maanantai 25. kesäkuuta 2012

Elefantit, hus!

Miten elefantit liittyvät hunajaan ja mehiläisiin? Luin ulkoministeriön Kehitys -lehdestä Petri Burtsovin artikkelin siitä, kuinka ugandalaiset taistelevat elefantteja vastaan mehiläisten avulla. Elefantit käyvät syömässä peltojen viljelyksiä ja paikalliset viljelijäyhteisöt ovat olleet suuressa hädässä, kun koko  sato saattaa mennä toisiin suihin. Omumashakan kylässä onkin nyt käynnissä pilottihanke, jossa elefantteja vastaan taistellaan mehiläisaitojen avulla. Viljelijät säästyvät näin satotappioilta ja saavat lisäksi hunajaa myytäväksi. Mehiläisistä on siis moneksi!

Pesien välillä oleva ansalanka avaa pesälaatikon. (Kuva: Petri Burtsov)
Mehiläisaita toimii siten, että pesiä laitetaan suojeltavalle alueelle 10-20 metrin välein. Pesien välissä on ansalanka. Kun elefantti osuu lankaan, viereinen mehiläispesä aukeaa ja mehiläiset hyökkäävät äkäisinä tunkeutujan kimppuun. Elefantit eivät siedä mehiläisten pistoja ja lähtevät pois. Pistot eivät kuitenkaan vahingoita norsua samalla lailla kuin viljelijöiden aiemmin käyttämät sähkö- ja piikkiaidat. Norsun muisti pätee myös tässä, ja vähitellen eläimet alkavat välttelemään koko aluetta jo kuullessaan mehiläisten surinan. Mielestäni tämä on kätevä karkoitustapa.

Mehiläispesät paitsi häätävät kärsänaamat pois, myös tuottavat hunajaa, jonka tuloilla tuottaja voi parantaa elintasoaan. Paikalliset käyttävät myös mehiläisten tuottamaa propolista lääkkeenä. Yksi pesien tärkeä tehtävä on myös pölyttää kasveja.

Projektin taustalla on Oxfordin yliopisto ja lontoolainen Save the Elephants -kansalaisjärjestö, jotka ovat yhteistyössä tehneet laajaa tutkimustyötä elefanttien parissa Itä-Afrikan alueella. Elefantit voivat tuhota koko sadon yhdessä yössä, joten menetelmällä parannetaan merkittävästi alueen ruokaturvaa.

Meillä Suomessa mehiläiset eivät suuria eläimiä vastaan tehoa eikä pesistä olla viritetty ansoja. Päinvastoin, mesikämmenet ovat olleet monin paikoin mehiläispesien kimpussa, kuten tässäkin blogissa on jo aiemmin kerrottu. Hunaja maistuu näemmä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti