Syksyn merkki

Eilen se tuli parvekkeen ovesta, ensimmäinen syksyn merkki. Ampiainen surahti olohuoneesta keittiöön ja jäi kävelemään pitkin ikkunalasia. Iski haikeus, nyt eletään taas yhden kesän viime hetkiä.

Loppukesästä ampiaisyhteiskunnat hajoavat. Kuningatar lähtee etsimään paikkaa, missä se voi vaipua horrokseen odottamaan ensi kevättä. Ilman järjestystä ylläpitävää kuningatarta ampiaispesä ajautuu kaaokseen. Työläisten elämä muuttuu merkityksettömäksi, kun ei ole enää syytä raataa oman yhteisön eteen. Jopa tuhannet työläiset lähtevät hetkeksi kukin teilleen etsimään makeaa elämää, marjojen ja hedelmien mehua tai viimeisiä mesilähteitä, ennen kuin pakkanen puree ne pois päiviltä.

Kiusallisen usein ampiaiset päätyvät ihmisten apajille: mehuun, hilloon tai hernekeittoon. Ja kun elämän suuri päämäärä on kadonnut, herkemmin tulee käyttäydyttyä hyökkäävästi. Jos ei humalluttavaa hilloa saa hyvällä, vaan ihmisnautiskelija herkeää huitomaan, saattaa piikki puhua.

Nämä loppukesän harhailijat, ampiaiset, sekoitetaan usein mehiläisiin. Mehiläisille vastaavaa viime hetken paniikkia ei kuitenkaan synny, eivätkä ne pyri sankoin joukoin kenenkään keittiöön vadelmamehun toivossa. Mehiläiskuhnurit on otettu hengiltä tai ajettu ulos, kun kuningatar on paritellut, mutta muuten mehiläisyhteiskunta jatkaa elämäänsä läpi talven. Kukkakedoilla tai pelloilla ei voida hyöriä, mutta jatkuvassa liikkeessä talvipallossa on pesän suojissa pysyttävä.

Näin elokuussa tarhaaja on kerännyt mehiläispesästä hunajan ja laittanut tilalle mehiläisille talviruuaksi sokerilientä. Se on Suomen oloissa hunajaa parempikin ratkaisu, sillä sokeri sulaa mehiläisten ruuansulatuskanavassa paremmin kuin hunaja. Mehiläisten ei toisin sanoen tarvitse kesken talven tyhjentää suoltaan, kun ne syövät sokeria. Puhdistuslento pakkaseen kun voisi olla mehiläisille… no, paska reissu.

Luonnonvaraisena tarhamehiläisiä ei Suomessa elä. Olot ovat liian karut ja arvaamattomat. Joskus otolliseen paikkaan karannut parvi saattaa sitkutella yhden talven, mutta jollei seuraava talvi hävitä sitä, tuhotyön tekee varroa-punkki. Suomen oloissa mehiläisyhteiskunnat yksinkertaisesti tarvitsevat kukoistaakseen hoitoa.

Avasin ikkunan, saatoin ampiaisen kevyesti päivän lehdellä tuuppimalla takaisin ulos. Päätin nauttia kesän joka hetkestä kuin viimeisestä – nyt heti. Sillä ennen kuin huomaankaan, olen muodostanut itsestäni toppavaatteilla vuoratun, ajatuksiinsa sykertyneen talvipallon.

Ampiaisille maistuvat kaikenlaiset makeat nesteet. Loppukesällä ne herkuttelevat mielellään esimerkiksi omenilla.