Jatkanpa vielä hiukan mietteitäni sokeriverosta. Se kun aiheuttaa suurta huolta mehiläistarhaajissa ja myös kuluttajissa. Kuten jo
aiemmin kerroin, Valtiovarainministeriön työryhmä suunnittelee
sokeriveroa makeille tuotteille niiden kokonaissokeripitoisuuden
mukaan.
Hedelmät ja hunaja sisältävät sokeria, joten tällä perusteella niillekin
lätkähtäisi vero. Sokeriveron valmistelu on nyt saanu lisäaikaa
tammikuun loppuun. Viime viikon Hesarissa (HS 8.11.2012) oli
juttu, kuinka vaikeaa on määritellä hedelmien ja hunajan rooli
verotuksessa. Lehdessä todettiin, että poikkeus verotuksessa näyttää hunajan kohdalla epätodennäköiseltä. Alan minäkin olla aika huolissani -
optimismini järkevän päätöksenteon suhteen alkaa karista.
Kulutuskäyttäytymistä on vaikea ohjailla veroilla
Harva mieltää hunajan terveydelle haitalliseksi herkuksi, jota vedetään purkkikaupalla makeannälkään. Jos joku näin tekee, ilmoittautukoon minulle. Eiköhän valtaosa syö karkkeja, sipsejä ja limuja siinä vaiheessa kun on pakko herkutella.
Vuonna 2011 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus
MTT selvitti, että kulutuskäyttäytymistä on vaikea ohjata vastaavilla sokeri- ja rasvaveroilla. Tulokset antoivat viitteitä siitä, että kuluttajat eivät
tee elintarvikkeita ja ruokavaliota koskevia valintojaan
rationaalisesti. Itse olenkin hyvin skeptinen tällaisten verojen tuottamaa hyötyä kohtaan.
Kun herkkuja halutaan, niitä myös ostetaan.
Tästä on esimerkkinä Tanska, jossa on ollut vuoden voimassa maailman ensimmäinen
rasvavero. Sen tarkoituksena oli vähentää tanskalaisten herkuttelua. Sen
sijaan että mässäily olisi vähentynyt, heikensi vero tanskalaisyritysten
kilpailukykyä ja lisäsi valtion hallintokuluja. Nyt Tanska onkin ilmoittanut kumoavansa veron.
Allekirjoita hunajan puolesta
Netissä on adressi hunajan sokeriveroa vastaan. Sen on allekirjoittanut parissa päivässä vajaat 1000 henkilöä. Hunaja on huippuraaka-aine, jota käytetään ruuanlaitossa ja leivonnassa. Se helpottaa flunssaisen oloa. Hillitsee lasten yskää. Mehiläiset pölyttävät sitä tuottaessaan paljon ruokaa sinunkin lautaselle. Eli nyt käykää ihmeessä allekirjoittamassa adressi sivulla
http://www.adressit.com/ei_sokeriveroa_hunajalle. Levittäkää tietoa myös eteenpäin.
Suomen paras hunaja on kohta täällä
Jotta tulevaisuuden povaaminen ei kävisi liian synkäksi, tapahtuu onneksi tulevana viikonloppuna hunajarintamalla myös erittäin mukavia asioita. Perjantaina Itä-Suomen yliopistolla Joensuussa järjestetään seminaari hunajan antibakteerisista ominaisuuksista sekä siitepölyn ja propoliksen keruusta ja käsittelystä. Lauantaina vietämme Joensuussa mehiläishoitajien
Sadonkorjuuseminaaria, jossa kuulemme mm. viime kesän hunajasadosta, luonnonmarjojen pölytyksestä ja mehiläishoidosta Venäjän karjalasta. Päivä huipentuu Suomen parhaan hunajan valintaan! Tämä priima voittajahunaja valitaan yleisöäänestyksellä tuottajien omista hunajista. Pysykää siis kuulolla, sillä kerron edellä mainituista asioista lisää loppuviikosta ja viikonlopun aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti