"Hunajassani on sokeria!"

Hunajaan voi muodostua kiteitä,
jotka muistuttavat sokeria.
Massa voi laskeutua pohjalle ja
nestemäisempi hunajakerros nousta pinnalle.
Hunaja on käyttökelpoista,
mutta sen käymisriski voi olla kasvanut.

Pari viikkoa sitten sain yhteydenoton närkästyneeltä hunajankuluttajalta. Hän oli vakuuttunut, että markkinatapahtumasta ostettuun, kotimaiseen hunajapurkkiin oli laitettu mukaan karkeaa sokeria, "joka on laskeutunut pohjaan niin, että pohjasta voi puhua hunajoituna sokerina".

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sain kuulla tällaisen sokeriepäilyn. Onneksi vastaaminen on aina helppoa.

Kyseessä ei ole sokerin lisäys, vaan hunajaan kuuluva kiteytymisprosessi. Tällöin hunajaan voi muodostua hyvin sokerimaisia kiteitä tai "kokkareita" tai pohjalle sokerimaista massaa. 

Hunajat kiteytyvät eri nopeudella ja eri tavoin riippuen mm. alkuperäkasveista. Hunajantuottaja voi vaikuttaa kiteytymiseen myös käsittelyillä. Karkeat kiteet ovat joidenkin mielestä ehkä epämiellyttäviä, mutta hunaja on silti täysin käyttökelpoista.

Olen törmännyt myös epäilyyn, että hunajassa olisi sokeria, koska hunaja maistui niin makealta. Todellisuudessahan hunaja aistitaan sokeria makeammaksi, joten makeusaisteikolla hunajahuijauksia ei voi päätellä. Hunajat maistuvat erilaisilta, joten joku hunaja voi olla makeampaa kuin toinen.

Hunajahuijausta ei oikein voi päätellä myöskään hunajan väristä, rakenteesta tai juoksevuudesta. Nämä kaikki tekijät vaihtelevat suuresti eri hunajien välillä.

Kotimaisten hunajien kohdalla ei SML:n pistokokeissa ole havaittu sokeria. Kotimaiselle hunajantuottajalle sokerin lisääminen pakkaukseen olisi järjetöntä: hyöty on pieni ja kiinnijäämisriski suuri. Työstään ylpeä mehiläistarhaaja varmasti yleensä lähinnä tyrmistyy, jos joku epäilee, että hän on sekoittanut hunajiinsa sokeria.

Viime aikoina ulkomailta paljastuneet sokerilla jatkettujen hunajahuijausten kohteena ovat erityisesti juoksevat hunajat. Hunajaan voidaan sekoittaa mukaan melassia tai muuta sokerista valmistetta. Sitä ei välttämättä voi maussa erottaa.


Ja tietysti hunajassa on sokeria, mutta ei sitä kaupan kidesokeria. Hunajassa on noin 25 erilaista sokeria. Suomalaisessa hunajassa on keskimäärin 40 prosenttia hedelmäsokeria, 35 prosenttia rypälesokeria ja prosentti ruokosokeria, mutta nämä sokeripitoisuudet vaihtelevat mesikasvista riippuen. Eri sokerien määrät ovat ratkaisevia kiteytymisprosessia ajatellen.

Hunaja-nimellä myytävän tuotteen on siis sataprosenttisesti hunajaa eli alkuperän on oltava kukkien medestä tai esimerkiksi kirvojen mesikasteesta. Hunajaan ei saa sekoittaa sokeria eikä mitään muutakaan. Hunajavalmisteissa taas voi olla mukana mm. erilaisia makuaineita, yrttejä tai muita ainesosia.

Ruotsalaistesti: kahdessa ulkomaisessa juoksevassa hunajassa sokeria

Ruotsalainen Testfakta testautti seitsemän ulkomaista, juoksevaa hunajaa. Kahdesta hunajasta, joiden alkuperäksi ilmoitettiin EU:n ulkopuoliset alueet, löytyi lisättyä sokeria ja sitruunahappoa. Ulkomaisten hunajien laaduntarkkailua Suomessa hoitavat erityisesti vähittäiskaupat. 

Ruotsalaiset teettivät hunajatestin Ranskassa. Huijaushunajat olivat Eldorado- ja Coop-tuotemerkeiltä. Hunajien alkuperä oli EU:n ulkopuolelta. Kumpaakaan hunajaa ei tiettävästi myydä Suomessa. Kyseiset hunajat olivat kilohinnaltaan testatuista hunajista halvimmat.

Coopin hunajantoimittaja, tanskalainen Jakobsens, kritisoi testimenetelmää epäluotettavaksi. Testit tehnyt laboratorio piti kritiikkiä aiheettomana.

Elintarvikehuijausten syynä on tietysti raha. Mehiläisten kukkien medestä tekemä hunaja on arvokasta. Sokeri ja vastaavat tuotteet ovat halpoja, jolloin niitä saatetaan hyödyntää huijausmielessä. Kuluttaja ei yleensä voi aistinvaraisesti erottaa hunajaan lisättyä sokeria. Hunaja-nimellä myyty tuote ei saa sisältää muuta kuin hunajaa.

Tarkkailussa antibiootit ja lisätyt sokerit

S-ryhmä tarkkailee ulkomaisten hunajien laatua vaatimalla tavarantoimittajilta analyysitodistuksia. Lisäksi S-ryhmä tekee hunajille pistokokeita mahdollisten lisättyjen sokerien selvittämiseksi. Näytteenotto ei kohdistu kotimaisiin hunajiin.

Näin kertoo Sari Ristaniemi, joka työskentelee ryhmäpäällikkönä S-ryhmän päivittäistavarakaupan ketjuohjauksen laadunvarmistus- ja vastuullisuustiimissä.

Analyysitodistuksilla halutaan varmistaa, että hunaja täyttää asetetut vaatimukset ja se sisältää vain hunajaa. Hunajista tarkkaillaan myös seitsemää eri antibioottia. Näiden suhteen ollaan erityisen tarkkana riskimaiden, kuten Kiinan, kohdalla.

Lisäksi hunajille tehdään erilaisia entsyymitestejä, jotka paljastavat mm. hunajan ikään ja käsittelyyn liittyviä näkökulmia. Tavarantoimittajat voivat tehdä myös GMO:hon liittyvää analytiikkaa.

Siitepölyanalyyseja eli hunajien alkuperän kartoituksia ei yleensä tehdä. Jos alkuperän osalta herää epäily, niin siitepölyanalytiikkaa voidaan käyttää lisänä muiden alkuperä- ja jäljitettävyysselvitysten kanssa.

Pistokokeiden lisäksi S-ryhmä voi analysoida hunajia kuluttajilta tulleen palautteen tai kansainvälisen elintarviketurvallisuuden riskihälytysten perusteella.

Lähihunaja käy kaupaksi

S-ryhmän päivittäistavarakapan koko maan valikoimissa on 39 hunajatuotetta, joista yhdeksän on kotimaista. Lisäksi alueosuuskaupoilla on valikoimissaan 120 paikallista hunajatuotetta.
”Hunaja on hyvä esimerkki tuotteessa, jossa halutaan ostaa lähituotetta”, Ristaniemi toteaa.

Viimeisen vuoden aikana kotimaisen hunajan osuus S-ryhmän päivittäistavarakaupan hunajien myynnistä on ollut noin kolmasosa.

Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry ottaa vuosittain noin 140 näytettä kotimaisista hunajista. Näytteillä valvotaan hunajien laatua ja alkuperää.

Terveystuotteena markkinoitu manukahunaja on usein väärennettyä

Manukahunajille on määritelty UMF-arvo.
Keskivertona "aktiivisuuden asteena"
pidetään UMF-arvoa 10.
.

Uusiseelantilainen manukahunaja on noussut maailmanmaineeseen tutkittujen terveysvaikutusten ansiosta. Hunajan arvostus valitettavasti aiheuttaa sen, että maailmalla myydään jopa kuusinkertaisesti enemmän manukaksi väitettyä hunajaa kuin mitä Uusi-Seelanti tuottaa.

UMF-arvo: manukahunajan antibakteerisuuden aste

Mehiläiset valmistavat tätä arvostettua ja kallista hunajaa manukapuun medessä. Mikä manukahunajasta tekee niin erikoisen haluttua?

Syynä ovat manukahunajan antibakteeriset ominaisuudet. Niitä on tutkittu paljon, ja manukahunajille on laadittu UMF-arvo (Unique Manuka Factor). Kuten kaikissa hunajissa, niin myös manukassa koostumus vaihtelee esimerkiksi pesien sijainnin mukaan. Manukahunajaksi luokitellun hunajan tulisi sisältää vähintään 70-prosenttisesti manukan siitepölyä, ja loput siitepölyt voivat siis olla peräisin muista kasveista.

Manukahunajaan liitetään siis vielä vahvemmin erilaisia terveysominaisuuksia, mm. haavojen parantamista ja flunssan hoitoa, kuin muihin hunajiin. Sitä myös käytetään lääketeollisuudessa esimerkiksi haavanhoitotuotteiden ainesosana.

Purkkien tekstit hämäävät kuluttajia

Mutta se, että purkin kyljessä on joku luku ja teksti, joka vakuuttelee tuotetta tehokkaaksi manukahunajaksi, ei todellakaan takaa, että purkissa on superhunajaa. UMF Honey Association testasi 73 manukaksi väitettyä hunajaa, joista suurin osa (41) ei osoittanut minkäänlaista väitettyä antibakteerisuutta.

Suuri osa kuluttajista ei edes tiedä, mitä UMF-arvo tarkoittaa: kun purkin kyljessä on jokin numero, niin se jo vakuuttaa monet. Tietysti manukaksi väitettyä hunajaa myydään vahvoilla terveysmielikuvilla.

Niinpä uusiseelantilaiset manukahunajan tuottajat pyrkivät nyt kampanjoimaan oman tuotteensa puolesta. Manukapuita on istutettu tietyille alueille, jotta voitaisiin varmistaa, että mehiläiset todella keräävät metensä nimenomaan manukasta. Lisäksi erilaisilla kampanjoilla yritetään saada kuluttajat tietoiseksi siitä, miten aito manukahunaja on merkitty.

Manukahunajaa myydään yleisesti myös Suomessa. Pienen purkin hinta on helposti kymmeniä euroja, ja kilohinnat kohoavat esimerkiksi Ruohonjuuren manukahunajilla yli sataan tai kahteensataan euroon.

Lisää hunajien antibakteerisuustutkimusta tarvitaan: seuraava hitti esimerkiksi kanervahunaja?

Tietysti näin kotimaisen hunajan puolestapuhujana kehotan vakavasti harkitsemaan, kannattaako laittaa rahansa manukahunajaan (tai manukahunajaksi väitettyyn tuotteeseen) vai johonkin edullisempaan, lähellä tuotettuun hunajaan.

Suomalaistutkimuksessahan on äskettäin saatu näyttöjä siitä, että ainakin horsma-, tattari- ja kanervahunaja ovat sellaisia, että niissä on merkittävää antimikrobista aktiivisuutta. Lisäksi taannoin uutisoitiin hevosten haavojenhoitoa käsitelleestä tutkimuksesta, jossa skottilainen kanervahunaja vaikutti vähintään yhtä tehokkaalta kuin manukahunaja.

Mutta tietysti tarvittaisiin paljon lisätutkimuksia, jotta eri hunajien vaikutuksista saataisiin täsmällisempää tietoa. Oleellista on ymmärtää, että hunajien antibakteerisuudessa voi olla paljon eroja. Erot syntyvät suurelta osin mehiläisten käyttämistä mesikasveista, ja tietysti hunajan käsittely (erityisesti kuumennus) voi merkittävästi heikentää hunajan laatua.

 (Tekstissä linkitettyjen sivujen lisäksi lähteenä käytetty mm. Deutches Bienen Journal 4/2014 -lehden artikkelia.)

Iso-Britannian elintarvikeviraston eräässä testissä vain
yksi viidesta manukahunajsta täytti standardit ja
osoitti merkittävää aktiivisuutta bakteereja vastaan.
Kyseinen hunaja oli Comvitan eli tämän saman merkin,
jonka purkki löytyy myös toimistoltamme. Comvita
on suurimpia (tai suurin) manukahunajan tuottaja.

Hunajahuijaus maailmalta: kiinalaista hunajaa myytiin ei-kiinalaisena

Maailman ruokaketjujen monipolvisuus ja ongelmallisuus on viime vuosina noussut esiin monin tavoin, esimerkiksi hevosenlihakohussa tai mehutehtaan työoloissa.

Eikä globaali hunajabisneskään ole välttynyt alkuperäväärennöksiltä. Keväällä saimme tietää valehunajasta. Äskettäin kaverini vinkkasi artikkelista, jossa kerrotaan, miten Yhdysvaltoihin kaupattiin kiinalaista hunajaa ei-kiinalaisena.

Pitkän jutun opetus on tuttu: mitä useampi tekijä on mukana ruuan tuotanto- ja kuljetusketjussa, sitä helpommin rahanahneus voi ohjata väärentämään elintarvikkeiden alkuperää.

Tällä kertaa dollarinkuvat vilkkuivat silmissä siksi, että kiinalaiselle hunajalle oli Yhdysvalloissa asetettu korkeat tuontimaksut.

Tämä johti siihen, että Yhdysvaltoihin saapui suuria määriä hunajaa, jonka alkuperämaaksi oli merkitty Indonesia, Malesia tai Intia. Itse asiassa määrät kohosivat suuremmiksi, kuin mitä kyseiset maat edes tuottivat hunajaa. Todellisuudessa hunaja oli kiinalaista.

Hunajahuijauksen päätekijöiden firma sijaitsi Saksassa. Kiinan toimisto käytti yksittäisiä välittäjiä hunajan ostoon. Hunajaa kuljetettiin eri maihin, joissa se merkittiin ei-kiinalaiseksi, ja usein myös pyrittiin käsittelemään niin, että alkuperä olisi vaikeampi jäljittää.

Hunajan käsittely tarkoitti sitä, että siitä suodatettiin pois siitepölyä. Siitepöly kertoo, millaisista kasveista hunaja on peräisin, ja kasvilajit ovat tietysti hyvin erilaisia eri puolilla maapalloa. Esimerkiksi suomalaisessa hunajassa ei ole akaasiaa, joka taas voi muualla olla varsin yleinen hunajakasvi.

Lisäksi hunajaan saatettiin lisätä esimerkiksi melassia. Näin muokattiin hunajan makua ja rakennetta.

Kun hunajapurkissa on tuottajan tiedot, on sen
alkuperä helppo jäljittää.
Hyvää Suomesta -merkki takaa hunajankin kotimaisuuden.

Pahimmillaan hunajaeristä löytyi myös antibioottia, joka on Yhdysvalloissa kielletty elintarvikkeissa, mutta jota Kiinassa käytetään mehiläistautien ehkäisyssä.

Hunaja myytiin elintarvikeyhtiöille. Yhdysvallat on suuri hunajankäyttäjä, ja noin 60 prosenttia maan hunajasta on tuontitavaraa.

Tämäkin tarina siis osoittaa, että loppukuluttajan kannalta elintarvikeketjun jäljitettävyys voi olla joskus kovin heikko. Tällä kertaa kohteena oli hunaja, mutta varmasti sama pätee lukuisiin muihin tuotteisiin. Kun tuotteen alkuperäksi kerrotaan esimerkiksi "EU:sta ja EU:n ulkopuolelta", niin kannattanee miettiä, tietääkö, mitä oikeasti ostaa.