Puolison mehiläisharrastus auttoi pörriäispelkoon

Niina Jaakkola meni pahimmillaan puolihysteeriseksi, jos lähistöllä pörräsi jokin lentävä ja raidallinen. Niinpä hän ei ilahtunut, kun puoliso ehdotti mehiläisten hankintaa. Mutta tiedon lisääminen ötököistä ja siedätyshoito ovat tehonneet hyvin: viime kesänä Niina oli jopa mukana pyydystämässä mehiläisparvia. 

Jaakkoloiden siipikarjaan kuuluvat
mehiläisten lisäksi kanat. Komea
kochin-rodun kukko Alfons on yksi Niina
Jaakkolan hoidokeista.
(Kuva: Jouni Jaakkola)

Niina Jaakkola sai lapsena useita piikkejä pörriäisistä. Vähitellen kammo raidallisiin ja lentäviin ötököihin paheni. Jopa kukkakärpänen aiheutti lievää hysteriaa. Kesän juhlista ei välttämättä jäänyt mieleen kuin booliastian ympärillä pyörivät ampiaiset. Kun puoliso Jouni ehdotti mehiläisten hankintaa, niin Niina ei hihkunut riemusta.

”En kuitenkaan raaskinut kieltääkään. Vähän irvistelin ja esitin toiveen, etteivät pesät tulisi aivan pihapiiriin. Ajattelin myös, että ehkä kammoni helpottaisi, kun ymmärtäisin enemmän mehiläisiä ja kohtaisin pelkoni.”

”Pesän nouto oli shokkihoitoa”

Pelon kohtaaminen ei silti ollut helppoa. Niina Jaakkola muistelee 1,5 vuotta sitten tapahtunutta mehiläispesien noutoreissua ehkä elämänsä pelottavimpana kokemuksena.

”Se oli todellista shokkihoitoa. Myyjällä oli kotipihassaan kymmeniä mehiläispesiä, joiden keskelle sitä piti saman tien saapastella ihan muina miehinä. Siinä ei paljon hidasteltu tai kyselty, että uskallanko tulla mukaan. Yhtäkkiä vain seisoimme siinä, pesien ympäröimänä. Taustalla kävi tasainen taustasurina, enkä voinut katsoa mihinkään suuntaan näkemättä mehiläisiä.”
 

Jälkikäteen puoliso ihmetteli, miten hiljaa kauhistunut Niina oli tilanteessa ollut.

”En ollut tainnut kertoa tarkasti, miten paha pörriäiskammoni todella on. Siellä pihalla huomasin toistuvasti, että olen unohtanut hengittää. Kämmenet hikosivat ja silmissä meinasi pimentyä. Olisin mielelläni vain juossut pakoon.”
 

Myös kotimatka pienessä autossa mehiläispesän kanssa oli tuskastuttava kokemus.
Vähitellen Niina kuitenkin kiinnostui kodin läheisyydessä pörräävistä mehiläisistä.   

”Pikkuhiljaa mehiläiset eivät enää aiheuttaneet hengenahdistusta ja seurasin niiden touhuja ihan mielelläni.”
 

Lisäksi Niina on miehensä mukana osallistunut erilaisiin mehiläistarhaajien tilaisuuksiin.
”Olen oppinut paljon mehiläisten hoidosta puolivahingossa, vaikka usein tarhaajien puheet ovat edelleen silkkaa hepreaa.”

Pisto ei tunnukaan niin pahalta

Vaikka Niina ei osallistu varsinaisiin mehiläisten hoitotoimiin, niin hän silti lähti vapaaehtoisesti kesäkuun alussa miehen mukana pyydystämään parvea.
 

”Otin sillä reissulla vastaan ensimmäisen mehiläisenpistonkin! Ristiriitaista kyllä, mutta pisto todennäköisesti rohkaisi  minua entisestään. Kipu ei nimittäin ollut kovinkaan kummoista. Ilmeisesti lapsuuden muistikuvat piston aiheuttamasta tuskasta olivat vuosien aikana paisuneet aika mielikuvituksellisiin mittoihin.”

Niina rohkaisee muitakin pörriäispelkoisia tutustumaan hyönteisiin ja jopa kohtaamaan pelkoaan turvallisessa tilanteessa.
 

Nykyisin Niina Jaakkola uskaltaa
jo niin lähelle mehiläisiä, että voi ottaa
niistä myös kuvia.
(Kuva: Niina Jaakkola) 

”Säntäily kukkakärpäsen vuoksi on tarpeetonta, mutta suuri osa tuntee hyönteisiä todella huonosti. Oma käsitykseni hyönteisistä ja niiden tärkeydestä on miehen mehiläisharrastuksen ja oman tiedon kasvun myötä muuttunut paljon. Mehiläisyhteiskunnan toiminta on häkellyttävän monimutkaista! Välillä jutut esimerkiksi mehiläisten välisestä viestinnästä kuulostavat melkein keksityiltä.”
 

Pari vuotta sitten Lohjan Saukkolaan muuttaneilla Jaakkoloilla on mehiläispesien lisäksi myös kanoja ja lauma eläimiä. Lisäksi mm. puutarhanhoito on yhteinen harrastus. 

Niinan vapaa-aikaan kuuluvat myös hevoset: niiden ympärillä pyörivät paarmat eivät ole koskaan häntä suuremmin haitanneet.

Niinan elämää eläinten ja siivekkäiden parissa voi seurata Munia ja pesiä -blogissa. Lue esimerkiksi tarinaa parvenpyydystyskeikalta.