Kirjoitin jo aiemmin mehiläisten parveilusta. Aihe on ollut tänä kesänä
paljon esillä mediassa mm. Jyväskylän keskustassa käväisseen suuren parven vuoksi. Moni tarhaaja on arvellut, että pitkät ja viileät sadejaksot sekä vähäinen
ruuansaanti voivat lisätä mehiläisten parveiluhalua.
Mehiläisparvi koostuu tuhansista, jopa kymmenistä tuhansista työläismehiläisistä
sekä kuningattaresta. Miten ihmeessä tällainen joukko kykenee lentämään
samaan suuntaan ja valitsemaan pesäpaikan yhdessä?
Aiheeseen piti oikein perehtyä, sen verran kiinnostavaa tämä on. Kuvitelkaa 20 000 ihmistä keskustelemassa siitä, mihin muutetaan. Tai sama joukko edes kulkemaan kiltisti samaan suuntaan - ei tule kesää. Mehiläisillä on kuitenkin tähän ratkaisu, joka ei (tietääkseni) toimi ihmisillä: ne viestittävät toisilleen tanssin avulla.
Aiheeseen piti oikein perehtyä, sen verran kiinnostavaa tämä on. Kuvitelkaa 20 000 ihmistä keskustelemassa siitä, mihin muutetaan. Tai sama joukko edes kulkemaan kiltisti samaan suuntaan - ei tule kesää. Mehiläisillä on kuitenkin tähän ratkaisu, joka ei (tietääkseni) toimi ihmisillä: ne viestittävät toisilleen tanssin avulla.
Kuka päättää pesän paikan?
Parveilu alkaa kun osa pesän asukkaista tai koko yhdyskunta lähtee etsimään
uutta pesäpaikkaa kuningattaren kanssa. Parvi (jota olen kuullut kutsuttavaksi myös "mehiläiskasaksi") lentää ensin vanhan pesän lähistölle esim. puun
oksalle miettimään, mihin kannattaa muuttaa. Parvi pysyy tiiviissä pallossa
muutamasta tunnista muutamaan päivään tiedustelijamehiläisten (eli työläisten) etsiessä uutta
pesäkoloa.
Tiedustelijamehiläisten antaman informaation käsittely on minusta parveilun
mielenkiintoisin osa. Asiaa on selvitellyt muiden ohella Cornvellin yliopiston mehiläistutkija Thomas Seeley,
joka on kirjoittanut aiheesta kirjankin, Honeybee Democracy. Kirjassa selitetään perusteellisesti, kuinka mehiläisparven päätöksenteko
toimii, ikään kuin äänestyksen kautta. Enemmistö päättää: kun yhden työläisen ehdotus on saanut tarpeeksi ääniä, kaikki seuraavat perässä.
Ei zumbaa vaan Waggle dancea
Mehiläistanssi (engl. waggle dance) on mehiläisten keino kertoa tärkeää
informaatiota. Tiedustelijan muille parveilijoille esittämä tanssiesitys kertoo paitsi pesän sijainnin myös pesäpaikan laadun: virkeä ja pitkä tanssi kertoo, että pesäpaikka on hyvä,
laiska ja lyhyt tanssi merkitsee kehnompaa pesäpaikkaa. Kun riittävän moni
tiedustelija on käynyt tarkastamassa parhaaksi kokemansa pesäpaikan ja tanssinut sen puolesta,
parvi ottaa ja lähtee.
Päätös ei aina ole suinkaan helppo. Usein eri suuntiin lähteneet tiedustelijat ilmoittavat eri paikkoja ja näistä mehiläisten on vielä valittava se lopullinen. Ensin tiedustelijoita rientää moneen paikkaan, mutta pikkuhiljaa sana leviää ja muutkin tiedustelijat alkavat mennä vain yhdelle, parhaalle pesäpaikalla, kunnes päätös on tehty. Monimutkainen prosessi!
Normaalia lajinomaista käytöstä
Jättimäinen mehiläisparvi on näyttävä eikä monellekaan arkipäiväinen näky.
Mutta se on silti ihan normaalia mehiläisille. Parveilu on mehiläisten
luontainen tapa lisääntyä ja etsiä parempia pesäpaikkoja. Mehiläinen vaatii
pesäpaikaltaan riittävästi suojaa, tilaa ja ravintoa.
Kohta ei parvia kuitenkaan enää näy, syksy on käsillä ja mehiläisten parveiluaika alkaa olla ohitse. Ne saavat tarhaajilta syysruokinnan ja alkavat valmistautua talven varalle.
Toivotaan, että syksy on mehiläisten valmistautumiselle suotuisa, kun kesä oli näille kavereille vähän liian sateinen ja viileä.
Lähde: Seeley, Thomas. Honeybee Democracy. 2010. Princeton University Press.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti