perjantai 30. elokuuta 2013

Tue villejä pölyttäjiä rakentamalla pönttöjä ja hyönteishotelleja

Olen saanut muutamia kyselyitä ihmisiltä, jotka haluaisivat parantaa kotipuutarhansa satoa pölyttäjillä. He kyselevät, mitä mehiläispesän pitäminen vaatii.

Olen vastannut, että jos kaipaa pelkästään pölytyshyötyä, niin ehkä villien pölyttäjien tukeminen voisi riittää. Mehiläiset ovat kuitenkin kotieläimiin verrattavia olentoja, jotka vaativat hoitoa.

Monet Suomen villipölyttäjät majailisivat mielellään pölyttäjäpöntössä tai hyönteishotellissa. Samalla jokainen voi omalta osaltaan tukea pölyttäjien määrää ja elämää.

Villeille pölyttäjille ei nimittäin enää välttämättä ole samalla tavalla sopivia suojapaikkoja kuin ennen. Kainuun ELY-keskuksen Reima Leinosen mukaan kehitys johtuu maaseudun rakentamisen muutoksesta.
"Kivi ja metalli ovat voittaneet puun rakennusmateriaalina, ja vanhat aidat sekä heinäladot ovat laajalti lahonneet ja hävitetty pois. Myös salaojitus vähentää pölyttäjiä. Kun pelloilla ei ole enää juurikaan avo-ojia, ei ole myöskään ojanpenkkoja, joissa kimalaiset pesivät."

Hyönteissuojan voi tehdä niin kaupunkiin kuin maaseudulle. Hotelleissa viihtyvät esimerkiksi leppäkertut, harsokorennot, erakkomehiläiset, petopistiäiset sekä talvehtivat perhoset.

Reima Leinosen ohjeilla voi aloittaa villipölyttäjäpöntön valmistelun jo nyt syksyllä: korsipesää varten kerätään koiranputkia ja järviruokoja kuivumaan. Kuivuneet korret asetetaan esimerkiksi maitopurkkiin.

Korsipesä ripustetaan keväällä noin 1 - 1,5 metrin korkeuteen kasvillisuudesta.
Korret suunnataan kohti aamuaurinkoa.
Kuva: Kainuun ELY-keskus

Pöntön voi tehdä myös esimerkiksi poraamalla koivupölkkyyn reikiä.

Pieni pesä syntyy myös aaltopahvista ja tyhjästä litran muovipullosta näillä BBC:n ohjeilla. Vielä nätimmän tästä varmasti saa, jos käyttää pullon tilalla esimerkiksi alassuin olevaa kukkaruukkua tai jotakin muuta vastaavaa esinettä.

Näyttävän pölyttäjähotellin voi rakentaa erilaisista jätemateriaaleista. Sen todistaa Luomus-blogi, josta allaoleva kuva on peräisin.


Aiemmin tässä blogissa Tuula on esitellyt pölyttäjähotelleja esimerkiksi Hollannista. Keski-Euroopassa ötökkäpesät ovat nousseet suureen suosioon, ja valmiita rakennelmia myydään Suomessakin esimerkiksi puutarha-alan liikkeissä.

Ötökkähotelleista on myös Höperöt hortonomit -blogissa. Myös Sammeli Heikkinen on rakentanut pölyttäjille pesiä. Korppoossa Tuula Nikulainen on tehnyt useita erakkohotelleita ympäristötaidenäyttelyyn.

Moni varmasti alkuun ihmettelee, että mikä outo rakennelma lienee kyseessä. Sen voi ratkaista tekemällä kyltin, joka kertoo ötökkähotellista. Näin on toimittu Yhdysvalloissa Lake Merrittissä, josta kaverini Pirkka otti kuvan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti