Mehiläisten historia -romaani vie mehiläistarhauksen pariin

Norjalaisen Maja Lunden kirja Mehiläisten historia saa pohtimaan mehiläisten ja pölyttäjien merkitystä. Tänä syksynä suomeksi ilmestyneessä kirjassa on myös paljon perustietoa mehiläistarhauksesta.

Kirjan kirjoittanut Maja Lunde vieraili Suomessa Helsingin Kirjamessujen yhteydessä, ja pääsin juttuttamaan häntä. Lundenilla itsellään ei ole mehiläistarhaustaustaa, mutta hän oli kiinnostunut aiheesta mehiläiskatoon liittyneen uutisoinnin vuoksi.

"Ensimmäiset puolitoista vuotta kirjan tekemisessä olivat ennen kaikkea tiedon hankintaa ja hakemista. Etsin tietoa netistä, vaihdoin sähköposteja erilaisten tarhaajien kanssa ja vierailin mehiläistarhaajien luona."

Mehiläisten historia etenee kolmella eri aikatasolla. Kaukaisempaa historiaa siinä on kuvaus 1800-luvun puolivälin Saksasta ja siitä, miten mehiläispesä kehittyy nykyisin yleisimmin käytettyyn malliin. Lähihistoriaa käsittelee Yhdysvaltoihin sijoittuva osuus, jossa tarhaaja kohtaa mehiläisten katoamisen. Tulevaisuus on kaukana Kiinassa, kun mehiläiset ovat kadonneet maapallolta.

"Tietysti aihe on suuri ja myös hieman ahdistava. Mutta toivon, että pysyn silti välittämään lukijalle myös toivoa tulevaisuutta ajatellen", Lunde totesi.
"Ja onhan kirja tarina myös perheistä ja vanhemmuudesta."

Annoin Maja Lundnille tietysti pienen purkin
suomalaista hunajaa.
"Käytämme paljon hunajaa kotona,
ja nykyisin sitä myös usein saa lahjoina", kirjailija kertoi.

Suomentajakin teki paljon taustatyötä

Suomentaja Katriina Huttunen on tehnyt hienoa työtä perehtyessään alan sanastoon. Kirjan luettuani otin yhteyttä ja kysyin, miltä tuntui ahkeroida Mehiläisten historian parissa.

Huttunen totesi, että Maja Lunden kirjan suomentaminen oli kivaa.
"Se on tärkeä poliittinen teos, ja siinä on paljon hyödyllistä tietoa ja ajattelemisen aihetta. En itse ollut perehtynyt mehiläistarhaukseen ennen kuin ryhdyin työhön muuten kuin hunajan syöjänä (ja olen kerran käynyt mehiläistarhalla, muistaakseni Juvalla), mutta tässä kirjallisuuden kääntäjän roolissa pääsee työn puolesta tutustumaan jännittäviin erikoisaloihin, ja se on aina hauskaa."

Mehiläistarhaukseen ensimmäistä kertaa perehtyvä törmää pitkään listaan outoja sanoja, kuten emokenno, lista, kehä, Langstroth, avosikiö ja pohjuke. Suomentajalla on keinonsa termiviidakossa kulkemiseen.

"Tein alussa itselleni listan kaikista mehiläishoidon termeistä ja luin taustoja mm. teidän verkkosivuiltanne sekä kaupallisten kasvattajien blogeista, mehiläispesien historiasta ja mehiläiskadosta, kävin jopa mehiläishoitajien tarvikkeita myyvien verkkokauppojen sivuilla. Tämä on aivan normaalia tiedonhakua, ja melkein jokaisen teoksen kohdalla kääntäjä joutuu paneutumaan johonkin itselleen vieraaseen käsitteistöön."

Mehiläisten historia -kirjasta saa hieman käsitystä siitä, mitä kaikkea mehiläistarhaus vaatii. Huttusellekin oli yllätys, miten tarkkaa, haastavaa ja vaikeaa mehiläistarhaus todella on.

"Mielestäni Maja Lunde onnistuu tavoittamaan sen ainutlaatuisen herkkyyden, mikä tähän tärkeään ammattiin liittyy - ja miten valtava globaali vaikutus luonnon tasapainon järkkymisellä ja ihmiskunnan häikäilemättömyydellä on. Tarinahan etenee pienestä suureen ja sitten taas pieneen: ihmiseen, yksilöön, aikuisiin ja lapsiin, menetyksiin ja toiveikkuuteen. Ja nyt arvostan käsityötä entistä enemmän!"

Oma kirjani on nyt varustettu myös Maja Lunden omistuskirjoituksella.

Lunde, Maja. Mehiläisten historia. 2016. Kustantaja Tammi.

Viisi mehiläisfaktaa, joita ei aina tiedetä

Mehiläiset keräävät kukista yhteiskunnan ravinnoksi
sekä mettä että siitepölyä.
Silti ne tarvitsevat myös vettä.

Työssäni törmään varsin usein mehiläisiin, mehiläistarhaukseen ja hunajaan liittyviin väärinkäsityksiin. Nämä väärinkäsitykset eivät minua ihmetytä: miksi tavallinen kaduntallaaja olisikaan sen suuremmin perehtynyt mehiläishoitoon?

Harvempi on edes päässyt tutustumaan mehiläistarhalle, joten omakohtaista kokemusta ei voi olla.

Päätin nyt silti oikoa näitä harhaluuloja ja vääriä tietoja parin blogitekstin verran. Tässä ensimmäisessä osassa keskityn mehiläisiin ja kerron viisi tosiasiaa, joita ei aina tiedetä.

1. Mehiläinen on eri olento kuin ampiainen 

Kun loppukesästä ampiaispesät ovat kasvaneet suuriksi ja ampiaiset lähtevät usein lentelemään myös ihmisten lautasille ja juomalaseihin, niin mehiläiset saavat valitettavan usein syyt niskoilleen. Yksi suuri väärinkäsitys on siis tulkita kaikki lentävät, raidalliset pörriäiset mehiläisiksi.
Mehiläiset eivät myöskään koskaan rakenna pallomaista pesää. Ne pesät ovat ampiaisten tekosia. 
Kannattaa siis opetella tunnistamaan ampiainen, kimalainen ja mehiläinen.

2. Tarhamehiläinen ei elä Suomessa luonnonvaraisesti

Hunajaa tuottava tarhamehiläinen, Apis mellifera, on  Suomessa kotieläin. Suomen luonnossa elää erakkomehiläisiä, mutta ei näitä hunajaa tuottavia yhteiskuntamehiläisiä. Toki parveillut mehiläisyhteiskunta joskus voi rakentaa kennostot suojaisaan paikkaan ja selvitä ilman ihmisen hoitoa myös yli talven. Mutta koska kyseessä on kotieläimiin verrattava porukka, niin hunajamehiläisten paikka on osaavan tarhaajan hoidossa.

3. Mehiläiset talvehtivat talvipallossa: ne eivät ole esimerkiksi horroksessa

Mehiläiset ovat hereillä myös talvella, ja tästä syystä ne myös esimerkiksi tarvitsevat pesässään ravintoa. Mehiläiset ovat ns. talvipallossa, jonka keskellä eli lämpimimmissä ja turvallisimmassa paikassa on tietysti kuningatar.

4. Mehiläinen kakkaa ja tarvitsee myös vettä

Mehiläiset eivät elä pelkästään kukkien medellä ja siitepölyllä. Ne tarvitsevat myös vettä. Siksi joskus kesäisin mehiläiset ovat päätyneet esimerkiksi uima-altaisiin. Tämän vuoksi tarhaajan on huolehdittava, että mehiläisille on juomapaikka.
Mehiläiset tietysti myös ulostavat. Kevään ensimmäistä mehiläisten ulkoilupäivää poissa pesästä kutsutaan puhdistuslennoksi, koska tällöin läpi talven pidätelleet mehiläiset pääsevät tyhjentämään suolensa pesän ulkopuolelle. Jos pesien edessä on esimerkiksi lumihankea, niin siinä voi selvästi nähdä ruskeita pilkkuja eli mehiläisten ulostetta.

5. Albert Einstein ei ole puhunut mehiläiskadon vaikutuksista ihmiskuntaan

Viime vuosina erittäin suosittu hokema on ollut "Jos mehiläinen katoaisi, niin ihmiskunnalla olisi vain neljä vuotta elinaikaa". Lausunto on pistetty Albert Einsteinin suuhun. Ei kuitenkaan ole mitään todisteita siitä, että Einstein olisi sanonut tällaista. Kyseessä siis lienee tyypillinen tapaus, jossa kiva lausahdus on väitetty tunnetun tiedemiehen lausunnoksi, koska se nyt vain kuulostaa hyvältä.
Totta kai mehiläisillä ja muilla pölyttäjillä on iso rooli luonnon monimuotoisuuden ja ruuan tuotannon kannalta. Mutta mehiläisen katoamisen vaikutusten arviointi on todella haastavaa. Moni viljelykasvi pärjää ilman pölyttäjiä, mutta miten luonto lopulta tilanteen selvittäisi?


Jos sinulla on jokin mehiläisiin tai hunajaan liittyvä kysymys tai askarruttava asia, niin laita kommentteihin tai kysäise Facebookissa tai Twitterissä. Vastaan myös sähköposteihin, osoittteeni on mari.koistinen(AT)hunaja.net.

Suomessa ei ole havaintoja varsinaisesta mehiläiskadosta

Pirjo Ruuskanen Jyväkylästä oli kirjoittanut eilen Helsingin Sanomien (13.7.) yleisönosastolle mehiläisistä. Tekstissään hän kysyi, mikä on Suomen mehiläisten tilanne.

Kerrataanpa siis muutamia mehiläisiin liittyviä tietoja.

Mehiläiskatoa (CCD, colony collapse disorder) ei ole havaittu Suomessa

Varsinaiseen mystiseen mehiläiskatoon liittyviä merkkejä ei ole Suomessa havaittu. Pesiä kuolee joka talvi, joskus enemmän ja joskus vähemmän, kuten viime vuonna, mutta näille kuolemille löytyy syynsä esimerkiksi taudeista. (Tuula kirjoitti aiheesta kesäkuussa.)

Kannattaa muistaa myös se, että suomalainen mehiläishoito on varsin erilaista kuin yhdysvaltalainen pölytysbisnes. Meillä mehiläisiä ei esimerkiksi kuljetella rekoissa pölyttämään kasveja eri puolilla maata. Tämä vaikuttaa mm. tautiriskeihin ja tautien torjuntaan.

Mehiläiskadolle ei ole yhtä syytä

Yhdysvaltojen mehiläiskadolle ei ole pystytty osoittamaan yhtä syyllistä. Todennäköisesti kyseessä on monen tekijän yhteisvaikutus. Kasvinsuojeluaineet ovat yksi osa, mutta mukana on myös esimerkiksi punkkien ja tautien vaikutus. Näiden vuoksi mehiläishoitajat joutuvat huolehtimaan mehiläisistä yhä enemmän ja esimerkiksi torjumaan tauteja tarkemmin kuin ennen.

Villien pölyttäjien tilanne on epäselvempi

Tarhatut mehiläiset siis voivat Suomessa varsin hyvin, mehiläistarhaajien määrä on kasvussa ja samoin myös mehiläispesien määrä. Mutta villien pölyttäjien määrä on arvioiden mukaan vähentynyt. Monien villipölyttäjien pesintämahdollisuudet ovat heikentyneet erilaisten ympäristön muutosten, esimerkiksi avo-ojien ja puurakennusten vähenemisen, myötä.

Einstein ei todennäköisesti sanonut mitään mehiläiskadosta

Albert Einsteinin lausahdukseksi on väitetty ahkerasti sanontaa "Jos mehiläiset katoaisivat, niin ihmiskunnalla olisi vain neljä vuotta elinaikaa". Todennäköisesti Einstein ei ole mitään tällaista sanonut: ainakaan siitä ei ole löydetty todistettu. Ilmeisesti väärinymmärrys on lähtenyt liikkeelle siitä, että Einstein on sotkettu toiseen henkilöön.

500 000 kuollutta mehiläistä levittäytyy taiteeksi

"Kuolleet mehiläiset haisevat enemmän
kuin kuvittelin", taiteilija Timo Wright
naurahtaa. 

Miltä näyttää ja tuoksuu 500 000 kuollutta mehiläistä, jotka on levitetty lattialle noin sentin kerrokseksi? Ja mitä ajatuksia tällainen teos herättää?

Tämän voi kokea Kaapelitehtaan MUU-galleriassa, jossa on toukokuussa nähtävillä taiteilija Timo Wrightin Nemesis-installaatio.

Wright aloitti teoksen suunnittelun pari vuotta sitten, kun hän oli havahtunut mehiläiskatoa käsitteleviin uutisiin. Lisäksi hän pohtinut jo pitkään pohtinut ja myös teoksissaan käsitellyt ihmisten toiminnan vaikutusta sekä meihin itseemme että luontoon.

"Kun vielä näin Ei pelkkää hunajaa (More than honey) -dokumentin, niin idea alkoi hahmottua", Wright kertoo. "Erityisen vaikuttava kohtaus dokumentissa on se, kun kiinalaiset pölyttävät käsin hedelmäpuita, koska pölyttäjiä ei kyseisellä alueella enää ole."

Aluksi Wright oli suuunnitellut teosta, jossa olisi viherhuone, tyhjä mehiläispesä ja kuolleita mehiläisi lattialla.
"Muut elementit kuitenkin tiputin pois, ja jätin vain mehiläiset."

Puolen miljoonanan menehtyneen mehiläisen hankkiminen ei suju aivan helposti. Wright sai mehiläishoitoa harrastavalta tuttavaltaan kehotuksen ottaa yhteyttä Komppa-Seppälän tilaan. Kahden talven aikana siellä kerättiin monta paperikassillista luonnollisen kuoleman kohdanneita mehiläisiä.

Kesällä kuolleita mehiläisiä ei voi suuremmin kerätä. Vaikka mehiläispesässä on kesällä paljon enemmän porukkaa kuin talvella, niin kesällä mehiläiset kuolevat lähinnä jonnekin luontoon. Ovathan ne mehiläiset, jotka keräävät mettä, elinkaarensa loppuvaiheessa ja siis todennäköisesti menehtyvät kesken lentoreissun.

Kuolleita mehiläisiä ei ole Wrightin teosta varten käsitelty millään aineella.
"Ne ovat pysyneet yllättävän hyvässä kunnossa", taiteilija kertoo.

Haastattelupäivänä eli vapunaattona Wrightin
oli ryhtynyt levittämään mehiläisiä lattialle.
Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 2. toukokuuta. 

Timo Wrightilla ei ole mehiläishoitoon omakohtaista kosketusta, mutta hänellä on useita kavereita, joilla on mehiläiskokemusta. Teosta valmistellessaan Wright on hankkinut paljon taustatietoa esimerkiksi mehiläisiin liittyvästä mytologiasta, mutta elävien mehiläisten luona hän ei varsinaisesti ole vieraillut.

"Näiden kuolleiden kanssa on tosin tullut mieleen, että entä jos joukossa olisi elävä", Wright nauraa.

Vaikka eläviä mehiläisiä ei joukosta ole kömpinytkään, niin oma yllätyksensä on ollut kuolleiden mehiläisten tuoksu.

"Varastotilassa huomasi, että näistähän lähtee omituinen haju. Ehkä se sama haju leijailee myös valmiin teoksen ympärillä."

Mikäli mikään taho ei osta Wrightin teosta, niin suunnitelmissa on kerätä mehiläiset talteen ja kenties tuoda ne näytille jossain toisaalla.
"Ehkä myös haalin lisää mehiläisiä. Jos saisi vaikka miljoona kuollut mehiläistä", Wright miettii.

Timo Wright: Nemesis

MUU Kaapeli 3.5.–25.5.2014

Avoinna ma–pe 10–19, la–su 12–16

PS. Kuolleita mehiläisiä ja myös muuta taidetta on parhaillaan myös Ritva-Liisa Virtasen Viimeinen lento -näyttelyssä (Galleria Johan S., Iso-Roobertinkatu 1, 29.4. -  18.5., ti-pe 11 - 17, la-su 12 - 16). Virtasella itsellään on ihan eläviäkin mehiläisiä. Hänen edellisestä näyttelystään kirjoitin blogiin.

Mehiläiset vetivät pidemmän korren EU:ssa - neonikotinoidit käyttökieltoon

EU:ssa äänestettiin maanantaina neonikotinoidien kieltämisestä. Kolme ainetta (klotianidiini, imidaklopridi ja tiametoksaami) kiellettiin. Kielto tulee voimaan komission toimesta, koska itse äänestyksessä ei saatu määräenemmistöä puolesta tai vastaan. Suomi äänesti asiassa tyhjää.

Se, että mehiläiset menivät kasvinsuojeluainejättien edelle, on suuri juttu. Vaikka päivittäin kehunkin, kuinka hyödyllisiä mehiläiset ovat, on hienoa, että niiden arvo on tunnustettu tänä keväänä näin suuresti EU-tasolla.

Mehiläistutkimusta tarvitaan

Suomen Mehiläishoitajain Liitto toivoo, että mehiläistutkimusta ja torjunta-ainetutkimuksia (sis. neonikotinoidit) jatkettaisiin aktiivisesti. Miksikö, jos kerran aineet jo kiellettiin? Kyseessä on tällä hetkellä väliaikainen kahden vuoden kielto, tulevaisuus voi tuoda tullessaan taas jotain muuta.

Jatkoa seurannee, aineiden kielto koskee vasta osaa aineista. Seuraavaksi tarkastellaan varmaankin asetamipridi ja tiaklopridi, neonikotinoideja nekin.

Käyttökielto sisältää pitkän listan mehiläisille houkuttelevia kasveja. Kasvihuonetuotanto ja siementuotanto ovat poikkeus. Suomessa vastustusta ja suurinta huolta aiheutti se, miten kielto vaikuttaa rypsinviljelyyn. Euroopassa suurimmat vaikutukset näkyvät luultavasti maissin, auringonkukan ja rapsin tuotannossa.

Pellolla pörisee kiellosta huolimatta

Neonikotinoidien käyttökielto astuu voimaan tämän vuoden joulukuussa. Mutta.
Aina on se kuuluisa mutta. Vaikka kolme ainetta nyt kiellettiin, ei se kaikkea ratkaise. On tuolla ulkona moni muukin uhka mehiläisille. Kesän tullen täytyy kiinnittää jälleen huomio siihen, mitä siellä pellolla todella tapahtuu. "Turvallinenkin" aine on vaarallinen, jos sitä käyttää huolimattomasti. Kasvinsuojelutoimenpiteissä tulee huomioida pölyttäjät paremmin - ruiskutuksia ei tule tehdä päiväsaikaan eikä koskaan kukkivalle kasville. Pakkausmerkintöjä tulee noudattaa huolella.

Onneksi Tukes on jo kiinnittänyt tähän asiaan jo huomiota ja kasvinsuojeluainepakkauksiin ollaan tekemässä selkeämpiä, ajanmukaisia ohjeita pölyttäjien turvaamiseksi.

Kiinnostus mehiläisiä ja pölyttäjien hyvinvointia kohtaa on ollut viime aikoina valtavaa! On upeaa, että ihmiset ovat olleet niin aktiivisia mehiläisten ja muiden pölyttäjien puolesta. Toivottavasti kelit alkavat suosia hyönteisiä pian. Talven pesäkuolemista vielä lyhyesti, että tällä hetkellä pesiä on kuollut vähintään keskimääräisesti. Talvitappiot ovat yleisesti noin 15 %, mutta vielä ei tiedetä tarkalleen, mikä on lopullinen tilanne tänä vuonna. Mutta ei talvi ainakaan normaalia helpompi ollut.

Nyt toivotaan paljon siitepölyä ja mettä mehiläisille, jotta pesät vahvistuisivat vauhdilla.

Mehiläisdokumentti Suomen ensi-iltaan 26.4.

Vihdoinkin saadaan myös Suomen elokuvateattereihin mehiläisdokumentti. Tämän viikon perjantaina 26.4. tulee ensi-iltaan Ei pelkkää hunajaa -dokumenttielokuva (engl. More Than Honey). Leffa on kattava katsaus mehiläisten sielunelämään ja tarhauksen haasteisiin.

Vuonna 2011 valmistunut dokumentti on kerännyt Euroopassa runsaat katsojaluvut ja sitä on odotettu Suomeenkin. Ei pelkkää hunajaa on juuri nyt ajankohtainen, kun torjunta-aineet ja taudit herättävät aiheellista huolta. Leffa tarjoaa runsaasti perustietoa mehiläisistä ja pölytyksestä. Läpi käydään niin mehiläispesän hierarkia, taudit, pölytys kuin hunajan tuotanto. Hyvää perustietoa ihan kaikille! 

Mehiläisiä maailman äärissä

Elokuvan on ohjannut itävaltalainen Markus Imhoof, jolla on mehiläistarhaus verenperimänä. Dokumentin juoni keskittyy käymään läpi mehiläisten tärkeyttä ruuantuotannossa ja koetetaan selvittää, mikä mehiläisiä tappaa. Syytä tähän etsiessä kierretään koko maailma, ja katsoja viedään varsin erilaisiin mehiläiskulttuureihin. Esimerkiksi Itävallan Alpeilla mehiläisiä hoidetaan koristeellisissa mehiläistaloissa, sikari aina huulessa. Idyllin pilaa kuitenkin esikotelomätä. Elokuvat tarvitsevat aina hiukan melankoliaa, ja sitä on tarjolla tarhaajan kaivaessa hautaa bakteerin saastuttamille pesilleen.

Dokumentin nimikin sen kertoo, että mehiläiset ovat korvaamattomia muussakin kuin hunajantuotannossa. Itselleni tuli hiukan epätodellinen olo, kun näytettiin kuinka kiinassa ihmiset pölyttävät käsin hedelmätarhoja, koska mehiläisiä ei enää ole mailla halmeilla. Kyllähän se oli tiedossa, mutta järjenvastaiselta se silti näytti. Välillä käydään Yhdysvalloissa valtavilla manteliplantaaseilla siirtämässä mehiläisiä valtavilla rekoilla paikasta toiseen. Taudit vaivaavat, matkustaminen stressaa. Ja mehiläiset katoavat mystisesti.

Puolitoistatuntinen elokuva tarjoaa sopivasti perustietoa kaikille katsojalle. Parasta antia dokumentissa ovat myös upeat lähikuvat mehiläispesän elämästä. Niistä nauttii sekä kokeneemmat tarhaajat että mehiläisalaa tuntematon.  

Kokoillan elokuvan juoni kantaa. Nyt on hyvä syy viettää leffailta! Katso traileri täältä.

Elokuvassa nähdään mehiläiset läheltä.

Ei pelkkää hunajaa (2011). Ohjaus: Markus Imhoof. Suomen ensi-ilta 26.4.2013. Kesto: 90 min

Johanna Sinisalo: "Mehiläiset ovat esimerkki siitä, mitä emme voi kontrolloida, mutta josta olemme riippuvaisia"

Eilen pääsin Aalto-yliopiston Melliferopolis-seminaarissa kuulemaan kirjailija Johanna Sinisaloa. Hänen teoksessaan Enkelten verta (jonka viime vuoden puolella lukaisin) mehiläiset ovat merkittävässä roolissa.

Sinisalo kertoi heränneensä pölyttäjien merkitykseen mehiläiskuolemien myötä.
"Tarvitsemme myös näitä pieniä olioita, vaikka helposti ajattelemme vain niitä, jotka yleisesti mielletään tuotantoeläimiksi", Sinisalo totesi.

"Mehiläiset ovat esimerkki siitä, mitä emme voi kontrolloida, mutta josta olemme riippuvaisia. Mehiläisten hyötyä ei osata hahmottaa, koska se ei näy meille suoraan."

Sinisalo sanoi, että meidän pitäisi kunnioittaa ekosysteemiämme paremmin, kuin mitä nyt teemme. "Metsään mennään kuin huvipuistoon, eikä ajatella, että mekin olemme osa luontoa."

Kirjoitusprosessi tutustutti mehiläisiin

Johanna Sinisalolla ei ollut ennen kirjan kirjoittamisen aloittamista omakohtaista pohjaa mehiläistarhaukseen. Kirjaprosessi vei hänet paitsi hakemaan tietoa, niin myös tutustumaan mehiläistarhaajiin.

"Mehiläisissä on omat mysteerinsä. Esimerkiksi kommunikointi on kiehtovaa ja monimutkaista toimintaa, eikä sitä vielä täysin ymmärretä."

Enkelten verta -kirjassa on vahvasti mukana mehiläisiin liittyvää mytologiaa.
"Eri kulttuureissa on ollut hämmästyttävän samankaltaisia käsityksiä mehiläisistä. Niitä on pidetty esimerkiksi jumalten viestien välittäjinä, ja mehiläisten on ajateltu kulkevan kahden maailman välillä."

Johanna Sinisalon mukaan mehiläiset voivat opettaa meille paljon.
"Mehiläiset esimerkiksi konkreettisesti näyttävät, miten työ muuttuu joksikin todelliseksi. Mehiläisten toiminta ja työn tulos ovat suoraan kytköksissä toisiinsa."

- - -

Melliferopolis-seminaarissa käsiteltiin myös mm. kaupunkimehiläisiä yleensä, Espoon kaupungin työväenopiston pesää viljelypalstalla ja pistiäisiin koettuja pelkoja.

Melliferopolis-projekti jatkuu tällä viikolla työpajan merkeissä Helsingin Harakkasaaressa. Työpajassa mm. rakennetaan pölyttäjille oma hotelli.

Ritva-Liisa Virtanen: "Mehiläisten seurassa vietetyt hetket ovat taiteeni ruisleipää"

Kun taiteilijalla on takanaan kolmisenkymmentä vuotta mehiläistenhoitoa, niin ei liene ihme, että mehiläiset pörräävät myös teoksissa. Savonrantalaisen taidegraafikko ja -maalari Ritva-Liisa Virtasen näyttelyssä mehiläiset ovat aktiivisia toimijoita, vaikka läsnä on myös mehiläiskatojen uhka.

Eikä mehiläisaihe jää pelkästään teosten aiheisiin. Helsinkiläisessä Johan S. -galleriassa parhaillaan esillä olevassa näyttelyssä lähes kaikissa teoksissa on mukana mehiläisvahaa.

"Mehiläiset ovat opettaneet minulle valtavasti, ja mehiläiset ovat taiteeni ruisleipää", Virtanen kertoo.

"Nyt minulla ja miehelläni on kymmenkunta pesää, mutta enimmillään pesiä on ollut nelisenkymmentä. Voi sanoa, että silloin 1980-luvulla mehiläiset tukivat merkittävästi taidettani myös taloudellisesti", Virtanen hymyilee.

Helsingin näyttelyssä Virtanen käsittelee mehiläiskatoja ja niiden aiheuttamaa hätää ja pelkoa. Toisaalta näyttelyssä on myös toivoa: värikkäät teokset luovat uskoa tulevaan.

"Omat pesämme ovat pärjänneet hyvin ilman tuhoja. Olemme mieheni kanssa aina olleet tarkkoja mehiläisten hyvästä hoidosta. Ja varmasti elämme mehiläisten kanssa niin kauan kuin vain voimme."

Ritva-Liisa Virtanen: More HoneyBeeWax
14.2.-4.3.
Galleria Johan S. (Eteläranta 14, Helsinki). Avoinna: ti-pe 11-17, la-su 12-16

Moninaisuus on tärkeää myös mehiläisille

Mehiläisiä kuljetetaan nykyisin ympäri maailmaa. Se ei ole välttämättä hyväksi mehiläiskannoille, sillä tarvitsemme paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita mehiläisiä.

Näin totesi tohtori Ralf Büchler Mehiläshoitajain Talvipäivillä. Luonnon monimuotoisuuden merkityksestä puhutaan, mutta helposti unohtuu, miten tärkeää se todella on. Jos maailmassa olisi vain muutama mehiläislaji, niin se heikentäisi selvästi mehiläisten kykyä selvitä erilaisissa ja myös muuttuvissa olosuhteissa.

Perinnöllinen monimuotoisuus on luonnon vastaus vaihteleviin olosuhteisiin. Se on voimavara myös tulevaisuudessa.

Büchler totesi, että Suomeen parhaiten sopeutuvat mehiläiset voidaan jalostaa vain Suomessa. Lisäksi Büchler peräänkuulutti elinvoiman merkityksen entistä parempaa huomioimista jalostuksessa.

Terveysongelmia on hoidettu lääkkeillä, mutta se on luonnolle vierasta, koska luonto hoitaa taudit valinnalla. Lääkinnän ansiosta mehiläiset selviävät hengissä ja tuottavat kuhnureita, joiden perimä ei ole niin elinvoimainen kuin se olisi luonnonvalinnan kautta.

Büchlerin mukaan taudit lisääntyvät varmasti, jos ei jalosteta paremmin tauteja sietäviä kantoja.

Saksalaisen Ralf Büchlerin (oik.) puheenvuoron tulkkasi  Lassi Kauko.

Johanna Sinisalo vie mehiläisten maailmaan

”Mehiläinen odottaa koko talven vertauskuvallisesti koivet ristissä ja ulostaa vasta keväällä, koska oman pesän likaaminen aiheuttaa koko yhdyskunnan tuhon. Tässä olisi ihmisellä oppimista.”

Johanna Sinisalon Enkelten verta -kirjan päähenkilö on mehiläishoitaja Orvo. Tarina alkaa, kun Orvo löytää yhden pesänsä tyhjillään.

Sinisalon teoksen taustalla ovat mehiläiskadot. Tarina sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen, ehkä 2020-luvulle. Kirjassa Yhdysvallat kärsii pahasta ruokapulasta, ja syynä on tietysti mehiläisten häviäminen.

Ruokapulaan kytkeytyy myös yksi kirjan teemoista eli eläinten tehotuotanto. Orvon poika Eero mukana eläinaktivistien ryhmässä, ja kirjassa hänen mielipiteensä tulevat julki blogin muodossa.
Kokonaisuudessaan Sinisalo ravistelee ihmisiä miettimään, kuinka ahneesti luontoa ja eläimiä voidaan hyväksikäyttää ilman seurauksia.

Kirjailija tuntuu tehneen huolellisen taustatyön, jonka ansiosta maallikko saa hyvin kirjoitetun näkemyksen mehiläisiin ja niiden elämään. Tosin pientä viilausta alan ammattilaiset kirjasta löytävätkin: mehiläisten kohdalla ei esimerkiksi puhuta yhdyskunnista, kuten Sinisalo kirjoittaa, vaan yhteiskunnista. 

Joidenkin kommenttien mukaan kirjan uskottavuutta rapauttaa se, että mehiläiskadoille on jo löytynyt päteviä syitä. Itse ajattelen niin, että eihän sitä voi tietää, jos mehiläisten joukkokuolemat syystä tai toisesta taas lisääntyvät.

Itseäni ilahduttivat esimerkiksi viittaukset mytologioihin, joissa mehiläisillä on tärkeä roolinsa.

Sinisalo  ei tosin tälläkään kertaa tarjoa kepeää ja iloista luettavaa, vaan synkempää tulevaisuudenkuvaa. Sinisaloa aiemmin lukeneet tietysti osaavat odottaa myös scifi-viitteitä.
Vangitseva ja kiehtova kirja, jossa etiikka ja ekologia ovat vahvasti esillä.  

”Pesiä ei ole kuin kymmenkunta; nehän ovat vain harrastus. Nelisensataa kiloa hunajaa vuodessa. Ei siinä tuntipalkoille pääse.”

Sinisalo, Johanna. 2011. Enkelten verta. Kustannusosakeyhtiö Teos. Kirjan kuva: Teos