Ötökät ja hunaja kiinnostavat päiväkoti-ikäisiä

Maistelemassa hunajaa: vasemmalla oma poikani,
joka tietysti vaati hunajaa lisää ja lisää.

Kävin viime viikolla kolmevuotiaan lapseni päiväkodissa kertomassa mehiläisistä, pölyttäjistä ja mehiläispesän tuotteista.

 Erityisesti iso, pörröinen kimalainen
viehätti lapsia (kuvassa ei ole mehiläisiä,
mutta niitä oli mukana
yksi pieni rasiallinen).
Juttelimme mm. siitä, että
kimalaisia näkyi alkusyksystä
paljon päiväkodin puistossa
ja niiden kannattaa
antaa rauhassa lennellä kukissa.

Ötökät kiinnostavat päiväkoti-ikäisiä, mutta koska eläviä hyönteisiä en voinut päiväkotiin viedä, niin keräsin talteen kuolleita. Oman kerrostalomme ullakolta löytyi kimalaisia ja ampiaisia. Mehiläiset pyysin kollegaltani hänen pesältään.

Kuolleiden hyönteisten avulla on niin lasten kuin aikuisten tietysti helpompi hahmottaa, miten eri pörrääjät eroavat toisistaan. Yksi lapsista pyysi mehiläistä kotiinviemiseksi, ja tietysti sen lupasin.

Lisäksi tarjoilin lapsille hunajaa sekä mehiläisleipää eli pergaa. Tähän oli etukäteen kysytty lupa vanhemmilta.

Olin ottanut mukaani mehiläishoitotakin, jota halukkaat saivat kokeilla. Näytin myös mehiläispesillä kuvaamaani videopätkää, ja kuvia katselimme SML:n lapsille suunnatuista esitteistä.

Jo ennen vierailuani olin saanut kuulla, että päiväkodissa on laulettu usein Piippolan vaaria. Yksi vaarin hoidon mahdollinen kohde ovat mehiläiset. Joku lapsista oli tällöin sanonut, että ei mehiläisiä voi hoitaa. Lapseni oli heti tokaissut:
"Kylläpäs voi! Äitikin hoitaa!"

(Minullahan ei tosin ole yhtään mehiläispesää, joten mehiläishoitoni on todella rajoittunutta eli satunnaista vierailua mehiläispesillä.)

Vein päiväkotiin reilun
nipun SML:n esitteitä, jotta
lapset voivat viedä
niitä kotiin ja tutkailla myös
myöhemmin päiväkodissa.

Miltä tuntuu pukeutua
mehiläishoitajan takkiin?