Mehiläiset saattavat parveilla näinä aikoina. Osa
mehiläisyhdyskunnasta tai koko pesä lähtee pesälaatikoista ehkäpä lisätilan
toivossa. Pesässä saattaa myös kaksi kuningatarta, jolloin toisen on lähdettävä
seurueineen muualle tai jompikumpi kuningattarista tapetaan. Mehiläiset parveilevat suurissa, satojen ja jopa
tuhansien yksilöiden parvissa. Parvi on näyttävä, ja ymmärrän, että se voi olla
myös erittäin pelottava. Onneksi parveilevat mehiläiset ovat rauhallisia, koska
niillä ei ole pesää puolustettavanaan. Ne usein lentävät esim. puun oksalle
tiiviiksi palloksi ja odottelevat siellä, kunnes osaavat päättää, mihin uuden
pesänsä tekevät. Hankalampi juttu on, jos mehiläiset lentävätkin esim.
savupiippuun rakentamaan uutta kotiaan.
Mehiläiset muodostavat parveillessaan tiiviin pallon |
Mehiläistarhaajat ottavatkin mehiläisparvia kiinni. He
osaavat homman ja mikäli parvi on vielä helpossa paikassa, ei parven
kiinniottamisessa mene kauaa. Kuten kerroin, mehiläisparvi on usein rauhallinen
ja mehiläistarhaaja voi kopauttaa koko parven kerralla vaikkapa laatikkoon ja
viedä mukanaan. Jos löydät mehiläisparven, pyydä apua parvien kiinniottajilta. Varmistu
kuitenkin ensin, että kyseessä ovat todella mehiläiset. Monilla menee
tutuimmatkin pistiäiset – kimalainen,
ampiainen ja mehiläinen – helposti sekaisin.
Mehiläinen horsman kukalla. |
Mehiläinen on hennon karvainen
oranssi-mustaraidallinen mesipistiäinen. Mehiläinen on rauhallinen pölyttäjä, kunhan sen jättää rauhaan. Mukavampaa niitä on seurata etäältä, kuin mennä hätistelemään. Jos mehiläinen kuitenkin pistää, raapaise pistin pois puristamatta sitä. Puristamalla kaikki myrkky vain pumppaantuu ihoon. Mehiläiset elävät suurissa tuhansien mehiläisten yhdyskunnissa, jossa ne kasvattavat jälkikasvustoaan ja tuottavan hunajaa vahakennojensa turvissa, Suomessa useimmiten tarhattuina omissa pesälaatikoissaan.
Ampiainen on lihansyöjä
Ampiaisella on mehiläistä kapeammat vyötärö ja siivet. |
Ehkä helpoiten mehiläisen sekoittaa ampiaiseen. Ne ovat kuitenkin mehiläisia teräväpiirteisempiä, kapeita ja karvattomia. Aikuinen
ampiainen on lihansyöjä, joka kerää mettä ja siitepölyä vain toukilleen.
Aikuisen ampiaisen ravinnoksi käyvät niin muut hyönteiset kuin raadot tai ihmisten
grilliruoka. Juuri tämä ihmisten apajille tuleminen aiheuttaakin yleensä
ongelmia ja ehkä pienoisen paniikin. Kuitenkin jos maltti säilyy, pärjäämme yleensä
pistoitta, koska ampiainenkaan ei pistä, jos se ei joudu uhkaavaan
tilanteeseen. Ampiaisia pörrää yleensä ihmisten ilmoilla eniten syksyllä syys-lokakuussa.
Se johtuu siitä, että ampiaiskuningattaret valmistautuvat talvehtimaan, ja muut
pesän jäsenet joutuvat etsimään ruokaa lähiympäristöstä
Ampiainen
rakentaa mehiläisen tavoin pesän yhdyskuntana, mutta se tekee sen puumassasta,
eikä vahasta. Pesän halkaisija on noin normaalisti 5-20 senttiä, mutta se voi
olla suurempikin. Jos ampiaispesä on sellaisessa paikassa, josta se on pakko
hävittää, on se helpointa tehdä illalla lentoajan jälkeen, jolloin kaikki
ampiaiset ovat pesässä sisällä. Pesän voi tiputtaa esim. muovipussiin tai pahvilaatikkoon,
jonka jälkeen se hävitetään. Kannattaa suojata itsensä hyvin paksujen
vaatteiden avulla, koska luonnollisesti nämä pörriäiset suojelevat äkäisinä pesäänsä.
Paksu kimalainen
Kimalainen on erittäin karvainen ja pyöreä |
Kimalaiset ovat mielestäni helpompi erottaa mehiläisistä ja ampiaisista. Ne
ovat edellisiä selvästi suurempia, kelta- tai oranssi-mustia, runsaskarvaisia ja hyvin pyöreitä. Kimalaisten ruumiinrakenteesta onkin sanottu, että lentämisen pitäisi olla niille mahdotonta tuolla ruumiinrakenteella. Tiedä sitten tuosta, koska hyvinhän tuo näyttää sujuvan.
Useimmiten kimalaiset ovat myös ampiaista ja mehiläistä rauhallisempia, mutta toki nekin pistävät kokiessaan olonsa uhatuksi. Kimalaiset käyttävät mehiläisten tavoin ravinnokseen
mettä ja siitepölyä. Ne ovatkin erittäin tärkeitä pölyttäjiä. Jos löydät
kimalaisen pesän, se on järkevää jättää paikalleen – kasvitkin tykkäävät.
Kimalaisten pesä on usein kannon tai maan koloissa, harvemmin rakennuksissa tm. Pesä muistuttaa jonkin verran harmaata kananmunakennostoa, ja sen yksilömäärä on enimmillään muutamia satoja kimalaisia. Kasvatettuja kimalaisia käytetään myös kasvihuoneissa pölytyksessä. Sekin kertoo mielestäni niiden lauhkeudesta: ne tekevät rauhassa oman työnsä kunhan ne jättää rauhaan.
Kimalaisten pesä on usein kannon tai maan koloissa, harvemmin rakennuksissa tm. Pesä muistuttaa jonkin verran harmaata kananmunakennostoa, ja sen yksilömäärä on enimmillään muutamia satoja kimalaisia. Kasvatettuja kimalaisia käytetään myös kasvihuoneissa pölytyksessä. Sekin kertoo mielestäni niiden lauhkeudesta: ne tekevät rauhassa oman työnsä kunhan ne jättää rauhaan.
Kiireistä kesäaikaa
Vaikka välillä nämä kaverit pelottaisivatkin pörrätessään ympäriinsä, muistetaan, että ne tekevät äärimmäisen arvokasta pölytystyötä. Ja hauskahan se on laiskana kesäpäivänä seurailla, kuinka mehiläinen ja kimalainen lentävät kiireissään kukasta kukkaan. Mehiläiset ovat etenkin nyt ahkerina, koska niillä on pääsatokausi meneillään vadelman ja horman kukkiessa. Se tietää meille herkkusuille hunajaa!
Aikuinen ampiainen on "kasvissyöjä", sillä se syö kukkien mettä. Toukille työläiset keräävät proteiinia saalistamalla hyönteisiä, pihvilihaa tms., jota ne vievät pesään toukkien ravinnoksi.
VastaaPoista