Omenamuffinit tai -piirakka ovat tietysti syksyn pakollinen leivos. Etenkin, jos saa omenoita ilmaiseksi kavereilta, sukulaisilta, siirtolapuutarhojen laatikoista tai Facebookin omenapörssien kautta.
Tällä kertaa yhdistin omenat rouhittuihin manteleihin ja hunajaan, ja lopputuloksena oli tietysti maukkaita herkkuja.
Omenamuffinit hunajaisella mantelitäytteellä
1,5 dl ranskankermaa
0,75 dl rypsiöljyä
1 muna
3,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl sokeria (josta noin puolet fariinisokeria)
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
Omena-kanelitäyte
1 omena
n. 0,75 dl notkeaa tai juoksevaa hunajaa*
0,75 dl mantelirouhetta
1 tl kanelia
1 rkl sulatettua voita
Tee ensin täyte. Kuutioi omena pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon loput täytteen aineet.
Vatkaa ranskankerma, öljy ja muna vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, sokeri, sooda ja suola keskenään. Yhdistä seos öljy-munaseokseen.
Lusikoi muffinivuokiin taikinaa, mutta jätä tilaa täytteelle. Jaa täyte muffinien päälle. Paista muffineita 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 25 minuuttia.
*Tällaisessa leivonnassa kiteytynyttä hunajaa voi notkistaa myös mikrossa, sillä hunajan hyvät entsyymit tuhoutuvat joka tapauksessa leivonnaisten paistossa uunissa. Sen sijaan esim. salaatinkastikkeisiin ja muihin kylmiin ruokiin hunaja kannattaa notkistaa lempeästi vesihauteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti