Lohduksi, leivontaan, teehen – hunaja tarkoituksen mukaan

Saimme postia: ”Hei, sain hunajaa, joka on tumman ruskeaa, melkein mustan kahvin väristä. - - Tuoksuu ja maistuu hunajalta. Massassa on sokerikiteen kokoisia partikkeleita. Onko se lisättyä sokeria? Mistä erityisen tumma väri johtuu? En tiedä, mistä kasveista pikku lentäjät ovat sen keränneet.”

Kysyjä on oikeilla jäljillä, hunajan väriin – samoin kuin tuoksuun, makuun ja kiteytymiseen – vaikuttavat mesikasvit, joista mehiläiset meden ovat hakeneet. Useimmiten suomalainen hunaja on peräisin monesta kasvista, kuten villivadelmasta, maitohorsmasta, rypsistä, rapsista ja apiloista. Muitakin hyviä mesikasveja toki on, ja riippuu mehiläispesän ympäristöstä, mistä hunaja syntyy.

Kanervaa, tattaria tai mesikastetta

Kuva: Anna Autio

Tuo oikein tumma hunaja saattaisi olla peräisin kanervasta tai tattarista tai se voi olla tehty kirvojen erittämästä mesikasteesta – sitäkin mehiläiset keräävät hunajan valmistusaineeksi. Kanervahunajassa olisi oma voimakas tuoksunsa ja marmeladimainen rakenne. Se hyytyy usein jo mehiläispesän kennoihin, joten kaikille tarhaajille ei ole riemuvoitto, kun sitä pesää tulee. Toisaalta se on aivan huikean hyvää!

Tattarihunajan tuoksua kuvaillaan joskus lantalan tuoksuksi. Oikein käsitelty tattarihunajakin on silti huipputuote, joka jakaa kuluttajat muita hunajia voimakkaammin tykkääjiin ja välttäjiin. Kannattaa kokeilla.

Asiantuntijamme arveli, että kysyjän hunaja voisi olla mesikastehunajaa eli metsähunajaa. Karkeatkaan kiteet hunajassa eivät ole sokeria vaan hunajan normaalia kiteytymistä. Lähes kaikki hunajat kiteytyvät ajan kuluessa. Toiset hitaasti, toiset lähestulkoon heti. Kiderakenteet vaihtelevat kasvialkuperän ja tuottajan käsittelyn mukaan. Tuoretta hunajaa tasaisesti sekoittamalla, vaivaamalla, hunaja saadaan pysymään pitkään notkeana. Lisäämällä hienoksi kiteytynyttä hunajaa uuden hunajan joukkoon voidaan saada suorastaan voimaisen pehmeää hunajaa.

Suomessa ei ole vallalla perinnettä siirtää mehiläispesiä eri kasvien kukinnan perässä paikasta toiseen, kuten vaikkapa Keski-Euroopassa. Jotkut tarhaajat kuitenkin tekevät sitä, ja lopputuloksena on lajihunajaa, jossa suurin osa medestä on kerätty tietystä kasvista. Näin syntyy esimerkiksi monena vuonna Suomen parhaaksi hunajaksi valittu puolukkahunaja, jolla on ihana karamellimainen jälkimaku. Samoin upea hillasuonhunaja tai rakenteeltaan geelimäinen voikukkahunaja.

Yksi maistuu puurossa, toinen parantaa pahan mielen 

Erilaisia hunajia voi käyttää myös eri tarkoituksiin. Itse olen mykkäkoulun ja myrskyn uhalla kieltänyt koskemasta voikukkahunajaani. Se on lohtuhunajaa, herkku, jota otan lusikallisen, kun maailma murjoo. Samaan tarkoitukseen sitä saavat toki käyttää muutkin perheenjäsenet. Juokseva kaupunkihunajani on varmaan ainakin isolta osin lehmushunajaa. Sitä laitetaan vohvelien, lettujen tai vaikkapa paahtoleivän päälle. Kun joskus hunaja sattuu kiteytymään nopeasti, lisään sitä kuumiin juomiin tai taltutan sillä tulehdusta kurkussa. Leipomiseen tai puuroon käytän pehmeää monikukkahunajaa, perushunajaa, jossa lapsuuden hunajan maku.

Raimon hunaja tulee Euran Paneliasta ja myydään nallepurkissa.

 Ja jokin taika siinä lapsuudenmakuisessa hunajassa on. Kun esittelen lapsilleni lajihunajien hienoja aromeja, he maistavat tyytyväisinä ja kysyvät sitten: ”Saisinko nyt jälkiruuaksi sitä Raimon hunajaa.” Paassillan Raimon ihan tavallinen hunaja onkin aivan erityistä hunajaa.