Mehiläiset kiinnostavat myös Hollywoodissa

Huoli pölyttäjistä ja mehiläisten katoamisesta on herättänyt myös monet vaikutusvaltaiset maailman tähdet. Keltainen lehdistö onkin julkaissut aktiivisesti mehiläisaiheisia uutisia, kun eri alojen julkkikset ovat kertoneet kokeilleensa mehiläishoitoa tai jopa hankkineensa omia pesiä. Suomessahan tiedetään mm. Miljoonasateen Heikki Salon hoitavan mehiläisiä.


Maailman suosituimpiin näyttelijöihin lukeutuva Leonardo DiCaprio oli alkuvuodesta jatkuvasti parrasvaloissa oscar-ehdokkuutensa myötä. Paitsi että DiCaprio ilahtui voitostaan, myös mehiläistarhaajat ympäri maailmaa ilahtuivat, kun tuli ilmi, että DiCaprio on hoitanut mehiläisiä - medialähteiden mukaan vieläpä aivan Oscar-gaalan alla. Omia pesiä näyttelijällä ei ole, mutta tietojen mukaan hän on auttanut äitinsä miesystävää mehiläishoidossa. Lehdistö kertoo, että mehiläishoito vähensi näyttelijän stressiä oscar-paineiden alla. Kyllä vain, mehiläishoito voi olla hyvin terapeuttista. Lehtikuvissa ympäristöasioiden puolestapuhujana tunnettu DiCaprio ainakin näyttää varsin iloiselta mehiläiset seuranaan.

Kuvat Leosta mehiläispuvussa levisivät lehdistössä. mirror.com

Myös näyttelijä Morgan Freeman on ryhtynyt mehiläistensuojelijaksi. Hän on muokannut maatilaansa Missisippissä pölyttäjille suotuisaksi ja hankkinut sinne 26 mehiläispesää. Freeman on palkannut mehiläistarhaajan hoitamaan mehiläisiä, eli ei, hän ei itse hoida mehiläisiä. Ehkäpä hänen tilaltaan löytyisi kesätyöpaikka myös suomalaisille mehiläistarhaajille ;)

Mehiläispesä on oiva lahja niistä kiinnostuneille. En tiedä, mitä Scarlett Johansson lahjasta ajatteli, mutta hänen tiedetään saaneen mehiläispesä häälahjaksi näyttelijäkollegaltaan Samuel L. Jacksonilta. Guardian on listannut tämän ja muita kuuluisia henkilöitä joilla tiedetään olleen mehiläisiä.
  
Mehiläiset ovat myös aihe, joiden puolesta on helppo ottaa kantaa. Muusikoista muun muassa Moby on puhunut voimakkaasti pölyttäjien puolesta. Hän on ollut mukana kampanjavideolla puhumassa pölyttäjien suojelemisesta ja julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kannanottoja pölyttäjien ja eläinten hyvinvoinnin puolesta.

Myös mehiläistuotteet ovat julkkiksille tuttuja. Tuoreimpana uutinen siitä, että Gwyneth Paltrow käyttää apiterapiaa pitääkseen ihonsa nuorena.

Mehiläishoidon innovaatiot 1930-luvulla ja hoidokkien onnellistamista

Selasin 1930-luvun Mehiläinen-lehtiä ja vastaan tuli pari kiinnostavaa keksintöä. Tai siis oikeastaan vain ideoita keksinnöistä: juttujen perusteella ei vaikuttanut siltä, että keksintöjä olisi todella käytetty missään.

Ensimmäinen keksintö toi heti mieleen viime vuonna paljon alalla huomiota herättäneen Flow Hiven. Flow Hiven perusajatuksena on se, että hunaja virtaa muoviputkia pitkin suoraan purkkiin. Alalla monet tosin epäilevät homman järkevyyttä ja toimivuutta.

Flow Hiven kaltaista ideaa esiteltiin vuonna 1934. Kennoista poistetaan pohjat, ja kourujen ja putkien kautta hunaja valuu säilytysastioihin. Tästä uskottiin säästyvän merkittävästi aikaa: ei tarvitse odottaa, että mehiläiset peittävät hunajan, eikä erillistä linkoustakaan tarvita.

Tosin jutussa myönnettiin haittapuoleksi se, että koska hunaja ei ole mehiläisten valmiiksi valmistamaa, ei sen laatu ole  niin korkea kuin kypsässä hunajassa. Hunajan uskottiin kuitenkin kelpaavan hyvin esimerkiksi panimo- ja leipomokäyttöön.  

Toisessa pikkujutussa kerrottiin pistimen katkaisijasta. Ideana on, ettälaitteen avulla voidaan katkaista työläisten pistimet ongelmitta. Tämän tietysti ajatellaan helpottavan tarhaajan työtä, kun ei tarvitse pelätä piikkejä.

Minulle laitteen kuvaus toi mieleen lähinnä giljotiinin. Vaikea kuvitella, että moinen vekotin olisi aina osunut nätisti nimenomaan pistimeen. Koska laitteesta ei ole myöhempiä kuvauksia, on se tainnut jäädä pelkälle kokeilun tai idean asteelle.

Saman vuoden lehdessä on kuvaus mehiläishoidon opiskelusta. Perustat ovat aivan samat kuin nykyisin! Sitä paitsi termi hoidokkien onnellistaminen on todella mainio.

"Meitä totutettiin myös jo ulkoapäin tarkkaamalla näkemään tärkeimmät seikat pesäkunnan tilassa, sillä hoitaja ei häirtse mehiläisiä avaamalla suotta pesää, niinkuin innostunut vasta-alkaja varmaan tekee. Kun merkit osoittavat, että jokin apu on tarpeen joko hoidokkien onnellistamiseksi tai hoitajan sadon parantamisesksi, puuttuu hoitaja asiaan harkituin keinoin. Hoidon onnistuminen vaatii mehiläisten elämäntapojen tuntemista, jokainen hoitotoimi pesäkunnan sisäisten lakien silmällä pitämistä. Siksi on mehiläisten elämän tunteminen hoito-opin välttämätön perusta."

Tarhaaja Paula Keinänen haastattelussa: "Nuoruuden toive omista mehiläisistä toteutui"

Viime vuosina on yhä useammat uuden mehiläistarhaajat olleet naisia, ja myös tarhaajien keski-ikä on laskussa. Yksi tuore tarhaaja on kuopiolainen Paula Keinänen, jonka luona vierailin heinäkuussa.

Keinänen kiinnostui mehiläisistä jo nuorena, mutta omat, ensimmäiset mehiläispesänsä hän hankki vasta viime vuonna. Tavoitteena on kasvattaa tarhausta niin, että siitä tulisi sivuansio ja kesätyö perheen kolmelle lapselle.

Työterveyslääkärinä päätyönään toimiva Keinänen opiskelee nyt myös mehiläistarhaajan ammattitutkintoa. Lääkärikoulutus antaa hyvän pohjan erikoistua mehiläispuolella hieman erikoisempiin osa-alueisiin: Keinästä nimittäin kiinnostaa mehiläisten keinosiemennys (kyllä, luit oikein: mehiläisiäkin voi keinosiementää).

Videolta kuuluu lisää Paula Keinäsen mietteitä  ja näkee, miten Keinänen touhuili pesillä viisivuotiaan tyttärensä kanssa.

Videon lopussa vilahtaa myös vaa'alla varustettu mehiläispesä. Tarhaaja voi näin seurata pesän painon muutosta eli kun paino nousee, niin kertyy hunajasatoa. Useilla tarhaajilla on myös SML:n vaakapesiä, joiden tilannetta voi seurata netin kautta. Vaakapesien avulla saadaan alustavaa tietoa koko maan hunajasadon kehittymisestä. 

Viisi mehiläisfaktaa, joita ei aina tiedetä

Mehiläiset keräävät kukista yhteiskunnan ravinnoksi
sekä mettä että siitepölyä.
Silti ne tarvitsevat myös vettä.

Työssäni törmään varsin usein mehiläisiin, mehiläistarhaukseen ja hunajaan liittyviin väärinkäsityksiin. Nämä väärinkäsitykset eivät minua ihmetytä: miksi tavallinen kaduntallaaja olisikaan sen suuremmin perehtynyt mehiläishoitoon?

Harvempi on edes päässyt tutustumaan mehiläistarhalle, joten omakohtaista kokemusta ei voi olla.

Päätin nyt silti oikoa näitä harhaluuloja ja vääriä tietoja parin blogitekstin verran. Tässä ensimmäisessä osassa keskityn mehiläisiin ja kerron viisi tosiasiaa, joita ei aina tiedetä.

1. Mehiläinen on eri olento kuin ampiainen 

Kun loppukesästä ampiaispesät ovat kasvaneet suuriksi ja ampiaiset lähtevät usein lentelemään myös ihmisten lautasille ja juomalaseihin, niin mehiläiset saavat valitettavan usein syyt niskoilleen. Yksi suuri väärinkäsitys on siis tulkita kaikki lentävät, raidalliset pörriäiset mehiläisiksi.
Mehiläiset eivät myöskään koskaan rakenna pallomaista pesää. Ne pesät ovat ampiaisten tekosia. 
Kannattaa siis opetella tunnistamaan ampiainen, kimalainen ja mehiläinen.

2. Tarhamehiläinen ei elä Suomessa luonnonvaraisesti

Hunajaa tuottava tarhamehiläinen, Apis mellifera, on  Suomessa kotieläin. Suomen luonnossa elää erakkomehiläisiä, mutta ei näitä hunajaa tuottavia yhteiskuntamehiläisiä. Toki parveillut mehiläisyhteiskunta joskus voi rakentaa kennostot suojaisaan paikkaan ja selvitä ilman ihmisen hoitoa myös yli talven. Mutta koska kyseessä on kotieläimiin verrattava porukka, niin hunajamehiläisten paikka on osaavan tarhaajan hoidossa.

3. Mehiläiset talvehtivat talvipallossa: ne eivät ole esimerkiksi horroksessa

Mehiläiset ovat hereillä myös talvella, ja tästä syystä ne myös esimerkiksi tarvitsevat pesässään ravintoa. Mehiläiset ovat ns. talvipallossa, jonka keskellä eli lämpimimmissä ja turvallisimmassa paikassa on tietysti kuningatar.

4. Mehiläinen kakkaa ja tarvitsee myös vettä

Mehiläiset eivät elä pelkästään kukkien medellä ja siitepölyllä. Ne tarvitsevat myös vettä. Siksi joskus kesäisin mehiläiset ovat päätyneet esimerkiksi uima-altaisiin. Tämän vuoksi tarhaajan on huolehdittava, että mehiläisille on juomapaikka.
Mehiläiset tietysti myös ulostavat. Kevään ensimmäistä mehiläisten ulkoilupäivää poissa pesästä kutsutaan puhdistuslennoksi, koska tällöin läpi talven pidätelleet mehiläiset pääsevät tyhjentämään suolensa pesän ulkopuolelle. Jos pesien edessä on esimerkiksi lumihankea, niin siinä voi selvästi nähdä ruskeita pilkkuja eli mehiläisten ulostetta.

5. Albert Einstein ei ole puhunut mehiläiskadon vaikutuksista ihmiskuntaan

Viime vuosina erittäin suosittu hokema on ollut "Jos mehiläinen katoaisi, niin ihmiskunnalla olisi vain neljä vuotta elinaikaa". Lausunto on pistetty Albert Einsteinin suuhun. Ei kuitenkaan ole mitään todisteita siitä, että Einstein olisi sanonut tällaista. Kyseessä siis lienee tyypillinen tapaus, jossa kiva lausahdus on väitetty tunnetun tiedemiehen lausunnoksi, koska se nyt vain kuulostaa hyvältä.
Totta kai mehiläisillä ja muilla pölyttäjillä on iso rooli luonnon monimuotoisuuden ja ruuan tuotannon kannalta. Mutta mehiläisen katoamisen vaikutusten arviointi on todella haastavaa. Moni viljelykasvi pärjää ilman pölyttäjiä, mutta miten luonto lopulta tilanteen selvittäisi?


Jos sinulla on jokin mehiläisiin tai hunajaan liittyvä kysymys tai askarruttava asia, niin laita kommentteihin tai kysäise Facebookissa tai Twitterissä. Vastaan myös sähköposteihin, osoittteeni on mari.koistinen(AT)hunaja.net.

Voisiko hunaja virrata pesästä suoraan purkkiin?

Noin viikko sitten netissä alkoi levitä linkkaukset juttuihin ja videoihin, joissa kerrottiin uudesta mahdollisesta tavasta saada hunaja pois mehiläispesistä. Nätisti putkia pitkin suoraan purkkiin!

Tänään avautui Flow Hive -projektin joukkorahoitussivu, ja ainakin rahaa virtaa enemmän kuin hunajaa huipputuotantovuosina: tätä kirjoittaessani projektille on tullut yli 1 570 000 dollaria. Tavoite oli vaatimattomat 70 000 dollaria.

Mehiläistarhaajien joukossa monet epäilevät vahvasti, voiko homma onnistua noin auvoisan upeasti. Mehiläiset eivät nimittäin tunnetusti aina toimi niin kuin ihminen toivoisi, joten yllätyksiä on varmasti luvassa, jos asettelee näitä uusia systeemejä pesään. Myös esimerkiksi hunajan liiallinen kosteus mietityttää monia.

Minä olen lähinnä Flow Hivesta hämmästynyt, ja koska en ole itse koskaan mehiläisiä hoitanut, niin en osaa tätä suuremmin kommentoida. Siksi vain seurailen itseäni fiksumpien mielipiteitä.

 

Sen sijaan minua hieman harmittaa tapa, jolla ideaa markkinoidaan. Flow Hive -juttujen perusteella saa mielestäni hieman väärän kuvan mehiläishoidosta. Niissä annetaan ymmärtää, että hunajan kerääminen olisi suunnilleen ainoa vaihe, kun tarhaaja avaa pesän. Näinhän mehiläistarhaus ei toimi. 

Mehiläishoitajan velvollisuus on hoitaa mehiläisiä. Pesä on siis pakko välillä avata, fyysistä työtä tehtävä ja suojavarusteita puettava, vaikka hunaja saataisiin virtamaan.

Joten jos nyt Flow Hiven myötä innoistuit mehiläishoidosta ja ajattelit, että kaikki hoituu noin helposti, niin valitettavasti olen ilonpilaaja. 

Mehiläistaudit ja muut hoitotyöt vaativat aikaa ja vaivaa, ja mehiläispesillä on siis myös jatkossa tehtävä paljon muutakin kuin odoteltava hunajan virtaamista purkkiin. Mehiläishoito vaatii huomattavasti enemmän työtä kuin vain hunajan keräyksen.

Mutta jään mielenkiinnolla seuraamaan, hankkiiko joku Suomeen testikappaleen ja pääsee näin kertomaan, toimiiko tämä menetelmä aidosti. 

(Kuvat: Flow Hive)

Vegaanikin saattaa syödä hunajaa

Tämän mehiläispesän kuvasin viime kesänä
luomumansikkapellon laidalla
Pohjois-Karjalassa. Ahkerat
pölyttäjät auttavat tuottamaan runsaamman
ja laadukkaammaan marjasadon.

Lähes kaikki tuttuni ottavat mielellään vastaan hunajaa, jos sitä heille tarjoan. Toki joukossa on joku, joka sanoo saavansa hunajasta allergisia reaktioita. Ja yhden ryhmän suhteen olen tarkkana: vegaaniruokavalioon hunaja ei automaattisesti kuulu, sillä hunaja on eläinperäinen tuote ja vegaanit eivät sellaisia käytä.

Toisaalta kaveripiirin vegaaneista ja myös muualta olen havainnut, että kaikki vegaanit eivät ole hunajan ja muiden mehiläistuotteiden suhteen niin ehdottomia.

Vegaani suosii kotimaista lähihunajaa

Esimerkiksi vegaaniruokaohjeistaan tunnettu Chocochilin Elina kertoo blogissaan:

"Vaikka kutsunkin itseäni vegaaniksi, syön hunajaa. Chocochilin reseptit ovat kuitenkin aina täysin vegaanisia, joten käytän paljon myös agavesiirappia, vaahterasiirappia ja muita vegaanisia makeuttajia. Syön siis hunajaa enimmäkseen makeanhimooni lusikalla suoraan purkista.

Mehiläiset ovat myös ihan äärimmäisen kiinnostavia otuksia, ja elintärkeitä koko ekosysteemin kannalta. Olen viime aikoina tuijottanut suurella mielenkiinnolla myös mehiläisistä kertovia dokumentteja."

Kommenttiosastolla Elina kertoo lisätietona, että hänen käyttämänsä hunaja on kotimaisilta pientuottajilta. Hän voisi itsekin kuvitella pitävänsä mehiläisiä:

"Ostan itse oikeastaan aina pienten tuottajien hunajaa. Vanhempien tutuilla on mehiläisiä ja mun ’arkihunaja’ on sieltä. En itse näe hunajan pienimuotoisessa tuottamisessa mitään ongelmaa – voisinpa hyvin ajatella, että itsekin pistäisin pari mehiläispesää pystyyn jos joskus on oma piha :)

Tämä mun selittely kuulostaa kyllä ihan varmasti hunajan välttelijöiden korviin samalta kuin minun korvaani luomulihan ja -maidon suosiminen. Koen kuitenkin, että on eri asia lainata selkärangattomilta ötököiltä hunajaa verrattuna siihen, että lehmä joutuu poikimaan joka vuosi pitääkseen maidontuotannon käynnissä – ja toki selkärankaisten kipuaistimuksetkin ovat aika erilaiset."

"Mehiläiset ovat aikamoisia vapaita lentäjiä"

Kysyin myös vegaanikavereiltani näkemyksiä hunajan käyttöön Facebookissani. Siellä Elinan kaltainen ajatusmaailma sai kannatusta. Näin totesi Tea:

"Vaikka niitä litistyykin käsittelyssa jonkun verran, niin ne on kyllä muuten aikamoisia vapaita lentajiä. En myöskään koe, että se talviruokakorvike ois niille erityisen paljon huonompi kuin hunaja."

Myöskään Vegaaniliiton nettisivuilla mehiläishoitoa ei täysin lytätä, vaan siellä todetaan mehiläisten pölytystyön tärkeä merkitys.

Tosin Vegaaniliiton kirjoitus hunajantuotannosta sisältää pieniä virheitä ja kaipaisi tarkennuksia. Mutta samaa epätarkkuutta on havaittavissa myös monissa muissa mehiläishoitoa käsittelevissä teksteissä, sillä onhan tämä erikoisalaa, jonka yksityiskohtia on vaikea tietää. Esimerkiksi tuosta Tean mainitsemasta talviruokinnasta voisi kirjoittaa oman juttunsa.

Vaikka osa vegaaneista siis joustaa hunajan ja muiden mehiläistuotteiden, kuten mehiläisvahan, suhteen, niin pari kaveriani ilmoitti kieltäytyvänsä hunajasta vegaaniperiaatteiden mukaisesti.

Faktoja villien tarinoiden sijaan

Yksi vegaanikaverini viestitti, että hän oli nuorempana ollut tiukan linjan kannattaja. Silloin mehiläistarhauksesta oli kuulemma liikkunut melkoisen villejä tarinoita, joille ei ollut totuuspohjaa. Siis tyyliin "käytetään räjäytyksiä, jotta mehiläiset saadaan tuottamaan hunajaa tehokkaammin".

Nyt onneksi mehiläiset ja pölytyksen merkitys ovat näkyneet niin paljon esimerkiksi julkisuudessa, että moni vegaaniksi itseään kutsuva voi tarttua hunajapurkkiin ilman huonoa omaatuntoa.

Mutta  jos vegaani kieltäytyy hunajasta, niin mehiläistarhaajan ei kannata loukkaantua, vaan kysyä perusteita ja keskustella aiheesta. Toisten ruokavalintoja on aina syytä kunnioittaa, vaikka ei olisikaan kaikesta samaa mieltä. Vegaanien näkemyksissä eläinten hyödyntämisen nykytilaan on paljon arvostettavia ajatuksia, joita lihansyöjien olisi syytä kuunnella.

Puolison mehiläisharrastus auttoi pörriäispelkoon

Niina Jaakkola meni pahimmillaan puolihysteeriseksi, jos lähistöllä pörräsi jokin lentävä ja raidallinen. Niinpä hän ei ilahtunut, kun puoliso ehdotti mehiläisten hankintaa. Mutta tiedon lisääminen ötököistä ja siedätyshoito ovat tehonneet hyvin: viime kesänä Niina oli jopa mukana pyydystämässä mehiläisparvia. 

Jaakkoloiden siipikarjaan kuuluvat
mehiläisten lisäksi kanat. Komea
kochin-rodun kukko Alfons on yksi Niina
Jaakkolan hoidokeista.
(Kuva: Jouni Jaakkola)

Niina Jaakkola sai lapsena useita piikkejä pörriäisistä. Vähitellen kammo raidallisiin ja lentäviin ötököihin paheni. Jopa kukkakärpänen aiheutti lievää hysteriaa. Kesän juhlista ei välttämättä jäänyt mieleen kuin booliastian ympärillä pyörivät ampiaiset. Kun puoliso Jouni ehdotti mehiläisten hankintaa, niin Niina ei hihkunut riemusta.

”En kuitenkaan raaskinut kieltääkään. Vähän irvistelin ja esitin toiveen, etteivät pesät tulisi aivan pihapiiriin. Ajattelin myös, että ehkä kammoni helpottaisi, kun ymmärtäisin enemmän mehiläisiä ja kohtaisin pelkoni.”

”Pesän nouto oli shokkihoitoa”

Pelon kohtaaminen ei silti ollut helppoa. Niina Jaakkola muistelee 1,5 vuotta sitten tapahtunutta mehiläispesien noutoreissua ehkä elämänsä pelottavimpana kokemuksena.

”Se oli todellista shokkihoitoa. Myyjällä oli kotipihassaan kymmeniä mehiläispesiä, joiden keskelle sitä piti saman tien saapastella ihan muina miehinä. Siinä ei paljon hidasteltu tai kyselty, että uskallanko tulla mukaan. Yhtäkkiä vain seisoimme siinä, pesien ympäröimänä. Taustalla kävi tasainen taustasurina, enkä voinut katsoa mihinkään suuntaan näkemättä mehiläisiä.”
 

Jälkikäteen puoliso ihmetteli, miten hiljaa kauhistunut Niina oli tilanteessa ollut.

”En ollut tainnut kertoa tarkasti, miten paha pörriäiskammoni todella on. Siellä pihalla huomasin toistuvasti, että olen unohtanut hengittää. Kämmenet hikosivat ja silmissä meinasi pimentyä. Olisin mielelläni vain juossut pakoon.”
 

Myös kotimatka pienessä autossa mehiläispesän kanssa oli tuskastuttava kokemus.
Vähitellen Niina kuitenkin kiinnostui kodin läheisyydessä pörräävistä mehiläisistä.   

”Pikkuhiljaa mehiläiset eivät enää aiheuttaneet hengenahdistusta ja seurasin niiden touhuja ihan mielelläni.”
 

Lisäksi Niina on miehensä mukana osallistunut erilaisiin mehiläistarhaajien tilaisuuksiin.
”Olen oppinut paljon mehiläisten hoidosta puolivahingossa, vaikka usein tarhaajien puheet ovat edelleen silkkaa hepreaa.”

Pisto ei tunnukaan niin pahalta

Vaikka Niina ei osallistu varsinaisiin mehiläisten hoitotoimiin, niin hän silti lähti vapaaehtoisesti kesäkuun alussa miehen mukana pyydystämään parvea.
 

”Otin sillä reissulla vastaan ensimmäisen mehiläisenpistonkin! Ristiriitaista kyllä, mutta pisto todennäköisesti rohkaisi  minua entisestään. Kipu ei nimittäin ollut kovinkaan kummoista. Ilmeisesti lapsuuden muistikuvat piston aiheuttamasta tuskasta olivat vuosien aikana paisuneet aika mielikuvituksellisiin mittoihin.”

Niina rohkaisee muitakin pörriäispelkoisia tutustumaan hyönteisiin ja jopa kohtaamaan pelkoaan turvallisessa tilanteessa.
 

Nykyisin Niina Jaakkola uskaltaa
jo niin lähelle mehiläisiä, että voi ottaa
niistä myös kuvia.
(Kuva: Niina Jaakkola) 

”Säntäily kukkakärpäsen vuoksi on tarpeetonta, mutta suuri osa tuntee hyönteisiä todella huonosti. Oma käsitykseni hyönteisistä ja niiden tärkeydestä on miehen mehiläisharrastuksen ja oman tiedon kasvun myötä muuttunut paljon. Mehiläisyhteiskunnan toiminta on häkellyttävän monimutkaista! Välillä jutut esimerkiksi mehiläisten välisestä viestinnästä kuulostavat melkein keksityiltä.”
 

Pari vuotta sitten Lohjan Saukkolaan muuttaneilla Jaakkoloilla on mehiläispesien lisäksi myös kanoja ja lauma eläimiä. Lisäksi mm. puutarhanhoito on yhteinen harrastus. 

Niinan vapaa-aikaan kuuluvat myös hevoset: niiden ympärillä pyörivät paarmat eivät ole koskaan häntä suuremmin haitanneet.

Niinan elämää eläinten ja siivekkäiden parissa voi seurata Munia ja pesiä -blogissa. Lue esimerkiksi tarinaa parvenpyydystyskeikalta.