Livahtaako ärhenteleviä ötököitä sisätiloihin?
Kyseessä on ampiaisten loppukesän elämänmuutos, sillä työläisampiaiset joutuvat jättämään pesänsä. Ampiaisista vain kuningatar talvehtii.
Näin loppukesällä koditon pörriäinen hakee ruokaansa myös ihmisten lautasilta ja sisätiloista. Ampiainen on sekaruokailija, joka nauttii ravinnokseen mm. muita hyönteisiä, mutta sitä kiinnostavat siis myös monet meidän elintarvikkeemme.
Tilanne on ikävä niin ampiaiselle kuin ihmiselle. Ampiainen voi olla ärhäkkä pistämään, joten sitä ei kannata huitoa. On parempi jättää ampiainen hetkeksi rauhassa aterioimaan ja vetäytyä itse kauemmaksi.
Ekologisen ampiaisansan voi tarvittaessa rakentaa helposti sisätiloihin tai parvekkeelle tyhjästä muovipullosta. Pulloon voi laittaa esimerkiksi hunajalla makeutettua vettä tai makeaa mehua. Neste houkuttaa ampaisen pulloon, mutta pörrääjä ei pääse pullosta pois.
- - -
Lisäys 6.8.2014:
Iltalehden jutussa pistiäistutkija Juho Paukkunen kertoo ampiaisansaneuvon:
"Asiantuntija kertoo, että oiva pyydys syntyy laittamalla lautaselle olutta tai kotikaljaa, johon sekoitetaan sokeria ja tilkka viiniä.Iltasanomissa taas vinkataan ampiaisten ruokkimisesta hedelmälautasella, jotta ne ovat vähemmän häiriöksi esimerkiksi parvekkeella:
Lautasen yli pingoitetaan tuorekelmu, jonka keskelle tehdään pieni reikä. Ampiaiset menevät reiästä sisään ja hukkuvat nesteeseen, kun eivät osaa humalaisina ulos. Plussaa tulee keltaisesta astiasta, sillä väri houkuttelee pistäjän paikalle.
- Pesuainetta voi myös lisätä muutaman pisaran, sillä se poistaa pintajännityksen, jolloin ampiainen hukkuu helpommin, eikä jää pinnalle kellumaan, Paukkunen vinkkaa."
"Vihtiläismies kuitenkin keksi ongelmaan yksinkertaisen ratkaisun: hän laittoi terassille hedelmälautasen. Eikä mennyt kauan, kun ampiaiset jo olivat hedelmien kimpussa. [- - -]
Söderberg kokosi lautaselle appelsiinia, päärynää ja banaania. Päärynä näyttäisi Söderbergin mukaan houkuttelevan ampiaisia kaikkein eniten.- Ampiaiset imevät hedelmät melkein vuorokaudessa. Käydään välillä lisäilemässä lautaselle tavaraa."
- - -
Tämä on ampiainen: karvaton, hoikka ja selvästi raidallinen. |
Mutta näin mehiläisihmisenä haluan aina muistuttaa, että se häirikköpörriäinen on siis ampiainen. Mehiläisillä ei ole tarvetta loppukesän ärhentelyyn. Ylipäätään mehiläiset tai kimalaiset eivät ole niin hanakoita pistämään kuin ampiaiset, eikä mehiläinen nauti ravinnokseen raatoja tai lihaa.
Eikä niitä ampiaisiakaan kannata tappaa, elleivät ne aidosti ole häiriöksi.
Aiheesta voi lukea lisää Ylen viime viikolla julkaistusta jutusta.
Lisäys: Johanna muistutti Twitterissä, että ampiaisansa voi houkutella myös kimalaisia ja mehiläisiä. Siksi ansaa ei tietysti kannata käyttää muulloin kuin silloin, kun ampiaiset ovat riesaksi.
Jos ampiaisansassa on houkuttimena olutta, se houkuttelee juuri ampiaisia, mutta ei kimalaisia eikä mehiläisiä. Joitakin kärpäsiä ansaan menee myös, mutta kokemukseni mukaan pääasiassa ampiaisia. Olueen kannattaa lisätä pari kolme tippaa astianpesuainetta, joka alentaa oluen nestejännitystä niin, että neste tukkii ampiaisen hengitysputket, ja hapen puutteessa sen voimat loppuvat nopeasti ja se kuolee.
VastaaPoistaMistä kuvatus moiseen ansaan, parveke jo muutaman päivän hyökkäyksen kohteena.
PoistaMiksi ihmisilla aina halu tappaa mukavuuksien tähden.antakaa niitenkin elä oma elämä.Kotona lattialla löysin pari päivä sitten(27.12.2019) ampiaisen,nyt Pörrö on meidän lemmikki syö,jäloittelee tai lentelee isossa purkissa,luulin,että meni horrokseen,mutta yllättyin,kun oli hereillä ja nyt seuran tilannetta.Ei tullut edes mieltä tappaa,enkä tappanut niitä elävia ennenkin,vaan päästän ulos.
PoistaEläkaa luonnon tahtiin ja kunnioittakaa muitenkin elämä.
Laitoin itselleni liian makeaa aprikoosihilloa purkin kannelle (matalat reunat) ja kannen keittiön ikkunalaudalle. Koska pidän ikkunaa aina auki, ampiaiset pörräsivät sisälle. Nyt jäävät nauttimaan tarjottimen antimista avoimelle ikkunalle. Hillopurkki pian syöty.
PoistaMitäpäs jos antaisitte ampiaisten olla rauhassa ja jatkaa elämäänsä.
VastaaPoistaMeillä on ollut pihalla ikkunan alla pesä monta vuotta, eikä mitään ongelmaa.
Ampiaisia tulee ja menee, kertaakaan ei ole pistänyt. Vien lasin ja kortin avulla sisälle eksyneet ulos.
Ei kaikkea pidä tappaa, mikä ihmisen elämistä haittaa.
ST
Jos siinä pesässä on toimintaa vuodesta toiseen, on kyseessä mehiläinen eikä ampiainen. Ampiaiset vaihtaa vuosittain pesäpaikkaa. Tai siis se kuningatar....
PoistaKaikki eivät siedä ampiaisia. Eivät välttämättä pelkää tai vihaa mutta ei pidäkään. Itse en vain pidä ampiaisista ja surmaan ne jos kohdalle sattuu häiritsemästä minua. Mehiläiset ja kimalaiset kyllä jätän rauhaan kun ovat rauhallisia ja hyödyllisiä. Ampiaiset taas häiriköitä ja tuholaisia. Mutta niitä tässä maailmassa riittää sulle siliteltäviksi ja hellittäviksi, ei ne lopu.
PoistaOlen ihan kauhuissani amppareista. Kolmen päivä aikana olen tappanut kärpäslätkällä ainakin 50 ampparia keittiöstä ja olohuoneesta. Aamulla klo 6 tapoin 5 ampparia. Yksi hyöri hiuksissani. Onneksi ei pistänyt, kun olen allerginen. Menin takaisin nukkumaan ja taas amppareita oli 7 murhattavaksi. En vaan ymmärrä mistä ne tulevat sisälle, kun ovetkin on kiinni.
PoistaNiin, jos ampiaisista ei ole vaaraa ihmisille tai kotieläimille, niin ei tietysti kannata ryhtyä ampiaistappoon. Ampiaiset kuolevat joka tapauksessa loppukesästä, eli eivät ne ikuisesti pörrää parvekkeella.
VastaaPoistaSilloin tietysti tilanne on toinen, jos on allerginen ampiaisenpistoille tai esimerkiksi pienten lasten riski saada pistos on korkea.
Mutta syksy siis on joka tapauksessa kuolemaksi ampiaisille. Uusi tiedotteemme aiheesta: http://www.mehilaishoitajat.fi/?x118281=1493285
Hyvähän se on ampiaisia puolustaa jos ei itse ole siinä tilanteessa että jokaisen piston jälkeen joutuu lähtemään päivystykseen kortisonitiputukseen kunhan ensin on pistänyt adrenalliinikynällä itseään ettei tukehdu. Kivaa kun koko kroppa kutisee ja nousee näppylöille.
VastaaPoistaJep, ampiaismyrkylle allergisille tilanne on tietysti sekä aidosti vaarallinen että ikävä. Silloin tietysti riskit pitää minimoida hävittämällä ampiaisia oman asunnon tuntumasta.
PoistaJokaisen on syytä suhtautua ampiaisenpistoihin vakavasti: allergisuuttaan ei välttämättä etukäteen tiedä, ja jos pistoja tulee useita kerralla, vieläpä esim. kasvojen ja kaulan alueelle, niin se voi olla hengenvaarallinen tilanne. Ambulanssin soittaminen välittömästi ei silloin ole liioiteltua.
Vanha aihe mutta vastaan silti. Ensimmäiselle pistolle ei voi olla allerginen. Jotta allergia kehittyy tarvitaan altistuminen.
PoistaJos ampiaiset lentävät rauhallisesti ohi, minulla ei ole mitään niitä vastaan. Siinä vaiheessa, kun ne laskeutuvat iholle, alkaa huolestuttaa. Minua kun ei ole koskaan ampiainen pistänyt, mutta reagoin vahvasti muiden hyönteisten myrkkyihin. Toisaalta olen ymmärtänyt, että esimerkiksi hyttysen ja ampiaisen myrkky on koostumukseltaan hyvin erilaista. Terassilla istuessa lentää koko ajan kahdesta kolmeen ampiaista pörräämässä ympärillä ja tunkemassa limpparilasiin, hillopurkkiin tai lautaselle. Ei voi syödä hetkeäkään rauhassa, kun ne ovat niin agressiivisia. Ulkomaalit ovat kaikkein pahimpia. Ne saavat ampiaiset täysin sekaisin jo alkukesästä.
VastaaPoistaitse olen allerginen kaikelle mikä pistää ja puree :( en uskalla avata parvekelaseja kun noita ötököitä on liikaa ampiaisia eritysesti olisi kiva kunnolla tuulettaa mutta en voi kun ampparit tulee sisälle ja kimalaiset ym. :(
VastaaPoistaja vielä asun kerrostalon toisessa kerroksessa
VastaaPoistaMutta kun ne syövät omenat puista......
VastaaPoistaITE TYKKÄÄN SYÖTTÄÄ AMPIAISIA HUNAJALLA JA SYÖVÄT MONI LUKUISENA PARVENA LUSIKALLISEN PURKIN POHJALLA AIKA NOPEESTI PARVEKKEELLA JA KOHTA ON TAAS LISÄTTÄVÄ HUNAJAA . MAISTUU MYÖS KALA NIILLE , LOHTA SYÖTIN TOSSA , JA GRILLATESSA TULEVAT SYÖMÄÄN JOPA GABANOSSIA(GRILLIMAKKARA)PIENINÄ PALOINA KERRALLAAN TOKI . JA ÄRHENTELEVÄT PISTÄEN TOISILLEEN PARTSILLA , ILMEISESTI ERI PESÄN AMPIAISIA . TULEVAT PÖRRIMÄÄN PÄIVIENKI JÄLKEEN PARTSILLE JOS OVAT SIELTÄ JOTAIN KERRANKI SAANEET VAIKKEI SAFKAA NIILLE OIS OLLU TARJOTTU VÄHÄÄN AIKAAN MYÖS MAGIS AIS VODKAA NIILLE MAISTUU JA ON TULLU SHOTISSA TARJOTTUU . LOPPU SHOTTI YHTÄ NOPEESTI KU HUNAJA PURKISTA . MUTTA SAMMUILEVAT SITTE JA PÖRRÄÄVÄT MITEN SATTUU , ET IHAN KIVOJA OTUKSIA SIIS EI NÄY TUPAKAN SAVU KAAN NIITÄ HÄIRITSEVÄN MUT FRENDIT EI OO IHAN SAMAA MIELTÄ AMPIAISTEN SYMPAATTISUUDEN KANSSA JA EIVÄT TYKKÄÄ IHAN NIIN PALJON MUN AMPIAIS HARRASTEESTANI .
VastaaPoista;)
JA SITTE NIILLE JOILLE AMPPARI ON INHOKKI :
VastaaPoista-AMPIAINEN TULEE SINNE MISSÄ ON RUOKAA *ESIM OLUT LONKERO YM'-GRILLATESSA
-TUPAKOINTI JA TYPAKANSAVU KARKOTTAA AMPIAISET ( MUTTEI ILMEISESTI MUN TAPAUKSESSANI)(JA ON SENTÄÄN PARTSIN 4 KERROS , NO HUH)
-ITE KANNAN AINA KORTISONI ELI ´´KYY-PAKKAUSTA MUKANA´´-LÖYTYY MYÖS LÄÄKE KAAPISTA
-´´GRILLIMESTALLA AMPIAISPESÄ´´ JA NOTSKIN SAVU AINAKI KARKOTTAA NE
-AMPIAISEN VOI MYÖS PUHALTAA POIS JOS MEINAA NAAMALLE TULLA TAI SUUHUN ,LONKEROA JUODESSANI
-ITE EN LIISKAA AMPPAREITA VAAN KÄYTÄN PURKKIA (KARKKILAATIKKO) JA KANTTA JA VIEN AMPPARIN JA JOSKUS KIMALAISENKI JOPA TAKAS ULOS JOS SISÄLLE MEINAA EKSYÄ
-OON JOPA HUNAJA PURKILLA (MISSÄ MAKEETA)AMPIAISEN SISÄLTÄ PYYDYSTÄNY JA SINNE SE PURKKIIN JÄI SYÖMÄÄN JA VEIN TAKAS PARTSILLE VAAN
Ampiaisia kiva seurata ja tarjota makea hunaja ja vadelmaa,teen sen juuri nyt 29.12.2019.Löysin sen lattialla pari päivä sitten,eikä mieleeni tullut tappaa sen.Nyt hoidan uuden lemmikin pikkukoirien kanssa.Kiva seurataa ja pelastaa.nauhoitankin.
Poista