torstai 27. helmikuuta 2014

Eviran linjaus: hunajantuottaja ei saa edes linkata hunajan terveystutkimuksiin

Huom! Päivitys aiheeseen 28.2. tekstin lopussa.

Evira lähetti tänne Mehiläishoitajain Liittoon huomautuksen hunajan terveysvaikutuksista kertomisesta. Olemme nimittäin nettisivuillamme ja tässä blogissa maininneet esimerkiksi sen, että erään yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan hunaja voisi auttaa lapsen yskään (YLE:n uutinen tutkimuksesta, englanninkielinen tutkimusartikkeli).

Samoin olemme kertoneet suomalaistutkimuksesta, jonka mukaan kotimaisilla hunajilla saattaa olla merkitystä bakteerien aiheuttamien hengitystieinfektioiden ennaltaehkäisyssä.

Suoraan ongelma ei ole se, että me kerromme näistä. Eviran mielestä ongelma on se, jos hunajantuottaja linkittää omilta sivuiltamme näihin tietoihin. Ja niinhän moni tietysti tekee.

Evira tulkitsee elintarvikelakia ja ravitsemus- ja terveysväiteasetusta. Sen mukaan markkinoinnissa ei saa käyttää terveysväitteitä, jotka eivät ole saaneet väiteasetuksen mukaista hyväksyntää. Hunajalle ei ole yhtään hyväksyttyä terveysväitettä. 

Jos siis SML ry olisi hunajantuottaja eli elintarvikealan toimija, niin olisimme näillä hunajan terveyteen liittyvien tutkimusten uutisoinnilla toimineet artiklaa 10 vastaan.

Eviran mukaan hunajantuottaja rikkoo säädöksiä jo silloin, jos hän linkittää yrityksensä nettisivuilta sivustoille, jotka sisältävät elintarvikelainsäädösten vastaisia sivuja. Eli siis mm. tämä kirjoitukseni. 

Tällainen vanhoista materiaaleistamme
kaivettu mielikuvamarkkinointiväite
on siis lainvastainen.
Sen sijaan onneksi voimme jatkossakin
markkinoida esimerkiksi sitä,
että mehiläisten pölytystyö
auttaa kasveja sadon tuottamisessa.
Tämähän on melkoinen soppa, joka ei kosketa pelkästään hunajaa, vaan montaa muutakin elintarviketta. Taustalla ovat mielestäni hienot ajatukset elintarvikemarkkinoinnista: on hyvä, ettei hunajapurkissa saa lukea "Parantaa yskän", "Hoitaa haavat" tai "Kohentaa oloasi". 

Mutta sitä minun on vaikea tajuta, ettei hunajantuottaja saa edes kertoa hunajaan liittyvistä tutkimuksista, koska terveysväitteille ei ole saatu väiteasetuksen mukaista hyväksyntää.

Tämä terveysväitehyväksynnän saaminen on tietysti pitkä ja hankala prosessi. Se on vaikea isoillekin elintarvikealan yrityksille. Jokainen voi varmasti kuvitella, miten mahdoton se on hunajan kaltaiselle pienelle alalle, jossa myös yritykset ovat pieniä. Ei täällä ole mahdollisuutta esim. samanlaiseen tutkimustoimintaan kuin isoilla tekijöillä. Kun vilkuilee Suomen terveysväitelistaa (PDF), niin sekin on täynnä kommentteja siitä, että erilaiset haetut väitteet ja niiden perustelut eivät ole vakuuttavia.

Sitä paitsi nykyisessä nettimaailmassa tämän touhun valvominen menee lähinnä naurettavaksi. Sosiaalisessa mediassa, kuten muuallakin, hunajantuottaja itse on usein se oleellinen markkinoija. Häneltä ei voi viedä sananvapautta. Joten jos hän itse linkittää terveysuutisiin vaikka Facebook-käyttäjänä, niin eihän sitä voi häneltä kieltää, vaikka kiellettäisiin linkittämästä yrityksen Facebook-sivulta.

Missä siis menee pienen yrityksen kaupallisen markkinoinnin raja? Jokainen varmasti keksii monta esimerkkiä, joissa raja on hyvin epämääräisen häilyvä. Olen lähettänyt Eviralle lisätietopyynnön siitä, miten nämä rajat vedetään, jotta voin ohjeistaa hunajantuottajia.

Mikä sitten on Eviran uhkaus näille toimijoille, jotka esimerkiksi linkittävät meidän terveysaineistoihimme? Siellä jyllää laajeneva Oiva-valvontajärjestelmä.

Jos hunajayrittäjä narahtaa lainvastaisesta markkinoinnista, niin hän saa Oivassa arvosanan huono. Kuluttajalle näkyy vain tämä arvioinnin heikoin lenkki, vaikka kaikki muut Oivan osa-alueet olisivat erinomaisia. Seurauksena on siis surullinen hymynaama ja tietysti velvoite poistaa nettisivujen linkit.

Eli siis hienosta lainsäädännön ajatuksesta on seurauksena sotkuinen vyyhti, jossa alan toimijat eivät voi kertoa terveyteen liittyvistä tutkimustuloksista rikkomatta säädöksiä.

(Totean tähän loppuun, että tämäkin kirjoitus, kuten blogimme tekstit ylipäätään, edustavat kirjoittajien omia mielipiteitä. Eikä tämä blogi siis kerro SML:n virallista kantaa. Ja Evira tekee mielestäni hienoa työtä monissa asioissa.)

Päivitys 28.2.
Koska tämä teksti sai runsaasti huomiota heti eilen ilmestymispäivänään ja levisi mitä ilmeisimmin tehokkaasti myös Evirassa, niin tänä aamuna Eviran pääjohtaja Matti Aho viestitti seuraavasti Twitterissä:


Eli siis kiitos Eviraan tässä vaiheessa. Nyt sitten jäämme odottelemaan, millainen juridinen tulkinta syntyy.

- - -

Lisätietoja mm. Eviran sivuilta.
"Elintarvikelain (23/2006) 9 §:n mukaan elintarvikkeen pakkauksessa, esitteessä, mainoksessa tai muulla tavalla markkinoinnin yhteydessä elintarvikkeella ei saa esittää olevan ihmisen sairauksien ennalta ehkäisemiseen, hoitamiseen tai parantamiseen liittyviä ominaisuuksia eli lääkkeellisiä väitteitä eikä viitata sellaisiin tietoihin. Lääkkeellisten väitteiden käyttö on sallittu ainoastaan lääkkeille. Vaatimus ei ole uusi, vaan lääkkeellisten väitteiden käyttö elintarvikkeiden markkinoinnissa on ollut kiellettyä vuosikymmenien ajan."



9 kommenttia:

  1. On kyllä todella outo linjaus minusta. Jos ei saa edes mainita tieteellisestä vertaisarvioidusta artikkelista, se on minusta melkoista kuluttajien aliarvioimista. Koska pelkkä linkkaaminen jättää kuitenkin vastuun tieteellisen tuloksen arvioinnista lukijalle, ei ole pelkoa siitä että tuottaja edes vahingossa ylitulkitsisi positiivisia tuloksia (tai vähättelisi negatiivisia). Minun mielestä tämä vaatisi kyllä lisää selitystä, että tosiaan jo se linkkaaminen ei ole sallittua. Kertokaa jos kaipaatte että "tavikset" kyselevät asian perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei tämä ainakaan kuluttajia palvele. Ihmiset kysyvät todella paljon näistä hunajan terveysvaikutuksista, ja tuntuu oudolta, että lääkäri tai farmaseutti saa suositella hunajaa yskään (esim. Aamulehti: Lapsille määrätään turhia yskänlääkkeitä), mutta hunajantuottaja ei nettisivuillaan saa edes kertoa, mihin tutkimukseen tämä suositus perustuu.

      Poista
  2. En ole tähän mennessä nähnyt kenenkään hunajatuottajan esittävän LÄÄKKEELLISIÄ väitteitä.
    Jos puhutaan esim. porkkanan terveellisyydestä, niin onko se Eviran mielestä lääkkeellinen väite?! Missä menee raja tuotteen mainonnan, tuoteselosteen tai yritystoiminnan markkinoinnin välillä?
    Se, että on olemassa kotisivu ei automaattisesti tarkoita, että kyse on tuotemainoksesta! Lääketeollisuudella tuntuu olevan hyvät lobbarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti porkkananviljelijä ei saa kertoa, että porkkanoita syömällä voisi ehkäistä jotain sairauksia, vaikka tällaisia tutkimuksia olisi. Sen sijaan mm. viralliset ravitsemussuositukset, media ja ravitsemusterapeutit voisivat tällaisesta tutkimuksesta kertoa ja kehottaa syömään porkkanaa.

      Rajojen veto on todella hankalaa.

      Poista
  3. Tämä video antaa suuremman kuvan siitä, miten ja miksi tähän on päädytty:
    http://www.youtube.com/watch?v=uHAgmvi6ZvA
    On aika tajuta asioiden suuremmat syy-seuraus-yhteydet, jotta tällaisesta järjettömyydestä päästään selville ja joskus myös eroon.

    VastaaPoista
  4. Eläköön byrokratia! Kiinassa on todistettu lääketieteellisesti, että hengittäminenkin on terveydelle vaarallista! ;-)

    VastaaPoista
  5. Talvipäivillä tammikuun lopussa MEP Sirpa Pietikäinen kehotti kuulijakuntaansa eli mehiläistarhaajia olemaan rohkeasti yhteydessä häneen, jos eteen tulee "jotain".

    Sen verran kummalliselta ja tiukalta tämä Eviran tulkinta vaikutti Marin blogikirjoituksen perusteella, että Mehiläistarhaajan Muija päätti rohkaistua ja lähettää mailia. Kysehän on vieläpä EU-lainsäädännön tulkinnasta, joten mikäpä olisikaan sopivampi kohdeosoite kuin suomalainen MEP!

    Sirpan mielestä Marin kuvailema "kielto kuulostaa kovin laajalta terveysväittämiä koskevan EU-lainsäädännön tulkinnalta". Kertoi lähettäneensä tämän pohjalta Eviraan viestiä ja pyysi välittämään tietoa näistä käänteistä muillekin huolestuneille ;o)

    Odotellaan siis, onko sillä tai jollain muulla toivottua vaikutusta... Olettaisin, ettei lainsäätäjä ole tavoitellut noin tiukkoja toimenpiteitä ja rajauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aktiivisuudesta!

      Saamieni tietojen mukaan Eviralla olisi pitänyt olla juristipalaveri aiheesta, mutta se oli peruuntunut sairastapauksen vuoksi. Eli toistaiseksi ei ole mitään uutta tietoa linjauksista, mutta toivottavasti niitä lähiaikoina saadaan.

      Poista
  6. Eviran juristit saivat linjauksensa tehtyä. Näkemys ei muuttunut, mutta siihen tuli muutamia tarkennuksia. Tästä lisää tiedotteessamme.

    VastaaPoista