tarjolla paljon hunajiin ja mehiläisiin liittyvää menoa ja tapahtumaa.
Hunajaviikkojen päätapahtuma, Hunajahulinat, järjestetään lauantaina 29. elokuuta Toijalan torilla. Siellä on markkinameininkiä ja monenlaista ohjelmaa.
Kannattaa tulla paikalle esimerkiksi hankkimaan hunajaa ja moikkaamaan minua, sillä olen puhumassa tapahtumassa ainakin n. klo 12. Tällöin toivottavasti pidän käsissäni myös painotuoretta Hunaja-kirjaani: kirjan virallinen julkistaminen on siirtynyt syyskuun alkuun, mutta pidetään peukkuja, että saan kirjaa edes pari kappaletta tällä viikolla.
Hyvä vihersuunnittelu ja -hoito tukevat kaupunkialueen pölyttäjiä
Akaassa siis pörrää iso joukko hunajamehiläisiä. Mehiläiset ovat tulleet jo paikkakuntalaisille tutuiksi ja Akaan hunajainen imago saanut mainetta ja kunniaa. Mehiläisten pölytysalueet kattavat kaikki kolme keskustataajamaa (Viiala, Toijala, Kylmäkoski). Eri tarhaajien mehiläistarhoja on noin 40 ja niissä asuu yli 20 miljoonaa mehiläistä.

Toki myös luonnon pölyttäjillä on tärkeä rooli niin Akaassa kuin muualla. Akaassa pölyttäjiä ja muita hyönteisiä
palvelevat esimerkiksi hoitamattomat niityt ja Terisjärven luonnonsuojelualue.
Kaupunginpuutarhuri Heli Laineen mielestä
esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden ja hyönteismyrkkyjen minimointi on osa
järkevää viheralueiden hoitamista.
”Lähtökohtana on tietysti se, että valitaan sellaisia istutuksia, jotka eivät ole alttiita tuhohyönteisille tai kasvitaudeille. Jos ötököistä tulee harmia, niin ei niitä sitten myrkyilläkään ryhdytä torjumaan.”
Akaassa kasvinsuojeluaineita joudutaan käyttämään jättiputkien torjuntaan. Sen sijaan esimerkiksi tiealueiden kiveysten hoidetaan harjaamalla.
”Torjunta-aineiden käyttö maksaa aikaa ja rahaa. Lisäksi aineiden minimointi on myös luonnon kannalta järkevää", Laine toteaa.
Kuvat: Akaa.fi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti