Kampanjan tavoitteena on, että nuoret näyttäisivät itse aktiivisemmin henkilöllisyyspapereitaan. Tempauksella pyritään keräämään mehiläisten hyväksi 250 000 Norjan kruunua (noin 30 000 euroa). Norjalaiset uskovat, että nuoret arvostavat mahdollisuutta tukea mehiläisiä ja mehiläisten pölytystyötä.
Polet tekee yhteistyötä Norjan mehiläishoitajien liiton kanssa, jotta varat
ohjautuvat paikallisesti käyttöön mahdollisimman hyvin. Liitto käyttää varoja
mm. siitepöly- ja mesikasvien lisäämiseen ja maanviljelijöille kohdistettuun
tiedottamiseen mehiläiskasveista. Lisäksi liitto panostaa mm. uusien
mehiläishoitajien kouluttamiseen.Polet muistuttaa kampanjatiedotteessaan, että maanviljelys ja ruuantuotanto ovat riippuvaisia mehiläisistä. Esimerkiksi omenat, sipulit, pähkinät, kahvinpavut ja mansikat tarvitsevat hyönteisten pölytystyötä. Ilman mehiläisiä myös lukemattomilla linnulla ja eläimillä olisi edessään synkkä tulevaisuus.
Olisiko vastaava kampanjointi mahdollista Suomessa?
Alkon yhtiölakimies Jonna Björklund toteaa, ettei vastaavalla kampanjoinnille ole Suomessa suoraa kieltoa esimerkiksi alkoholilainsäädännön vuoksi. Sen sijaan Alko on velvoitettu toimimaan erityisesti alkoholin haittojen vähentämiseksi yhteistyökumppaneiden kautta.
Kovin todennäköistä ei siis ole, että Alko ryhtyisi pelastamaan Suomen mehiläisiä. Mutta sen sijaan monen muun yrityksen toimintaan mehiläisaihe varmasti sopii.
Mehiläisiin kytkeytyvät kampanjat ovat olleet viime vuosina suosittuja. Kesällä esittelin yhdysvaltalaisen Whole Foods -vähittäiskauppaketjun kampanjaa, ja maailma löytyisi varmasti useita muita vastaavia tempauksia. Täällä SML:ssa on viimeksi tehty yritysyhteistyötä pari vuotta sitten Innocent-smoothien kanssa.
Tietysti otamme mielellämme vastaan yhteistyöehdotuksia mehiläisten pelastamiseksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti