keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Siemenettömät mandariinit ovat mehiläisten ja tarhaajien harmi

Kaupan mandariini testissä: ei siemeniä.
Kävimme syyskuun loppupuolella Suomen Mehiläishoitajain Liiton järjestämällä Espanjan opintomatkalla. Matkailu avartaa ja saa miettimään asioita uudelta kantilta, huomasin.

Eniten yllätyin espanjalaisesta hedelmänviljelystä ja sen suhteesta mehiläispölytykseen. Bussireissullamme huomasimme, kuinka moni hedelmätarha oli peitetty harsoin. Meille kerrottiiinkin, että espanjalaiset mandariinin viljelijät  (ja ilmeisesti joidenkin appelsiinilajikkeiden) eivät halua mehiläisiä viljelystensä lähelle, jotteivät ne pölytä kukkia ja siten muodosta siemeniä hedelmiin

Kyseessä ovat lajikkeet, jotka eivät muodosta siemeniä, jos niitä ei hyönteinen ristipölytä. Hedelmän ne silti muodostavat. Ainakin
Hernandina oli yksi näistä lajikkeista. Osa lajikkeista sen sijaan tarvitsee hyönteispölytyksen jotta hedelmä muodostuisi, ja niinpä niille tarhoille mehiläiset ovat tervetulleita.

Mehiläistarhaajallehan on suuri menetys, jos mehiläisiä ei voi viedä hyvien mesilähteiden luokse. Niinpä Espanjassa maksetaan mehiläistarhaajille korvausta siitä, että he pitävät mehiläiset riittävän kaukana tietyistä hedelmätarhoista.

USA:ssa tarhaajia kutsui raastupa

Sama ongelma on ollut esillä USA:n mandariiniviljelmillä ja siellä mehiläistarhaajia on jopa haastettu oikeuteen siitä, että mehiläiset ovat pölyttäneet mandariinipuiden kukkia. Samaan aikaan, kun maailmassa taistellaan mehiläisten ja pölyttäjien puolesta, tarhaajia haastetaan oikeuteen siitä, että heidän mehiläiset pölyttävät.  

Kuluttaja on tottunut siemenettömään


Tämä on mielestäni mielenkiintoista myös kuluttajanäkökulmasta. Itse en tiennyt, että siemenettömien lajikkeiden takana on myös tällaista jalostettujen lajikkeiden lisäksi. 

Tällaiset kulutustottumukset voivat siis vaikeuttaa mehiläistarhaajien ja mehiläisten asemaa. Muutenkin nykyisessä maataloudessa mehiläisten on hankalaa löytää hyviä mesikasveja, ja sitten ne hyvätkin vielä peitetään harsolla ja kaiken lisäksi tarhaaja joutuu oikeuden eteen.
   
SOK Marketkaupasta kerrotaan, että kuluttajat tosiaan haluavat mandariineissa ja muissakin mahdollisissa hedelmissä nykyään siemenettömiä lajikkeita. SOK:in tuottajat ovat kertoneet, että siemenettömiä mandariineja viljellään kaukana siemenellisistä lajikkeista, jotteivät mehiläiset pääse pölyttämään niitä keskenään. Harsoja heidän tuottajansa eivät SOK:in mukaan käytä.

Keskolta kerrottiin, että heillä ei ole tai mainosteta erikseen siemenettömiä sitruslajikkeita, vaikkakin siihen pyritään, koska "se on parempi".


Espanjassa pölytyksestä maksetaan - tai otetaan maksu

Jose Sierran täytyy maksaa mehiläispesiensä sijoittelusta.
Pölytystä ei muutenkaan Espanjassa vielä arvosteta, vaikka sen hyödyt tiedetäänkin. Valenciassa mehiläisiä tarhaavat isä ja poika Jose Sierra ja Jose Alberto Garcia kertoivat, että tarhaajat joutuvat usein jopa maksamaan, jotta voivat sijoittaa mehiläisensä muiden maille. Heille maksu oli 4 €/pesä. Sierra ja Garcia tarhaavat 1500 pesää, joten muutaman euron pesämaksukin tuntuu huomattavasti

"Esimerkiksi omenanviljelijät tarvitsevat mehiläisiä, mutta he eivät maksa pölytyspalvelusta. Myöskään mantelinviljelijät eivät maksa, vaikka mehiläiset ovat välttämättömiä", Sierra kertoo.

Yksi katalonialainen tarhaaja kertoi, että hän saa pölytyspalvelusta maksun mm. omenan ja mantelin viljelijöiltä. Pölytyspalvelumaksu pesää kohti oli 20 €.

Espanjassa tuotetaan pääosin monikukkahunajaa, mutta myös runsaasti lajihunajia. Mm. auringonkukka-, rosmariini-, timjami- ja metsähunajia. Ja sitruspuiden hunaja.

Espanjaterkuin,
Tuula
edless tangerine varieties produce few to no seeds, making them easier to eat. However, they lose their desirable seedless characteristics when cross-pollinated by another citrus tree. Seedless tangerine growers may need to cover their crops while bees are pollinating other citrus varieties or may need to keep bees away from the trees entirely.

Read more : http://www.ehow.com/info_8009962_do-tangerine-trees-need-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti