Maija Mehiläisestä on tehty uusi elokuva, joka sai äskettäin Suomen ensi-iltansa. Kävin katsomassa elokuvan kolmevuotiaan lapseni kanssa, ja olimme molemmat varsin tyytyväisiä näkemäämme.Minulle Maija oli tietysti tuttu omasta lapsuudestani. Silloin televisiossa pyörä Maija Mehiläinen -sarja. Tunnusmusiikin muistan edelleen, mutta muuten Maijasta ei ole jäänyt kovin vahvoja mielikuvia.
Elokuva oli hetkittäin yllättävän jännittävä, joten aivan pienimmille ja herkimmille se voi olla liikaa. Lapsikriitikko totesi, että herhiläiset olivat pelottavia. Aikuisen silmiin herhiläisjoukkio oli tehty moottoripyöräjengiä muistuttavaksi.
Lapsikriitikolle jäi parhaiten mieleen kohtaus, jossa Ville-mehiläinen räppäsi. Huumoria ja iloa oli ripoteltu leffaan, mutta ehkä tuollaista räppihenkistä menoa olisi voinut olla enemmän.
Maijalta ei tietysti voi odottaa sitä, että elokuva olisi realistinen oppitunti mehiläisten elämään. Mutta toisaalta aikuiskatsoja voi katsoa leffaa myös sillä silmällä, että mikä siinä vaikuttaa todelliselta mehiläisyhteiskunnan toiminnalta ja mikä taas ei. Esimerkiksi mehiläisten siitepölyn kerääminen oli näkyvästi esillä, joka on mielestäni aika poikkeuksellista: yleensä laste
n ohjelmissa puhutaan pääosin siitä, että mehiläiset keräävät hunajaa.
Mutta siis kokonaisuudessaan hyväntuulinen elokuva, jonka ansiosta voi taas jutella kotona lisää mehiläisistä ja muista ötököistä. Ja toki Maijan mukana käsitellään myös ystävyyttä, erilaisuutta, omia vahvuuksia ja yhdessä tekemistä.
