Oikeutta ötököille!

Toukokuussa alkoivat puhelut. Ötökkä siellä, kokonainen parvi täällä. Tykkään hyönteistiedusteluista. Niistä tietää, että kesä on tullut, mutta ne ovat monesta muustakin syystä hyvä juttu.

Ötökkäpuhelun aluksi soittaja yleensä kertoo ongelmasta. Ongelma on ötökkä, joka ainakin muistuttaa mehiläistä. Aika usein ongelmasta halutaan eroon. Ensin koetamme soittajan kanssa selvittää kuvailun tai kuvan perusteella, mikä ötökkä on hyönteisiään. Aika usein laji tarkentuu joksikin kimalaiseksi, erakkomehiläiseksi tai ampiaiseksi. Harva yhdestä ötökästä on huolissaan: ongelmallinen ötökkä joko parveilee tai pesii. Siksi seuraavaksi pohditaan, onko ötökkä asettumassa asumaan vai onko se paikalla vain hetkellisesti.

Rusomuurarimehiläinen. Kuva: Juha Jantunen

Erakkomehiläisiin kuuluva rusomuurari-mehiläinen on Suomen luonnossa melko uusi tulokas, jonka keväinen parveilu aiheuttaa ihmetystä. Erakkomehiläisistä voi kertoa huojentavan tiedon, että ne pistävät erittäin harvoin eikä niitä hyvälläkään paikalla pesi isoja määriä. Ne kun hoitavat nimensä mukaisesti jälkikasvunsa yksin. Rusomuurarien parveilukin on hetken huumaa.

Kimalainen omenalla. Kuva: Tarja Ollikka

Kimalainen ja mehiläinen sekoitetaan yllättävän usein, ehkä siksikin, että joissain murteissa kimalaista on kutsuttu mehiläiseksi. Jotkin kimalaiset saattavat tehdä pesän rakennusten rakenteisiin, ja se joskus huolettaa ihmisiä. Kimalainen on kuitenkin juuri niin sympaattinen otus kuin ulko-muodosta voi päätellä: pistää harvoin ja pölyttää tehokkaasti. Kimalainen ei pyri tarkoituksella sisätiloihin, ja sen pesän asukkien lukumäärä jää kymmeniin tai muutamiin satoihin.

Tarhamehiläinen horsmalla. Kuva: Tarja Ollikka

Tarhamehiläisen parveilukausi alkaa normaalisti kesäkuun alkupuolella. Parveilu pyritään estämään, mutta aina se ei onnistu. Jos soittajan murheena on mehiläisparvi, etsitään pikimmiten hätiin joku paikallinen mehiläistarhaaja, joka korjaa parven talteen. Joskus mehiläisyhteiskunta ehtii asettua esimerkiksi vanhan talon savupiippuun ennen kuin se huomataan. Silloin pyydystys saattaa olla jo myöhäistä, mutta mehiläistarhaaja käy kuitenkin paikalla tarkistamassa, mitä asialle voi tehdä.

 Pölyttäjät hyödyttävät juuri sinua

Kun laji ja sen elintavat on selvitelty, pohditaan yhdessä, onko ötökästä oikeasti haittaa. Onko se siis ongelma, kuten soittaja puhelun alussa ajatteli. Erakkomehiläisiä ja kimalaisia on helppo puolustaa. Aika monella soittajalla on puutarha – marjapensaita, hedelmäpuita ja joskus muitakin hyötykasveja. Jos niistä haluaa satoa, ei kannata tuhota tai häätää pölyttäjiä. Moni tietääkin, ettei pölyttäjiä pitäisi hävittää, mutta yllättävän harva käsittää, että niistä on konkreettista, henkilökohtaista hyötyä.

Ampiainen. Kuva: Tarja Ollikka

Ärhäkän väristä ampiaista on hankalampi puolustaa. Sen yhteiskunta kasvaa suureksi, se puolustaa pesäänsä melko herkästi ja saattaa syksyisin pyrkiä vasiten sisätiloihin ruuanhakuun. Ampiaisellakin on kuitenkin tehtävänsä luonnossa. Se esimerkiksi pitää tuhohyönteisten kannat kurissa. Hyötyhyönteinen siis. Ampiaispesä onkin syytä hävittää vain silloin, kun se on kulkureitillä tai muussa paikassa, jossa siitä on kohtuuttomasti haittaa.

Lähinnä itäisessä Suomessa pesivää ampiaisen isoa sukulaista herhiläistä koskee sama suositus. Herhiläinen tosin on pelottavasta koostaan huolimatta kuulemma tavan ampiaista rauhallisempi. Se ei siis ansaitse tulla ammutuksi haulikolla, kuten joku kertoi somessa vastikään tehneensä.

Ötökkäpuhelu – tilaisuus keskusteluun

Ilahdun hyönteistiedusteluista, sillä niistä huomaa, että hyönteiset kiinnostavat ihmisiä ja että pölyttäjien merkitys on tiedostettu. Soitto antaa mahdollisuuden selvittää, ettei hyönteinen ole välttämättä ongelma, vaikka sillä onkin piikki pyllyssään. Joskus soitto myös auttaa ottamaan kiinni tarhamehiläisparven, jonka selviäminen on varmempaa tarhaajan hoivissa kuin villissä luonnossa. Ilahduttavaa on sekin, että Suomen Mehiläishoitajain Liitto tunnetaan paikkana, jonne voi ötökkäasioissa soittaa – vaikka emme annakaan vinkkejä, miten hävittää ötökät kotitontilta.

Kiitos medialle: hyvä ampiaisuutisointi auttaa myös mehiläisalaa

Ampiaiset hyödyntävät
ravinnokseen myös
ihmisten nauttimaa ruokaa.

Kun pari vuotta sitten oli runsaasti ampiaisia heinä-elokuussa, soi puhelin Mehiläishoitajain liiton toimistolla ahkerasti. Tyyppillisesti soittaja valitti, että hänellä on parvekkeella/pihalla/sisällä paljon mehiläisiä.

Lähes joka kerta pörrääjät osoittautuivat kuitenkin ampiaisiksi.

Myös tänä vuonna on ollut paljon ampiaisia. Olin varautunut siihen, että saamme taas vastailla puhelimeen ja pyytää ihmisiä lähettämään kännykkäkuvia raidallisista lentelijöistä, jotta voimme niitä tunnistaa.

Mutta nyt puheluita ei ole tullut kuin pari, vaikka ampiaisia on taas paljon. Selitys tälle on mielestäni se, että media on uutisoinut ampiaisista runsaasti ja hyvin. Tieto on tavoittanut ihmiset, ja loputkin kenties haeskelevat esimerkiksi netistä vinkit pörrääjien tunnistamiseen.

Tarhamehiläinen on kiinnostunut
kukista, ei ihmisten
lautasten sisällöstä.
Tarhamehiläiset ovat mehiläistarhaajien
hoivissa, mutta Suomen
luonnossa on myös joukko
erakkomehiläisiä.

Siis kiitos medialle! Hyvä ampiaisuutisointi auttaa myös mehiläisalaa.

Tässä muutama otos ampiaisuutisista:
HS: Ärhäkät ampiaiset piinaavat nyt rannoilla ja terasseilla: "Ne ovat menettäneet elämän tarkoituksen"
Yle: Ärhäkät ampiaiset asuntomessuvieraiden riesana
Karjalainen: Painostava sää ärhkäköittää ampiaiset

Ei kuitenkaan kannata kuvitella, että me mehiläisten kanssa toimivat tietäisimme ampiaisista. Tarhamehiläiset ja ampiaiset ovat täysin eri lajeja.

Mehiläistarhaaja ei siis ole perehtynyt ampiaisiin eikä hän innosta hihkuen ryntää poistamaan ampiaispesää, vaikka noutaakin mehiläisparven.


Pisto voi olla hengenvaarallinen

Kukkakärpäset eivät pistä.
Ne ovat
tärkeitä pölyttäjiä.

Ampiaisen ja mehiläisen erottaminen on tärkeää jo pelkästään oman ja lähipiirin turvallisuuden vuoksi. Ampiaisten pistoon kuolee Suomessa lähes joka vuosi joku, joka on allerginen ampiaisten myrkylle. Jos siis on herkistynyt jomman kumman, mehiläisen tai ampiaisen, myrkylle, on tietysti ehdottoman tärkeää erottaa mehiläinen, kimalainen, ampiainen ja kukkakärpänen.

Mielestäni olisi myös jokaisen vanhemman velvollisuus opettaa lapsilleen eri pörrääjät ja se, miten niiden lähellä toimitaan. Jos vanhempi kiljahtelee kauhuissaan, kun lähellä lentelee jokin raidallinen pieni olento, se tarttuu myös lapseen.

Lentävien hyönteisten tunnistaminen ei aina ole helppoa, joten kannattaa pitää silmät auki ja napata kuolleita hyönteisiä maasta ja yrittää tunnistaa niitä. Lasten tarkat silmät kyllä bongaavat menehtyneet kimalaiset, ampiaiset ja mehiläiset, joten oppimista voi harjoittaa koko kesän ajan.  

Muutama vinkki ampiaisten ja mehiläisten pistojen varalle:

- Kun ympärilläsi pörisee joku hyönteinen, pyri pysymään rauhallisena. Älä huido. Ampiaiset ja mehiläiset pistävät, jos ne ärsyyntyvät. 

Kimalainen, tuo muhkea pörrääjä,
saattaa pistää lähinnä silloin,
jos sen päälle astuu.

- Jos ampiaiset häiritsevät esimerkiksi parvekkeella, voit yrittää helpottaa tilannetta ampiaisansalla. 
- Juomalasi tai -tölkki kannattaa peittää esimerkiksi lautasliinalla. Moni on saanut ampiaisen suuhunsa, kun kulauttaa huolettomasti juomaa tölkistä, jonne onkin sujahtanut ampiainen.
- Mehiläinen voi pistää vain kerran. Se kuolee pistäessään ihmistä, koska piikki tarrautuu ihoon kiinni ja takapää repeää.
- Ampiainen ja kimalainen voivat pistää useita kertoja.
- Pistokohtien hoitamiseen on erilaisia vinkkejä, esimerkiksi sokeripalan tai sinapin laittaminen piston päälle tai vesipullon hyödyntäminen. Myös kylmä käärre voi helpottaa. Näiden vinkkien testaamisesta ei lievissä pistosreaktioissa tietysti ole mitään haittakaan. 
- Hanki kyypakkaus. Tabletti auttaa myös mehiläisten ja ampiaisten pistojen jälkeen. Kyypakkauksen voi ostaa apteekista ilman reseptiä.
- Älä epäröi hälyttää apua, jos pistosreaktio näyttää vakavalta. Tilanne voi kehittyä hengenvaaralliseksi hyvin nopeasti. Soita siis ambulanssi heti.  
- Jos saat pistoista vakavia reaktioita eli olet pistoille allerginen, ota yhteys lääkäriin.



Kuvat: Tarja Ollikka, SML ry
 

Auts, mehiläinen pisti!

Otsani pistokohta jonkin
aikaa tapahtuneen jälkeen.
Tuon isommaksi paukama ei
kasvanut, joten muistutti
lähinnä finniä.

Sekä minä että tänä lapseni saimme kesäkuussa mehiläisiltä pistot. Kummallekaan siitä ei jäänyt suurempia jälkiä eikä traumoja, mutta onhan ötökän piikin saaminen ihoon aina hieman ikävä kokemus.

Miksi mehiläiset pistivät? Koska molemmissa tilanteissa olivat uhattuina meidän taholtamme. Yleensähän mehiläiset ovat rauhallisia eivätkä pistä, elleivät koe sitä välttämättömäksi.


"Kivi pisti!"

Pian kolme vuotta täyttävää lastani mehiläinen pisti juhannusaattona helsinkiläisen kahvilan rantakivillä. "Kivi pisti!", parahti lapsi isälleen, ja isänsä havaitsi kuolevan mehiläisen kivellä. He tulivat luokseni ja nappasin piikin pojan kämmenestä pois.

Mitään varsinaista turvotusta pistos ei aiheuttanut, eikä lapsi enää parin tunnin päästä itse edes muistanut, kumpaan käteen pisto tuli. Mutta mehiläinen siis oli oletettavasti tullut rantaan juomaan ja lapsi heilautti epähuomiossa mehiläisen päälle kätensä. Lähimmät mehiläispesät sijaitsevat paikalta parin sadan metrin päässä.

Ajattelematonta huitomista

Minä sain piston pesävierailu päätteeksi. Olin riisunut suojapuvun pois päältäni ja seisoin juttelemassa muiden kanssa. Tunsin otsallani jotain, ja vaistonvaraisesti ja ajattelematta sipaisin kädelläni.

Virhe! Sehän oli mehiläinen, joka ei tykännyt huitomisestani.

Pisto ei tuntunut kovin paljon itikan puremaan pahemmalta. Mielestäni paarmojen puremat ovat olleet ikävämpiä. Toinen henkilö nappasi heti piikin pois, ja poistuin pikaisesti pesien läheisyydestä.

Tällä kertaa mukana oli kyypakkaus. Nappasin tabletit, jotta otsaani ei kasvaisi valtavaa pattia. Muutaman päivän ajan pistoskohdassa oli pieni paukama.

Pisto voi olla myös jopa hengenvaarallinen, jos on allerginen. Mutta kannattaa muistaa, että mehiläis- ja ampiaismyrkky ovat sen verran erilaisia, että jos on allerginen toiselle, niin toiselle ei välttämättä olekaan. 

Mehiläinen kuolee pistäessään ihmistä

Jos ei ole varma, oliko pistäjä mehiläinen vai ampiainen, niin kannattaa katsoa, mitä ötökälle käy pistämisen jälkeen: ampiainen ei pistämiseen kuole, mutta mehiläisen piikki jää ihmisen ihoon kiinni, peräpää repeytyy ja mehiläinen menehtyy.

Ihoon jäänyt piikki kannattaa poistaa heti. Näin minimoituu myrkyn määrä.

Jos pisto tulee herkkään kohtaan, esimerkiksi kaulaan tai kasvoihin, niin kyypakkaus voi olla hyvä ottaa. Tietysti ylipäätään pitää seurata tilannetta, koska joskus reaktiot voivat olla hyvin voimakkaita ja vaatia lääkärissä käyntiä.

Mehiläistarhaaja joutuu tottumaan ajatukseen pistoista. Osa allergisoituu mehiläismyrkylle, monet taas siedättyvät, totesi Ilkka Annala väitöskirjassaan vuonna 1999. Siedättynyt ryhmä ei ole moksiskaan, jos tulee piikki tai pari. Allergiset sen sijaan suojautuvat hyvin pesäkäynneillä ja kuljettavat lääkettä (kuten Epipen) mukanaan tai lopettavat mehiläishoidon riskien vuoksi.

Mehiläisihmisen silmissä kevään etenemisestä kertoo esimerkiksi paju

Kävin tiistaina Helsingin Viikissä. Heti bussipysäkillä pysähdyin kuvaamaan pajua ja twiittamaan.

Noin paju nyt kukkii! Ja aurinko lämmittää, tänään mehiläiset lentävät varmasti!

Ennen mehiläistyötä pajun kukinnalla ei tainnut olla minulle juurikaan merkitystä. Nyt näen nuo kukinnot aivan toisella tavalla: siinä on pölyttäjille tärkeää ravintoa.

Paju ei ole ainoa kevään mehiläiskasvi, mutta sen merkitys on suuri.
Mehiläiset saavat pajusta runsaasti mettä ja siitepölyä. Siksi mehiläispesille on eduksi, jos lähellä on kukkivia pajuja.

Martti Röyskön videolla voi katsella lisää kevään kukkia. Lisäksi videolla näkyy, millaisiksi palloiksi mehiläinen kerää siitepölyn takajalkoihin. Siellä siitepölyvasuissa arvokas aine pääsee pesään varastoitavaksi ja 5 - 12 vuorokauden ikäisten mehiläisten ravinnoksi.

Viisi mehiläisfaktaa, joita ei aina tiedetä

Mehiläiset keräävät kukista yhteiskunnan ravinnoksi
sekä mettä että siitepölyä.
Silti ne tarvitsevat myös vettä.

Työssäni törmään varsin usein mehiläisiin, mehiläistarhaukseen ja hunajaan liittyviin väärinkäsityksiin. Nämä väärinkäsitykset eivät minua ihmetytä: miksi tavallinen kaduntallaaja olisikaan sen suuremmin perehtynyt mehiläishoitoon?

Harvempi on edes päässyt tutustumaan mehiläistarhalle, joten omakohtaista kokemusta ei voi olla.

Päätin nyt silti oikoa näitä harhaluuloja ja vääriä tietoja parin blogitekstin verran. Tässä ensimmäisessä osassa keskityn mehiläisiin ja kerron viisi tosiasiaa, joita ei aina tiedetä.

1. Mehiläinen on eri olento kuin ampiainen 

Kun loppukesästä ampiaispesät ovat kasvaneet suuriksi ja ampiaiset lähtevät usein lentelemään myös ihmisten lautasille ja juomalaseihin, niin mehiläiset saavat valitettavan usein syyt niskoilleen. Yksi suuri väärinkäsitys on siis tulkita kaikki lentävät, raidalliset pörriäiset mehiläisiksi.
Mehiläiset eivät myöskään koskaan rakenna pallomaista pesää. Ne pesät ovat ampiaisten tekosia. 
Kannattaa siis opetella tunnistamaan ampiainen, kimalainen ja mehiläinen.

2. Tarhamehiläinen ei elä Suomessa luonnonvaraisesti

Hunajaa tuottava tarhamehiläinen, Apis mellifera, on  Suomessa kotieläin. Suomen luonnossa elää erakkomehiläisiä, mutta ei näitä hunajaa tuottavia yhteiskuntamehiläisiä. Toki parveillut mehiläisyhteiskunta joskus voi rakentaa kennostot suojaisaan paikkaan ja selvitä ilman ihmisen hoitoa myös yli talven. Mutta koska kyseessä on kotieläimiin verrattava porukka, niin hunajamehiläisten paikka on osaavan tarhaajan hoidossa.

3. Mehiläiset talvehtivat talvipallossa: ne eivät ole esimerkiksi horroksessa

Mehiläiset ovat hereillä myös talvella, ja tästä syystä ne myös esimerkiksi tarvitsevat pesässään ravintoa. Mehiläiset ovat ns. talvipallossa, jonka keskellä eli lämpimimmissä ja turvallisimmassa paikassa on tietysti kuningatar.

4. Mehiläinen kakkaa ja tarvitsee myös vettä

Mehiläiset eivät elä pelkästään kukkien medellä ja siitepölyllä. Ne tarvitsevat myös vettä. Siksi joskus kesäisin mehiläiset ovat päätyneet esimerkiksi uima-altaisiin. Tämän vuoksi tarhaajan on huolehdittava, että mehiläisille on juomapaikka.
Mehiläiset tietysti myös ulostavat. Kevään ensimmäistä mehiläisten ulkoilupäivää poissa pesästä kutsutaan puhdistuslennoksi, koska tällöin läpi talven pidätelleet mehiläiset pääsevät tyhjentämään suolensa pesän ulkopuolelle. Jos pesien edessä on esimerkiksi lumihankea, niin siinä voi selvästi nähdä ruskeita pilkkuja eli mehiläisten ulostetta.

5. Albert Einstein ei ole puhunut mehiläiskadon vaikutuksista ihmiskuntaan

Viime vuosina erittäin suosittu hokema on ollut "Jos mehiläinen katoaisi, niin ihmiskunnalla olisi vain neljä vuotta elinaikaa". Lausunto on pistetty Albert Einsteinin suuhun. Ei kuitenkaan ole mitään todisteita siitä, että Einstein olisi sanonut tällaista. Kyseessä siis lienee tyypillinen tapaus, jossa kiva lausahdus on väitetty tunnetun tiedemiehen lausunnoksi, koska se nyt vain kuulostaa hyvältä.
Totta kai mehiläisillä ja muilla pölyttäjillä on iso rooli luonnon monimuotoisuuden ja ruuan tuotannon kannalta. Mutta mehiläisen katoamisen vaikutusten arviointi on todella haastavaa. Moni viljelykasvi pärjää ilman pölyttäjiä, mutta miten luonto lopulta tilanteen selvittäisi?


Jos sinulla on jokin mehiläisiin tai hunajaan liittyvä kysymys tai askarruttava asia, niin laita kommentteihin tai kysäise Facebookissa tai Twitterissä. Vastaan myös sähköposteihin, osoittteeni on mari.koistinen(AT)hunaja.net.

Mehiläiset ja kimalaiset ovat pölyttäjinä erilaisia

Mehiläinen metsäkurjenpolvella

Kimalainen omenan kukassa.

Pölytyksestä ja pölytyspalvelusta on viime aikoina ollut paljon puhetta. Kerroin vähän aikaa sitten SML:n pölytyspalvelukartasta, josta viljelijät löytävät lähimmän pölytyspalvelun tarjoajan. Jatkuvasti tuleekin kyselyjä viljelijöiltä, että mistäs niitä mehiläisiä saa.

Jos mietitään pölytyspalvelua (eli viljelykselle tuodaan tarkoituksella pölyttäjiä pölyttämään kasveja), niin Suomessa siihen käytetään mehiläisiä ja kimalaisia. Mehiläisiä käytetään peltokasvien, hedelmien ja marjojen pölytykseen ulkosalla. Kimalaiset ovat käytössä pääosin kasvihuoneissa, joskus myös avomaalla. Itse olen sitä mieltä, että kasvatetut kimalaiset ovat loistavia kasvihuoneiden pölyttäjiä, mutta ulkona mehiläiset ovat usein tehokkaampia mm. suuren määränsä vuoksi.

Pölytyspalveluun tarkoitetut kimalaiset ovat tällä hetkellä täysin tuontitavaraa. Niitä tuodaan mm. Hollannista ja Italiasta.

Mutta sitten näiden kahden veijarin eroista.. Molemmat pölyttävät tehokkaasti ja niitä voi ihminen kasvattaa. Kimalainen on mehiläistä pitkäkielisempi, se soveltuu siis tietyille kukille erinomaiseksi pölyttäjäksi. Kuitenkin suurin ero pölytystehossa on lajien yhteiskunnan koossa ja käyttäytymisessä. Tässäpä pieni lista kimalaisten ja mehiläisten ominaisuuksista. Täytyy muistuttaa, että kumpikin laji sopii omaan rooliinsa pölyttäjänä hienosti.

Mehiläinen pölyttäjänä

• Kukkauskollinen
• Pesässä 20 000-75 000 yksilöä, joista pölyttäviä noin 5 000-15 000
• Mehiläinen vierailee yhden lennon aikana noin 100 kukassa. Työläinen tekee enintään 7 lentoa/vuorokausi
• Mehiläinen lentää kun lämpötila on yli +14 astetta
• Lentosäde (pölyttyvä alue) pesästä 2-3 km
• Tuottaa hunajaa

Kaupallisia kimalaispesiä kasvihuoneella (Kuva: Niina Kangas)

Kimalainen pölyttäjänä

• Vierailee eri kasvilajeissa
• pesässä 200-400 yksilöä, pölyttäviä yksilöitä n. 50-150
• Vierailee n. 400 kukassa lennon aikana. Enintään 10 lentoa pesästä/vuorokausi
• Lentää kun lämpötila on yli + 10 astetta.
• Pieni lentosäde, pölyttävät pesän läheisyydessä
• Tehokas ja rauhallinen pölyttäjä kasvihuoneissa
• Ei tuota hunajaa

Yhteenvetona siis: mehiläispesässä on runsaasti enemmän pölytysvoimaa kuin pienessä kimalaispesässä. Koska mehiläisillä on laaja lentosäde, ne sopivat peltojen ja hedelmätarhojen pölytykseen. Kimalaiset taas sopivat pienen reviirinsä, lukumääränsä ja rauhallisuutensa puolesta hyvin kasvihuoneiden pölytykseen.

Luonnossa on onneksi muitakin pölyttäjiä, mm. luonnonvaraiset kimalaiset, kukkakärpäset, perhoset, erakkomehiläiset jne. Niiden roolia ei sovi unohtaa. Pääsiäisen aikana oli aivan upeat säät ja kukissa näkyikin runsaasti pölyttäjiä.

Keväisin terveisin,
Tuula

Seuraa hunajasadon kehitystä netistä

Nyt tehdään hunajaa!

Mehiläispesissä kuhisee: kuningatteret munivat huimaa päivävauhtia ja kenttämehiläiset lentävät kukasta kukkaan mettä keräten. Kaikkein parhaalta hunajakesältä ei (tämäkään) kesä näytä, sillä luonto näyttää karkaavan mehiläisten alta. Jopa vadelma kukkii jo. Mehiläispesät eivät ehtineet lyhyeksi jääneen kevään aikana vahvistua huippukuntoonsa, joten meden kerääjien määrä ei vastaa kukintaa. Jos kukintavauhti jatkuu tällaisena, satokausi saattaa jäädä lyhyeksi. Toisaalta hunajasadon määrää on vielä mahdotonta ennustaa. Suomen suvi kun on arvaamaton...

Hunajaa kuitenkin kertyy pesiin, ja sadon kehitystä voivat kaikki seurata netistä. Voitte katsoa vaaoilla varustettujen mehiläispesien painonkehitystä paikkakuntakohtaisesti SML:n vaakapesäsivustolla. Tarhaajat merkitsevät sinne pesien painon ja mahdollisesti esim. satokasveja. Toivotaan, että käyrät pysyvät nousussa!

Löysitkö mehiläisparven?

Mehiläiset myös parveilevat paraikaa. Parvi on sadoista-tuhansista mehiläisistä koostuva "yhtenäinen mehiläispallo", joka etsii uutta pesäpaikkaa. Mehiläisparven voi löytää esim. puun oksalta miettimässä uutta asuinkoloa.

Parvi ei merkitse maailmanloppua, vaikka se saattaakin näyttää pelottavalta. Parveilu on mehiläisten luontainen tapa lisääntyä. Parveilevat mehiläiset eivät myöskään ole aggressiivisia: tarhaajan on helppo kopauttaa ne oksalta pesälaatikkoon. Jos löydät mehiläisparven, ota yhteyttä parvien kiinniottajiin. Varmista kuitenkin, että kyseessä on mehiläiset, eivätkä esim. ampiaiset (kts. kuva alla).

Mehiläistarhaajatkin haluavat estää parveilun ja saada parven takaisin talteen, koska pois lentänyt parvi on menetys ja mahdollisesti harmin aihe muille.

Ihmiset parveilevat terasseilla, mehiläiset puunoksilla. Se on kesä nyt, nautitaan siitä kaikki! :)

Talvipallossa pysyy lämpimänä

Mehiläiset talvehtivat tiiviinä pallona pesän kehien väleissä

Mehiläishoitajilla on nyt mehiläistensä suhteen hiljaista. Pesät ovat tuolla lumen alla, eikä niitä auta liikaa käydä availemassa. Mutta mitä mehiläiset sitten tekevät tähän aikaan vuodesta? Horrostavat? Ei. Muuttavat etelään? Ei. Pörisevät pesässään? Kyllä. Tarhaustermiä käyttäen mehiläiset ovat tällä hetkellä talvipallossa. Tämä talvipallo on herättänyt paljon uteliaisuutta, eli mikä ihme se nyt oikein on...

Mehiläiset talvehtivat talvipallossa, jossa pesään jääneet talvimehiläiset kasaantuvat tiiviisti toisiinsa kiinni ja ylläpitävät sopivaa pesälämpötilaa. Ne ovat siis hereillä ja syövät tarhaajan syksyllä antamaa talviravintoa energiaa saadakseen. Talven aikana pesässä kuluukin jopa yli 20 kiloa sokeria tai hunajaa.

Kuningatar ytimessä

Selvitäkseen talvesta mehiläisiä on oltava pesässä riittävästi. Toimiva pallo koostuu 10 000-15 000 yksilöstä. Tarhaaja saattaakin yhdistää syksyllä heikot mehiläisyhdyskunnat isommiksi. Joukossa on lämmitysvoimaa: pallon sisällä voi olla jopa 25 plusastetta ja pintaosassakin lämpötila saattaa olla + 12 °C  -  ulkolämpötilasta huolimatta. Systeemi toimii siten, että mehiläiset painautuvat tiiviisti toisiaan vasten ollen näin tehokas lämmöneriste. Mehiläiset vaihtavat välillä paikkaa ja ruoka siirtyy pallossa eteenpäin mehiläiseltä toiselle. Kuningatar on aina pallon keskellä, jotta se pysyisi turvassa ja lämpimänä talveni yli ja olisi lopputalvesta jälleen valmiina munimaan.

Talvessa monta uhkaa: taudit, hiiret, tikat, kosteus...

Suomen talvi on kylmä ja pitkä, sehän tiedetään. On jännittävää, kuinka mehiläiset selviävät siitä. Suomessa mehiläisiä tarhataan Lapissa aina Ivalon korkeudella saakka. Pakkaset paukkuvat siellä paljon enemmän kuin etelässä, mutta silti mehiläiset vain pörisevät. Talvesta selviytyminen on kuitenkin myös rotuominaisuus - kaikki mehiläisrodut eivät osaa talvehtia. Emme voi tuoda yhdyskuntaa Päiväntasaajalta ja odottaa sen selviävän Suomen talvesta.

Vaaratonta talvehtiminen ei ole suomalaisillekaan mehiläisille. Talvitappiot ovat Suomessa vuosittain keskimäärin 10-15 %, ammattitarhaajilla pienemmät. Syinä pesäkuolemiin on mm. liian heikko pesä, emoton pesä, liian kostea talvi, nosema, varroapunkit, esikotelomätä... Myös hiiret, tikat ja keväällä nälkäisinä heräävät karhut tuhoavat pesiä.

Mehiläisiä toki kuolee ihan luonnostaankin, ja lauhana talvipäivänä vanhat yksilöt saattavat lentää hangelle kuolemaan.

Tarhaajan toimenpiteillä on suuri merkitys talven yli selviytymisessä, koska luonnossa syntyneistä parvista suurin osa kuolee ensimmäisenä talvena.

Toivotaan, että talveutus on sujunut kaikilla hyvin.  Päivät ovat jo pidentyneet, eikä mene kauaa, että mehiläisetkin aktivoituvat. Pesä alkaa tuottaa munia ja kasvattaa toukkia taas kevättalvesta. Kunhan sää on maalis-huhtikuussa riittävän lämmin, on mehiläisten puhdistuslennon aika.

 Pörisköön rauhassa pesissään siihen saakka.

Mehiläisen puuduttava purema

Mehiläiset pistävät vain puolustautuessaan. Ja uusimman tiedon valossa myös purevat pikkuhyönteisiä ja punkkeja.

Tämä tuore uutinen tiedemaailmasta yllätti minut: mehiläiset purevat. Tällä viikolla julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin, että mehiläinen puolustautuu pieniä vihollisia vastaan puremalla. Tai ainakin yrittävät puolustautua, mm. varroa -punkilta. Eikä mehiläisen purema ole mikä tahansa peruspurema, koska ne erittävät samalla puuduttavaa ainetta (2-heptanonia) halvaannuttaen vihollisensa muutamasta minuutista jopa yhdeksän minuutin ajaksi.

Puremat ihmisten hyödyksi?

Ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että mehiläiset pistojen lisäksi vielä purisivat meitä saatikka, että halvaantuisimme. Puremat on tarkoitettu niitä pieniä vihollisia vastaan, joita mehiläisen on vaikea pistää. Tuo saattaa olla laiha lohtu niille, joita mehiläinen on joskus pistänyt, mutta mielestäni tämä on mielenkiintoinen löytö mehiläisten elämästä. Tutkimustulos mullistaa käsityksen mehiläisten puolustusmekanismeista, koska pistämistä on pidetty mehiläisyksilön ainoana puolustuskeinona. Tosin esimerkiksi varroaa vastaan purema ei ole tarpeeksi tehokas, koska punkit ovat koko ajan suurempi riesa mehiläistarhauksessa.

Tutkijat ovat tienneet jo aiemmin, että mehiläiset erittävät 2-heptanonia, mutta sen on luultu olevan mehiläisten feromonia, jonka avulla ne varoittavat lajitovereita tunkeilijasta. Toisaalta sitä on epäilty merkkiaineeksi, jolla mehiläiset viestittävät toisilleen, missä kukassa on juuri käyty medenhakureissulla.

Uusissa tutkimustuloksissa nähdään suuria mahdollisuuksia. 2-heptanonia esiintyy luontaisesti monissa ruuissa, kuten oluessa ja vaaleassa leivässä ja sitä pidetäänkin varsin turvallisena. Ainetta ounastellaan avuksi ihmis- ja eläinlääketieteeseen. Yhdistelmä on jo patentoitu ja sillä nähdään paljon potentiaalia esimerkiksi paikallispuudutteena. Tutkimuksia tällä saralla jatketaan, jäämme mielenkiinnolla odottamaan tuloksia!

Tutkimus "The Bite of the Honeybee: 2-Heptanone Secreted from Honeybee Mandibles during a Bite Acts as a Local Anaesthetic in Insects and Mammals" (2012) julkaistiin Plos One -tiedejulkaisussa. Sen takana on kreikkalais-ranskalainen tutkijaryhmä sekä mehiläisten terveyteen erikoistunut yritys Vita (Europe) Ltd.

Tansanialaiset tarhaajat hakivat oppeja Suomesta: "Mehiläisenne ovat niin lempeitä"

Olin tiistaina käymässä Jyrki Parikan mehiläispesillä Karkkilassa. Olipa mukavaa päästä pesille pitkästä aikaa. Suosittelen kyllä jokaiselle, jolle tulee mahdollisuus, mehiläispesillä käymistä. Noiden siivekkäiden kavereiden touhua voisi seurata vaikka kuinka pitkään.

Kiinnostavaa oli myös kuunnella, kuinka suomalainen mehiläistarhaus eroaa tansanialaisesta tarhauksesta. Suomessa on nimittäin ollut viimeisen viikon ajan tansanialaisia mehiläistarhaajia opiskelemassa alaa. Mehiläistarhaaja Steven Shang'we sekä mehiläishoidon neuvoja Fabian Mandas hakevat täältä tietotaitoa eteenpäin vietäväksi kotimaahansa. Minä taas opin miehiltä muun muassa sen, että suomalaiset mehiläiset ovat loppujen lopuksi aika kilttejä...

MTK:n kehityshanke 

Tansanialaisten vierailu on osa ulkoministeriön rahoittamaa MTK:n kehitysyhteistyöhanketta, jossa ovat mukana myös kansainvälinen maatalousjärjestö Agricord sekä Suomen Mehiläishoitajain liitto. Hankkeen avulla halutaan lisätä mehiläistarhauksen ammattimaisuutta Tansaniassa. Siellä mehiläistarhaus on ollut perinteinen maatalouden sivutoimi, lähinnä harrastus. Hunajan tuotannolla pienviljelijät saisivat kuitenkin helposti lisätuloja, mutta tehokas ja kestävä tuotanto vaati lisää oppeja. Näillä Suomi-Tansania vastavierailuilla haetaan juuri tätä tietotaitoa. "Ei riitä, että ollaan yhteydessä esimerkiksi pelkän internetin kautta, vaan tällaisia vierailuja tarvitaan, jotta opitaan tekemään oikeasti", Jyrki Parikka kertoi. Hän itse vieraili Tansaniassa aiemmin tänä vuonna katsastamassa nykytilanteen, jotta osaisi auttaa sen kehittämisessä.

Parikka sanoo, että eniten projektissa ilahduttaa se, että naiset on saatu innostumaan mehiläistarhauksesta. Yhtenä syynä tähän on uudenlaisten pesien käyttö. Perinteisesti Tansaniassa on käytetty pölkkypesiä, jotka ovat sekä painavia että kertakäyttöisiä. Pikkuhiljaa tarhaajat ovat siirtyneet kestävämpiin ja helpompiin ylälistapesiin ja tarkoitus on, että siellä yleistyisivät Suomessa jo käytettävät kehäpesät. Ehkäpä pesien kehittyessä myös pesäkohtainen hunajasato nousee, koska se on Tansaniassa vielä varsin matala.

Fabian Mandas, Jyrki Parikka ja Steven Shang'we.

Tansaniassa ongelmana raha ja vihaiset mehiläiset

Mehiläistarhauksen suurimpana ongelmana Tansaniassa on, ikävä kyllä, rahan puute. Vasarat ja sirkkelit olisivat tarpeen nykyaikaisten pesien valmistukseen, mutta niitä ei ole. Keskimäärin vuositulot ovat 180 euroa mutta pesätarvikkeet maksavat jopa 20-30 euroa/pesä. Toinen ongelma on kuljetus: Suomessa pitkät välimatkat eivät estä mehiläistarhausta, mutta hyvin harvalla tansanialaisella on edes pyörää saatikka autoa.

Yhden suuren ongelman mehiläistarhaukseen tuo afrikkalaisen mehiläisrodun agressiivisuus. Mandas kertoo, että tänä vuonna jo neljä ihmistä on kuollut mehiläisten hyökkäyksiin! Kun me olimme Parikan pesillä aamupäivän auringossa, afrikkalaisia mehiläisiä uskaltaa lähestyä kuulemma vasta pimeän tullen. "Kaikkea ihmistoimintaa lähistöllä pitää välttää pesillä käydessä", Mandas kertoo. Afrikkalaiset mehiläiset ovat myös erittäin aktiivisia johtuen mm. lämpimästä ilmasta. Meidän mehiläiset ovatkin vierailijoiden mielestä äärimmäisen lempeitä - Tansaniassa tuollaista pesien lähellä hengailua ei voisi kuvitellakaan!

Kylmä mutta upea Suomi

Sitten vähän harmillisempiin asioihin. Herkullinen kotimainen hunajasatomme uhkaa jäädä normaalia pienemmäksi. Mehiläisten medenkeruun kiusana on ollut sade ja kylmyys. Pahimmillaan sadosta menee säiden vuoksi puolet, mutta katsotaan nyt seuraavat pari viikkoa, josko tilanne yhtään paranisi.

Vaikka suomalaisia ja mehiläisiä varmasti ottaa päähän sateinen ilma, muistuttivat tansanialaiset vieraat minua siitä, kuinka hienoa Suomen luonto on. "Saapuessamme tänne emme nähneet mitään muuta kuin vihreää. Onnittelut siitä. Teillä on upea ja arvokas luonto", totesi Mandas minulle viime viikolla. Tottahan tuo on, onhan luontomme upea. Ei siis vaivuta epätoivoon ja koitetaan nauttia Suomen suvesta!

Kylmä on kiusannut mehiläisiämme.

Ampiainen! Ei vaan mehiläinen. Eikun kimalainen..??

Mehiläiset saattavat parveilla näinä aikoina. Osa mehiläisyhdyskunnasta tai koko pesä lähtee pesälaatikoista ehkäpä lisätilan toivossa. Pesässä saattaa myös kaksi kuningatarta, jolloin toisen on lähdettävä seurueineen muualle tai jompikumpi kuningattarista tapetaan. Mehiläiset parveilevat suurissa, satojen ja jopa tuhansien yksilöiden parvissa. Parvi on näyttävä, ja ymmärrän, että se voi olla myös erittäin pelottava. Onneksi parveilevat mehiläiset ovat rauhallisia, koska niillä ei ole pesää puolustettavanaan. Ne usein lentävät esim. puun oksalle tiiviiksi palloksi ja odottelevat siellä, kunnes osaavat päättää, mihin uuden pesänsä tekevät. Hankalampi juttu on, jos mehiläiset lentävätkin esim. savupiippuun rakentamaan uutta kotiaan.

Mehiläiset muodostavat parveillessaan tiiviin pallon

Mehiläistarhaajat ottavatkin mehiläisparvia kiinni. He osaavat homman ja mikäli parvi on vielä helpossa paikassa, ei parven kiinniottamisessa mene kauaa. Kuten kerroin, mehiläisparvi on usein rauhallinen ja mehiläistarhaaja voi kopauttaa koko parven kerralla vaikkapa laatikkoon ja viedä mukanaan. Jos löydät mehiläisparven, pyydä apua parvien kiinniottajilta. Varmistu kuitenkin ensin, että kyseessä ovat todella mehiläiset. Monilla menee tutuimmatkin pistiäiset – kimalainen, ampiainen ja mehiläinen – helposti sekaisin.

Mehiläinen horsman kukalla.

Mehiläinen on hennon karvainen oranssi-mustaraidallinen mesipistiäinen. Mehiläinen on rauhallinen pölyttäjä, kunhan sen jättää rauhaan. Mukavampaa niitä on seurata etäältä, kuin mennä hätistelemään. Jos mehiläinen kuitenkin pistää, raapaise pistin pois puristamatta sitä. Puristamalla kaikki myrkky vain pumppaantuu ihoon. Mehiläiset elävät suurissa tuhansien mehiläisten yhdyskunnissa, jossa ne kasvattavat jälkikasvustoaan ja tuottavan hunajaa vahakennojensa turvissa, Suomessa useimmiten tarhattuina omissa pesälaatikoissaan.

 

Ampiainen on lihansyöjä

 

 Ampiaisella on mehiläistä kapeammat vyötärö ja siivet.

Ehkä helpoiten mehiläisen sekoittaa ampiaiseen. Ne ovat kuitenkin mehiläisia teräväpiirteisempiä, kapeita ja karvattomia. Aikuinen ampiainen on lihansyöjä, joka kerää mettä ja siitepölyä vain toukilleen. Aikuisen ampiaisen ravinnoksi käyvät niin muut hyönteiset kuin raadot tai ihmisten grilliruoka. Juuri tämä ihmisten apajille tuleminen aiheuttaakin yleensä ongelmia ja ehkä pienoisen paniikin. Kuitenkin jos maltti säilyy, pärjäämme yleensä pistoitta, koska ampiainenkaan ei pistä, jos se ei joudu uhkaavaan tilanteeseen. Ampiaisia pörrää yleensä ihmisten ilmoilla eniten syksyllä syys-lokakuussa. Se johtuu siitä, että ampiaiskuningattaret valmistautuvat talvehtimaan, ja muut pesän jäsenet joutuvat etsimään ruokaa lähiympäristöstä

Ampiainen rakentaa mehiläisen tavoin pesän yhdyskuntana, mutta se tekee sen puumassasta, eikä vahasta. Pesän halkaisija on noin normaalisti 5-20 senttiä, mutta se voi olla suurempikin. Jos ampiaispesä on sellaisessa paikassa, josta se on pakko hävittää, on se helpointa tehdä illalla lentoajan jälkeen, jolloin kaikki ampiaiset ovat pesässä sisällä. Pesän voi tiputtaa esim. muovipussiin tai pahvilaatikkoon, jonka jälkeen se hävitetään. Kannattaa suojata itsensä hyvin paksujen vaatteiden avulla, koska luonnollisesti nämä pörriäiset suojelevat äkäisinä pesäänsä.

 Paksu kimalainen

Kimalainen on erittäin karvainen ja pyöreä

Kimalaiset ovat mielestäni helpompi erottaa mehiläisistä ja ampiaisista. Ne ovat edellisiä  selvästi suurempia, kelta- tai oranssi-mustia, runsaskarvaisia ja hyvin pyöreitä. Kimalaisten ruumiinrakenteesta onkin sanottu, että lentämisen pitäisi olla niille mahdotonta tuolla ruumiinrakenteella. Tiedä sitten tuosta, koska hyvinhän tuo näyttää sujuvan.

Useimmiten kimalaiset ovat myös ampiaista ja mehiläistä rauhallisempia, mutta toki nekin pistävät kokiessaan olonsa uhatuksi. Kimalaiset käyttävät mehiläisten tavoin ravinnokseen mettä ja siitepölyä. Ne ovatkin erittäin tärkeitä pölyttäjiä. Jos löydät kimalaisen pesän, se on järkevää jättää paikalleen – kasvitkin tykkäävät. 

Kimalaisten pesä on usein kannon tai maan koloissa, harvemmin rakennuksissa tm. Pesä muistuttaa jonkin verran harmaata kananmunakennostoa, ja sen yksilömäärä on enimmillään muutamia satoja kimalaisia. Kasvatettuja kimalaisia käytetään myös kasvihuoneissa pölytyksessä. Sekin kertoo mielestäni niiden lauhkeudesta: ne tekevät rauhassa oman työnsä kunhan ne jättää rauhaan.

Kiireistä kesäaikaa

Vaikka välillä nämä kaverit pelottaisivatkin pörrätessään ympäriinsä, muistetaan, että ne tekevät äärimmäisen arvokasta pölytystyötä. Ja hauskahan se on laiskana kesäpäivänä seurailla, kuinka mehiläinen ja kimalainen lentävät kiireissään kukasta kukkaan. Mehiläiset ovat etenkin nyt ahkerina, koska niillä on pääsatokausi meneillään vadelman ja horman kukkiessa. Se tietää meille herkkusuille hunajaa!