keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Baklava eli leivontakokeilussa makea hunajaherkku

Olen viime vuosina silloin tällöin syönyt baklavaa, välimerellistä supermakeaa herkkua. Sitä saa joskus etnisistä kahviloista ja ravintoloista tai Helsingissä esimerkiksi Hakaniemen hallista.

Baklavassa oleellisessa osassa ovat filotaikina, pähkinät/mantelit ja makea siirappi. Baklavaresepteissä on vaihtelua vähintään yhtä paljon kuin suomalaisissa joulupipareissa. Reseptejä lukiessa baklavan valmistus tuntui hieman hankalalta, mutta loppujen lopuksi kyseessä ei ollut mitenkään työläs tai vaativa resepti.

Koska en ollut aiemmin käyttänyt filotaikinaa mihinkään, niin tästä leivontakokeilusta tuli samalla myös filon opettelua.


Täydellistä baklavaa en näin ensiyrittämällä saanut aikaan. Baklavastani tuli jopa tavallistakin makeampaa, joten ensi kerralla vähennän hunajan määrää. Lisäksi rasvaa pitäisi uskaltaa käyttää vielä ronskimmin.

Koska tiedostin, että kokeilussa on riskinsä, käytin vain puolikkaan filotaikinan. Tarpeeksi jämäkällä ja terävällä keittiöveitsellä jäisen filorullan puolitus onnistui ilman suurta kiroilua.

Kävin läpi niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia netistä löytämiäni baklavareseptejä. Niistä versioin tämän oman tuotokseni.

Tiedoksi, että tietysti minulle saa vinkata hunajaisia reseptejä: eräs lukija lähetti mokkapalareseptin, joka lienee seuraava makea leivontakokeiluni. Kunhan nyt ensin saadaan nämä baklavat syödyksi!

Hunajabaklava

Ota filotaikinarulla sulamaan huoneenlämpöön pakkauksen ohjeen mukaan, yleensä noin pari tuntia ennen leipomista. Tähän ohjeeseen on käytetty puolet taikinasta eli pakastettu taikinarulla on katkaistu keskeltä terävällä veitsellä.

Tee ensin hunajasiirappi (hunajan määrää voi vähentää, oli niin makeaa):
3 dl hunajaa
1,2 dl vettä
1 rkl sitruunamehua
1 kanelitanko (tai kanelijauhetta)
1 tl neilikkaa

Sekoita ainekset kattilassa. Kuumenna ja anna poreilla hiljaa noin 10 minuuttia. Siirrä jäähtymään.
Baklavan täyte:
300-400 gr rouhittuja pähkinöitä tai manteleita (tässä leivonnassa saksanpähkinöitä ja manteleita, myös suolattomat pistaasit ovat suosittuja)
ripaus kanelia
öljyä/voita (n. 100 gr)

Voitele uunivuoka rasvalla.
Ota esiin filotaikina ja avaa rulla varovasti. Voit peittää taikinan kostutetulla keittiöpyyhkeellä, jotta se ei pääse kuivumaan.
Levitä uunivuokaan ensimmäiset filolevyt niin, että pohjalla on neljän filon kerros (itse taittelin kaksinkerroin kaksi levyä, joiden väliin laitoin rasvaa).

Voitele rasvalla ja levitä kourallinen pähkinärouheen ja kanelin seosta päälle (kts. kuva).

Jatka baklavan kokoamista lisäämällä filotaikinalevyjä: kaksinkerroin taiteltu levy, sitten rasvaa, taas kaksinkerroin taiteltu levy.  Taas voitelu ja pähkinäkerros. Jatka, kunnes taikina on käytetty. Päällimmäiseksi ei tule pähkinää.

Leikkaa päällimmäiset kerrokset itseäsi miellyttäviksi paloiksi (voisivat olla pienempiä kuin minulla). Levitä päälle loput rasvat.

Paista baklavaa uunin keskitasolla 30 minuuttia. Laske lämpö 150 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 30 minuuttia. Peitä baklava foliolla tai leivinpaperilla, jos pinta tummuu liikaa. Pinnan tulisi olla kullanruskea.

Leikkaa paistamisen jälkeen palat vuoan pohjaan asti. Kaada hunajasiirappi baklavan päälle. Anna jäähtyä ainakin pari tuntia.

Baklava säilyy jääkaapissa monta päivää. Hyvä niin, sillä ei tätä makeutta voi kerralla syödä kuin pienen palan. Energiaa baklavasta saa tietysti paljon.

Katso myös muita baklavareseptejä, kuten nämä:
Voi hyvin -hunajan baklavaohje
Kodin Kuvalehden ohje



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti