maanantai 28. toukokuuta 2012

Hunajaiset mokkapalat

Sain jo ajat sitten sähköpostiini ohjeen mokkapaloista, jotka kuulemma maistuvat herkullisilta. Viikonloppuna oli lopulta sopiva hetki reseptin testaamiseen.

Mokkapalat oli viime vuonna yksi Suomen googlatuimmista resepteistä, joten tämä leivonnainen taitaa olla monien suosikki. Eikä ihme: oikein hyviä olivat näin hunajallakin maustettuna.

Hunajaiset mokkapalat

pohja:
3 munaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl kotimaista hunajaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
4 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
150 g sulaa voita (erota tästä 5 rkl kuorrutetta varten)
1/2 dl maitoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

kuorrutus:
300 g tomusokeria
5 rkl sulatettua voita
kahvia
2-4 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

koristeluun:
strösseleitä, nonparelleja tai suklaahippusia

Vatkaa pohjaa varten munat, sokeri, vaniljasokeri ja hunaja kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.
Lisää vaahtoon vuorotellen jauhot, johon kaakaojauhe ja leivinjauhe on sekoitettu, sulatettu voi ja maito.
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 210 asteisessa uunissa n. 9 minuuttia.

Valmista kuorrute pohjan paistuessa: siivilöi kuppiin tomusokeri ja kaakaojauhe. Lisää vaniljasokeri. Lisää rasva ja lopuksi kahvia sen verran, että saat juoksevan seoksen.
Levitä kuorrute kuuman pohjan päälle ja ripottele lopuksi strösselit tai suklaalevystä raastetut hippuset (kuten kuvassa) .

Kiitokset Sarille reseptistä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti