"Hunaja – uusvanha kauneushitti!"
Näin kertoo Me Naisten nettijutun otsikko. Tähän hunajan ilmaantumiseen isojen kosmetiikkafirmojen tuotteisiin jopa minä havahduin, kun käväisin pikaisesti kauppakeskuksesssa. Mainoskuulutuksesta korviini tarttui tieto Body Shopin hunajaisesta tuotesarjasta.
Myös kaikille tuttu Yves Rocher markkinoi parhaillaan omia hunajatuotteitaan.
Suomalainen Lumene tiedotti pari vuotta sitten Koivu ja hunaja -tuotteita. Ehkä niitäkin vielä jostain löytyy? Samoin pari vuotta sitten Suomen markkinoille tuli iso Burt's Bees -merkki, jossa mehiläiset pörräävät läpi tuotekavalkadin.
Tietysti hunaja on vanha kosmetiikkatuote, jota voi käyttää sellaisenaan niin kuorintaan kuin kosteutukseen. Lisäksi yksi kosmetiikan raaka-aine on mehiläisvaha.
Itse en ole niin innossani isojen firmojen tarjonnasta, vaikka tietysti kaikki mehiläisiin liittyvä on plussaa. Nykyisin on nimittäin helppoa ostaa myös suomalaisten pienten yritysten tuotteita. Tällöin esimerkiksi raaka-aineketjusta ja valmistuksesta on vaivatonta kysellä, ja samalla saa sitä kuuluisaa hyvää omaatuntoa kotimaisen yrittäjyyden tukemisesta.
Tässä en nyt tohdi linkkailla (ettei nyt kukaan ajattele, että näin työyhteyksissä suosisin yhtä pientä ja jättäisin jonkun toisen huomioimatta), mutta kannattaa haeskella vaikka netistä tarjontaa: kosteuttava voide voi sisällöltään olla hyvin yksinkertainen eli esimerkiksi mehiläisvahaa, öljyä ja vettä.
Kosmetiikan tekeminen itse on tällä hetkellä suosittua, ja erilaisia ohjeita on netissä runsaasti. Itse en ole vielä kokeillut, mutta onhan kotikosmetiikka houkuttelevaa. Hyvältä kuulostavat esimerkiksi Saippua.netin ohjeet kiinteästä parfyymista tai huulirasvasta, joihin molempiin käytetään mehiläisvahaa.
Kommenttiosio on vapaa teidän muiden kehuille hunajaa tai mehiläisvahaa sisältäville kosmetiikkatuotteille, tai jos jollakin on kokemuksia oman kosmetiikan tekemisestä, niin myös siihen voi antaa vinkkejä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti