Hunajahuijaus maailmalta: kiinalaista hunajaa myytiin ei-kiinalaisena

Maailman ruokaketjujen monipolvisuus ja ongelmallisuus on viime vuosina noussut esiin monin tavoin, esimerkiksi hevosenlihakohussa tai mehutehtaan työoloissa.

Eikä globaali hunajabisneskään ole välttynyt alkuperäväärennöksiltä. Keväällä saimme tietää valehunajasta. Äskettäin kaverini vinkkasi artikkelista, jossa kerrotaan, miten Yhdysvaltoihin kaupattiin kiinalaista hunajaa ei-kiinalaisena.

Pitkän jutun opetus on tuttu: mitä useampi tekijä on mukana ruuan tuotanto- ja kuljetusketjussa, sitä helpommin rahanahneus voi ohjata väärentämään elintarvikkeiden alkuperää.

Tällä kertaa dollarinkuvat vilkkuivat silmissä siksi, että kiinalaiselle hunajalle oli Yhdysvalloissa asetettu korkeat tuontimaksut.

Tämä johti siihen, että Yhdysvaltoihin saapui suuria määriä hunajaa, jonka alkuperämaaksi oli merkitty Indonesia, Malesia tai Intia. Itse asiassa määrät kohosivat suuremmiksi, kuin mitä kyseiset maat edes tuottivat hunajaa. Todellisuudessa hunaja oli kiinalaista.

Hunajahuijauksen päätekijöiden firma sijaitsi Saksassa. Kiinan toimisto käytti yksittäisiä välittäjiä hunajan ostoon. Hunajaa kuljetettiin eri maihin, joissa se merkittiin ei-kiinalaiseksi, ja usein myös pyrittiin käsittelemään niin, että alkuperä olisi vaikeampi jäljittää.

Hunajan käsittely tarkoitti sitä, että siitä suodatettiin pois siitepölyä. Siitepöly kertoo, millaisista kasveista hunaja on peräisin, ja kasvilajit ovat tietysti hyvin erilaisia eri puolilla maapalloa. Esimerkiksi suomalaisessa hunajassa ei ole akaasiaa, joka taas voi muualla olla varsin yleinen hunajakasvi.

Lisäksi hunajaan saatettiin lisätä esimerkiksi melassia. Näin muokattiin hunajan makua ja rakennetta.

Kun hunajapurkissa on tuottajan tiedot, on sen
alkuperä helppo jäljittää.
Hyvää Suomesta -merkki takaa hunajankin kotimaisuuden.

Pahimmillaan hunajaeristä löytyi myös antibioottia, joka on Yhdysvalloissa kielletty elintarvikkeissa, mutta jota Kiinassa käytetään mehiläistautien ehkäisyssä.

Hunaja myytiin elintarvikeyhtiöille. Yhdysvallat on suuri hunajankäyttäjä, ja noin 60 prosenttia maan hunajasta on tuontitavaraa.

Tämäkin tarina siis osoittaa, että loppukuluttajan kannalta elintarvikeketjun jäljitettävyys voi olla joskus kovin heikko. Tällä kertaa kohteena oli hunaja, mutta varmasti sama pätee lukuisiin muihin tuotteisiin. Kun tuotteen alkuperäksi kerrotaan esimerkiksi "EU:sta ja EU:n ulkopuolelta", niin kannattanee miettiä, tietääkö, mitä oikeasti ostaa.