuitenkin vilkaista myös kohdasta kaksi, mitkä hyönteiset muistuttavat mehiläisiä.
Mehiläinen omenankukalla.


2.       Mihin hyönteisiin mehiläisen voi sekoittaa?
Ampiainen
  • Moni sekoittaa mehiläinen ja ampiaisen. Ampiaisella on kuitenkin kapeampi vyötärö ja ohuemmat siivet kuin mehiläisellä. Sen raidoitus on usein selkeämpi, eikä se ole yhtä karvainen kuin mehiläinen.
  • Ampiainen on osittain lihansyöjä, se pyydystää toukkiensa ravinnoksi hyönteisiä ja toukkia. Ampiaiset saattavat käydä hakemassa ravintoa myös ihmisten apajilta vaikkapa grillauspaikalta. Ampiainen ei ole varsinainen pölyttäjä, vaikka se kerääkin ravinnokseen mettä ja makeita nesteitä.
  • Ampiainen elää puumassasta tehdyssä, usein harmaassa pesärakennelmassa. Ampiainen rakentaa pesänsä maahan tai vaikkapa rakennuksiin tai puuhun. Näkyvä pesä on pallomainen, ja se voi olla suurikin, halkaisijaltaan yli 20 senttiä. Jos ampiaispesä täytyy hävittää, se kannattaa tehdä hyvissä suojavarusteissa illalla, kun kaikki ampiaiset ovat pesässä sisällä.
  • Ampiaisyhdyskunta kasvaa kesän aikana muutamasta yksilöstä enimmillään satoihin yksilöihin.
  • Ampiainen käyttää piikkiään myös saalistukseen eikä kuole pistettyään, joten se pistää herkemmin kuin mehiläinen. Ampiainenkin pistää kuitenkin yleensä vain uhkaavassa tilanteessa. Eniten yhteentörmäyksiä ihmisten kanssa tulee loppukesästä ja syksyllä, kun ampiaiskuningattaret valmistautuvat talvehtimaan, työläiset menettävät elämänsä tarkoituksen ja pesän jäsenet hajoavat kuka minnekin.
Ampiainen medenhaussa.

Pieni ampiaispesä.


Kimalainen
  • Kimalainen on mehiläistä ja ampiaista selkeästi suurempi, karvaisempi ja muodoltaan pyöreämpi. Väritykseltään kimalaiset ovat mustia ja niissä on lajin mukaan keltaisia, oransseja ja valkoisia raitoja.
  • Kimalainen tekee pesänsä usein maahan tai puunkoloon. Pesässä on jäseniä muutamasta kymmenestä muutamaan sataan.
  • Kimalainen on rauhallinen pölyttäjä, joka käyttää myrkkypiikkiään hyvin harvoin. Se käyttää ravinnokseen mehiläisen tavoin mettä ja siitepölyä, mutta sen pesistä ei saada hunajaa.
Kimalainen purtojuurella.


Erakkomehiläinen
  • Erakkomehiläisiä on monen näköisiä, ja jotkin niistä muistuttavat paljonkin tarhamehiläisiä. Erakkomehiläislajeja on tavattu Suomessa noin 190.
  • Ne elävät yksin tai pienissä yhdyskunnissa, mutta yhdyskunnilla ei kuitenkaan ole samanlaista sosiaalista luonnetta kuin mehiläisten yhteiskunnilla. Pesänsä erakkomehiläiset tekevät esimerkiksi puun koloihin tai hiekkaan.
  • Keväällä erakkomehiläiset saattavat esiintyä runsaina etsiessään pesäkoloja esimerkiksi talojen seinustalla. Niitä ei tarvitse siitä huolimatta torjua mitenkään.
  • Erakkomehiläiset syövät mettä ja siitepölyä, mutta eivät tuota hunajaa.
Erakkomehiläinen.


Kukkakärpänen
  • Kukkakärpänen on kelta-mustaraitainen pölyttäjä. Se on mehiläistä pienempi, hoikempi ja kirkkaamman värinen. Kun se laskeutuu sen siivet ovat kolmiomaiset. Kukkakärpäset jäävät ilmassa usein paikoilleen lentämään.
  • Kukkakärpäsiä on satoja lajeja. Ne käyttävät ravinnokseen mettä ja ovat tärkeitä pölyttäjiä.
  • Kukkakärpäset ovat nimensä mukaisesti kärpäsiä, eivätkä ne pistä.
Kukkakärpäsiä voikukalla.


Herhiläinen
  • Herhiläiset ovat ampiaisten suvun kookkain laji. Ne muistuttavat ulkonäöltään ja elintavoiltaan ampiaista, mutta herhiläisyksilöt ovat suurempia, ja niiden pesäkin saattaa kasvaa huomattavasti isommaksi kuin ampiaisten.
  • Herhiläistä ei tavattu Suomessa kuin satunnaisesti useaan vuosikymmeneen, mutta 1990-luvulta alkaen laji on taas yleistynyt varsinkin Kaakkois-Suomessa. Nykyisin herhiläisiä on itäisessä Suomessa aina Kuopion korkeudelle saakka. Länsi- tai Pohjois-Suomesta pesimishavaintoja ei ole tehty.
  • Ampiaisen tapaan herhiläinenkin saalistaa muita hyönteisiä ja voi pistää myös ihmistä. Yleensä herhiläiset ovat kuitenkin varsin rauhallisia, eivätkä pistä herkästi.
  • Herhiläiset saattavat pyydystää toukkiensa ravinnoksi myös mehiläisiä ja ampiaisia, joten herhiläispesä ei ole mehiläistarhaajille suosikkinaapuri.
Herhiläinen. Kuva: Keith Gallie /Flickr


3.       Parveilevatko mehiläiset vai onko niitä vain paljon liikkeellä?
Mehiläisparvessa on satoja tai jopa tuhansia yksilöitä, jotka lentävät kuningattaren perässä ja kerääntyvät sopivan paikan löydettyään sen ympärille palloksi. Vaikka pihalehmuksessa olisi siis runsaasti mehiläisiä medenhaussa, se ei tarkoita parveilua eikä paikalle ole syytä hälyttää mehiläistarhaajaa. Liitteenä on lyhyt video, jossa on runsaasti mehiläisiä urakoimassa.


4.       Mistä apua?
Jos parveileva hyönteinen on tunnistettu mehiläiseksi ja kyseessä on nimenomaan parveilutapahtuma, kannattaa ottaa yhteyttä lähimpää mehiläistarhaajaan. Parvia kiinni ottava tarhaaja löytyy helpoiten Suomen Mehiläishoitajain Liiton internetsivuilta kartasta, johon on merkitty parvia kiinniottavat tarhaajat. Ensin kannattaa soittaa suoraan lähellä sijaitsevalle tarhaajalle. Mikäli kartalla ei näy tarhaajaa lähistöllä, ota yhteyttä liittoon, missä pyritään löytämään ratkaisu ongelmaan.