torstai 28. syyskuuta 2017

Presidenttien hunajantuottajat

Viron presidenttiä Kersti Kaljulaidia pisti syyskuun alussa mehiläinen. Eikä mikä tahansa pörriäinen, vaan presidentin kanslian ruusutarhan asukki, joka ei tykännyt, kun presidentti korjasi hunajasatoa parempaan talteen.

Mehiläiset ovat asustaneet Viron presidentin kanslian ruusutarhassa kesäkuun lopulta asti. Mettä kolmen pesän asukeille on tarjolla läheisessä Kadriorgin puistossa. Presidentti Kaljulaid ei toki ole mehiläisten hyvinvoinnista vastuussa, vaikka onkin ollut niistä kiitettävän kiinnostunut. Mehiläisiä hoitaa Viron mehiläishoitajien yhdistys Eesti Mesinike Liit, jonka kanssa presidentti myös jakaa hunajasadon. Osan hunajasta presidentti voi nimittäin antaa virallisina lahjoina vierailuillaan.

Kultarannan mehiläispesät sulautuvat hyvin maisemaan. Kuva: Tuula Lehtonen


Harva tietää, että Suomen tasavallan presidentin tiluksillakin on mehiläisiä. Presidentin kesäasunnolla Naantalin Kultarannassa on tarhattu mehiläisiä jo yli kaksitoista vuotta. Mehiläistarhaaja Aimo Nurmisen pohjolan tummaa rotua edustavat mehiläisyhteiskunnat pölyttävät Kultarannan laajaa puistoaluetta ja hyötypuutarhaa. Myös Kultarannan hunajaa voivat onnekkaat saada lahjana presidentiltä.

Viron presidentti Kersti Kaljulaid on jakanut ruusutarhan mehiläisistä useamman videon Facebook-kanavallaan ja samalla korostanut pölyttäjien tärkeyttä elinympäristöllemme. Myös Suomen presidentin puoliso Jenni Haukio on käynyt tutustumassa Kultarannan mehiläispesiin ja ottanut mehiläiset puheeksi mediassa. Se on mainio asia. Pienet, mutta luonnon ja viljelykasvien kannalta hyvin tarpeelliset mehiläiset tarvitsevat arvovaltaisia tukijoita.

Viron presidentin kanslian mehiläisten lentoa voi seurata täältä. Kersti Kaljulaidin Facebook-tililtä löytyy lisäksi linkki Ruusutarhassa kuvattuun hunajankorjuuvideoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti