torstai 1. elokuuta 2013

Sieni-mozzarellapizza kuivatuista suppilovahveroista

Pizza muodostuu varmasti monien muidenkin kotona usein erilaisista ruuan jämistä. Tällä
kertaa totesin, että kaapissa on pari ruokalusikallista smetanaa, juuston jämät ja kaverilta saatuja, viimevuotisia kuivattuja suppilovahveroita. Myös rucolaa oli muutama lehti.

Kun smetanan maustaa hunajalla, saa sienille sopivan kastikkeen. Tomaattikastike ei mielestäni maistu kovin hyvin yhteen sienien kanssa, mutta laitoin silti ohuen kerroksen tomaattipyrettä pohjalla. Jos smetanaa olisi ollut enemmän, olisin jättänyt pyreen kokonaan pois.

Sienet voisivat vallan hyvin olla myös tuoreita. Kantarellit ja suppilovahverot ovat aina hyvä valinta.

Ja tietysti myös pizzan pohjaan laitetaan ripaus hunajaa tuomaan makua.

Sieni-mozzarellapizza

Pohja

1,5 dl vettä
3 dl durumvehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
1 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
 


Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää veden joukkoon suola, jauhot, hiiva sekä hunaja. Sekoita puuhaarukalla taikinaksi. Lisää öljy ja muovaa taikina palloksi. Nostata taikinaa hetki liinalla peitettynä lämpimässä paikassa. Levitä taikina pellille.
 
Täyte
n. 1 dl kuivattuja suppilovahveroita
(1 rkl tomaattipyrettä)
3 - 4 rkl smetanaa
2 tl hunajaa
mozzarellapallo
sipulia
1 - 2 valkosipulin kynttä
n. 2 dl juustoraastetta
kuivattua basilikaa
(tuore rucolasalaatti)
 
Laita sienet likoamaan ennen kuin aloitat pohjan valmistuksen: peitä suppilovahverot juuri ja juuri vedellä ja anna liota noin puoli tuntia. (Tuoreita sieniä ei luonnollisesti tarvitse liottaa).

Levitä pohjan päälle hyvin ohut kerros tomaattipyrettä (voi jättää myös kokonaan pois, jos smetanaa on enemmän). Sekoita smetana ja notkea tai juokseva hunaja, ja lisää seos pohjan päälle.
Pehmita sipuliviipaleita ja valkosipulimurskaa öljyssä pannulla. Laita sipuliviipaleet ja viipaloitu mozzarella pizzapohjalle. Lisää basilikaa ja juustoraastetta.
Paista 225-asteisessa uunissa 12 - 20 minuuttia.
Levitä kypsän pizzan päälle rucolaa.

Päivitys 5. elokuuta:

Tein pizzaa toistamiseen hieman eri tavalla. Tällä kertaa jätin tomaattipyreen pois, ja käytin pelkästään smetanaa ja hunajaa. Litoin pizzalle sipulia, juustoraastetta ja oreganoa, jonka jälkeen paistoin pizzaa reilut viisi minuuttia.
Tämän jälkeen otin pizzanuunista ja lisäsin päälle liotetut suppilovahverot, aurinkokuivattuja tomaattiviipaleita ja parmesan-raastetta. Paistoin pizzan kypsäksi.
Puolisoni kommentti oli, että nyt oli erittäin onnistunutta ruokaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti