Hillona oli äitini tekemä vadelmahillo. Sitä käytin tietysti reilusti. |
Eilen korvasin reseptissä suuren osan sokerista hunajalla. Karvasmantelitippoja en tällä kertaa laittanut taikinaan. Piparimuruiksi hyödynsin syömättä jääneitä joulupipareita, jotka surautin muruiksi yleiskoneella.
Kostutus ja sen määrä jakaa paljon mielipiteitä. Kostukkeen voi tietysti myös jättää pois. Alkoholittoman vaihtoehdon voi tehdä vaikka hunajavedellä ja parilla tipalla manteliaromia.
En pidä erityisen märistä tortuista, joten kostutukseni oli hyvin maltillinen. Kostukkeena maustajana käytin Kirschwasseria eli keskieurooppalaista hedelmäviinaa.
Erilaisia runebergintorttureseptejä selaillessani törmäsin myös esimerkiksi hunajalla makeutettujen gluteenittomien torttujen ohjeeseen.
(Ja niin, kirjoitetaan siis runebergintorttu.)
Runebergintortut (18 kpl muffinivuoan avulla)
Nuorin maistajaryhmän jäsen mutusti oman torttunsa oikein tyytyväisenä. |
0,75 dl sokeria
1 dl hunajaa *
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 dl piparimuruja (tai korppujauhoja)
80 gr murennettuja mantelilastuja
tai mantelirouhetta *
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl kardemummaa *
0,75 dl kermaa
Päälle:
80 gr murennettuja mantelilastuja
tai mantelirouhetta *
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl kardemummaa *
0,75 dl kermaa
Päälle:
vadelmahilloa *
tomusokeri-vesi -kuorrutus
Kostutus:
hunaja, vesi + alkoholi
tomusokeri-vesi -kuorrutus
Kostutus:
hunaja, vesi + alkoholi
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää hunaja.
Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet taikinaan (sekä halutessasi karvasmanteliöljy). Lisää lopuksi kerma.
Jaa taikina paperisiin leivosvuokiin.
Paista 200-asteessa n. 10 minuuttia.
Kostuta lämpimät tortut halutessasi vesi-hunaja(-alkoholi) -seoksella: kuumenna 1,5 dl vettä, sekoita joukkoon n. 2 rkl alkoholia (rommi, punssi, hedelmäviina) ja 2 rkl hunajaa.
Laita torttujen päälle hilloa.
Koristele jäähtyneet tortut tomusokerista ja tilkasta vettä tehdyllä notkealla seoksella. Seoksen voi pursottaa torttujen päälle pienestä pussista, jonka kulmaan on leikattu reikä.
* raaka-aine hyötyy pölyttäjistä
Hei! Pitääpä kokeilla hunajaisten Runebergintorttujen paistoa, vesi tuli kielelle! Meillä leivotaan herkkuja, ajattelin vähentää valkoisen sokerin käyttöä. Voiko esim kakun sokerimäärä olla: sokeria puolet ja hunajaa toinen puoli?
VastaaPoistaTerveisin Jatta
Yleensä sokerin korvaaminen noin puoliksi hunajalla onnistuu ongelmitta. Kakkuihin puolitus sopii hyvin, esim. pikkuleivissä hunajaa voi olla suhteessa enemmänkin.
PoistaMonissa resepteissä, kuten näissä runebergontortuissakin, riittää, että saa sen voi + sokeri vaahdon (tai muna + sokeri) aikaan ja sitten voi laittaa loput hunajaa. Huomioithan, että 1 dl sokeria vastaa 3/4 dl hunajaa, eli hunajaa tarvitaan vähemmän kuin sokeria. Ja koska hunaja on kosteaa, niin nestettä riittää hieman vähemmän.
(pahoittelut hitaasta vastaamisesta, olin viime viikon kipeänä)